Sekularismi ja sukupuoli

Loppukesästä 2025 kotimaiset tiedotusvälineet uutisoivat sisäministeriön selvittävän mahdollisuuksia kieltää musliminaisten hunnut ja muut islamilaisiksi tulkitut naisten asut. Vastaavanlaisia keskusteluja on käyty muuallakin Euroopassa ja tunnetuin esimerkki lienee Ranskassa 1980-luvulta lähtien käyty julkinen keskustelu huiveista ja hunnuista. Se johti 2000-luvun alussa ensin uskontoon liittyvän pukeutumisen kieltämiseen kouluissa ja sen jälkeen kasvot peittävän vaatetuksen käytön kieltämiseen julkisilla paikoilla.

Varhaisempia esimerkkejä Euroopasta löytyy sosialistisista maista. Esimerkiksi Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan ensimmäinen perustuslaki takasi kansalaisille uskonnon vapauden, mutta valtion vahvasti kontrolloimassa julkisessa keskustelussa uskonto liitettiin kaikenlaiseen ”takapajuisuuteen”. Etenkin islam esitettiin moderniuden vastaisena, naisia sortavana uskontona. Vähemmistöuskontona, jonka historia juonsi aiempaan turkkilaisvalloitukseen, islam nähtiin myös poliittisesti epäilyttävänä. Siten islamin julkinen näkyvyys esimerkiksi naisten pukeutumisessa ei ollut sosialistihallinnon kannalta toivottua. Musliminaisia kannustettiin ensin vapaaehtoisesti luopumaan hunnuistaan ja lopulta vuonna 1950 maassa astui voimaan hunnut kieltävä laki.

Naapurimaa Bulgariassa naisten islamilaiseen pukeutumiseen suhtauduttiin vielä kielteisemmin. Yleisen uskonnonvastaisuuden lisäksi taustalla oli kielteinen suhtautuminen maan turkkilaisvähemmistöön, joka haluttiin pakottaa bulgarialaistumaan.

Jugoslavia ja Bulgaria ovat esimerkkejä siitä, miten moderni sekulaari valta pyrki tekemään naisista kelvollisia kansalaisia kritisoimalla sitä, millaista asua he käyttivät julkisuudessa. Sekulaari valta piti vääränä tai sopimattomana vaatetusta, jonka se yhdisti uskontoon tai etniseen vähemmistöön. Näissä tapauksissa modernius määriteltiin uskonnollisten tai etnisten ennakkoluulojen perusteella.   

Mainitut sosialistimaat eivät varmastikaan ole tietoisesti omaksuttuja esikuvia Ranskan ja Suomen kaltaisten länsimaiden lainsäätäjille 2000-luvulla, mutta samankaltaisuudet tapausten välillä ovat kiistattomia. Nykyäänkin poliitikot ja lainsäätäjät näyttävät vaativan kansalaisilta yhdenmukaisuutta tai ainakin ”kansallisten arvojen” noudattamista. Näiden arvojen yksi ilmaus on pukeutuminen, joka ei julkisuudessa saa olla vallanpitäjien oikeina pitämien käsitysten vastaista.

Huntujen ja huivien käytön lisäksi on olemassa myös kokonaan toisenlaista naisten uskonnollisuutta, jota sekularismin on hankala sulattaa. Sekularismit-kirjassa julkaistussa Terhi Utriaisen ja Tiina Mahlamäen kirjoittamassa artikkelissa tarkastellaan, kuinka sekulaari julkisuus kohtelee taikauskoksi leimattua naisten kansanomaista uskonnollisuutta tämän päivän Suomessa. Naisten uushenkisyys ei istu moderneihin sekularistisiin käsityksiin hyväksyttävästä uskonnosta, mikä tekee siitä sekularistien silmissä noloa. Siten vaikkapa enkeleihin uskova ”epärationaalinen nainen” muistuttaa hunnutettua ”alistettua naista”, koska molempien olemassaolo ja näkyvyys muistuttavat siitä, ettei yhteiskunta olekaan vielä loppuun saakka modernisoitunut.

Uushenkisyyden kimppuun ei käydä valtion säätämien lakien ja asetusten voimalla, kuten huntujen tapauksessa. Utriainen ja Mahlamäki tuovat esiin, kuinka media marginalisoi enkelihenkisyyden tai yksisarvishoitojen kaltaisia ilmiöitä huumorin ja naurun varjolla. He tarkastelevat aiheita käsitteleviä lehtiartikkeleita ja television keskusteluohjelmia ja osoittavat, miten enkelihenkisyys ja yksisarvishoidot kyseenalaistetaan moderniin yhteiskuntaan sopivina ilmiöinä tekemällä niistä pilaa. Media antaa näin ymmärtää, että yksityisesti naiset voivat uskoa, mitä haluavat, mutta uskomusten tuominen julkisuuteen johtaa usein siihen, että heidät kirjaimellisesti nauretaan pihalle.

Modernin sekularismin perusidea on emansipatorinen – se pyrkii vapauttamaan yksilön uskonnollisesta kontrollista. Naisten uskonnollinen pukeutuminen tai sitoutuminen uushenkisyyteen eivät sovi modernin sekularismin vapauttamispyrkimyksiin. Siksi sekularismi pyrkii vapauttamaan naiset ”väärästä” uskonnollisuudesta – vaikka vastoin heidän tahtoaan. Tässä prosessissa sekularismi alkaa itse saamaan uskonnonkaltaisia piirteitä. Se alkaa opettamaan naisille ”oikeaa” pukeutumista ja valvomaan sitä. Niin ikään se määrittelee, mikä kelpaa kunnolliseksi moderniksi uskonnoksi. Kaikki mikä ei kelpaa on, jos ei vaarallista, niin ainakin naurettavaa. Sekulaarista vallankäytöstä puuttuu toisin sanoen aito keskustelu ja demokraattinen päätöksenteko, koska keskustelussa eivät ole mukana ne, joita asia ensisijaisesti koskee.