Lahjoita Pohjanmaan mystikkojen ainutlaatuisten käsikirjoitusten konservointiin

Pohjanmaan mystiikka oli Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa vaikuttanut uskonnollinen liike, jonka toiminta perustui saksalaisen suutarin, maallikkomystikon ja luonnonfilosofi Jakob Böhmen (1575–1624) teosten suomentamiseen. Nämä käsin kirjoitetut tekstit ovat kirkkokriittistä filosofiaa, legendoja ja ennustuskertomuksia. Kirkon kieltämiä tekstejä ovat kopioineet Vaasan ja Kokkolan seudun käsityöläiset ja maaseudun itselliset, miehet ja naiset. Kokoelma sisältää 210 käsikirjoitusta ja yhteensä noin 17 000 sivua.

Kuva: Pohjanmaan mystikot, J.O.I. Ranckenin kokoelma, Böhme, Jacob, Psychologia wera

Pohjanmaan mystikot -käsikirjoituskokoelma on osoitus uusien itsenäisten kirjoittaja- ja lukijaryhmien historiallisesta noususta Suomessa. Samalla kokoelma valottaa myös sananvapauskehityksen ristiriitoja ja jännitteitä. Tekstien kautta vain vähän koulutusta saaneet lukijat ja kirjoittajat saivat mahdollisuuden liittyä oman aikansa eurooppalaiseen aateperintöön. Alemmilla yhteiskuntaryhmillä oli rajallisesti mahdollisuuksia viestiä yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden tunnoistaan. Usein tyytymättömyyttä ilmaistiin uskonnollisessa muodossa, sillä muita ilmaisun malleja torjutun tai alistetun ryhmän toisinajattelun alakulttuurille ei juuri ollut tarjolla. Aineistokokonaisuus on kiinnostava suomalainen varjokaanon 500-vuotisen luterilaisen reformaation historiassa, jossa keskeistä oli oman äidinkielen käyttö.

”Pohjanmaan mystikkojen varhaiset käsikirjoitukset toivat suomenkielisen lukijan ulottuville toisenlaisia aatevirtauksia ja lajeja kuin ajan painettu kirjallisuus Suomessa. Käsikirjoitukset edustavat pienten, varhain kirjallistuneiden pohjalaisten lukija- ja kääntäjäpiirien väylää eurooppalaisen kirjallisuuteen.”

Päivi Mehtonen, dosentti, kirjallisuudentutkija

Lahjoittamalla tämän ainutlaatuisen kokoelman konservoimiseksi olet mukana turvaamassa Pohjanmaan mystikot -kokonaisuuden säilymistä ja edesauttamassa sen saavutettavuutta SKS:n Finnassa.

Kysy lisää

Outi Hupaniittu

arkistonjohtaja

Arkisto

+358 40 581 7980

Lue lisää Outista

Eija Stark

kehittämispäällikkö

Arkisto

+358 50 476 8138

Lue lisää Eijasta

Esimerkiksi näin voit tukea SKS:n työtä

Samuli ja Jenny Paulaharjun kansanperinteen kokoelma avoimesti verkkoon

Pohjanmaan mystikkojen 1700–1800-lukujen ainutlaatuisten käsikirjoitusten konservointi

Kielitieteilijä, arkeologi ja kansanperinteen kerääjä D.E.D. Europaeuksen arkisto avoimesti verkkoon

Ihmisiä SKS:n talon käytävällä. Kuva: Gary Wornell.

Tue opiskelijan korkeakouluharjoittelua ja työllistymistä

Tee merkkipäivälahjoitus

Tee testamenttilahjoitus

Tule kirjaostoksille

Tuoreita tiedekirjoja

Mikael Agicolan Vanhan testamentin esipuheet

Simo Heininen

Tie meren yli: Turun akatemian aate- ja kulttuurihistoriaa 16401828

Toimittaneet Johanna Ilmakunnas ja Charlotta Wolff

Nationalismi ja kieli

Toimittaneet Mikko Autere ja Riikka Länsisalmi

Miten luemme? Kirjallisuuden kouluopetuksen mahdollisuuksia

Toimittaneet Aino Mäkikalli, Elias Heikkonen, Kaisa Ilmonen ja Päivi Koponen

Terrains of Imagination in Contemporary Finnish Literature: Harassing Habitats in Maarit Verronen’s Fictions

Sarianna Kankkunen

Lapsenkielen uudissanat

Klaus Laalo

Lähestymistapoja kirjallisuuteen

Toimittaneet Hanna Meretoja, Aino Mäkikalli, Anna Helle, Kaisa Ilmonen ja Markku Lehtimäki

Nälkä ja vilu: Matkoja kauheaan pohjoiseen

Jyrki Siukonen

Jos haluat lisätietoa lahjoituksista SKS:n hyväksi, ota yhteyttä

Tuomas M. S. Lehtonen

pääsihteeri

Hallinto- ja talousosasto

+358 40 560 9879

Lue lisää Tuomaksesta