Sodan jäljet muistoissa ja maisemassa

Suomen sodat ovat jättäneet jälkensä niin maisemaan kuin ihmisten mielikuviin kaikkialla Suomessa. Taistelukaivantojen ja korsujen ohessa sota-ajan rakennushankkeiden aikaansaannoksiin lukeutui jälleenrakennetut kaupunginosat, upouudet lentokentät sekä huomattava määrä tiestöä. Rakentamisen jäljet ovat näkyneet ympäristössämme näihin päiviin asti ja monet sota-ajan rakennukset ovat sittemmin saaneet uusia, vaihtuvia käyttötarkoituksia. Myös hylätyt rauniot ovat löytäneet uudet käyttäjänsä esimerkiksi lasten leikkipaikkoina, geokätköilyssä ja suunnistajien maamerkkeinä.

Sota-ajan jättämiin jälkiin liittyvää muistitietoa kerätään elokuun loppuun asti jatkuvassa Sodan jäljet muistoissa ja maisemassa -keruussa.

Keruuajatus sai alkunsa pyrkimyksistä paikantaa toisen maailmansodan jälkeensä jättämiä merkkejä maastosta niiden suojelua ja tarkempia arkeologisia tutkimuksia varten. Koska toisen maailmansodan aikaiset kohteet eivät ole kiinteitä muinaisjäännöksiä, niiden inventointi on ollut vähäistä aina viime vuosikymmeneen asti. Tästä syystä valtaosa sota-ajan rakenteista ja raunioista puuttuu edelleen viranomaistyössä keskeisestä muinaisjäännösrekisteristä, vaikka paikallisesti sota-ajan jäljet olisivatkin olleet yleisessä tiedossa.

Siinä missä arkeologi voi paikantaa sota-ajan kohteita vaikkapa laserkeilausaineiston, historiallisten karttojen tai pitkien patikointimatkojen kautta, monet metsien kätköissä piilotelleet rakenteet ovat löytyneet helpoiten paikallisilta kysymällä. Muistitiedon avulla rakenteisiin on voitu myös liittää kertomus niiden alkuperäisistä käyttötarkoituksista. Tieto on erityisen arvokasta silloin, kun kohteesta ei ole jäänyt arkistotietoa. Sota-ajalla arkistoja tuhoutui niin tarkoituksella kuin tahattomastikin, ja toisaalta tieto vaikkapa neuvostopartisaanien väliaikaisista majapaikoista ei välttämättä koskaan ole päätynyt arkistoihin asti.

Sota-ajan rakenteiden maastotarkastusten yhteydessä kohteista tehtiin myös toisenlainen havainto, sillä niillä havaittiin usein myös merkkejä astetta modernimmasta käyttöhistoriasta. Vastaan on tullut esimerkiksi taistelukaivannon ylle kyhätty keinu Hangossa, tiilimuureille asetetut ilma-aseiden maalitaulut Porissa, raunioiden seiniin tehdyt graffitit Rovaniemellä ja paljon muuta. Myös kokonaiset rakennukset ovat siirtyneet käyttäjältä toiselle tai niiden osia on hyödynnetty sotaa seuranneessa jälleenrakentamisessa. Kun sota-ajan kohteiden arkeologisesta tutkimuksesta on pidetty esitelmiä eri puolilla Suomea, monet yleisöstä ovatkin muistelleet rakennusten ja raunioiden merkitystä omassa elämässään.

Näiden havaintojen ja kertomusten myötä selvisi, että sota-ajan rakentamisen vaikutukset elävät keskuudessamme edelleen. Samoin monilla hylätyiksi tulkituilla kohteilla on todellisuudessa ollut monipuolinen ja pitkäkestoinen käyttöhistoria, joka on toistaiseksi jäänyt vähälle huomiolle. Monet raunioituneet kohteet ovat myös olleet merkityksellisiä paikallisesti tai niihin on saattanut liittyä moninaisia tunteita aina mielenkiinnosta ja ilosta pelkoon, ahdistukseen tai suruun. Kohteiden käyttöhistoria sekä etenkin niihin liitetyt tunteet ja ajatukset eivät kuitenkaan tyypillisesti jätä jälkeensä muita merkkejä kuin ihmisten pääkoppiin taltioidut muistot.

Keruun kautta näitä vähitellen katoavia muistojälkiä pyritään taltioimaan niin sota-ajalta kuin kohteiden sodanjälkeisestä käyttöhistoriastakin. Vastauksista on moneksi, sillä niiden kautta voidaan esimerkiksi hahmottaa valikoitujen kohteiden elämänkaarta aina sotavuosista näihin päiviin asti tai havainnoida sotahistoriallisten kohteiden merkitystä niin yksilön, yhteisön kuin koko kansakunnankin tasolla. Samalla keruu toivottavasti herättää itse kutakin pohtimaan sotahistoriallisen kulttuuriperinnön merkitystä ja ainakin valikoitujen kohteiden säilyttämistä, jotta myös tulevat sukupolvet voivat kerryttää niillä yhä uusia muistoja.