Japaninkielisen Kalevalan ja Sibeliuksen yllättävä tarina

Mustavalkoinen valokuva Ainolasta on tuttu monille Jean Sibeliuksen musiikin ystäville. Säveltäjä seisoo vaaleassa puvussa vierellään Isa Gripenberg, jonka pitelemää valtavaa kirjaa kumpikin on syventynyt ihastelemaan. Teoksen japaninkielinen nimi (カレワラ) ei ehkä aukea monelle suomalaiselle, mutta kyse on kaikille tutusta eepoksesta: Gripenberg lehteilee siinä japaniksi käännettyä Kalevalaa.

Valokuva on loppukesältä 1939. Japaninkielinen Kalevala oli ilmestynyt kaksi vuotta aiemmin, ja Sibeliukselle oli toimitettu jo pian ilmestymisen jälkeen lahjakappale kääntäjä Morimoto Kakutanin englanninkielisellä omistuskirjoituksella: ”Koko maailman suurimmalle säveltäjälle. Syvällä kunnioituksella”. Ehkä juuri tästä ilahtunut Sibelius halusi esitellä kirjaa Gripenbergille samalla, kun kansainvälinen valokuvaajaryhmä ikuisti kaksikon yhdessä teoksen kanssa.

Tämä ei ole ainoa esimerkki, jossa Sibelius nostaa erikseen esiin Kalevalan japaninkielisen käännöksen. Itse asiassa Sibelius viittasi käännökseen hämmästyttävän usein. Hän mainitsee sen esimerkiksi ainoaksi jääneessä radiohaastattelussaan vuonna 1948, ja muutamaa vuotta myöhemmin hän jälleen tarttui teokseen, kun Kirjastolehti vieraili Ainolassa.

Käännös oli Sibeliukselle selvästi tärkeä, mutta miksi?

Vastaus löytyy käännöksen syntyhistoriasta. Eepoksen kääntäjä Morimoto ei nimittäin ollut alun perin kiinnostunut Kalevalasta. Hän oli kiinnostunut Sibeliuksesta.

Morimoto Kakutan oli musiikkiesseisti, jota kiehtoi erityisesti kysymys siitä, kuinka sanalliset sisällöt kääntyvät musiikiksi. Tälle pohdinnalle Sibeliuksen Kalevala-aiheiset teokset tarjosivat alustan, joka luonnollisesti johdatti lopulta Suomen kansalliseepoksen pariin.

Morimoto siis ryhtyi perehtymään Kalevalaan yksinkertaisesti ymmärtääkseen Sibeliuksen musiikkia syvällisemmin. Tämä kiinnostus johti täysin odottamattomille urille, sillä musiikillisen tutkimusretken tuloksena syntyi Suomen kansalliseepoksen käännös.

Morimoto ei sentään päätynyt opiskelemaan käännöstään varten suomea, vaan käytti William Forsell Kirbyn arvostettua englanninkielistä laitosta – samaa, joka innoitti myös J. R. R. Tolkienia. Työnsä parissa Morimoto ahkeroi kaikessa hiljaisuudessa 1920-luvun jälkipuoliskon, kunnes vuonna 1930 hän otti yhteyttä Suomen suurlähetystöön ja ilmoitti ylpeänä kääntäneensä Kalevalan japaniksi.

Uutinen herätti lähetystössä aluksi lähinnä ihmetystä ja epäuskoa, mutta Morimoton ratkaisu ottaa yhteyttä juuri lähetystöön osoittautui kuitenkin onnekkaaksi. Käännöksen julkaisu oli nimittäin lopulta mutkikas prosessi, joka ei olisi edennyt maaliin ilman Suomen valtion ja SKS:n tukea.

Kalevala ilmestyi Tokiossa lopulta heinäkuussa 1937 näyttävänä, yli 700-sivuisena niteenä. Käännöksen kuvitti maineikas Inokuma Gen’ichirō, ja julkaisuun sisältyvät myös kielentutkija G. J. Ramstedtin ja Suomen Tokion-lähettilään Hugo Valvanteen tervehdykset. Erityisesti Valvanteella olikin ratkaiseva rooli käännöksen edistämisessä julkaisuksi saakka.

Käännöksen musiikillisista juurista muistuttaa sen viimeinen osuus, Morimoton yli 30-sivuinen essee Kalevala-aiheisista musiikkiteoksista.

Japaninkielisessä lehdistössä Kalevalaa tehtiin paikallisesti ymmärrettäväksi vertaamalla sitä esimerkiksi Homeroksen eepoksiin ja Japanin omaan 700-luvun keisarilliseen Kojiki-kronikkaan. Tällaiset rinnastukset kertovat siitä, millaisten kulttuuristen kerrostumien kautta Japanissa luettiin kaukaisen Suomen eeposta.

Kiinnostava esimerkki käännöksen vastaanotosta on rakastetun runoilijan Kitahara Hakushūn Kalevala-ylistys, jossa korostuu käsitys suomalaisista runonlaulajakansana:

Teksti toki romantisoi Suomea ja Kalevalaa, mutta se on myös kiinnostava esimerkki siitä, miten ja miksi Suomen kansalliseeposta on maailmalla tulkittu. Japani oli ajautunut sotaan Kiinaa vastaan juuri Kalevalan käännöksen ilmestymisen aikaan, mikä korosti maassa militaristisia näkemyksiä. Kitaharan essee oli siis itse asiassa myös epäsuoraa kritiikkiä aikansa Japania kohtaan.

Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten japanilaiset tulkitsivat Kalevalaa kokemustensa ja aikansa yhteiskunnallisten kysymysten kautta. Kirjoituksissa japaninkielinen Kalevala muuttui Suomen keulakuvasta kulttuurienväliseksi peiliksi. Tässä mielessä Kalevalaan on kiinnitetty globaalisti paljon monitasoisempia merkityksiä kuin usein ymmärretäänkään.

Kun Kalevala ilmestyi japaniksi vuonna 1937, eepoksen käännöksiä oli maailmalla alle kaksikymmentä. Japanin ja sen kirjoitusjärjestelmä sekä runollinen perintö ovat sitä paitsi tyystin erilaisia kuin kalevalamittainen suomi. Morimoto joutui siis tekemään valtavan työn siirtäessään suomalaisen runouden uuteen kielelliseen ja kulttuuriseen ympäristöön.

Myös tästä syystä on erityisen kiinnostavaa, että työn inspiraationa toimi Sibelius – säveltäjä, jonka Morimoto tulkitsi olevan osoitus Suomen kansan muuttumattomasta runonlaulajaluonteesta. Eräässä kirjoituksessaan Morimoto jopa kutsui Sibeliusta ”nykypäivän Väinämöiseksi”.

Sibelius itse oli tietoinen vaikutuksestaan käännöksen syntyyn. Tokion-lähettiläs Hugo Valvanne lähetti hänelle käännöksen sekä selvityksen sen syntyhistoriasta ja vastaanotosta. Hän myös kertoi Morimotosta ja käännöksen taustasta. ”Teille, kunnioitettu Maestro, tulee siis ansio japaninnoksen syntymisestä”, päätti Valvanne selvityksensä.

Ei siis mikään ihme, että Sibelius niin mielellään tarttui Ainolan kirjastossa juuri japaninkieliseen Kalevalaan.

Kirjoittajan tutkimusteos Sibelius Japanissa: Vastaanotto, tulkinnat ja kulttuuriset sillat ilmestyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia -sarjassa 2026. Teos on luettavissa verkossa.