Työtuolimatkalla maailman ympäri – kesäni matkakirjallisuuden parissa

Tein korkeakouluharjoittelua SKS:n kirjastossa kesällä 2025, kun sain tehtäväkseni valikoida ja luetteloida tietokantoihin sellaisia kirjoja, joiden tiedot ovat aikoinaan jääneet viemättä järjestelmään ja joita etsittäessä on verkon sijaan käännyttävä vanhojen kortistojen puoleen. Tällaista aineistoa vanhassa kirjastossa riittää, joten tartuin hanakasti toimeen. Tehtävän myötä aloin läpikäydä ja luetteloida luokkaa, joka sisältää matkailuun ja matkoihin liittyvää aineistoa – ja päädyin samalla itsekin matkalle maailman ympäri.

SKS:n kirjaston kokoelmiin kuuluu kirjallisuudentutkimuksen ja kulttuurien tutkimuksen aineistojen lisäksi myös keskeisaloja tukevaa kirjallisuutta. Luetteloimani luokka Ib kuuluu maantieteen pääluokan alle, ja se sisältää ei-tieteellisiä, matkailijan näkökulmasta kerrottuja matkakertomuksia sekä muuta matkailuun liittyvää aineistoa, kuten vanhoja matkaoppaita ja pienpainatteita. Vanhimmat niteet ovat 1700-luvulta, mutta suurin osa 1900-luvun tuotantoa. Koska kirjaston aineistojen hankintaperiaatteet ovat aikojen saatossa eläneet, nykyään luokka karttuu enää hitaanpuoleisesti.

Mitä tarkemmin luokkaan tutustuin, sitä enemmän lumouduin minua ympäröivistä aineistoista. Missä kaikissa maailmankolkissa ihmiset ovatkaan matkustaneet ja siitä kirjoittaneet! Kirjojen selkämyksissä vilahtelivat kaukaiset paikat: Kiina, Kilimanjaro, Siperia, Amerikka, Japani…

Yrjö Varpion teos Matkalla moderniin Suomeen: 1800-luvun suomalainen matkakirjallisuus (1997) valottaa osaltaan lajityypin historiaa. Matkakertomuksia on kirjoitettu jo kauan, mutta vielä 1700-luvulla niiden tarkoitus oli viihdyttämisen sijaan välittää tietoa eri maista ja kulttuureista. Suomessakin kävi 1700-luvun lopussa tutkimusmatkailijoita, jotka julkaisivat kirjoja matkoiltaan, kuten italiainen Giuseppe Acerbi ja englantilainen E. D. Clarke. Acerbin ja Clarken matkakuvauksia löytyy suomennettuina myös SKS:n kirjastosta.

Matkakuvaukset alkoivat 1800-luvulla saada kaunokirjallisempaa muotoa, ja kun matkailu yleistyi höyrylaivaliikenteen ja rautatieverkoston myötä, yleistyi myös matkakirjallisuus. Myös monet suomalaiset kirjoittajat julkaisivat matkakertomuksiaan, esimerkiksi J. V. Snellman ja Zacharias Topelius.

1900-luvulla kirjoittajien määrä lisääntyi entisestään. Suosio pistettiin myös merkille, kuten kotimaanmatkastaan kirjoittanut Aarno Karimo teoksensa Penikulmia nielemässä (1929) esipuheessa leikkisään sävyyn kirjoittaa:

Matkakertomukset ovat vuosisadasta riippumatta mielenkiintoista luettavaa. Silti viikkojen kuluessa huomasin yhä useammin valikoivani luetteloitavaksi matkakertomusten sijaan viehättäviä 1900-luvun alun kotimaan matkaoppaita.

Varpio (1997) kertoo, että oppaita Suomessa matkailuun alkoi ilmestyä 1800-luvun puolivälissä, kun matkailijamäärätkin lisääntyivät. Sitä ennen oli ollut jo vägvisareita, joissa kerrottiin tieyhteyksistä paikkojen välillä, mutta niistä puuttuivat nähtävyydet ja muut tiedot matkakohteista. Suomen Matkailijayhdistyksen perustamisen myötä 1880-luvulta alkaen matkaoppaita alkoi ilmestyä enemmän. SKS:n kirjastonkin kokoelmista löytyy yhdistyksen julkaisemia oppaita.

Kesän mittaan unohduin usein lehteilemään vanhoja matkaoppaita itselleni tutuista seuduista, sillä ne sisältävät kiinnostavia valokuvia kaupunkien keskustoista, jotka nyt näyttävät aivan toisilta, ja mainintoja paikoista ja palveluista, joita ei enää vuosikymmeniin ole ollut olemassa. Oppaissa suosittua näyttää olleen matkareittien kuvailu, mutta niissä on esitelty myös rakennuksia, nähtävyyksiä ja matkakohteiden historiaa. Tiedot eri palveluista ovat varsin tarkkoja, ja matkustusvaihtoehdoista saatetaan kertoa aikatauluja myöten. Hieman uudemmissa matkaoppaissa on myös hauskoja mainoksia.

Mitä matkakirjallisuuden luokan aineistot sitten voivat tarjota nykypäivän lukijalle? Hyviä tarinoita, mutta paljon muutakin. Etenkin matkakertomuksia on pitkään käytetty tutkimusaineistona. Varpion (1997) mukaan tutkimuskohteena ei enää ole niinkään kertomusten asiasisältö vaan se, miten kirjoittajat ovat matkoilla näkemänsä kokeneet. Vanhojen matkaoppaiden kohdalla ajattelen, että ne puolestaan voivat objektiivisemmalla näkökulmallaan antaa tietoa vaikkapa paikallishistorioitsijoille, mutta myös esimerkiksi vanhoista mainoksista tai valokuvista kiinnostuneille.

Sillä välin, kun luetteloin kirjoja toimistossani, ulkona oli kesä. Ihmiset pyrähtivät lomamatkoilleen sinne ja tänne, ja Senaatintori kuhisi turisteja tuttuun tapaan. SKS:n kirjaston seinien sisällä, toimistoni työtuolista käsin pääsin itsekin matkalle: koko kesän kestävälle työtuolimatkalle Suomen ja maailman ympäri. Tätä matkaa voin lämmöllä muistella, kun illat ulkona viilenevät ja olen palannut opintojeni pariin.

Selaa SKS:n kirjaston matkakirjallisuutta SKS:n Finna -palvelussa.

Huomioithan, että luokasta löytyy yhä myös luetteloimatonta aineistoa. Jos etsimääsi teosta ei löydy SKS:n Finnasta, voit kysyä sen saatavuutta asiakaspalvelusta.

Hirn, Sven & Markkanen, Erkki 1987. Tuhansien järvien maa. Suomen matkailun historia. Matkailun edistämiskeskus.

Karimo, Aarno 1929. Penikulmia nielemässä. Matkatarinoita. Porvoo: WSOY.

Varpio, Yrjö 1997. Matkalla moderniin Suomeen. 1800-luvun suomalainen matkakirjallisuus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 681. Helsinki: SKS.