Kirjoitusmerkkejä, punaväriä ja mustia peukalonjälkiä paperilla – kirjoitetun suomen historiaa, tutkimusta ja historiankirjoitusta

Kuvassa on kauniissa rivissä näköispainoksia ja painettuja transkriptioita, vanhan kirjasuomen tutkijan aarteita ja tärkeitä työkaluja. Uudelleen painettujen alkuperäisteosten ja transkriptioiden teksti kulkee hillityn hallitun steriilisti valkoisella paperilla. Hienoa on, jos tutkimuskohteesta löytyy Vanhan kirjasuomen korpuksesta sähköinen tekstiversio, johon voi kohdistaa hakuja. Kone etsii halutun ilmauksen tai merkkijonon osumat noin viiden ja puolen miljoonan sanan korpuksesta nappia painamalla. Tuloksena on siisti lista. Täydellistä.

Tuntuu kuitenkin, että tutkimuspöydille kaivataan enenevässä määrin myös jotain autenttisempaa, epätäydellisempää ja sotkuisempaa tai ainakin elämänmakuisempaa tavaraa. Tutkijat ovatkin viime vuosina kiinnostuneet tuhruisista ja repaleisista käsikirjoituksista, itseoppineiden kansanmiesten kirjoituksista ja vaikkapa oikeuden pöytäkirjoihin tallentuneista solvauksista.

Kirjasuomeksi on kutsuttu pääasiassa kirjoissa käytettyä kieltä. Myös tutkimuksessa on oltu perinteisesti kiinnostuneita ennen kaikkea painettujen kirjojen eli painetun kirjallisuuden kielestä. Erityisesti 2000-luvulla tutkimuksen kohteet ovat kuitenkin moninaistuneet huomattavasti. Enää ei olla kiinnostuneita vain oppineiden kirjasuomesta ja heidän kirjoittamansa kielen vaiheista vaan myös talonpoikaisten kirjoittajien kirjallisesta kielenkäytöstä.

Tarkastelukohteiden moninaistuttua on tarpeen laajentaa myös ylätason käsitettä. Esimerkiksi yksityisistä muistiinpanoista, kirjalliseen muotoon tallennetuista suullisen perinteen teksteistä tai vaikkapa oikeudenkäyntipöytäkirjoihin kirjatuista pilkkalauluista ja paikannustiedoista on yleisesti ottaen luontevampaa puhua kirjoitettuna kielenä kuin kirjakielenä.

Yllä oleva kuva on eteläpohjalaisen Heikki Pukin muistikirjan tekstistä vuodelta 1673. Pukin kahdenkymmenen vuoden ajalle (1664–1684) ulottuvat muistiinpanot ovat vanhimpia tunnettuja talonpoikaisen kirjoittajan suomenkielisiä tekstejä. Muistiinpanot liittyvät pääasiassa Heikki Pukin toimintaan kotikylänsä veronkantajana. Teksti on selvää suomea, vaikka muutamat arkaistisen tai ainakin persoonallisen oloiset kirjoitusmerkit tekevät tekstistä hieman vaikeaa luettavaa. Kirjainten piirtämistä on harjoiteltu myös muistikirjan sivun reunaan.

Vanhan kirjakielen alalla mielenkiinnon kohteiden muutokset eivät ole viime vuosikymmeninä liittyneet vain tutkittaviin teksteihin vaan myös tutkimuskohteisiin. Tutkimusaiheet ovatkin laajentuneet äänteiden merkitsemisen, sanaston ja kielen rakenteiden analysoinnista kirjallisten käytänteiden, vuorovaikutuksen ja kielen variaation monipuoliseen tarkasteluun.

Nykytutkimuksessa ollaan kiinnostuneita vaikkapa siitä, millä kielellisillä tai visuaalisilla keinoilla tekstin eri tasoja on osoitettu, tai siitä, minkälaisia monikielisiä käytänteitä teksteissä tavataan. Esimerkiksi alla olevassa 1500-luvun liturgisessa tekstissä on käytetty punaväriä ja sisennystä kertomaan tekstin käyttäjälle eli papille, mitkä osuudet ovat ohjeistusta ja mitkä jumalanpalveluksessa ääneen luettavaa tekstiä. Punaväriä on käytetty myös osoittamaan säkeistöjen alkuja usein laulettuna esitetyssä tekstiosuudessa.

Samaisessa tekstissä on katoliselta ajalta periytyvä tekstin otsikko kirjoitettu latinaksi (Agnus dei ’Jumalan karitsa’). Otsikossa tavataan myös latinan us-päätettä korvaava numeroa 9 muistuttava lyhennysmerkki. Lyhentämiseen käytetyt keinot ja merkit ovat vanhimmissa teksteissä kaikkiaan keskeinen ja kiinnostava ilmiö.

Vanhojen tekstien tutkimuksessa tekstin näkeminen todellisessa asussa on usein olennaista. Digitoidut tekstiaineistot ovatkin tutkimukselle erittäin tärkeitä. Seuraavasta 1600-luvun aapiskatekismuksen sivun kuvasta näkee, että teksti on ladottu tavutetusti ja painettu hyvin suurilla kirjasimilla lukemaan opettelemisen ja lukemisen helpottamiseksi. Kirjan digitoituja sivuja selatessa voi panna merkille myös sen, ettei muilla sivuilla ole vastaavanlaisia tahroja kuin tällä. Kyseessä onkin erityisen tärkeä sivu. Isä meidän -rukousta kun on tankattu lukemista harjoitellessa ja tekstiä ulkoa opetellessa satoja kertoja. Mustat peukalonjäljet kertovatkin osaltaan tekstin käytöstä ja sen merkityksellisyydestä. 

Uuden tutkimuksen myötä ja kiinnostuksen kohteiden muututtua muuttuu myös kirjakielen historian kuvaus. Tuoreessa kirjasuomen historiassa Kirjoitetun suomen historia. Kieli ja kirjallistuminen keskiajalta 1800-luvun taitteeseen (2025) tarkastellaankin monia alan aiemmissa kokonaisesityksissä vielä käsittelemättä jääneitä teemoja, kuten edellä sivuttuja tekstintutkimukseen, talonpoikaisiin kirjoittajiin ja asiakirjojen suomeen liittyviä aiheita. Nykytekniikka tarjoaa kirjakielen historian kirjoitukseen myös kokonaan uuden ulottuvuuden mahdollistaessaan kirjan sähköisestä versiosta suoran pääsyn puheena oleviin teksteihin, teoksiin ja aineistoihin. Kirjoitetun suomen historiasta voit lukea lisää tässä kirjoituksessa sivutuista ja sadoista muista kirjallisista käytänteistä ja kirjoitetun kielen ilmiöistä.