Pääsiäisen pikkunoidat ja pajut tuovat terveyttä ja hedelmällisyyttä koteihin

Lapsuudenkodissani vuotuisrituaalit näkyivät myös kodin sisustuksessa: äitimme vaihtoi verhot, pöytäliinan ja sohvien tyynynpäällisetkin vuodenajan mukaan. Me lapset saimme osallistua kevätrituaaleihin tavallamme: kevään ensi merkkien ilmaannuttua tehtävänämme oli rämpiä lumisten peltojen laidalle, kerätä ojanpientareilta kauneimmat pajunoksat ja koristella ne kirjavin höyhenin ja silkkipaperikukin. Vitsat nostettiin maljakoihin tulppaanien seuraksi tai pistettiin narsissiruukun koristeiksi. Osa vitsoista jäi kotiamme somistamaan, osa pääsi uuteen kotiin palmusunnuntaina, jolloin pukeuduimme pikkunoidiksi ja kävimme virpomassa naapureita ja toivottamassa heille terveyttä suklaamunien toivossa.

Kevään saapuminen on meille pohjolan asukeille yksi vuoden kohokohdista – pitkä ja kylmä talvi joutuu irrottamaan otteestaan ja antamaan tilaa lämmölle, auringolle, uudelle elämälle ja kasvulle. Elämme sitten kaupungissa tai maalla, valon määrä lisääntyy, ja se vaikuttaa meihin niin kuin se vaikuttaa kaikkiin eläimiin ja kasveihin luonnossa.

Emme voi olla huomaamatta luonnossa tapahtuvia muutoksia; turvonneita silmuja, roudan vapauttaman maan sisästä puskevia krookuksia talojen seinustalla. Muuttolinnut saapuvat – kenties Lintukodosta, tuosta myyttisestä, paratiisinomaisesta maasta, jossa esivanhempamme ajattelivat muuttolintujen talvehtivan ja josta ne palasivat pohjoiseen Linnunrataa pitkin keväällä. 

Yksi tärkeimmistä kevään merkeistä on pajun kukinta: paju on ensimmäinen puu, joka herää eloon talven jälkeen. Pajut ovat kevättalvella monien pörriäisten pelastajia – ne ovat ensimmäisiä kasveja, jotka kukkivat keväällä ja tarjoavat mettä ja siitepölyä talvihorroksesta heränneille hyönteisille, kuten mehiläisille, kimalaisille ja kärpäsille.

Meille ihmisille pörröisen suloiset pajunkissat ojien ja teiden varsilla tuovat paitsi iloa, myös lupauksen siitä, että elämä jatkuu ja uusi kasvukausi alkaa. Pajunkissat saavat talven lannistaman vaeltajan pysähtymään, koskettelemaan niiden ihmeellisen pehmeää karvaa ja poimimaan oksia kotia koristamaan.

Palmusunnuntain virpomisperinne elää Suomessa edelleen vahvana – tosin nykyään pikkunoitien lisäksi saattaa nähdä virpomareissulla myös pokémoneja, luurankoja tai muita eläinhahmoja. Virpomisperinne rantautui meille idästä: se tuli Suomeen venäjänkarjalaisten ortodoksien tavasta pyhittää pajunoksat pääsiäisen jumalanpalveluksessa. Raamatun tarinoiden mukaan kansa tervehti Jeesusta palmunoksilla hänen ratsastaessaan Jerusalemiin. Näillä leveysasteilla ei palmuja kasva eikä paljon muutakaan vihreää ole pääsiäisen aikaan saatavilla, joten koristellut pajunoksat saivat toimittaa palmujen virkaa. Pajunoksat siunataan kirkossa palmusunnuntaita edeltävänä Lasaruksen lauantaina vigilia-jumalanpalveluksen yhteydessä. Jumalanpalveluksessa pappi siunaa, suitsuttaa ja pirskottaa pyhää vihkivettä oksille, ja jakaa ne seurakuntalaisille toimituksen jälkeen. Kotona lapset koristelevat pajunoksat ja käyttävät niitä virpomavitsoina. Vitsoilla on ollut tapana siunata talon emäntä ja isäntä toivoen talolle hedelmällisyyttä sekä lapsien, terveiden eläinten että viljavien peltojen muodossa. Näin pajut symboloivat suojelusta, terveyttä ja hedelmällisyyttä. Koskettamalla pajunoksilla itseään ja karjaa ajateltiin pajun taikavoimien siirtyvän myös virvottaviin.

Pajun elinvoimaa tuova voima ei kuitenkaan ole vain myytti, eikä sidoksissa vain kristilliseen perinteeseen. Pajun parantava voima on tunnettu ympäri maailmaa tuhansia vuosia. Esimerkiksi Kiinasta ja Egyptistä on löydetty kirjallisia todisteita pajurohdosten valmistuksesta ja käytöstä jo 1 500 vuotta eaa. Myös Suomessa pajun kuorta ja siitä keitettyä teetä on käytetty kansanlääkinnässä reumarohtona, kuumeen alentamiseen sekä päänsäryn ja muiden kipujen hoitoon, sillä kuori sisältää salisylaatteja, jotka lievittävät kipua ja tulehdusta. Paju sopii täten myös parantavilta ominaisuuksiltaan mainiosti virpomisperinteen terveyden tuojan rooliin.

Pääsiäinen ei ole sattumanvaraisesti valittu sunnuntai, vaan se seuraa taivaankappaleiden ikiaikaisia rytmejä: juhla ajoittuu kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeiseen sunnuntaihin. Mutta jos täysikuu sattuu osumaan heti kevätpäiväntasauksen jälkeiseen yöhön, pääsiäinen siirtyykin kuukauden päähän – jopa huhtikuun lopulle.  Kevätpäiväntasaus, jolloin Auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle tähtitaivaalle ja yö ja päivä ovat yhtä pitkiä, oli monille muinaisille kulttuureille yksi vuoden pääjuhlista. Silloin juhlittiin hedelmällisyyden jumalia ja jumalattaria, Aurinkoa sekä yleisesti kevättä ja uutta alkua pimeän, kylmän talven jälkeen. Englannin kielen pääsiäistä merkitsevä sana Easter tuleekin germaanisen kevään jumalattaren Ostaran ja hänen kunniakseen järjestettävän samannimisen kevätjuhlan nimestä. Ostaran rituaaleihin kuului munien koristelu hedelmällisyyden symboleina, siementen kylväminen kasvun edistämiseksi sekä kynttilöiden sytyttäminen lisääntyvän auringonvalon kunniaksi.

Näin nykypääsiäinen munineen, värikkäine kynttilöineen ja koristeltuine pajunoksineen on suoraa jatkumoa muinaiselle kevään ja hedelmällisyyden juhlalle. Ja kun pikkunoidat, pokémonit ja muut pisamanenät kiertävät kylillä pajunoksineen virpomassa, jatkavat he tietämättään ikiaikaista suojelus- ja hedelmällisyysrituaalia.