Paulaharju keräsi paikkoihin liittyvää tietoa historiallisista tarinoista uskomuksiin. Kokoelmassa on paljon materiaalia esimerkiksi uhripaikoista, uhripuista, pyhistä paikoista sekä karsikkopuista ja kalmistoista. Yhtä lailla häntä ovat kiinnostaneet myös johonkin alueeseen liittyvät ja siellä perinteenä kerrotut paikallistarinat.
Suuri mänty ”Sotamänty” Askerin talon luona, Hailuoto 1912. PAULA1912:25, sidos E 11.
Kalmakuusi, Oravivaara, Hyrynsalmi 1915. PAULA1932:374, sidos E 92.
Erityisen innokkaasti Paulaharju tallensi saamelaiskulttuurin seitakiviä ja julkaisi teoksen Seitoja ja seidan palvontaa vuonna 1932. Seita on saamelaisessa muinaisuskossa pyhä paikka, uhripaikka. Se saattoi olla esimerkiksi epätavallinen kalliomuodostelma kuten kuvassa Taatsin seita Kittilässä tai iso yksittäinen luonnonkivi kuten Terbmisvaaran seita Enontekiöllä. Seidoille uhrattiin erilaisia luonnontuotteita, kuten lihaa tai kalaa, jotta ne antaisivat uhraajalle elinkeino-onnea.
Kati Kallio, Tiina Äikäs ja Taarna Valtonen kirjoittavat Seitoja ja seidan palvontaa -uusintapainoksen (2025) jälkisanoissa Paulaharjun saamelaiskulttuurin parissa tekemästä tallennustyöstä. Paulaharjulta puuttuu monille aikalaisille tyypillinen asenteellisuus, pinnallisuus ja alentuva suhtautuminen. Laajasti kiinnostuneen ja moninaista tietoa tallentaneen Paulaharjun arkistoaineistolla on kestävä arvo saamelaisen perinteentutkimuksen lähteenä.
Pyhä-Nattasen pahtojen jylhiä muotoja. Sompio 1938. PAULA1941:19, sidos S 115.
Sompion alueeseen Samuli Paulaharju sai ensikosketuksen rajankäyntimatkallaan vuonna 1910, seuraava vierailu oli vuonna 1914 matkalla Kuolan Lappiin. Vasta vuonna 1937 oli aika omistautua Sompiolle. Pääosin Sodankylän kunnan koillisosassa sijaitseva alue viehätti Paulaharjua laajoine soineen, korpikylineen, kapeine mutkaisine jokineen ja tuntureineen. Sompiossa hän koki löytäneensä jotain erityistä. Terveyshaasteistaan huolimatta Paulaharju palasi sinne seuraavana kesänä ja vielä talvella 1939.
Marjut Paulaharjun mukaan Sompion Lappi oli Paulaharjulle eniten sitä, mitä hän oli erämaista etsinyt. 1930-luvun lopulla Paulaharju koki kohtaavansa siellä maailman, jossa luonnon ja ihmisen välinen suhde oli säilynyt jollain tavalla alkuperäisenä. Sompio-teoksessaan (1939) Paulaharju onnistui myös mielestään parhaiten vanhan maailman kuvaamisessa. Teos onkin ainutlaatuinen ja arvokas dokumentti alueesta ja kyläkulttuurista, joka tuhoutui, kun Mutenian, Korvasen ja Rieston kylät jäivät Lokan tekojärven alle.
1930-luvun Suomi kuohui poliittisesti, oli voimakas oikeistolainen liikehdintä, jossa Paulaharjukin oli mukana sekä lopulta sota. Voi hyvin kuvitella, miten Sompion syrjäinen, mutta eläväinen seutu on vuonna 1937 tarjonnut kuusikymppiselle, terveyshuolien vaivaamalle Paulaharjulle mahdollisuuden vielä kerran uppoutua toisten todellisuuteen, jota tallentaa ja jossa viihtyä. Ehkä siksikin Sompio merkitsi Paulaharjulle niin paljon.
Kuvia Sompiosta
Pääkuva: Pakasaivo, järvi Pakajärven takana. Muonio, 16.8.1920. PAULA1932:91, sidos S 58.