Kirjallisuus liikkeessä! – Naisia Suomen, Venäjän ja Neuvostoliiton kirjallisella kentällä

Tuleeko sinulle mieleen ”suuria venäläismestareita”, jotka eivät ole mieskirjailijoita? Jos ei, tarkoittaako se, että naismestareita ei todella ole ollut olemassakaan? 

Tutkimuksemme ja sen pohjalta syntynyt teos Liikkuvat tekstit, liikkuvat naiset nostavat esiin venäjäksi kirjoittavien naisten rikkaan kirjallisen perinteen sekä suomalaisten naislukijoiden ja -välittäjien osuuden sen välitystyössä. Teos muistuttaa siitä, miten tärkeä osa suomalais-venäläistä kirjallisuushistoriaa tällainen ylirajainen yhteistyö on. Kaikkea tätä on tärkeää tarkastella kriittisesti juuri nyt, vuonna 2025, kääntämättä katsetta pois Venäjästä.

Kun puhumme venäläisestä kirjallisuudesta ja kulttuurista, tarkoitamme yleensä venäjänkielistä kirjallisuutta. Asia on kuitenkin monimutkainen, erityisesti kun tarkastellaan pitkän aikajanan ilmiöitä. Emil Aaltosen rahoittamassa, nyt jo päättyneessä hankkeessa Tekstit liikkeessä: naiskirjailijoiden tuotannon vastaanotto Suomessa ja Venäjällä 1840–2020 olemme tutkineet naisten kirjoittaman kirjallisuuden rajanylistä vastaanottoa eri historiallisissa valtioissa: Suomen suuriruhtinaskunnassa, Suomen tasavallassa, Venäjällä ja Neuvostoliitossa. Mukana on reaktioita naisten kirjoittamiin kaunokirjallisiin teksteihin 1800-luvun lehtiarvosteluista nykypäivän kirjablogeihin. Hankkeessa tekemästämme tutkimuksesta syntyi yhteisteos Liikkuvat tekstit, liikkuvat naiset – Suomen, Venäjän ja Neuvostoliiton kirjallisella kentällä, joka ilmestyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tiedekustantamon julkaisemana kesällä 2025.

Liikkuvat tekstit, liikkuvat naiset -teoksessa käsitellään muutaman tapaustutkimuksen – kuten Edith Södergranin – kautta myös Suomen ruotsin- ja suomenkielisten naiskirjailijoiden vastaanottoa naapurimaassa. Pääpaino on kuitenkin siinä, miten tekstit ovat liikkuneet Venäjältä ja Neuvostoliitosta Suomeen, miten niitä on Suomessa vastaanotettu ja minkälaisten verkostojen kautta. Entä millaisten toimijoiden ja välittäjien ansiosta teokset ovat saavuttaneet lukijoitaan?

Tutkimuksessamme jatkuvasti esiin noussut tärkeä piirre on erilaisten rajojen ja kategorioiden häilyvyys ja moninainen ylirajaisuus. Naistoimijoiden näkymättömyys johtuukin pitkälti juuri sukupuolittuneesta, kansakunnan rajoja korostavasta kirjallisuushistorian kirjoittamisen tavasta. Vastaanottotutkimus nostaa esiin lukuisia lähtökohdiltaan ylirajaisia ja usein monikielisiä naistoimijoita alkaen Pietarista Suomen suuriruhtinaskuntaan muuttaneesta, ruotsiksi kirjoittaneesta ja kansainvälisesti orientoituneesta Marie Linderistä (1840–1870).  

Kirjastamme löytyy kuitenkin vain tutkimuksemme jäävuoren huippu ja paljon jää ulkopuolelle: esimerkiksi nykypäivän venäläistaustaisten ja Suomessa tunnettujen nykykirjailijoiden Zinaida Lindénin ja Polina Kopylovan monikielinen kulttuurinen toimijuus ja vastaanotto sekä venäjäksi kirjoittavien saamelaisnaiskirjailijoiden ylirajaisuus. Toivotammekin kirjan ja tämän blogin lukijat lämpimästi tervetulleeksi täydentämään tietojaan tarkastelemalla Tekstit liikkeessä -hankkeen rakentamaa tietokantaa puolukka.rd.tuni.fi/tekstitliikkeessa/#/.

Mitä sitten saamme tietää Suomen naapurimaasta naisten kirjoittaman kirjallisuuden välityksellä?  Jos katsomme kahden viime vuosisadan kulttuurihistoriaa, huomaamme, että naisten tekstit ovat murtautuneet suomalaisten lukijoiden tietoisuuteen etenkin niinä aikoina, jotka ovat osoittautuneet jonkinlaisiksi murroksen hetkiksi. Samalla naisten kirjoittamat ja välittämät kokemukset ovat avanneet ikkunoita toisenlaiseen maailmaan, arkeen ja juhlaan, joka ei ole tulkittavissa vain ideologis-poliittisen kansallisuuskehikon rajoissa. Sen sijaan tuo lukijalle avautuva maailma kutsuu astumaan ”vieraaseen” kuin ”omaan”: löydämme tuttuja arjen kokemuksia perheistä, ihmissuhteista, iloista, suruista ja menetyksistä. Tutkimuksemme tulokset osoittavat feministisen ”henkilökohtainen on poliittista” -iskulauseen paikkansapitävyyden mutta myös sen, että tämän iskulauseen ja perinteisemmin ymmärrettyyn poliittisuuden välille ei voi vetää rajoja. Sen osoittavat esimerkiksi Vera Fignerin, Aleksandra Kollontain ja Ljudmila Ulitskajan toiminnan ja teosten vastaanotto Suomessa sekä Sofi Oksasen kirjojen ja kirjoitusten vastaanotto Venäjällä. Niitä koskeva tutkimus osallistuu keskusteluihin Venäjän ja Neuvostoliiton kulttuurin dekolonisaatiosta ja siihen kuuluvien valtadynamiikkojen analyysista ja purkamisesta.

Kirjamme ja tietokantamme runsas aineisto antaa mahdollisuuden korjata käsitystä, jonka mukaan venäjäksi kirjoittavia naiskirjailijoita ja etenkin naisprosaisteja olisi vain harvassa. Aineistosta hahmottuu jatkumoita, jotka todistavat, etteivät menestyvät naiskirjailijat ole poikkeuksia – etteivät he ole ”tähtiä ilman tähtikuvioita”. Venäläisten naiskirjailijoiden äänet ovat kantautuneet ja kantautuvat edelleen Suomeen. Siitä kuuluu kiitos lukuisille kulttuurisille ja kirjallisille naisvälittäjille, erityisesti kääntäjille. Heidän äänensä kuuluu kirjassamme – sekä välittyneesti, viime vuosisatojen naiskääntäjiä käsittelevissä osioissa, että kääntäjän puheenvuorona, johon kirjamme huipentuu.

***

Liikkuvat tekstit, liikkuvat naiset Suomen, Venäjän ja Neuvostoliiton kirjallisella kentällä. Toim. Viola Parente-Čapková, Arja Rosenholm ja Kati Launis. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1500. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2025. DOI: https://doi.org/10.21435/skst.1500

Tekstit liikkeessä: naiskirjailijoiden tuotannon vastaanotto Suomessa ja Venäjällä 1840-2020. Emil Aaltosen Säätiön rahoittama tutkimushanke (Turun yliopisto & Tampereen yliopisto): Tekstit liikkeessä – Texts on the move | Tekstit liikkeessä

TeLi-tietokanta: puolukka.rd.tuni.fi/tekstitliikkeessa/#/