Suomenlinnassa Kiven kadonnutta näytelmää etsimässä

FILIn residenssikääntäjänä Suomenlinnassa 10.–30.9.2013

”Höyrylaiva lähenee Euroopan mannerta. Lokkien kirkuna on jälleen alkanut. Horisontissa nousevat Suomenlahden etelänpuoleiset rannat, jyrkät, suoraan aalloista huippenevat klintit, joilla Viro ensimmäiseksi tervehtii tulijaa.“

Näin kirjoitti Tatu Vaaskivi vuonna 1937 kulttuurimatkallaan Eurooppaa etsien. Olin juuri virontanut hänen mainiot Tartto-kirjeensä ja parastaikaa itse matkalla päinvastaiseen suuntaan, kantaakseni oman seuraavan korteni sukulaiskansojemme kulttuurikekoon. Oli 10. syyskuuta 2013 ja edessäni kolme työntäyteistä viikkoa FILIn kääntäjästipendin turvin (mitä tekisimmekään ilman FILIä!) vieraanvaraisen HIAPin residenssissä Suomenlinnassa. Aikomukseni oli viettää nämä viikot ikään kuin yksinäisenä sutena, uppoutua vain suomalaiseen kirjallisuuteen, kytkeä itseni kokonaan irti tavanomaisesta seuraelämästä. Näin ajattelin, talsiessani Suomenlinnan mukulakiveystä, kunnes katseeni sattumalta osui erääseen kylttiin. Ja kas kummaa, havaitsinkin olevani – Susisaaressa!

Kolmen viikon työohjelmaani ei toki sisältynyt Kiven kadonneen näytelmän etsintää: olin saanut FILIn stipendin kääntääkseni viroksi Kirsti Mannisen ja Jouko Raivion historiallisen jännitysromaanin ”Stenvallin tapaus” ja sen juonihan liittyy Aleksis Kiven salaperäiseen näytelmäkäsikirjoitukseen. Entä sitten Kivi ja Suomenlinna? No, ainakin hänen suvullaan on ollut kosketusta tähän merilinnoitukseen, olihan Kiven isoisän veli Matti Stenvall ollut Suomenlinnassa tykkimiehenä ja istui myöhemmin elinkautista vankeusrangaistustaan Suomenlinnan vankilassa, kuten kirjoittaa Veijo Meri ”Elon saarel tääl” -teoksessaan.

Mutta mitkä upeat puitteet historiallisen romaanin kääntämiselle (nauttien samalla HIAPin vierashuoneen kaikista nykyaikaisista mukavuuksista)! HIAPin residenssitalo sijaitsee aivan Linnanpihan, linnoituksen keskeisen paikan, vieressä. Suomenlinnan historiassa kohtaavat monet kansat. Merilinnoituksen suunnittelua ja rakentamista johti ruotsalainen Augustin Ehrensvärd, jonka komeaa hautamuistomerkkiä voidaan ihastella Linnanpihalla. Linnoitustyön rahoitti tiettävästi Ranskan hallitus.

Kääntäjästipendiaattiaikanani viime vuonna tuli kuluneeksi 205 vuotta siitä, kun Kustaanmiekan salkoon nostettiin Venäjän lippu. Suomenlinnalla on oma paikkansa myös Venäjän vallankumousten verisessä historiassa – Susisaaren vieressä sijaitsevalla Vallisaarella nousivat sotilaat kapinaan vuonna 1906. Mutta Suomenlinna muistuttaa Venäjän kulttuurihistoriastakin: yhdessä Linnanpihan taloista syntyi vuonna 1811 venäläinen filosofi ja kirjallisuudentutkija Vissarion Belinski. Keväällä 1918 linnoitus joutui saksalaisten käsiin, kunnes sitten 12. toukokuuta 1918 merilinnoitus nimettiin Suomenlinnaksi. Siitä, että täällä koulutettiin itsenäisen Suomen poliisivoimia, kertoo laatta residenssitaloani vastapäätä sijaitsevan tiilirakennuksen seinällä.

Itse ympäristö siis johdatti minut tunnelmaan, jossa aloitin Stenvallin tapauksen selvittämisen. Syyskuussakin Suomenlinnassa vaeltelee turisteja, mutta hei eivät ole häiriöksi. Paikalliset ovat ystävällistä ja hiljaista väkeä, residenssikääntäjäparini, unkarintaja Laura Bában näin ikkunastani joskus vilaukselta, matkalla jonnekin – kauppaan, Helsingin keskustaan? Jumalallinen työrauha! Nykyajasta muistutti aika ajoin vain jokseenkin epätodellinen näky – isojen matkustajalauttojen yläkannet liukumassa puiden latvojen takana.

En uppoutunut kuitenkaan aivan kokonaan menneisyyteen, vaan vietin osan päivästäni niin sanoakseni manner-Helsingissä. Suomenlinnasta on nopea ja tiuha lauttayhteys suoraan kaupungin keskustaan. Saavuttuamme kävimme Lauran kanssa tietysti moikkaamassa FILIssä ja olimme läsnä myös valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon jakotilaisuudessa Säätytalolla. Sen rappuja noustessani muistin Eino Leinon paheksunnan, kun hän näki kansalliskirjailija Juhani Ahon kerran hyvin mahtailevannäköisenä samoja rappuja alas astelemassa. Voi niitä suurmiehiä!

Lempipaikkanani Helsingissä oli SKSn kirjasto: ystävällinen palvelu, kodikkaat työskentelytilat, mutta ennen kaikkea metrikaupalla suomalaista kirjallisuutta aivan käden ulottuvilla! Löysin tosin myös Suomenlinnasta pienen viihtyisän kirjaston, josta lainasin kirjoja iltalukemiseksi. Tutkin ristiin rastiin Katajanokan, kuvitellen mielessäni siinä joskus liikkunutta Aleksis Stenvallia. Uspenskin katedraalin juurella sijainneessa hökkelikylässä Aleksis asui koululaisena ja siellä hän myös yöpyi myöhemmin kaupunkireissuillaan. Koulupoikana hän asui vartiopäällikön kodissakin: vankilassa, joka oli tuolloin kirkon toisella puolella. Myös siitä kertoo Veijo Meri edellä mainitussa teoksessaan. Tämä vankilajuttu tuo tahtomattakin mieleen nuoren Charles Dickensin. Onnistuin jäljittämään ainoastaan paikan, jossa aikoinaan oli nuoren Stenvallin koulu – nyt siitä muistuttaa laatta komean nykyaikaisen talon seinässä.

Vietin antoisia tunteja Akateemisen kirjakaupan sohvalla uutuuskirjoja selaillen. Siellä sain muuten tuoreimman käännösideankin, jota parastaikaa toteutan. Kaiken muun lomaan mahtuivat tutustuminen Helsingin rikkaaseen kulttuurielämään, käynnit Eduskunnassa, Kiasmassa ja jäänmurtaja Tursolla, sotakorvausaluksella, joka hankittiin 2004 Venäjältä takaisin Suomelle. Sitä on kotiinpaluun jälkeen kunnostettu muun muassa Suomenlinnan telakalla.

Kaikki kaunis kuitenkin loppuu aikanaan, niin myös minun residenssikääntäjärupeamani Suomenlinnassa.

”Yksityiset ikkunat rantarakennuksissa katoavat ja sulavat kolmeksi, pitkäksi päällekkäin olevaksi viiruksi. Kaupungin humina lakkaa kuulumasta, ja koneen syvämielinen, pehmosen voimakas jyskytys sattuu ensi kerran korvaani. Täyttä vauhtia mennen sivuutetaan Viaporin vallit, josta tuijottavat ontot, mustat ampumareijät.

Ollaan aavalla ulapalla. Kävelen kannella edestakaisin lempeässä tuulessa. Helsinki katoaa katoamistaan. Kotimaa kyyristyy mereen.“

Näiden lauseiden parissa ahersin pari vuotta sitten, kun käänsin viroksi Juhani Ahon pienoisromaanihelmen ”Yksin”. Nyt minulla oli tilaisuus kokea kirjailijaklassikon tuonaikainen kuvaus omakohtaisestikin, mutta lähestyvä yö 30. syyskuuta 2013 on siihen liian pimeä: laivamme suuntaa kulkunsa Kustaanmiekan salmeen. Viimeinen näky oikealla on Suomenlinnan kirkon tornin majakka, joka vilkuttaa jäähyväisiksi Morse-aakkosina neljää lyhyttä välkähdystään – H(elsinki), H(elsinki), H(elsinki)… Kiitos, Suomenlinna! Kiitos, Helsinki! Näkemiin!

 

Ants Paikre

Kyyhkysiä Suomenlinnassa

FILIn residenssikääntäjänä Suomenlinnassa 10.–30.9.2013

Hain FILIn residenssikääntäjäksi työskennelläkseni Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat
-romaanin unkarintamisen parissa. Stipendiaattiajan alkupäivinä palasin vielä edellisiin käännöstehtäviini, mutta huomioni keskipisteessä oli näiden jälkeen Oksasen tuorein romaani, jonka kääntämisen aloitin Suomenlinnassa residenssissä.

Syyskuinen Suomenlinna ja viihtyisä HIAPin residenssitalo hiljaisine pihapiireineen tarjosivat rauhallisen ja inspiroivan työympäristön. Sain tuntea itseni varsin mukavalla tavoin erakoksi, joka ehtii uppoutua käännöstyöhönsä ja vetäytyä kokonaan käännöksen maailmaan, mutta jolla on halutessaan myös mahdollisuus palata ihmisten ilmoille. Stipendiaattiaikanani hyödynsin molempia mahdollisuuksia.

Kolmen viikon työskentelyn aikana sain romaanin raakakäännöksen sellaiseen kuntoon, joka toimii hyvänä pohjana lopputyölle. Residenssiaika auttoi minua ratkaisevasti siinä, että romaanin unkarinnos valmistuu määräajassa, eli tämän vuoden loppuun mennessä.

Käytin myös Helsingissä oleskeluani tapaamisiin FILIn väen ja kääntäjäkollegioiden kanssa – kiitos teille kaikille mukavista keskusteluista! Meidät kutsuttiin residenssikääntäjäparini, virontaja Ants Paikren kanssa valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon jakotilaisuuteen arvokkaaseen ja valtavan kauniiseen Säätytaloon. Lämpimät onnitteluni palkinnonsaaja David McDuffille.

Kansallisteatterin tiedotustilaisuus. Kuvassa Mika Myllyaho, Maija Kaunismaa, Sofi Oksanen, Raila Leppäkoski ja Karmo Mende. Kuvaaja Krista Mäkinen.

Kesällä sain harmikseni tietää, että Kun kyyhkyset katosivat -esityksen ensi-ilta Suomen Kansallisteatterissa olisi vasta marraskuun lopulla, eli jo palattuani Unkariin. Varovasti kyselin, saisinko kääntäjän ominaisuudessa tulla katsomaan näytelmän harjoituksia, ja kas vain! Se järjestyikin helposti. Kiitos tästä mahdollisuudesta sekä myös mielenkiintoisesta harjoituksesta esityksen tekijöille! Vierailuni ajoittui toisen näytöksen ensimmäiseen läpimenoon suurella näyttämöllä. Tekeillä on mielestäni varsin mukaansatempaava sovitus, jota suosittelen kaikille kirjallisuuden ja teatterin harrastajille.

Residenssiaikani lähestyessä loppuaan kuului hienoja uutisia Unkarista: Sofi Oksanen valittiin ensi vuoden Budapestin Kansainvälisen Kirjafestivaalin kutsuvieraaksi ja hänelle myönnetään Budapest Grand Prix -palkinto huhtikuussa. Onneksi olkoon!

Olen viettänyt FILIn residenssikääntäjänä kolme mahtavaa ja käännöstyöni kannalta varsin antoisaa viikkoa HIAPin residenssitalossa Suokissa. Suosittelen Suomenlinnan kääntäjäresidenssiä lämpimästi jokaiselle Suomen kirjallisuuden kääntäjälle.

Sydämelliset kiitokset FILIlle saamastani stipendistä, sekä HIAPin väelle mukavasta residenssiajasta!

Laura Bába

Residenssisyyskuuni Suomenlinnassa

Vuosi 2012 oli minulle hyvin FILI-keskeinen vuosi. Ensin oli hieno Kääntäjän sana -seminaari kesäkuussa, sen jälkeen syyskuussa vietin kolme ihanaa viikkoa FILIn ja HIAPin residenssikääntäjänä Suomenlinnassa, lokakuussa osallistuin hyvin hyödylliseen Katja Ketun Kätilö-romaanin kääntäjien seminariin.

Suomenlinnaa olen aina ihaillut, jopa joskus haaveillut asumista siellä. Kolme viikkoa sainkin nauttia sellaisen asumisen pienoismallia. Suosittelen lämpimästi kaikille muillekin kollegoille.

HIAPin residenssin sijainti on hyvin sopiva hiljaisuuden ystävälle, koska turisteja ikkunoiden takana kulkee vain harvakseltaan. Asuin Heikki-nimisessa huoneessa toisessa kerroksessa. Merta ikkunoista ei näkynyt, mutta Viking-laivojen yläkannet liukuivat puiden latvojen takana joka aamu. Sumuisina päivinä tuuttasivat sumutorvet hyvin tarumaisesti. Upeat Suomenlinnan merinäkymät ja sotilaalliset kävelyrannat ovat vain viiden minuutin takana. Jos kääntäjä sattuu olemaan hiukan asosiaalista tekoa, hänen ei tarvitse olla tekemisissä toisten residenssiasukkaiden kanssa, koska jokaisessa huoneessa on pieni keittiönurkkaus. Huoneessani oli hienot vanhat lankkulattiat ja ei-paketti-ikkunat, joista sisään yrittivät tulla uniset ampiaiset, kaksi kirjoituspöytää, kaksi sänkyä, monta valaisinta, työrauhaa ja hupaisaa olemista.

Kolmen viikon aikana ehdin tehdä työtä, tavata ihmisia, käydä manner-Helsingissä leffoissa, teatterissa ja konserteissa, vierailla kustantamoissa ja kyläilläkin. Nautin Suomenlinnan satamaan kävelystä ja tietyn merkkipuun syksyisistä värimuutoksista, meren päivittäisistä eroista, omasta lempinäkymästäni Helsinkiin – Silja Linen ja Vikingin laivoista Tuomiokirkon taustalla.

Olen oikein kiitollinen FILIlle ja HIAPille tästä mahdollisuudesta ja miellyttävästä Suomenlinna-syyskuustani.

Maima Grīnberga

Haku syyskuun 2013 kääntäjäresidenssiin on alkanut ja päättyy 29.4. Lisätietoja FILIn verkkopalvelusta: www.finlit.fi/fili/kaantajat/kaantajaresidenssi