Kirjat

Tiedekirjat 2026

Vuoden 2026 uutuuskirjojemme katalogi on ilmestynyt!

Tuoreita tiedekirjoja

Living Lament. Explorations in Shifting Ideologies

Toimittaneet Viliina Silvonen ja Eila Stepanova

Empiirinen kirjallisuuden ja lukemisen tutkimus. Menetelmiä ja käytäntöjä

Toimittaneet Anna Ovaska, Kaiju Harinen, Eevastiina Kinnunen, Toni Lahtinen, Olli Löytty ja Roosa Suomalainen

Shipping and Commodity Flows in the Late Eighteenth-Century Baltic

Yrjö Kaukiainen

Sanovat syntaksiksi. Aineistopohjaisia tutkimuksia murteiden lauseopista

Toimittaneet Milla Uusitupa, Hannele Forsberg ja Maria Vilkuna

Pyhä Birgitta ja birgittalaisuus myöhäiskeskiajan Suomessa

Toimittaneet Anna-Stina Hägglund ja Sofia Lahti

Aineen ja tunteen kylät. Uusmaterialistisia tulkintoja Sivakasta ja Rasimäestä

Toimittaneet Maarit Sireni ja Pertti Rannikko

Suomalaisen säädöskielen vaiheita. Paatin siirtämisestä pesänkavallukseen.

Harri Uusitalo

Kirjoitetun suomen historia. Kieli ja kirjallistuminen keskiajalta 1800-luvun taitteeseen

Kirsi-Maria Nummila

Vertaisarvioitua tiedettä ja kiinnostavia tietokirjoja

SKS on Suomen suurin ihmistieteellisten avoimesti saatavien tiedekirjojen kustantaja. Julkaisemme vertaisarvioituja tiedekirjoja kirjallisuuden, kulttuurien tutkimuksen, historian ja suomen kielen aloilta.

Tietokirjakustantamomme SKS Kirjat on erikoistunut laajaa yleisöä kiinnostaviin tietokirjoihin, jotka lisäävät ymmärrystä suomalaisesta kulttuurista.

Tervetuloa tutustumaan meihin ja kirjoihimme!

Tutustu koko valikoimaamme verkkokaupassa

Koko tiede- ja tietokirjojemme valikoima on saatavilla verkkokaupassamme. Tervetuloa tekemään löytöjä!

Henkilö pitää kädessään  painettua kirjaa ja tablettia, jossa on avoimena sama kirja sähkökirjana.

Avoimen tieteen puolella

Kaikilla tulee olla pääsy tutkitun tiedon äärelle! Tiedekirjamme ovat avoimesti kaikkien luettavissa.

Kuva Snellmaninkadulta kirjakauppa Tiedekirjan edustalta. Kirjakaupan edessä on oranssi kyltti.

Kustantajamyymälämme Tiedekirja

Laajimman valikoiman uutuuskirjojamme löydät kirjakauppa Tiedekirjan kivijalkamyymälästä Kruununhaassa (Snellmaninkatu 13). Tervetuloa ostoksille!

SKS kustantajana – jo vuodesta 1834

Tieteellisenä seurana keskeinen tehtävämme on tukea suomen kielen käyttöä tieteen kielenä ja julkaista korkealaatuista tutkimusta. Tiedekustantamomme julkaisee vertaisarvioituja tiedekirjoja perinteikkäissä tieteellisissä sarjoissamme. Lisäksi tuotamme verkkojulkaisuja, jotka saattavat arkistoaineistoja tutkijoiden saataville ajasta ja paikasta riippumatta.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura omistaa kokonaan kustannusosakeyhtiön SKS Oppi ja Tieto Oy:n, joka julkaisee laajaa yleisöä kiinnostavaa tietokirjallisuutta (SKS Kirjat) sekä oppimateriaaleja (Äly). Lue lisää SKS Kirjat -kustantamon verkkosivuilta.

SKS on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut kustantamo. Kirjamme ovat vuodesta 1834 lähtien rakentaneet suomen kieltä, suomalaisten kansallista identiteettiä ja kulttuurista ymmärrystä tähän päivään saakka. Sen vuoksi yhä karttuva julkaisujemme kokoelma on osa Unescon kansallista Maailman muisti -rekisteriä.

Julkaisemme

  • vertaisarvioituja tiedekirjoja painettuina ja avoimina sähkökirjoina (tiedekustantamo)
  • arkistoaineistoja verkkojulkaisuina tutkijoiden käyttöön (tiedekustantamo)
  • laajaa yleisöä kiinnostavia tietokirjoja (SKS Kirjat)
  • sähköisiä oppimateriaaleja (Äly)

Koko tiede- ja tietokirjojemme valikoima on saatavilla omasta verkkokaupastamme. Tervetuloa tutustumaan teoksiimme myös vain muutaman korttelin päässä SKS:sta sijaitsevaan kirjakauppa Tiedekirjaan.

Vertaisarvioituja tiedekirjoja

Etsitkö tutkimuksellesi kustantajaa?

Kysyttävää kirjoistamme? Ota meihin yhteyttä!

Tiedekustantamo

Kirjaehdotukset ja tiedustelut

Kirjakauppa Tiedekirja

Snellmaninkatu 13, Helsinki

+358 9 635 177

Kirjojen myynti ja markkinointi

Jälleenmyynti, tilaukset, saatavuudet

Kirjojen arvostelukappaleet ja kirjailijoiden haastattelupyynnöt

Lue lisää uutuuskirjoistamme

20.3.2026 – Kirjatiedotteet 1

Uutuuskirja avaa uusia näkökulmia itkuvirsien tutkimukseen

12.3.2026 – Kirjatiedotteet 1

Uutuuskirja tarjoaa työkaluja empiiriseen lukemisen ja kirjallisuuden tutkimukseen

24.2.2026 – Kirjatiedotteet

Uutuuskirja avaa näkymän Itämeren merenkulkuun 1700-luvun jälkipuoliskolla

Ajankohtaista

Placeholder image
17.4.2026 – Blogi

Jäsenkorjaajat – kalevalaisiako?

Nainen turkoosissa uimapuvussa hymyilee kameralle avannosta ja pitää kiinni puutikkaista. Avannon vasemmalla reunalla palaa kynttilälyhty.
16.4.2026 – Uutiset

Polskuttelua, hyvinvointia ja vaarallisia tilanteita – luonnonvesissä uiminen jättää monenlaisia muistoja

16.4.2026 – Uutiset 5

Ronjaruut Koskinen arkistotutkijaksi SKS:aan