Empiirinen kirjallisuuden ja lukemisen tutkimus -teoksen julkistustilaisuudessa keskusteltiin lukijuudesta ja tutkimuskäytännöistä

Vuoden 2023 kirjallisuudentutkimuksen päivillä eräässä lukukokemuksia käsittelevässä paneelikeskustelussa ilmeni kiinnostus monitieteisen lukemisen tutkimuksen edistämiseen. Empiirisen aineistonkeruun mahdollisuudet ja yhteiskuntatieteiden tutkimusmenetelmät puhuttivat tutkijoita, ja uusille lukemisen tutkimuksen menetelmille nähtiin suuri tarve. Aiheesta kiinnostuneet tutkijat päättivät kerätä pienen metodioppaan, josta sekä tutkijat että opiskelijat voisivat ammentaa keinoja lukukokemuksien tutkimiseen. Nyt, kolme vuotta myöhemmin, kokoonnuimme juhlistamaan valmiin, 400-sivuiseksi paisuneen ”pienen metodioppaan” julkistusta Turun yliopistolle – samaiseen opetustilaan, jossa kirjalle alkusysäyksen antanut keskustelu aikanaan käytiin. Julkistustilaisuuden kahdessa paneelikeskustelussa pääsimme kuulemaan teoksen Empiirinen kirjallisuuden ja lukemisen tutkimus (SKS, 2026) kirjoittamiseen osallistuneiden tutkijoiden ajatuksia ja näkökulmia kirjan aiheisiin.

Lukutaidosta keskustellaan tällä hetkellä paljon, mutta lukijuuden määritelmät puuttuvat jopa kirjallisuudentutkimuksen perusopintojen kurssimateriaaleista. Julkistustilaisuuden ensimmäisessä paneelikeskustelussa palattiin perusasioihin, ja kysyttiin Riie Heikkilältä, Toni Lahtiselta, Viola Parente-Čapkoválta ja Esko Suorannalta, kuka tämä salaperäinen lukija oikeastaan edes on. Keskustelua vetivät Anna Ovaska ja Roosa Suomalainen.

Nykypäivän lukemiskulttuurissa lukijuus voidaan ymmärtää entistä laajemmin, ja se määritellään eri alustoilla eri tavoilla. Viola Parente-Čapková nosti esiin lukemisen perinteisen määritelmän, jonka mukaan lukeminen on yksinkertaisesti kirjoitusmerkkeihin kohdistuvaa tulkitsemista. Lukijuudeksi voidaan laskea kaikki kirjalliseen kulttuuriin osallistuminen, mutta kysymys todellisesta lukijasta ja lukemisesta taitona puhutti keskustelijoita esimerkiksi algoritmien vaikutuksen osalta. Äänikirjapalveluiden todettiin muuttaneen sitä, mikä käsitetään lukemiseksi. Lukemista on aina muovannut se, mitä ja millaista kirjallisuutta on saatavilla. Riie Heikkilä lisäsi, kuinka tekoälyavusteisesti työskentelevät kirjastonhoitajat saattavat ulkoistaa esimerkiksi kirjojen osto- ja poistovastuita algoritmeille. Tämä vaikuttaa saatavilla olevaan kirjavalikoimaan uudella tavalla. Keskustelussa nousi esille ajatus lukijuuden muutoksesta algoritmien puskiessa uusimpia ja kohutuimpia kirjoja etualalle, mutta väitettä haastettiin muistuttamalla, kuinka kirjallisuuskeskustelu yleisestikin pyörii aktiivisimmin nimenomaan uusien ja huomiota herättäneiden kirjojen ympärillä.

Ääni- ja e-kirjojen poisrajaamista lukemisen määritelmästä pidettiin sosiologisesta vinkkelistä vaarallisena, mutta Esko Suoranta huomautti kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta ääni- ja paperikirjalla olevan toisaalta merkityksenmuodostuksen kannalta erilaiset funktiot. Paneelin lopuksi Toni Lahtinen muistutti, ettei totuttujen lukemisen tapojen haastaminen ole suinkaan uusi asia: kokeellinen runous on horjuttanut lukemisen konventioita lukupalveluita ja sähköistä kulttuuria merkittävästi pidempään.

Kun implisiittisen lukijan tarkastelusta siirrytään todellisten lukijoiden kanssa tehtävään tutkimukseen, kirjallisuudentutkija joutuu uudenlaisten metodologisten ja eettisten pohdintojen äärelle. Toisessa paneelissa keskusteltiinkin empiirisen kirjallisuuden- ja lukemisen tutkimuksen käytännöllisistä kysymyksistä. Hyviksi havaituista tutkimuskäytännöistä sekä mahdollisista sudenkuopista olivat keskustelemassa Mika Hallila, Riitta Jytilä, Katri Kivilaakso, Olli Löytty sekä Elina Renko. Keskustelun vetäjinä toimivat Kaiju Harinen ja Eevastiina Kinnunen.

Empiiriseen tutkimukseen liittyy kirjallisten teosten analyysiin verrattuna kokonaan uusi tutkimusvaihe: aineistonkeruu ja -hallinta. Tutkijalta tämä vaatii uudenlaista lähestymistapaa sekä perehtymistä tutkimusmenetelmiin, kuten Olli Löytty ja Mika Hallila puheenvuoroissaan korostivat. Tärkeinä käytäntöinä esiin nostettiin myös työskentelyprosessin dokumentoiminen, empiirisen menetelmän sitominen tutkimuksen laajempaan metodologiseen kehykseen sekä joustavuus ja kärsivällisyys aineiston äärellä. Tutkimuskysymykset tarkentuvat usein tutkimuksen edetessä, mikä voi vaatia myös analyysimenetelmien uudelleenarviointia, Elina Renko huomautti.

Ihmisten parissa tehtävä tutkimus tuo mukanaan myös uudenlaisia tutkimuseettisiä kysymyksiä, ja toimintatavat kehittyvät jatkuvasti. Esimerkiksi eettisen ennakkoarvioinnin hakemisesta on tullut aiempaa ilmeisempi käytäntö, kuten Riitta Jytilä totesi. Monet julkaisut saattavat vaatia lausuntoa, vaikka tutkijat eivät itse pitäisi sitä tarpeellisena. Etenkin tietosuojaan liittyvät linjaukset tuntuvat olevan vielä kehitysvaiheessa, eivätkä muiden alojen tutkimusmenetelmien pohjalta muotoillut käytännöt välttämättä vastaa kovin hyvin humanistisen tutkimuksen tarpeisiin. Yliopistojen ohjeistukset kannustavat esimerkiksi datan anonymisointiin, mikä saattaa vahingoittaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaita aineistoja, kuten SKS:n arkiston kokoelmapäällikkö Katri Kivilaakso puheenvuoroissaan painotti. Tutkimusaineistonsa arkistoinnista kiinnostuneen kannattaakin olla hyvissä ajoin yhteydessä arkistoon, jotta tarvittavat lupaprosessit hoidetaan oikein. Näin varmistetaan, että huolella kerätyt aineistot säilyvät myös seuraaville tutkijasukupolville.

Kuten uunituoreessa teoksessa, myös paneelikeskusteluissa eri tieteenalojen ja tutkimusperinteiden näkökulmat täydensivät ja haastoivat toisiaan. Lähestymistapojen moninaisuus kertoo, miten monitahoisesta ilmiöstä puhutaan, kun puhutaan kirjallisuudesta – saati lukemisesta. Empiirisiä menetelmiä kirjallisuuden- ja lukemisen tutkimukseen soveltavilla tutkijoilla on vielä paljon kysymyksiä ratkaistavinaan. Mutta mikäpä sen innostavampaa! Toivoa sopii, että Empiirinen kirjallisuuden ja lukemisen tutkimus kannustaa yhä uusia tutkijoita ja opiskelijoita näiden kinkkisten mutta kiehtovien kysymysten pariin.