FILIn koordinaattoriksi Mikaela Wickström Pohjoismaisesta kulttuuripisteestä

Kuva: Artisan Photography.

Kirjallisuuden vientikeskus FILIn uutena koordinaattorina aloittaa Mikaela Wickström 1. toukokuuta. Hän tulee vastaamaan tukiohjelmista ja kääntäjäkoulutuksista. Wickström siirtyy FILIin vanhemman erityisasiantuntijan toimesta Pohjoismaisen kulttuuripisteen kirjastossa.

Monenlaisesta kirjallisuudesta innostuvana lukijana ja kielistä kiinnostuneena on ilo saada liittyä FILIin ja olla vaikuttamassa siihen, että kirjallisuuttamme luetaan maailmalla myös tulevaisuudessa. Odotan innolla FILIn ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tuomia laajempia näkökulmia osaamiseeni kirjallisuuden asiantuntijana. Odotan myös mielenkiinnolla kaikkia uusia kohtaamisia ja kansainvälistä verkostoitumista”, sanoo Mikaela Wickström.

Hän on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi vuonna 2001 pääaineenaan kirjastotiede ja tiedonhallinta, sivuaineina pohjoismaiset kielet ja kirjallisuus sekä ranskalainen filologia.

Lukemisen edistäminen on ollut lähellä sydäntäni koko urani ajan. Lastenkirjallisuuden asiantuntijana Pohjoismaisessa kulttuuripisteessä olen innostanut sekä lapsia että nuoria lukemisen pariin unohtamatta aikuisia, jotka lukevat lapsille tai heidän kanssaan.

Aiemmassa työssään Wickström on luotsannut muun muassa Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittamaa kolmivuotista Pohjoismainen kirja-ahmatti -hanketta (The Nordic Bookworm). Hän oli yksi lukemisen edistämishankkeen alullepanijoista ja kehitti pohjoismaisen työryhmän kanssa materiaalia yli 50 kuvakirjaan.

Mikaela Wickströmin monipuolinen kokemus kirjallisuuden kansainvälisten verkostojen parissa on todella vaikuttavaa. Onkin hienoa saada Mikaela täydentämään kirjallisuusviennin huipputiimiämme”, sanoo FILIn johtaja Tiia Strandén.

Lämpimästi tervetuloa Mikaela!

FILIn koordinaattori Katja Koskela palaa entiseen työhönsä ja työskentelee FILIssä 22.3. saakka. Kiitokset Katjalle!

Lisätiedot

Tiia Strandén

johtaja

Kirjallisuuden vientikeskus FILI

+358 40 582 0975

Hannele Jyrkkä

viestintäpäällikkö

Kirjallisuuden vientikeskus FILI

+358 40 534 7526

Mitä mieltä olit tästä jutusta?

Kiitos vastauksestasi!
Kiitos vastauksestasi.

Mitä mieltä olit tästä jutusta – Herättää kysymyksiä

Kerro meille ajatuksistasi

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Kiitos vastauksestasi

Uutiset ja puheenaiheet

4.10.2024 - Kirjatiedotteet 1

Uutuuskirja avaa näkymän suomalaiseen romanielämään myös kansainväliselle lukijakunnalle

4.10.2024 - Blogi

Miten tutkia kirjailijan poetiikkaa?

Placeholder image
1.10.2024 - Blogi

Visiittikortit sosiaalisten verkostojen välineinä ja esittäjinä