Klercker, Carl Nathanael af (1734 - 1817)

Carl Nathanael af Klercker tunnetaan jälkimaineeltaan Suomen sodan tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Jälkimaailma on puntaroinut hänen ratkaisujaan varsinkin siitä lähtien, kun J. L. Runeberg otti hänet Vänrikki Stoolin tarinoihinsa. Nykyään hänet tunnetaan vanhimman yhtenäisen Suomen kartaston luojana.

Skånelaisen kirkkoherra Peter Klerckin perheeseen syntynyt Carl Nathanael pääsi ylioppilaaksi Lundista 1748. Isänsä jälkiä seuraten hän aloitti Lundin yliopistossa teologian opinnot samana vuonna, mutta jo kolme vuotta myöhemmin hän kuitenkin päätti vaihtaa papin kauhtanan sotilaan univormuun. Hän astui vapaaehtoisena palvelukseen linnoitusjoukkoihin 1751, ja Pommerin sodan puhjetessa 1757 hän oli kohonnut konduktööriksi. Hän menestyi sodassa ja sai 1759 nimityksen ylipäällikkö Augustin Ehrensvärdin adjutantiksi.

Palveltuaan laivastossa sodan päättymisen jälkeen majuriksi kohonnut nuori upseeri määrättiin 1776 Suomen kartoituslaitoksen palvelukseen. Kartoittaminen oli tuona aikana voittopuolisesti sotilaallista toimintaa, jonka tuli palvella operaatioiden valmistelua niin maalla kuin merelläkin. Siksi se myös kuului armeijan tehtäviin. Klerckin työtä arvosteltiin ajoittain jyrkästi, varsinkin koska hän halusi luovuttaa tiedustellut kartat vain kuninkaalle eikä arkiseen sotilaskäyttöön. Kustaa III oli tyytyväinen ja aateloi majuri Klerckin 1780. Samana vuonna af Klerckeristä tuli myös Suomen kartoituslaitoksen johtaja. Hänen johdollaan valmisteltiin Suomen kartastoa, joka saatiin lopullisesti valmiiksi 1805, mutta julkaistiin vasta 1989.

Kustaan sodan puhjetessa 1788 jo everstiluutnantiksi ylennyt af Klercker toimi aluksi tiedustelulaitoksen päällikkönä ja sai sitten siirron päämajoitusmestariksi. Samana vuonna hänet myös ylennettiin everstiksi. Laivastossa palvellut af Klercker katsottiin päteväksi merisodassa, ja niinpä hän toimi Kustaa III:n apulaisena 1789 käydyssä Ruotsin aseille tappiollisessa ensimmäisessä Ruotsinsalmen taistelussa. Hänen tehtäväkseen jäi taistelun jälkeen saattaa saaristolaivasto jälleen taistelukuntoon. Hän suoritti työnsä kiitettävän ripeästi ja perusteellisesti.

Sodan päätyttyä af Klercker jatkoi vanhassa tehtävässään kartoituksen johtajana. Hänet määrättiin 1791 Viaporin komentajaksi, jossa tehtävässä hän toimi kahteen otteeseen ensin 1791 - 1795 ja sitten 1797 - 1801. Hänen sotilasuransa kulki edelleen ylöspäin, sillä 1795 hänet ylennettiin kenraalimajuriksi ja 1805 kenraaliluutnantiksi. Koska Suomen joukkojen ylipäälliköksi määrätty kenraali Wilhelm Mauritz Klingspor oleskeli pitkiä aikoja Ruotsissa, af Klercker määrättiin useaan otteeseen ylipäällikön sijaiseksi. Vuodesta 1801 af Klercker oli käytännössä vastuussa Suomen puolustuksesta.

Kun af Klercker alkutalvesta 1808 sai Ruotsin Venäjän-lähettiläältä kuulla, että sota oli odotettavissa lähitulevaisuudessa, hän määräsi omalla vastuullaan Suomen ruotujakoiset rykmentit liikekannalle ja keskitti ne aikaisemmin laadittujen suunnitelmien mukaisesti itärajan tuntumaan. Tämä oli todella tarpeen, sillä ruotujakoisen joukon saattaminen sotavalmiuteen oli hidasta, kun miehet täytyi kerätä ympäri koko maata ensin komppanioittain ja sitten rykmenteittäin omiin kokoontumispaikkoihinsa, joista ne sitten marssitettiin halutulle puolustuslinjalle.

Sen verran hidasta ruotuarmeijan keskittäminen oli, että kaikesta huolimatta venäläiset ehtivät hyökätä ennen af Klerckerin suunnitelmien toteutumista. Niinpä hän väliaikaisena ylipäällikkönä päätti vetää pääarmeijansa Hämeenlinnan seudulle, jonne hän oletti joukkojensa ehtivän hyvissä ajoin ennen venäläisiä. Helmikuun lopulla 1808 Suomen armeijan pääosa oli saapunut Hämeenlinnaan. On jossain määrin kyseenalaista, aikoiko af Klercker todella ryhtyä taisteluun, kuten muun muassa J. L. Runeberg väittää. Jälkikäteen sotahistorioitsijat ovat tuominneet aikeet epäviisaiksi ja uhkarohkeiksi. Hämeenlinna olisi ollut puolustajien kannalta sopimaton taistelupaikka, sillä se olisi ollut helppo kiertää ja saattaa suomalaiset saarroksiin.

Oli miten oli, Hämeenlinnan taistelua ei tullut, koska varsinaiseksi ylipäälliköksi määrätty kenraali Klingspor saapui paikalle ja päätti joukkojen perääntymisestä pohjoiseen. Armeija veäytyi puolitoista kuukautta, kunnes suomalaiset saavuttivat voiton Siikajoella. Af Klercker seurasi mukana Klingsporin päämajassa, mutta hänellä ei ollut mitään aktiivista osaa sotatoimissa.

Syyskuussa 1808 kuningas Kustaa IV Adolf sai vihdoin kyllikseen Klingsporin johtamisesta, erotti tämän ja nimitti af Klerckerin uudeksi ylipäälliköksi. Sotaonni ei tästä kääntynyt, sillä af Klercker johti edeltäjänsä tapaan. Armeija vetäytyi ja kärsi tappioita. On toki sanottava, että af Klercker sai armeijan komentoonsa toivottomassa tilanteessa. Hänen ylentämisensä jalkaväenkenraaliksi ei auttanut sotilaita.

Ylipäällikkönä af Klercker teki marraskuussa Olkijoen sopimuksen, jonka mukaan hän veti joukkojaan pohjoiseen. Kun hän vuoden vaihteessa joutui Kainuun sopimuksessa perääntymään Ruotsin puolelle, hänelle myönnettiin ero ylipäällikkyydestä. Tuolloin jo 74 vuotta täyttänyt kenraali ei tämän jälkeen enää osallistunut sotatoimiin. Kesällä 1809 hänet korotettiin vapaaherraksi, ja 1810 - 1812 hän toimi Ruotsin sotahovioikeuden puheenjohtajana.

Kenraali Carl Nathanael af Klercker on saanut Vänrikki Stoolin tarinoissa sankarin sädekehän kulmilleen, ja myös sotahistorioitsijat ovat arvostaneet häntä. Varmasti af Klercker oli luonteeltaan ihailtava henkilö, urhoollinen, rehellinen, uskonnollinen ja harkitseva. Sotilaana hän oli myös osoittanut ammatillista kykyään sekä Pommerin sodassa että Kustaan sodassa. Silti hänen toimintaansa Suomen sodan ylipäällikkönä voidaan arvostella. Hänen suunnitelmansa pääarmeijan keskittämisestä Hämeenlinnaan sodan alkuvaiheissa oli tosin hyväksyttyjen sotasuunnitelmien mukainen, mutta olisi ollut kenties järkevämpää pyrkiä estämään vihollista pääsemästä aivan Suomen sydämeen. Taisteluun ryhtyminen Hämeenlinnassa olisi merkinnyt kaiken panemista yhden kortin varaan tavalla, joka selkeästi oli vastoin valtiojohdon tahtoa. Mikäli af Klercker todella aikoi näin - mitä on syytä epäillä - hän osoitti enemmän rohkeutta kuin harkintakykyä. Hänen lyhytaikainen toimintansa ylipäällikkönä loppuvuodesta 1808 ei ollut millään tavoin menestyksellistä. Tilanne oli häntä vastaan, hän oli vanha ja sairas mies eikä jaksanut ryhtyä yli-inhimillisiin ponnistuksiin.

Monesti runous kultaa tai likaa menneisyyttä ja sen toimijoita. Epäilemättä kenraali af Klercker on saanut runoilijalta kultauksen, joka ei kenties täysin vastaa todellisuutta. Silti hän ansaitsee jälkimaailman arvonannon rehellisenä ja taitavana sotilaana, joka teki parhaansa. Kartoittajana hänen ansionsa ovat kiistattomat ja pysyvät.

Kunniata ukko Klercker iät päivät saakohon! Vanhus, vaivan nähnyt, näytti vielä mieltä urohon.

Carl Nathanael Klerck vsta 1780 af Klercker S 1.11.1734 Kågeröd, Ruotsi, K 18.4.1817 Tukholma. V Kågerödin kirkkoherra Peter Reinhold Klerck ja Anna Maria Grund. P 1768 - Lovisa Gustava Paqvalin K 1830, PV Svean hovioikeuden asessori Hans Gustaf Paqvalin ja Anna Juliana Beckman. Lapset: Gustaf Reinhold S 1769, K 1823, majuri; Anna Gustava S 1770, K 1843, P1 majuri Per af Trolle, P2 majuri Johan Fredrik Wahrenberg; Axel Magnus S 1771, K 1772; Adolf Kristoffer S 1772, K 1773; Lovisa Karolina S 1774, K 1778; Carl Ulrik S 1778, K 1828, komentajakapteeni; Juliana Margareta Charlotta S 1781, K 1860, P Carl Arvid Hägerflycht.

URA. Ylioppilas Lundin yliopistossa 1748; vapaaehtoinen linnoitusjoukkoissa 1751; konduktööri 1757; ylipäällikkö Augustin Ehrensvärdin adjutantti 1759; saaristolaivaston luutnantti 1761, kapteeni 1770, majuri 1775; Suomen kartoituslaitoksen palvelukseen 1776, johtaja 1780; everstiluutnantti 1777; eversti 1788; Viaporin komentaja 1791 - 1795, 1797 - 1801; kenraalimajuri 1795; Suomessa olevien joukkojen ylipäällikön sijainen 1801; kenraaliluutnantti 1805; Suomessa olevien joukkojen ylipäällikkö 1808; jalkaväenkenraali 1808; Ruotsin sotahovioikeuden puheenjohtaja 1810 - 1812.

Kunnianosoitukset: Aateloitu 1780; vapaaherra 1809. Ruotsin Miekka-r. K srk. 1802.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. T. Alanen, S. Kepsu, Kuninkaan kartasto Suomesta 1776 - 1805. 1989.Kaunokirjallisuus: J. L. Runeberg, Vänrikki Stoolin tarinat. 1860: Vänrikin markkinamuisto.

Veli-Matti Syrjö

Artikkeli julkaistu Kansallisbiografia-verkkojulkaisussa.
Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997-.
Saatavissa: http://www.kansallisbiografia.fi.
ISBN 951-746-598-4.
Studia Biographica 4.