Tue merkittävän arkkikirjallisuuskokoelman konservointia

Arkkikirjallisuus oli laajojen kansanjoukkojen kirjallisuutta suullisen ja kirjallisen kulttuurin välimaastossa. Se levisi laajalle painatteina ja suullisesti esitettynä ja välitti uutisia, tunteita ja tarinoita. Konservoimalla arkkikirjallisuutta turvaamme tämän arvokkaan kulttuuriperinnön säilymisen tutkijoille ja tuleville sukupolville.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjaston arkkikirjallisuuden kokoelma sisältää yli 2000 arkkiveisua 1600- ja 1700-lukujen vaihteesta aina 1940-luvulle saakka. Vanhin kokoelman arkkiveisuista on vuonna 1695 julkaistu Ruotzin suru weisu eli muistoruno kuningatar Ulriika Eleonooralle (1656–1693). Eniten veisuja on 1800-luvulta, jolloin arkkiveisut olivat ajan ilmiöiden tulkkina yhä suositumpia.

Arkkilehtiset olivat käyttökirjallisuutta. Monet niistä olivat jo kirjastoon tullessaan nähneet elämää. Aineistoa on saatu SKS:n kirjastoon 1800-luvulta lähtien, usein lahjoituksina, ja sitä on säilytetty usean lehtisen yhteissidoksina.

Konservoinnissa vanhat sidokset puretaan, arkit puhdistetaan ja vahvistetaan, repeämät paikataan ja aineisto suojataan arkistolaatikoihin. Näin arkit voidaan säilyttää arkistokelpoisissa tiloissa turvallisesti sekä saattaa tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden käyttöön.

Kansalliskirjasto, jolla on suomalaisista muistiorganisaatioista laajin arkkikirjallisuuskokoelma, on digitoinut kokoelmansa vanhinta osaa 1800-luvun alkuun saakka. Arkkikirjallisuuden säilyttäminen myös fyysisinä esineinä on kuitenkin tärkeää, sillä erityisesti vanhimpien painatteiden fyysisiin ominaisuuksiin (mm. paperiin, musteeseen) liittyy tutkimuskiinnostusta ja lisäksi sähköiseen säilytykseen liittyy riskejä aineiston korruptoitumisesta ja katoamisesta. Konservoitu aineisto mahdollistaa sekä pitkäaikaisen säilymisen että laadukkaan digitoinnin tulevaisuudessa.

Arkkikirjallisuus tarjoaa ainutlaatuista tutkimusaineistoa monille tieteenaloille kirjallisuudentutkimuksesta ja historiasta folkloristiikkaan, teologiaan ja musiikintutkimukseen.

Arkkiveisuja esitettiin ja myytiin markkinoilla, toreilla ja muissa väenkokouksissa. 1600- ja 1700-luvuilla aiheet olivat usein hengellisiä ja valistavia. 1800-luvulla maalliset aiheet yleistyivät. Veisuja sepitettiin uutisista ja viihteellisistä aiheista: hallitsijoista ja sodista, luonnonkatastrofeista ja onnettomuuksista, ryöstöistä ja murhista sekä romanttisesta rakkaudesta. Arkkikirjallisuuden julkaiseminen hiipui 1930- ja 1940-luvulla.

Arkkikirjallisuusaineisto on konservoitava, jotta se säilyy ja voidaan saattaa käytettäväksi. Tukemalla konservointia autat suojelemaan haurasta ja arvokasta aineistoa ja turvaat sen säilymisen tuleville sukupolville.