Fieandt, Otto Henrik von (1762 - 1823)

Otto Henrik von Fieandt liittyi jo lapsena armeijaan. Kustaan sodan aikana hän kuului Anjalan liittoon, mutta tämän takia saamastaan kuolemantuomiosta kuningas armahti hänet, ja von Fieandt jatkoi armeijan palveluksessa. Suomen sodan aikana hän johti omaa osastoa, jolla oli tärkeänä tehtävänä suojata pääarmeijan sivustaa Keski-Suomessa. Hävittyään Karstulassa taistelun venäläisille von Fieandtin oli vedettävä joukkonsa pääarmeijan yhteyteen, joka joutui vetäytymään pohjoiseen. Sodan jälkeen von Fieandt erosi Ruotsin armeijasta ja palasi Suomeen.

Otto Henrik von Fieandt kirjoitettiin ajan tavan mukaan jo seitsenvuotiaana sotaväen rulliin. Vänrikiksi hänet ylennettiin 1778, kuudentoista vuoden iässä. Hän toimi Kustaan sodan aikana kreivi Hamiltonin adjutanttina ja osallistui aktiivisesti Anjalan liiton toimintaan. Tästä huolimatta hän Anjalan liiton jäsenten oikeudenkäynnin vielä kestäessä sai nimityksen Hämeen läänin jalkaväkirykmentin kapteeniksi. Osallisuudestaan salaliittoon sai hän ylisotaoikeudessa kuolemantuomion, mutta kuningas Kustaa III armahti hänet, ja hän pysyi hallitsijan suosiossa. Jo 1796 hänet ylennettiin majuriksi ja Rautalammin pataljoonan komentajaksi. Täältä hänet siirrettiin takaisin Hämeen läänin jalkaväkirykmenttiin, minkä kirjoilla hän oli, kun Suomen sota puhkesi talvella 1808.

Sodassa majuri von Fieandt komensi omaa osastoaan ja, kun Suomen armeija Siikajoen voiton jälkeen eteni kohti etelää, hänen tehtävänsä oli suojella armeijan itäistä sivustaa. Saatuaan tietää, että venäläiset olivat koonneet Perhoon suuren varaston, jota ainoastaan sadan miehen suuruinen komennuskunta vartioi, hän kokosi kaksi kertaa suuremman komennuskunnan ja lähti kesäkuun alussa 1808 valtaamaan varastoa. Kesäkuun 8. päivänä von Fieandt, joka oli sotilaittensa lisäksi ottanut joukkoonsa mukaan paikkakunnan talonpoikia, onnistui miltei vastustuksetta kukistamaan venäläiset Perhon kirkolla ja valtaamaan näiden varaston.

Koko kesän von Fieandt kävi vaihtelevalla menestyksellä sotaa Keski-Suomessa Perhon ja Karstulan seuduilla. Hänen takiaan venäläiset joutuivat sitomaan 3 000 - 4 000 miestä taisteluihin, joissa von Fieandtilla oli käytössään huomattavasti pienempi joukko. Sotajoukot kohtasivat toisensa 10.7. Kokkonevan taistelussa, jossa Fieandt menetettyään liki parisataa miestä joutui perääntymään kolminkertaisen ylivoiman alta. Hän perääntyi Veteliin, minne osaston vahvennukseksi lähetettiin eversti Odert Reinhold von Essenin osasto. Eversti von Essen komensi nyt osastoa, joka Suomen armeijan menestyksen myötä eteni kohti von Fieandtin menettämiä seutuja. Myöhemmin von Essenin osasto kutsuttiin pääarmeijan yhteyteen, ja von Fieandt jäi runsaan puolentoista tuhannen miehen osaston johtajana vastaamaan puolustuksesta. Saavutustensa ansiosta von Fieandt korotettiin everstiluutnantiksi.

Osastonsa von Fieandt sijoitti Karstulaan ylempää tulleesta käskystä, vaikkei itse pitänyt paikkaa soveliaana puolustautumiseen. Venäläiset kävivät kenraali Vlastovin johdolla 21.8. von Fieandtin osaston kimppuun noin kaksinkertaisella ylivoimalla. Taistelu oli ankara ja suomalaisten tappiot kohosivat yli viidensadan miehen. Suomalaiset kärsivät tappion, osittain ilmeisesti siksi, että von Fieandt oli valinnut puolustusasemat huonosti eikä huolehtinut tiedustelusta niin, ettei hänellä ollut mitään tietoa venäläisten saarrostusliikkeestä, joka saattoi suomalaiset hajalle. Von Fieandtin oli vedettävä joukkonsa pääarmeijan yhteyteen, joka puolestaan jatkoi vetäytymistään pohjoiseen peläten saarrostusta, kun von Fieandtin osasto ei enää ollut sitä suojaamassa.

Armeija vetäytyi Länsipohjaan, missä von Fieandt vielä osallistui taisteluihin. Sodan päätyttyä hän erosi Ruotsin sotapalveluksesta ja sai erotessaan everstin arvon 1810. Hän siirtyi Suomeen, missä vietti elämänsä loppuajat Kananojan tilalla Viipurin pitäjässä.

J. L. Runeberg on Vänrikki Stoolin tarinoissaan omistanut runon Otto Henrik von Fieandtille. Joskin Runeberg tapansa mukaan on käyttänyt tapahtumia kuvatessaan runollista vapautta, se on psykologisesti katsoen tarkka luonnekuva omalaatuisesta sotilaasta, joka taisteli ja johti omalla tavallaan huolimatta ohjesäännöistä. Omapäisyys ja omavaltaisuus ovat sellaisenaan upseerille hyviä ominaisuuksia, mikäli asianomainen niistä huolimatta pystyy tarpeen tullen tottelemaan ja alistumaan ylemmältä taholta annettuihin käskyihin. Tässä suhteessa lienee von Fieandtissa ollut toivomisen varaa. On vaikea sanoa, missä määrin von Fieandt oli upseerina etevä, hänen johtamistavastaan ja taktisesta ajattelustaan voi perustellusti olla monta mieltä. Hänen henkilökohtaista rohkeuttaan ja itsenäistä persoonallisuuttaan ei kuitenkaan ole syytä asettaa kyseenalaiseksi. Hänen jälkimaineensa entisten alaistensa keskuudessa lienee Runebergin mukaan ollut perin korkealla kuten runon loppusäkeistä ilmenee:

Miehet usein lausuvat, vaivojaan kun muistavat, pääarmeijan taantumusta, kotimaansa kadotusta:

"Toisin käydä voinut ois, ylipäällikkö jos ollut ois, jok ois ajan arvioinut, tappelussa tupakoinut."

Otto Henrik von Fieandt S 26.9.1762 Ristiina, K 15.9.1823 Viipurin pitäjä. V majuri Magnus Fredrik von Fieandt ja Sigrid Regina Furumarck. P1 1791 - Ulrika Maria Rehbinder S 1769, K 1800, P1 V kihlakunnantoumari, vapaaherra Henrik Johan Rehbinder ja Brita Catharina Ehrnrooth; P2 1801 - Ulrika Margareta Rehbinder S 1777, K 1848, P2V majuri, vapaaherra Bengt Otto Rehbinder ja Jacobina Sara Maria Nohrström. Lapset: Johan Henrik S 1793, K 1794; Carl Fredrik S 1795, K 1869, kapteeni; Otto Magnus S 1796, K 1860, everstiluutnantti; Ulrika Maria S 1802, K 1879; Johan Henrik S 1804, K 1808; Ottiliana Anna S 1806, K 1868; Johan Henrik S 1810, K 1829, kornetti; Bernt Gustaf S 1810, K 1835, luutnantti.

URA. Vapaaehtoinen Savon jääkärirykmentissä 1769; varusmestari 1773; vänrikki 1778; luutnantti 1783; kapteeni Hämeen läänin jalkaväkirykmentissä 1789; majuri 1796; everstiluutnantti 1808; eversti 1810.

Tuomittu kuolemaan, armahdettu 1790.

Kunnianosoitukset: Ruotsin Miekka-r. R 1799.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. A. J. Alanen, Otto H. v. Fieandtin sotapäiväkirja. Julkaisu: Historiallinen arkisto 54. 1953; Mikkelin seudun muistomerkkien kerrontaa. 1966: K. Astala, Otto Henrik von Fieandt.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Muistomerkit: Fieandtin kivi, Lintulahden taistelupaikka.

Veli-Matti Syrjö

Artikkeli julkaistu Kansallisbiografia-verkkojulkaisussa.
Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997-.
Saatavissa: http://www.kansallisbiografia.fi.
ISBN 951-746-598-4.
Studia Biographica 4.