Edelfelt, Albert (1854 - 1905)

Paul Heckscher, SKS KIA

Merkittävimpiin suomalaisiin kuvataiteilijoihin kuuluva Albert Edelfelt tunnettiin omana aikanaan myös ulkomailla, ja hänen kauttaan Suomen kulttuuri sai arvostusta. Esimerkiksi vuoden 1900 maailmannäyttelyssä Pariisissa hän sai henkilökohtaisilla suhteillaan ja painostuksellaan aikaan, että suomalaiset saattoivat esiintyä omana ryhmänään omassa salissaan. Taiteilijana Edelfelt ei ollut uudistaja tai kapinallinen, vaan keskitien kulkija, joka pyrki määrätietoisesti menestymään ja onnistuikin siinä.

Albert Edelfelt oli kaikkien aikojen merkittävimpiä suomalaisia kuvataiteilijoita. Ennen kaikkea hän oli maalari, mutta myös graafikko ja kuvittaja. Omana aikanaan hän oli ulkomailla arvostetuin suomalainen kuvataiteilija. Hän oli myös aikoinaan Suomen taiteen kiistaton johtohahmo. Euroopan hoveissa suosittuna muotokuvamaalarina hänellä oli yhteiskunnallista merkitystä paljon enemmän kuin muilla taiteilijoilla. Ennen kaikkea hän loi pohjaa Suomen kulttuurin kansainväliselle arvostukselle.

Edelfeltistä ja hänen taiteestaan on kirjoitettu paljon. Hänen äidilleen lähettämänsä kirjeet on julkaistu viitenä valikoimana. Taiteilijan laajan elämäkerran kirjoittanut Bertel Hintze valitti kuitenkin, etteivät kirjekokoelmat omaisten sensuroinnin takia vastaa kaikinpuolista Edelfeltin elämän kuvausta. Lopullisen muotokuvan piirtämisen hän jätti tulevien tutkijoiden tehtäväksi. Kysymys oli lähinnä Edelfeltin naissuhteista, joiden takia kirjekokoelma oli suljettu vuoteen 1985. Pääpiirteet ovat nykyisin tiedossa, ja periaatteessa henkilökuva voidaan hahmottaa.

Isänsä puolelta Edelfelt oli ruotsalaista sukua. Isä Carl Albert Edelfelt (1818 - 1869) polveutui Itä-Götanmaalta lähteneestä ruotsalaisesta sotilassuvusta, joka oli aateloitu 1688. Isänsä kuoleman jälkeen hän muutti 14-vuotiaana enonsa luo Suomeen ja opiskeli arkkitehdiksi. Hän kohosi Hämeen lääninarkkitehdiksi 1855, ja hänet nimitettiin 1867 yleisten rakennusten ylihallituksen eli rakennushallituksen ylijohtajaksi. Hän oli 1852 solminut avioliiton varakkaan porvoolaisen kauppiaan ja laivanvarustajan tyttären Alexandra Brandtin (1833 - 1901) kanssa. Alexandra Brandt oli varttunut Porvoon lähistöllä sijaitsevassa Kiialan kartanossa, jonka hänen äitinsä oli perinyt tädiltään.

Albert Edelfelt syntyi 1854 perheensä esikoisena. Vaikka vanhemmat asuivat tässä vaiheessa Helsingissä, Albert syntyi Kiialan kartanossa, jossa hän sitten vietti lapsuutensa kesät. Isältään hän peri rakkautensa musiikkiin ja piirtämiseen. Harrastelijarunoilijana esiintynyt ja J. L. Runebergin piiriin päässyt äiti oli kuitenkin tulevan taiteilijan läheisin ihminen. Hän siirsi poikaansa runebergiläisen idealismin ja kansallisrunoilijan ihailun. Albert Edelfelt oli paljossa myös kunnianhimoisen äitinsä luomus. Äitisuhde oli sekä hänen suurin tukensa että myös rajoittava tekijä ratkaisuissa.

Edelfelt herätti lapsena huomiota innostuksellaan piirtämiseen, jota hänen vanhempansa kaikin tavoin tukivat. Normaalilyseon ohella hän alkoi 1869 käydä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulua C. E. Sjöstrandin oppilaana. Seuraavana vuonna hän otti yksityisiä maalaustunteja saksalaiselta Bernhard Reinholdilta, joka oli tilapäisesti asettunut maahamme maalaamaan muotokuvia.

C. A. Edelfeltin elämä päättyi keväällä 1869 verensyöksyyn. Taloudelliset vaikeudet, joihin hän oli joutunut velkojensa ja takaustensa takia, rasittivat hänen muutenkin horjuvaa terveyttään. Ahkerasti työskentelemällä Alexandra Edelfeltin onnistui kuitenkin saada koti ulospäin näyttävään kuntoon, ja hän teki kaikkensa kouluttaakseen poikansa ja tämän kolme sisarta, joista nuorin oli syntynyt isänsä kuoleman jälkeen.

Albert Edelfelt tuli ylioppilaaksi keväällä 1871. Syksyllä hän kirjoittautui yliopistoon lukemaan latinaa, kreikkaa ja historiaa. Samalla hän lopetti opintonsa piirustuskoulussa ja siirtyi opiskelemaan yliopiston piirustussaliin Adolf von Beckerin oppilaana. Yliopistossa osakuntaelämä oli opiskelua tärkeämpää. Kesäksi 1871 Edelfelt palkattiin piirtäjäksi Suomen Muinaismuistoyhdistyksen ensimmäiselle taidehistorialliselle tutkimusretkelle Lounais-Suomeen ja Ahvenanmaalle.

Vaikka Edelfelt lopetti opintonsa yliopistossa ensimmäisen vuoden jälkeen, hän jatkoi piirtämistä piirustussalissa senkin jälkeen ja opiskeli keväällä 1873 myös Adolf von Beckerin yksityisessä akatemiassa. Tieto hänen lahjakkuudestaan levisi nopeasti. Hän esiintyi myös Suomen Taideyhdistyksen vuosinäyttelyssä 1872. Taiteemme johtomiehet asettivat toiveensa häneen. Edelfeltin toivottiin kuvin esittävän sitä sankarimaailmaa, jonka Runeberg oli runoillaan ikuistanut. Niinpä hänelle suositeltiin aluksi lähtöä Antwerpenin taideakatemiaan, jonne hän matkusti lokakuussa 1873 valtion apurahan turvin.

Romanttinen historiamaalaus oli jo menettänyt suurimman suosionsa. Etualalle oli noussut realistisuus yksityiskohdissa. Niiden viiden kuukauden aikana, jotka Edelfelt Antwerpenissa opiskeli, hänet oli jo ehditty siirtää korkeimmalle luokalle ja hän oli saanut kunniapalkinnon yhtenä parhaista oppilaista. Hän halusi Pariisiin, jonne hän saapui toukokuussa 1874. Edelfelt ryhtyi opiskelemaan historiamaalari Jean-Léon Gérômen ateljeessa Ranskan taideakatemiassa École des Beaux-Arts'issa. Hän solmi läheisiä ystävyyssuhteita nuoriin taiteilijoihin, joista hänelle tärkein tuli olemaan realistisen ulkoilmamaalauksen esitaistelija Jules Bastien-Lepage.

Ensimmäinen Pariisissa valmistunut suurehko teos oli Rokokoonainen, joka sai Taideyhdistyksen dukaattipalkinnon. Suomalaiselta kustantajalta hän sai 1875 tilauksen Runebergin Jouluillan kuvituksesta. Palattuaan Suomeen Edelfelt maalasi Hedvig Charlotta Raa-Winterhjelmin muotokuvan 1876. Helmikuussa 1876 nuori kauppias Victor Hoving kutsui Edelfeltin mukaansa Roomaan, jossa he sairastuivat lavantautiin ja Hoving kuoli. Kotona taiteilija ehti palattuaan maalata sisarensa Ellen Edelfeltin ennen tämän menehtymistä keuhkotautiin. Muotokuvassa hän esiintyy jo itsenäisenä mestarina.

Edelfelt jatkoi opintojaan Pariisissa vielä talvella 1876 - 1877. Hän pysyi aluksi kaikesta huolimatta historiamaalarina, mutta pyrki yhä selvemmin kuvaamaan sellaisia inhimillisiä perustunteita, jotka pysyivät muuttumattomina aikojen kuluessa. Teatteri ja tunteiden ilmaisu olivat aina kiinnostaneet häntä. Ensimmäinen tärkeä teos oli vuoden 1877 Salonkiin tehty Kuningatar Blanka, joka Topeliuksen lastenkertomukseen liittyen kuvaa äidinrakkautta ja iloa. Tässä maalauksessa taiteilija on omimmalla alueellaan paljastaen eniten itseään. Se on myös hänen oman äitisuhteensa muistomerkki. Sekä Salongissa että seuraavan vuoden maailmannäyttelyssä taulu saavutti suuren menestyksen. Kotimaassa se otettiin innostuneesti vastaan. Kuvajäljennöksenä siitä tuli aikoinaan Pohjoismaiden rakastetuimpia taideteoksia.

Kevään 1877 kuluessa valmistui muitakin historiallisia puku- ja laatukuvia. Kesän Edelfelt vietti Suomessa maalaten maisemaharjoitelmia. Adolf von Beckerin kanssa hän teki matkan Itä-Suomeen ja kuvasi kansantyyppejä Jääskessä myöhempiä tarpeita ajatellen. Myöhäissyksyllä hän ryhtyi Pariisin ateljeessaan valmistelemaan aivan toisenlaista historiamaalausta, jonka aiheena oli Kaarle-herttua herjaamassa Klaus Flemingin ruumista. Edelfelt halusi nyt kuvata dramaattisesti vihaa ja osoittaa hallitsevansa päinvastaistakin tunnetta kuin edellisellä kerralla. Ulkoisina esikuvina olivat J. P. Laurensin aikaisemmin huomiota herättäneet maalaukset.

Teos sai hyvän vastaanoton Salongissa, ja se palkittiin valtion henkilömaalauskilpailussa. Se loi pohjaa Edelfeltin kansainväliselle maineelle, ja sitä voidaan pitää suomalaisen realistisen historiamaalauksen huipennuksena. Aika oli kuitenkin jo ajamassa tämäntapaisten esitysten ohi. Ystäväpiirissään Edelfelt sai paljon kritiikkiä teatraalisuudesta. Vielä vuoden 1879 Salonkiin Edelfelt valmisti historiamaalauksen, Poltetun kylän, kohtauksen Nuijasodan päiviltä. Tarkoitus oli, että tapahtuma olisi maalattu luonnon keskellä ja että teos olisi ollut ulkoilmamaalaus, mutta vuoden 1878 lopulla ennen Pariisiin lähtöä Helsingissä maalatut lumiharjoitelmat jäivät riittämättömiksi, eikä hän ollut alkuunkaan tyytyväinen tulokseen. Uutta oli kuitenkin kansa pääosassa ja perustunteena pelko. Salongissa maalaus kuitenkin jälleen menestyi, ja kotimaassa sen kansallinen aihe kiinnitti huomiota.

Edelfeltin usko historiamaalauksen tulevaisuuteen oli tässä vaiheessa menetetty. Hän ei voisi saavuttaa lopullista läpimurtoaan Salongissa entisin keinoin. Taulu oli maalattava kokonaan ulkoilmassa luonnon mukaan näyttääkseen joltain tässä suurkatselmuksessa. Bastien-Lepagen realistinen ulkoilmamaalaus vaikutti houkuttelevalta. Hän ryhtyi työhön kesällä 1879 Haikossa, josta hänen äitinsä oli vuokrannut kesähuvilan. Aiheekseen hän valitsi Lapsen ruumissaaton, sillä perustunteista oli käyttämättä vielä suru. Taiteilija keskittyi kuvaamaan, miten eri henkilöt kokevat ja ilmentävät surunsa. Kysymys on psykologisesta realismista, mutta Edelfelt toteutti teoksen ulkoilmamaalauksen tapaan. Vuoden 1880 Salongissa taululle myönnettiin kolmannen luokan mitali, joka oli ensimmäinen suomalaiselle annettu. Taiteilija oli laskenut oikein, hänen tiensä kansainväliseen maineeseen oli samalla avattu.

Edelfelt osti 1880 Haikosta tilanhoitajan asunnon ja rakensi vielä 1883 tontille ateljeen. Keväällä 1881 hän teki matkan Espanjaan, auringonvalo ja Velázquezin vaikutus saivat hänet leventämään siveltimenvetojaan. Haikossa kesällä 1881 taiteilija maalasi ulkona Jumalanpalvelus Uudenmaan saaristossa -taulun, joka osoitti hänen varmentavan käsitystään ulkoilmamaalauksesta. Salongissa hän sai siitä toisen luokan mitalin, ja teos ostettiin Ranskan valtion kokoelmiin.

Menestys avasi Edelfeltille ovet paitsi kansainväliseen taidekauppaan myös Venäjän keisarinhoviin. Jo Kaarle-herttua-taulun jälkeen Edelfelt nimitettiin Pietarin taideakatemian vapaaksi kunniajäseneksi. Lapsen ruumissaatto toi hänelle nimityksen akateemikoksi ja teos ostettiin yksityiskokoelmaan Moskovassa. Syksyllä 1881 hän matkusti Pietariin esittääkseen suuriruhtinas Vladimirille vastaanottotyönsä. Toinen syy oli rakkaus kauniiseen venäläisnaiseen Sophie Manzeyhin, jonka muotokuvan hän oli edellisenä vuonna maalannut. Avioliitosta ei tullut mitään, sillä taiteilija ei halunnut muuttaa Pietariin, mutta muuten menestys oli ainutlaatuinen. Keisaripari osti taulun, joka oli maalattu englantilaista taidekauppiasta varten, ja teki useita tilauksia. Pari kuukautta taiteilija asui Hatsinassa ja maalasi keisariparin nuorinten lasten muotokuvaa. Henkilökohtaisella tuttavuudella Aleksanteri III:een ja Maria Feodorovnaan lienee ollut Suomelle merkitystä.

Pariisissa Edelfelt omaksui pian ranskalaisten taiteilijoiden tavan pitää rakastajattaria. Hän ihastui helposti kauniisiin naisiin, mutta suhteet eivät aina kestäneet kauan. Poikkeuksia olivat tässä vaiheessa hänen kaksi kaunista ranskalaismalliaan. Ensimmäinen oli Antonia Bonjean, mallina 1878 - 1879. Tärkein oli kuitenkin nuori opettajan tytär Virginie, joka oli mallina 1880 - 1883. Hänen kanssaan Edelfeltillä kerrotaan olleen kaksi lasta, tytär ja poika, ja hän suunnitteli vakavasti avioliittoa. Äidin ja sisaren käynti Pariisissa keväällä 1883 sai suhteen kuitenkin päättymään.

Vuoden 1882 suurteos oli äidin muotokuva. Kesällä 1883 valmistui Merellä, jota vuoden 1884 Salongissa pidettiin parhaana pohjoismaisena teoksena. Sen osti ruotsalainen taiteenkerääjä Pontus Fürstenberg. Samana vuonna Edelfelt järjesti yksityisnäyttelynsä Kööpenhaminassa ja Göteborgissa ja nimitettiin taideakatemian jäseneksi sekä Tanskassa että Ruotsissa.

Keväällä 1885 Edelfelt maalasi kuuluisan muotokuvansa Louis Pasteuristä. Kysymyksessä oli niin sanottu miljöömuotokuva, jossa malli oli esitetty omassa ympäristössään. Vuoden 1886 Salongissa oli näytteillä kaksikin kuvaa Pasteuristä, sillä Edelfeltin ohella myös ranskalainen mestari Léon Bonnat oli kuvannut hänet. Voitto oli suuri nuorelle suomalaiselle, sillä kritiikki asetti hänen kuvansa ensimmäiseksi. Tämän jälkeen muotokuvatilauksia tulvi maalarille, ja Pasteurin kuva sai aikaan suoranaisen muodin maalata samantyyppisiä miljöömuotokuvia.

Vuosina 1886 - 1887 valmistui suuri maalaus Pariisin Luxembourgin puistosta. Edelfelt oli joutunut Georges Petit'n galleriassa järjestetyissä näyttelyissä yhteistyöhön johtavien impressionistien kanssa, ja tämä näkyi hänen teoksistaan. Valo oli yhä tärkeämpi elementti, mutta samalla hän ei tinkinyt kuvauksensa yksityiskohtaisuudesta. Hänen luonnoksissaan ja pienissä teoksissaan 1880-luvulla on paljon impressionisteja muistuttavia piirteitä. Kesällä 1887 hän teki tietoisen kokeilun myös naturalismiin Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä -taulussa.

Vuoden 1888 alussa Edelfelt solmi avioliiton vapaaherratar Anna Elise (Ellan) de la Chapellen kanssa. He olivat tunteneet toisensa lapsuudesta alkaen ja muodostivat edustavan parin, mutta avioliitosta ei tullut onnellista. Heidän poikansa Erik syntyi saman vuoden lopulla. Puolisot ajautuivat vähitellen erilleen. Edelfelt huolehti kuitenkin perheestään loppuun asti.

Samaan aikaan kun Edelfelt monissa pienissä Helsingin kuvissaan lähestyi impressionisteja hetkellisyyden ja valon kuvauksen osalta, merkit uusromantiikan saapumisesta näkyivät hänenkin taiteessaan. Kesällä 1889 hän maalasi Saaren kartanossa teoksen Kaukolan harju auringonlaskun aikaan. Pohjolan kesäyön lyyrinen tunne saa ilmauksensa japanismista muodollisia vaikutteita saaneessa maalauksessa. Seuraavana vuonna Edelfelt maalasi teoksen Kristus ja Mataleena, joka liittyi Kantelettareen. Hän sivusi 1893 karelianismiakin Larin Parasken kuvissa. Enää hän ei ollut kuitenkaan niin itseoikeutettu johtaja kuin aikaisemmin. Suomi oli saanut joukon taiteellisesti merkittäviä fennomaanitaiteilijoita, jotka veivät taiteemme kehitystä omaan suuntaansa. Edelfelt teki kuitenkin jatkuvasti parhaansa auttaakseen nuoria eteenpäin.

Pariisin maailmannäyttelyssä 1889 Louis Pasteurin muotokuva oli palkittu kultamitalilla, grand médaille d'honneur, ja pian tämän jälkeen Edelfelt nimitettiin Kunnialegioonan upseeriksi, mitä seurasi 1901 nimitys komentajaksi. Hänen uransa muotokuvamaalarina oli korkeimmillaan. Psykologinen taito oli vastaansanomaton, hän pyrki malliensa parhaiden puolien ikuistamiseen. Varsinkin miljöömuotokuvien yleistyminen kohotti muotokuvat erityisen harrastuksen kohteiksi. Edelfeltin muotokuvataiteen yksi huipuista on laulajatar Aino Acktén suuri muotokuva harjoitusten aikana Pariisin Suuressa Oopperassa. Toinen merkittävä teos on professori J. W. Runebergin muotokuva 1902.

Helsingin yliopiston juhlasalin seinämaalauksen kanssa Edelfelt työskenteli osan elämäänsä. Kilpailu järjestettiin 1891. Tuloksena oli, että pääkuva, Turun akatemian vihkiäiset 1640, tilattiin Edelfeltiltä. Hän oli tutkinut aihetta monilla ulkomaanmatkoillaan, mutta valmiiksi hän sai maalauksen vasta 1904. Se oli vaikuttava päätös historiamaalarin uralle. Teos tuhoutui valitettavasti pommituksessa 1944.

Carl Snoilskyn runokokoelman kuvittaminen oli Edelfeltille mieluinen tehtävä, tarjosihan se tilaisuuden liikkua rokokoon ja kustavilaisen ajan miljöössä. Työ valmistui 1894. Toinen suurtyö oli Vänrikki Stoolin tarinoiden kuvittaminen 1894 - 1900. Siinä hänen patrioottinen paatoksensa oli voimakkaimmillaan. Tätä ennen hän teki tunnetut guashimaalaukset Porilaisten marssin 1892 ja Wilhelm von Schwerinin 1893. Viimeisten vuosien harrastuksiin kuuluivat myös etsaukset, viivasyövytykset ja kuivaneulagrafiikka, joita hän alkoi tehdä A. W. Finchin vaikutuksesta 1890-luvun lopulla.

Edelfelt oli jatkuvasti pitänyt yhteyksiään myös Venäjän keisarinhoviin. Vuoden 1896 alkupuolella hän oli esitellyt pääteoksiaan Pietarissa. Samana keväänä hän maalasi virallisen muotokuvan Suomea varten Nikolai II:sta. Hallisija suostui poikkeuksellisesti olemaan itse mallina ja tilasi vielä intiimin muotokuvan lahjaksi keisarinnalle. Toukokuussa 1896 Edelfelt oli yhdessä muiden akateemikkojen kanssa virallisena maalarina ikuistamassa kruunajaisjuhlallisuuksia Moskovassa. Taiteilijalle tehtiin 1897 ja 1898 viralliset tarjoukset Pietarin taideakatemian professorin virasta. Hän piti tarjousta suurena kunnianosoituksena, mutta kieltäytyi. Vuoden 1900 maailmannäyttelyssä hän sai henkilökohtaisilla suhteillaan ja painostuksellaan aikaan, että suomalaiset saattoivat esiintyä omana ryhmänään omassa salissaan.

Viimeisten vuosiensa tuotannossa Edelfelt kyllä pyrki seuraamaan aikaansa, mutta symbolismi ja syntetismi eivät häntä erityisesti innostaneet. Kesällä 1898 maalattu suurikokoinen Ulkosaaristossa kuvastaa runebergilaista ihanteellisuutta entistä suuripiirteisemmin kuvattuna ja rohkeasti sommiteltuna.

Avioliitto näyttää jonkin verran hillinneen Edelfeltin rakkausseikkailuja kymmenkunta vuotta. Vasta vuosisadan lopulla hän koki uuden julkisen suhteen turkkilaisen everstin lesken kanssa. Tämän jälkeen rakastajattarena oli Kiovasta kotoisin ollut venäläinen malli Olga ja viimeisenä kaunis ranskatar madame Durand. Edelfeltin henkilökuvassa hänen aistilliset ja kiihkeät naissuhteensa näyttelivät suurta osaa. Niistä Hintzelle yksityskohtaisimmat tiedot välittänyt Ville Vallgren katsoi taiteilijan kyltymättömyyden tässä suhteessa olleen suorastaan vaara hänen terveydelleen. Myös Edelfeltin työtahti oli armottoman kova, ja elokuussa 1905 sydänhalvaus päätti hänen elämänsä Haikossa.

Edelfeltin suuri muistonäyttely järjestettiin 1910. Kansainvälisesti taiteilija alkoi kuitenkin nopeasti unohtua modernin taiteen läpimurron yhteydessä. Suhde modernismiin oli kauan arvokriteeri taidehistoriassa. Vähitellen tämän asenteen yksipuolisuus on kuitenkin tajuttu, ja tutkimus on uudelleen kiinnostunut myös aikansa ihailemasta taiteesta. Me myönnämme kyllä, että Edelfelt oli keskitien kulkija, jonka menestys oli tarkasti laskelmallista. Uudistaja tai kapinallinen hän ei ollut, mutta hän oli loistava maalari, ja luultavasti hänen elämäntyönsä oli Suomelle arvokkain juuri sellaisena kuin se oli. Hän opetti maailmaa arvostamaan suomalaista kulttuuria juuri oikeaan aikaan.

Albert Gustaf Aristides Edelfelt S 21.7.1854 Porvoon pitäjä, K 18.8.1905 Porvoon maalaiskunta. V arkkitehti, rakennushallituksen ylijohtaja Carl Albert Edelfelt ja Alexandra Augusta Brandt. P 1888 - 1905 Anna Elise (Ellan) de la Chapelle S 1857, K 1921, PV esittelijäsihteeri, valtioneuvos, vapaaherra Carl Viktor de la Chapelle ja Julia Josefina Elisabet Lepsen. Lapsi: Erik S 1888, K 1910.

URA. Ylioppilas 1871; taidemaalari Adolf von Beckerin oppilas 1871 - 1873; opintoja Antwerpenin taideakatemiassa 1873, Ranskan taideakatemiassa, Pariisi 1874 - 1875, 1876 - 1877.

Jäsenyydet: Tukholman Taideakatemia 1884; Kööpenhaminan Taideakatemia 1884; Pietarin Taideakatemia 1893; Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja 1895 - 1896, 1898 - 1904; Suomen Taideyhdistyksen puheenjohtaja 1903.

Kunnianosoitukset: Ranskan Kunnialegioonan ups. 1889, K 1901.

TEOKSET. Valtion taidemuseo/Ateneum, Helsinki; Helsingin yliopisto; Turun taidemuseo; Porvoon museo; Albert Edelfeltin ateljeemuseo, Porvoo; Amos Andersonin taidemuseo, Helsinki; Cygnaeuksen galleria, Helsinki; Villa Gyllenberg, Helsinki; Hämeenlinnan taidemuseo; Lahden taidemuseo; Gösta Serlachiuksen taidemuseo, Mänttä; K. H. Renlundin museo, Kokkola; Imatran taidemuseo; Tampereen taidemuseo; Hiekan taidemuseo, Tampere; Tikanojan taidekoti, Vaasa; Nationalmuseum, Tukholma; Göteborgin taidemuseo; Malmö museum; Uddevalla museum; Norrköpings museum; Statens Museum for Kunst, Kööpenhamina; Musée d'Orsay, Pariisi; Eremitaasi, Pietari; Venäläisen taiteen museo, Pietari; Pushkin-museo, Moskova; Odessan taidemuseo; Museum of Art, Philadelphia.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Bertel Hintzen arkisto, Kuvataiteen keskusarkisto.

A. Edelfelt, Hvad Albert Edelfelt skrifvit : minnesteckningar, uppsatser och konstbref. 1905; A. Edelfelt, Ur Albert Edelfelts brev : drottning Blanca och Hertig Carl. 1917; A. Edelfelt, Ur Albert Edelfelts brev : resor och intryck. 1921; A. Edelfelt, Ur Albert Edelfelts brev : liv och arbete. 1926; A. Edelfelt, Ur Albert Edelfelts brev : middagshöjd. 1928; A. Edelfelt, Ur Albert Edelfelts brev : kring sekelskiftet. 1930; B. Hintze, Albert Edelfelt I - III. 1942 - 1944; B. Hintze, Albert Edelfelt. 1953; A. Reitala et al., Albert Edelfelt. 1992.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: V. Vallgren. 1927, Helsinki. Maalaukset: M. Enckell. 1909, Nylands Nation.

ALBERT EDELFELTIN MUKAAN NIMETTY. Kadut, aukiot ym. Espoo, Helsinki, Kotka, Porvoo; useat teokset postimerkkien aiheina.

Aimo Reitala

Artikkeli julkaistu Kansallisbiografia-verkkojulkaisussa.
Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997-.
Saatavissa: http://www.kansallisbiografia.fi.
ISBN 951-746-598-4.
Studia Biographica 4.