Kirjeenvaihtoa ja muita asiakirjoja – Ajatuksia Lauri Hongon toiminta-asiakirjojen parissa työskentelystä

Perinteentutkimuksessa ajatellaan yleisesti, että modernisaation aikakausi on jatkuvassa murrostilassa ja muutoksessa. Nykynäkökulmasta tarkasteltuna folkloristi ja uskontotieteilijä Lauri Hongon (1932–2002) elämäntyö folkloristiikan vaikutusvaltaisena moniosaajana on osunut monella tavalla uusien arvojen ja tieteellisten teorioiden murrosvaiheeseen. Aloitin SKS:n arkistossa korkeakouluharjoittelijana maaliskuussa 2025. Tehtäväkseni tuli Lauri Hongon toiminta-asiakirjojen ja kirjeenvaihdon järjestäminen. Tätä ennen Honko oli ollut itselleni tutkija, joka vilahteli esiin tieteellisenä auktoriteettina siellä täällä perinnelajeihin ja performanssiin painottuneiden kansanrunoustutkimusten lomassa. Hänen henkilökohtaisesta elämästään en tiennyt ennakkoon mitään.

Humanististen tieteiden kontekstissa Honko osui tutkijaurallaan diskurssien tutkimuksen ja performanssiteorian murrosvaiheeseen 1960-luvulla. Hänen kirjeenvaihdossaan vilahtaa esiin keskeisiä nimiä, kuten vaikkapa John Miles Foley tai Dell Hymes, itselleni vain tunnetuimmat mainitakseni. Urallaan Honko erikoistui vertailevaan eepostutkimukseen sekä suullisen runouden teoriaan. Sen lisäksi, että hän tallensi perinnettä eri maanosista, hän myös tunsi hyvin sekä uskontotieteen että folkloristiikan tieteelliset lähtökohdat ja hänen oma panoksensa toi myös kansainvälisesti huomattuja uudistuksia tieteenalojen teoriaan. On katsottu, että Hongon vaikutuksesta uskontotiede vakinaistettiin omaksi tieteenalakseen Suomessa. Työpöydälläni käyneiden asiakirjojen sisällöstä kykenin erottamaan myös monia humanistisen tieteenalan merkkitapahtumia. Esimerkiksi naistutkimusta havainnollistettiin 1970-luvulla Nordic Institute of Folkloren aineistoissa uutena ja varteenotettavana tutkimussuuntana, ja arkistoharjoittelijan silmissä olennaisilta tuntuivat myös kaikki mahdolliset arkistojen ja perinnelajien luokitteluun kohdentuneet asiakirjat sekä sähköisten tietojärjestelmien kehitysvaiheet aina 1960-luvulta lähtien. Näihin aiheisiin liittyvät kysymykset ovat nykyisinkin aina ajankohtaisia. Lauri Hongon vahvasta tahtotilasta ja uutteruudesta perinteentutkimuksen kentällä kertovat laveat 10 hyllymetriä aineistoa SKS:n arkistossa sekä karkeasti noin 600 nimikettä käsittävä julkaisuluettelo. 

Lauri Honko tunsi huolta perinteentutkimuksen asemasta yhteiskunnassa. Hän toimi samanaikaisesti lukuisissa eri organisaatioissa ja hänen merkityksensä kansainvälisten verkostojen ja organisaatioiden rakentajana oli huomattava. Aineiston perusteella hänen vaikutuksensa myös kulttuurialojen edistämiselle ja rahoitukselle oli kiistämätön. Apurahapäätöksistä, hakemuksista ja erinäisistä rahoitusasiakirjoista päätellen hän tiesi, miten vedota poliittisiin toimijoihin ja asettui tutkijana sidokseksi rahoittajien sekä tieteellisen yhteisön väliin. Aina Hongonkaan onni ei kuitenkaan kantanut. Esimerkiksi Nordic Institute of Folkloren toiminnan, jonka johdossa Honko istui lähes kaksi vuosikymmentä, rahoitus lakkautettiin vuonna 1997. Tapaus muistuttaa siitä, että vakinaiseltakin vaikuttavat tieteelliset verkostot voivat kaatua, ja myös siitä, että vallalla olevat käsitykset, arvot ja verkostot hakevat jatkuvasti paikkaansa yhteiskunnallisten muutosten paineessa.

Projektien johtajana Lauri Honko oli alaisiltaan paljon vaativa ja toisinaan ristiriitainenkin hahmo, mutta samaan aikaan monet myös hyötyivät hänen asiantuntijuudestaan esimerkiksi suosituksin ja lausunnoin. Hongon vaikutusvalta kulttuurialojen kentällä perustui paitsi vahvaan intentioon myös siihen, että hän sai aikaan näkyviä tuloksia. Mittavaa julkaisuluetteloa on helpompi ymmärtää siksi, että teoksen julkaiseminen oli usein Hongon järjestämien seminaarien tavoitteena jo järjestelyvaiheessa. Myös julkaisutoiminta itsessään muodostui Hongolle merkittäväksi tehtäväksi, koska hän toimi esimerkiksi Studia Fennican sekä Temenoksen päätoimittajana. Aineiston perusteella Honko kykeni tuomaan yhteen eri organisaatiot ja henkilöarkistojen järjestäjälle tämä voi tuoda myös ongelmia. Arkiston järjestäminen on jatkuvaa päätösten tekemistä ja tämän kaltainen aineiston moniulotteisuus voi problematisoida aineiston kategorisoinnin.

Lauri Honko toimi SKS.n esimiehenä vuosina 1975–1988 ja henkilöaineiston luovuttaminen arkistoon osoittaa myös Hongon suunnalta eräänlaista luottamusta SKS:aa kohtaan. Vaikka tieteelliset julkaisut tuovat esiin tutkijoiden tieteelliset ansiot, lähestyy arkistontutkija arkistonmuodostajaa usein hyvin eri näkökulmasta informanttina ja ehkä siten myös ihmisenä. Honko valjasti perinteentutkimuksen ja tieteellisen tradition oman uransa ja lentonsa polttoaineeksi, mutta hänen tieteentekijänä tuottamansa aineisto ei sisällä henkilökohtaisia aineistoja paljon. Avonaisten projektien yhtenäinen virta veti Honkoa hänen elämänsä loppuun saakka, mutta hänen aineistonsa SKS:n arkistossa kertoo vain hyvin vähän Hongon henkilökohtaisista ajatuksista tai tunteista. Folkloristille lähes jokainen tekstuaalinenkin asiakirja voi olla todiste todellisesta tapahtumasta ihmisen elämässä. Arkistoa järjestäessäni pohdin, mitä Honko saattoi tuntea aina uudelleen onnistuneiden apurahapäätösten jälkeen hänen saapuessaan hotellihuoneeseensa jonkin merkittävän seminaarin tai kansainvälisen projektin houkuttelemana. Perinteentutkimuksen sanansaattajana hänen lentonsa oli korkea ja katkeamaton kaari, mutta yhtä lailla jyrkkä on kuitenkin myös se seinä, joka arkistontutkijaa odottaa, kun vuosilukujen virta yhtäkkisesti ja kaiken keskellä katkeaa. Lauri Honko kuoli yllättäen vuonna 2002. Toisinaan käsitys arkistonmuodostajasta muodostuu niin eläväksi, että aineiston käsittelijän saattaa olla vaikea hahmottaa menneisyyden ja nykyisyyden välistä kuilua tai sitä, että Hongonkin elämäntyö päättyi todellisuudessa jo vuosikymmeniä sitten.

Ulospäin Lauri Honko oli näkyvä hahmo omalla tieteenalallaan, mutta projektien taustalla työskenteli aina myös monia muita henkilöitä. Hongon arkistossa lukuisia ovat ne kirjeet, joissa tutkijat toivoivat mahdollisuutta omien varsinaisten tutkimustensa toteuttamiseen kaiken heille määrätyn muun työn ohessa. Vastaavasti arkiston luettelointityö ei näy ulos kuten Hongon kaltaiset johtohahmot, mutta arkisen arkistotyön merkitys tieteenhistorian ja laajemmin kulttuuriperinnön saavutettavuuden suhteen on elintärkeää.

Viisikymmentä hyllymetriä vuosittain kasvavat SKS:n arkiston kokoelmat sisältävät huomattavan määrän myös järjestämättömiä aineistoja, jotka ovat toistaiseksi hankalasti käytettävissä. Harjoittelujaksoni päätteeksi toivon, että Lauri Hongon toiminta-asiakirjat olisivat vapautuneet järjestämättömän arkistokokonaisuuden vuoroaan odottavasta paineesta, että ne olisivat vähintäänkin kaikkien omien kykyjeni mukaan siististi kuvailtu, luokiteltu ja koteloitu harmaapahvisiin kuoriinsa viileisiin makasiinitiloihin odottamaan tulevia tutkijoita.