Kesäaika on seuran toiminnan kannalta hiljaista aikaa. Talo on kesäkunnossa, juhlasalin tuolit nurinpäin. Kirjasto on kiinni ja rutiinitöitä hoidetaan hitaammalla vaihteella.
”Muutoin on täällä kaikki aivan ennallaan − hiljaista ja rauhallista. Toimisto-aikaa olen omin lupineni vielä pitänyt parina tuntina sentakia, että varsinainen liike täällä on jokseenkin vähäinen. Maaseutukirjakauppiaat ovat kyllä tehneet tilauksensa entiseen tapaan, mutta täkäläisillä ei juuri ole tänne joka päivä asiaa ennen kuin koulut alkavat.”
Kustannusvaraston hoitaja Elli Marsio sihteeri Tunkelolle kesäkaudella 1914.
Kesäisin talossa pystytään tekemään sen kaipaamia pieniä korjauksia ja viilauksia.
Heinäkuussa 1911 vahtimestari Vihervaara kertoo sihteerille talossa tehdyn maalaustöitä, joiden takia ”akkuna on ollut kaiket päivät auki”, jotta keittiöön sijoitetut huonekasvit eivät kärsisi maalin hajusta eivätkä seinäpaperit vaalistuisi. Vahtimestarille on luotettu myös henkilökohtaisempia tehtäviä, sillä sihteeri Tunkelon anoppi näyttää asustavan sihteerin asunnossa tämän ollessa poissa.
”Tohtorinnan Äiti on erittäin hyvissä voimissa ja käskee paljon terveisiä, ja käskee ilmoittamaan että häneltä ei puutu mitään. Käyn joka aamu ja ilta katsomassa ja olen ottanut soittokellon jolla hän voi antaa merkin tänne alas jos äkkinäinen sairaus tai jokin muu asia vaatii pikaista apua. Ei pidä olla huolissaan Äidin suhteen.”
Vahtimestari Vihervaara sihteeri Tunkelolle 18.7.1911.
Talon pitkäaikaiset sihteerit E. A. Tunkelo (1910−1927) ja Aarne Anttila (1927−1952) pitävät ohjenuoranaan äärimmäistä säästäväisyyttä, joka tuntuu ulottuvan aina pienimpiin yksityiskohtiin asti. Tunkelo kääntää huhupuheiden mukaan kirjekuoretkin ja Anttila käy sulkemassa sähkövaloja, istuupa kuulemma kotonaankin pimeässä. Kustannusvarastosta 1910-luvulla vastannut rouva Marsio on yksi talon historian topakoista naisista, joka toimii niin kuin talon parhaaksi näkee, nuukaa esimiestään kumartelematta. Heinäkuussa 1912 hän on laitattanut kadun kuntoon:
”Seuran talon Ritarikadun puoleinen katuosa on nyt kokonaan uudelleen kivetty, työ maksoi 102 mk 50 penniä, ja oli se pakollinen sentähden, että sekä vastapään että viereisten talojen omistajat ovat samoin korjauttaneet katuosansa.”
Sotakesänä 1914 talon kirjastoon ja kellariin teetetään rautaluukut ja ovet. Rouva Marsio maalauttaa ne.
”Niitten maalaamisesta ei ollut mitään puhetta, mutta kun akkunalaudat tulivat sellaiseen siivoon, ettei niitä oikein mielellään olisi maalaamattomina katsellut ja eiväthän ne tummat luukutkaan juuri hauskan näköiset olleet, niin päätimme täällä vahtimestarin kanssa yksissä neuvoin maalauttaa ne. Koko juttu nousee kai noin 60mkaan.”
Reipas Elli Marsio palaa seuraan myöhempinä vuosina töihin, kun talossa tarvitaan luotettavaa kesätuuraajaa.