Paulaharjun keruutyö oli käynnistynyt Jyväskylän seminaarin opettajan, arkkitehti Yrjö Blomstedtin kannustamana Aunuksen matkalla heinäkuussa 1900. Paulaharjun tehtävänä tuolla keruumatkalla oli dokumentoida alueen rakennuksia ja niiden koristeellisia yksityiskohtia. Blomstedt oli merkittävä vaikuttaja Paulaharjun keruu-uran alussa innoittajana ja käytännöllisenä opastajana muun muassa valokuvauksen suhteen.
Paulaharjun rakennustutkimukseen painottuvat retket jatkuivat kolmena kesänä vuosina 1907–1909, jolloin hän kulki Itä- ja Pohjois-Karjalassa.
Samuli Paulaharju oli pohjanmaalaisten kärrymestareiden jälkeläinen, joka taitavana piirtäjänä ja puuseppänä ymmärsi rakennustekniikoita yksityiskohtaisesti ja pystyi esittämään ne piirroksissaan ymmärrettävästi.
Varsinkin rakennusten pohjapiirrokset ovat säntillisiä esityksiä, samoin talojen pihapiirien asemapiirrokset, joissa taloon kuuluvien rakennusten sijainnit esitettiin.
Joukossa on kuitenkin myös piirroksia, joissa on nähtävissä Paulaharjun persoonallinen kädenjälki, kuten alla olevassa piirroksessa Heinosen savupirtistä Ilomantsista. Siinä koukeroiset pilvet ja kuvan kehykseksi muuntuva kuvateksti kiinnittävät katsojan huomion.
Heinosen savupirtti Öllölä, Ilomantsi. PAULA1909:31:226, sidos E 31.
Lintulava Kiimanvaaran saloilta. PAULA1909:30:425, sidos E 30.
Suorastaan humoristista on katsoa Paulaharjun piirtämiä uuneja vuodelta 1909. Ryhmäksi aseteltuna piirrosten uunit alkavatkin näyttää suut ammollaan huutavilta olennoilta.
Rakennustutkimustöissään Paulaharju taltioi lukumääräisesti paljon samaa aihetta: paitsi uuneja, myös kiukaita, ikkunanpuitteita, räystäslautoja, tuuliviirejä ja saunan sisuksia. Vuosisadan alussa rakennusperintöä dokumentoitiin piirtämällä ja vallitseva tekemisen tapa oli täsmällinen ja kurinalainen.
Melko pian Paulaharjun keruutyön pääkohteeksi nousivat kuitenkin rakennusten taltioimisen sijaan runot, taiat, ihmisten kokemukset ja näkemykset ja tämä muutos näkyy myös kuva-aineistossa. Kiinnostus esinekulttuuria kohtaan ei kuitenkaan kadonnut kokonaan, vaan Paulaharju tallensi sitä edelleen läpi vuosikymmenten.
Kenttäpiirrosvihkot
Kenttäpiirrosvihko on luonnoskirjan ja muistiinpanovihkon yhdistelmä. SKS:n arkistossa näitä vihkoja on noin 50 kappaletta.
Paulaharju kuljetti kapeita kovakantisia kirjasia mukana keruumatkoillaan ja teki niihin visuaalisia muistiinpanoja. Tämä vihko hänellä oli mukanaan Kittilään ja Tornionlaaksoon kesinä 1922–23 tehdyillä matkoilla.
Kenttäpiirrosvihkot ovat kiinnostava aineisto varsinaisten kenttäpäiväkirjojen ohella, sillä niiden kautta voi seurata Paulaharjun matkaa lähes päiväkohtaisesti. SKS:lle lähettämissään puhtaaksikirjoitetuissa keruuaineistoissa Paulaharju on usein järjestänyt aineistot jonkin teeman mukaan ja samassa sidoksessa aineistoa voi olla eri vuosikymmeniltä ja paikkakunnilta. Muistikirjat taas jäsentyvät kronologisesti vuosiin, kuukausiin, päiviin ja paikkakuntiin.
Paulaharju pyrki jo varhain julkaisemaan keräämäänsä aineistoa ja hän kuvitti alusta saakka teoksensa omin valokuvin ja piirroksin. Kuva-aiheen ”evoluutiota” luonnoskirjasta painettuun teokseen ja osaksi sidosta on helppo seurata.
Aitan ovia ja vaivaistukkeja
Pääkuva: Katajamäki, Salonkylä, Rautavaara. PAULA1909:31:232, sidos E 31.