Saame- ja Lappi -aineistot

Arkiston molemmissa kokoelmissa on saamelaisuuteen, saamelaisiin ja saamelaisten asuttamiin alueisiin liittyviä aineistoja. Valtaosa aineistoista on peräisin 1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta. Aineistoista kootun luettelon avulla aineistot pyritään saamaan näkyviksi ja tutkijoiden käyttöön. Nykyisin saamelaiskulttuurin arkistoinnista vastaa Saamelaisarkisto, joka on osa Kansallisarkistoa ja sijaitsee saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa. Saamelainen kulttuuriarkisto toimii Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa.

Kirjallisuuden ja kulttuurihistorian saame- ja Lappi-aineistojen aineistoluettelo on luettavissa SKS:n arkiston tutkijasaleissa.

Saame- ja Lappi -aineistojen luettelon pääaihe on saamelaisuus ja saamelaiset. Luettelon kokosi kirjallisuuden ja kulttuurihistorian aineistoista syksyllä 2013 korkeakouluharjoittelija Rosa-Máren Magga. Luettelon aineistot ovat pääosin peräisin 1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta.

Saamelaiset ovat Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän valtioiden alueilla asuva, Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa. Nykyään saamen kieliä on yhteensä yhdeksän: etelä-, uumajan-, piitimen-, luulajan-, pohjois-, inarin-, koltan-, kiltimen- ja turjansaame. Saamen kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä ja itämerensuomalaisten kielten, kuten suomi ja viro, lähimpiä etäsukukieliä. Saamelaiskielet muodostavat osiltaan myös erilaisia kulttuuriryhmiä, joiden perusteella saamelaiset ryhmitellään. Kieliryhmien erot näkyvät myös muun muassa saamelaisten kansallispuvuissa (gákti) ja saamelaisten perinteisessä musiikkikulttuurissa eli joiussa. Suomen saamelaiskulttuurien joikutavat eroavat paljon toisistaan. Pohjoissaamelaisilla on luohti, inarinsaamelaisilla livđe ja kolttasaamelaisilla leu’dd. Siksi on vaikeaa puhua vain yhdestä, yhtenäisestä saamelaiskulttuurista.

Saamelaisten asema kirjattiin Suomen perustuslakiin vuonna 1995. Saamelaisilla alkuperäiskansana on oikeus ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan sekä siihen kuuluvia perinteisiä elinkeinojaan. Suomessa saamelaisuus on määritelty saamelaiskäräjälaissa ja sen pääperusteena on saamen kieli. Lain mukaan saamelainen on henkilö, joka pitää itseään saamelaisena edellyttäen hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan taikka isovanhemman vanhemmista on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Saamelaisarkisto ja saamelaiskulttuurikeskus Sajos perustettiin vuonna 2012.

Luettelon toisen termin ”Lappi” rajaaminen on hankalaa, koska maantieteellisesti Lappi on kovin laaja nykyisessä merkityksessään ja alueeltaan. Aikaisemmin ”Lappi” (ruots. Lapp, lappska) on viitannut selvästi pelkästään saamelaisiin eli lappalaisiin. Lappalainen-sanaa, joka on suomalaisten antama ja käyttämä nimitys saamelaisista, on aikanaan käytetty yleisesti myös valtion tasolla virallisissa asiakirjoissa ja yhteyksissä saamelaisista ja se esiintyy vanhoissa aineistojen kuvailuissa. Nykyään lappalainen-nimitys ei ole käytössä ja luettelon tekemisen yhteydessä myös aineistojen kuvailutietoja on päivitetty. Saamelaiset ovat aina kutsuneet itseään sápmelaš, sámi -nimellä. 

Aineistoluettelon ”Lappi-osuus” on rajattu saamelaisiin, pohjoisimpaan Lappiin ja saamelaisten Lappiin. Rajauksena toimivat nykyiset saamelaiskunnat: Enontekiö, Inari, Utsjoki ja Sodankylän pohjois-osa. Saamelaiset ovat kuitenkin aikojen saatossa joutuneet siirtymään uudisasutuksen alta ylemmäs, Suomen pohjoisimpiin osiin, ja ennen saamelaisalueen raja kulki etelämpänä. Näin ollen saamelaisalueeseen on vielä 1700-1800 -luvuilla kuulunut metsäsaamelaisten asuttama Kemin-Lappi, joka kattaa Ylä-Kemijoen alueen ja on selvästi etelämpänä nykyistä saamelaisalueen etelärajaa. Vaikka luettelo painottuu saamelaisiin, se sisältää tietoa myös suomalaisista Lapin (ent. Lapin läänin) asukkaista, lappilaisista ja suomalaisesta Lapin elämästä entisen Lapin läänin pohjois-osassa, koska saamelaiset ja suomalaiset ovat pitkän aikaa eläneet pohjoisessa rinnakkain. Aineistoluettelo on kuitenkin pyritty tekemään saamen tutkimuksen lähtökohdista, näkökulmasta ja sitä palvellen.

Esimerkiksi lappilaiset kirjailijat on lisätty listaan, mutta heidän aineistoaan ei ole tarkemmin eritelty ja esitelty, jos heillä ei lappilaisuuden lisäksi ole minkäänlaista kytköstä saamen kieleen tai saamelaiseen kulttuuriin.

Arkiston perinteen ja nykykulttuurin kokoelman aineistoissa on saamelaisuuten ja Lappiin liittyvää aineistoa sekä käsikirjoituksina, äänitteinä että valokuvina. Suomen pohjoiset osat ja rajojen takaiset alueet Ruotsin, Norjan ja Venäjän puolella ovat kuuluneet vanhastaan arkiston tallennustyön kohdealueisiin (perinnealueet n ja o eli Peräpohjola, Lappi sekä Suomalaisen siirtolaisalueet ja saamelaiset Ruijassa, Länsi-Pohjassa ja Muurmannissa eli Petsamossa). Kertojina aineistoissa ovat toimineet sekä saamelaiset että myös muut pohjoisen asukkaat. Tunnettuja perinteentallentajia ovat mm. kansanperinteen suurkerääjät Samuli ja Jenny Paulaharju, saamelaiskirjailija Pedar Jalvi sekä kansanmusiikintutkijat Armas Launis ja A. O. Väisänen.

Sivun taustakuva: Piera Helanderin (Pekka Pohjansäde) keräämää aineistoa: ”Naima- ja häätavat Taivalkoskella (sekä viittauksia lappalaisten häätapoihin)” E97.