Rekilaulun nimestä, osa 1: rekilaulu ja regilaul

Aika ajoin tulee esille Suomen ja Viron kansanlaulukulttuureihin liittyvä omituisuus: käytännössä sama sana, rekilaulu ja regilaul, tarkoittaa suomeksi ja viroksi kahta eri asiaa. Äskettäin näin kävi, kun Helsingin Sanomissa oli 16. tammikuuta juttua eteläisen Viron Venäjän vastaisella rajalla asuvista setoista. Jutussa puhuttiin setojen yhä elävästä lauluperinteestä, jonka omakielinen nimi on leelo. Jutussa viron kielen regilaul oli kääntynyt suomeksi rekilauluksi. Vaikka molemmat sanat näyttävät juontuvan keskialasaksan piirileikki- ja tanssilaulua tarkoittavasta reigenlied-sanasta, ne ovat jo 1800-luvun lopussa vakiintuneet viittaamaan laulukulttuurien eri kerrostumiin.

Viron regilaul on vanhaa itämerensuomalaista alkusointua ja parallelismia runokeinoina käyttävää laulua, jossa ei ole säkeistöjä eikä riimiä. Sitä vastaa suomen sana runolaulu. Runolaulu on varhaisissa suomenkielisissä lähteissä vakiintunut termi, jota musiikintutkijat ja nykylaulajat ovat suosineet, kuten käy ilmi esimerkiksi Elävän perinnön wikiluettelosta. Samaa tarkoittaa Suomessa 1900-luvulla folkloristiseen tutkimukseen vakiintunut termi kalevalamittainen runo. Runolaulu-termillä on kuitenkin monta etua kuten se, että termi viittaa itämerensuomalaisen alueen yhteiseen laulumuotoon yhtä lailla Karjalassa, Inkerissä, Suomessa kuin Vironkin alueilla. Runolaulun englanninkielinen vastine on runosong, ruotsiksi runosång.

Esimerkkinä runolaulusta on seuraavassa alku Kiuruvedellä 1819 Juhana Korpelaiselta tallennetusta tekstistä, joka sisältää lauluun ja laulamiseen liittyviä aihelmia, laulajan alkusanoja. Ote on samalla varhaisin tunnettu runolauluteksti, jossa rekivirsi-sana esiintyy – runolaulu-sanan paralleelina. Runo löytyy kokonaisuudessaan SVKR-hakemistosta (SKVR VI1 518. Kiuruvesi. Arvidsson ja Crohns 486: 12 n. 12 a. – 15/8 1819.)

Suomen rekilaulu taas on lyhyt riimillinen laulu, laskutavasta riippuen nelisäe tai parisäe. Esimerkiksi Matti Hako kirjoittaa 1963 ”rekilaulu (synonyymeina rekivirsi, -viisu, piiri-, rinki-, tanssi-, kuja-, keijulaulu) tunnetaan riimillisen nelisäkeen nimenä 1880-luvulta”. Neljä melodiasäettä järjestyy säepareiksi, joita vastaa tekstin kaksi keskenään riimittyvää seitsenjalkaista säettä. Aiemmin puhuttiin kahdesta säkeestä, kun taas nykyään yleisempi termi on nelisäe. Tunnusomainen laululle on sen rytmi, ns. rekirytmi. Setoilla vastaavan lyhyen laulun ensisijainen malli on venäläinen tšastuska, josta setojen omakielinen nimitys on salmi; salmikõsõ.

Rekilaulujen sisällön ja kielellisen variaation kirjo on valtava. Esimerkkinä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston yli 100 000 laulutekstistä olkoon rekilaulun negatiiviseen maineeseen aikoinaan syvästi vaikuttanut vapaalla sukupuolimoraalilla rehvastelu, johon osallistuivat yhtä lailla nuoret naiset kuin miehet:

Rekilaulu ja regilaul sanojen ero on viimeistään 1900-luvun alusta ollut suullisen runouden ja laulun harrastaja- ja ammatti-ihmisille selvä. Musiikkitieteilijä Ilmari Krohnin mainitaan vakiinnuttaneen rekilaulu-sanan tieteelliseksi termiksi 1890-luvulla. Aloin kuitenkin pohtia, 1) millaista tietoa sanojen merkityserosta asiaan aiemmin perehtymättömän on helppo saada ja 2) miksi viron ja suomen kielissä ”sama” sana viittaa laulukulttuurien eri kerrostumiin? 

Internet-haulla ”rekilaulu” sanan nykyinen merkitys riimillisenä nelisäkeenä selviää helposti esimerkiksi Wikipediasta, Kielitoimiston sanakirjasta tai Tieteen termipankista. Tiedot ovat niukat ja vaihtelevat esityskontekstien osalta. Suomen etymologinen sanakirja tuottaa ison yllätyksen selityksellä ”(paik. murt.), rekiveisu (LPetri 1644), rekiviisu, rekivirsi ’tav. nelisäkeinen (esim. piirileikissä laulettu) kansanlaulu; renkutus, viisu; kalevalamittainen runo’”. Alkuperänä mainitaan viron regivärss, ”kalevalamittainen runo”. Miksi vastineena annetaan – ilman selityksiä – pilkkanimi ”renkutus”, ja miksi mainitaan, että rekilaulu on yhtä kuin ”kalevalamittainen runo”?

Kun alan selvittää syitä tähän, paljastuu, että rekilaulu-sanan historia suomenkielisellä alueella on erittäin epäselvä eikä siitä ole tarkkaa ja yhtenäistä selvitystä saatavilla. Jos tiedonhakija sattuu lukemaan etymologista sanakirjaa, hän voi saada käsityksen, että rekilaulu on sekä riimillinen nelisäe, renkutus että kalevalamittainen runo – ilman tietoa, että merkitysten välillä on 100–150 vuoden ero. Sillä näyttää vahvasti siltä, että rekilaulu on Koillis-Viron regilaul-sanan tapaan tarkoittanut Inkerissä, Karjalan Kannaksella ja ehkä Savossakin, kuten yllä esitetyssä Kiuruvedeltä peräisin olevassa esimerkissä, nimenomaan runolaulua. Entä Länsi-Suomi? Länsi-Suomessa rekivirsi-sanan historia ulottuu 1600-luvulle ja sen käyttöön liittyy kautta aikojen selvästi torjuva asenne, jonka syyt ja kohde vain näyttävät muuttuneen ajan myötä.

Pikaiseksi tarkoitettu katsaukseni on siten nostanut paljon uusia kysymyksiä. Niiden tarkempaan jatkoselvittelyyn kanssani on lupautunut kollegani, varhaisen suomen kielen tutkija Kirsi-Maria Nummila. Jo tähänastinen selvitys paljastaa sen, miten hataralla pohjalla sanakirjatyö on tilanteessa, jossa selitettävä kohde on ollut aiempien sananselittäjien negatiivisesti arvottama ja rekilaulututkimus osin samasta syystä marginaalista koko 1900-luvun. Selvitettävää on aivan perustasollakin yhä kovin paljon. Laajemman tutkimuksen tuloksia voi siten joutua odottamaan. Kartoitan kahdessa seuraavassa blogiteksteissä kuitenkin alustavasti, millaista tietoa aiemmasta rekilaulututkimuksesta ja niiden lähteistä löytyy.

Asplund, Anneli 2006. Runolaulusta rekilauluun. Teoksessa Suomen musiikin historia. Kansanmusiikki, toimittaneet Anneli Asplund, Petri Hoppu, Heikki Laitinen, Hannu Saha & Simo Westerholm, 108–159. Helsinki: WSOY.

Asplund, Anneli 1981. Riimilliset kansanlaulut. Teoksessa Kansanmusiikki: 64–124, toimittaneet Anneli Asplund & Matti Hako. Helsinki: SKS.

Elävän perinnön wikiluettelo. n.d. https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Runolaulu
https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Runosong

Hako, Matti 1963. Riimilliset kansanlaulut. Teoksessa Suomen kirjallisuus I. Kirjoittamaton kirjallisuus, toimittanut Matti Kuusi, 418–446. Helsinki: SKS & Otava.

Laurila, Vihtori 1956. Suomen rahvaan runoniekat sääty-yhteiskunnan aikana. I osa. Yleiset näkökohdat. Helsinki: SKS.

Laurila, Vihtori 1958: Rekilaulun nimestä ja sen merkityksistä. Virittäjä 62(4): 341–346.
https://journal.fi/virittaja/article/view/33653/97906

Sykäri, Venla 2023. Kakssanasen sanat–rekilaulu suullisen komposition ja variaation mikrokosmoksena. Teoksessa Sanojen luonto. Kirjoituksia omaehtoisen ilmaisun poetiikasta ja ympäristöistä, toimittaneet Venla Sykäri, Heidi Henriikka Mäkelä & Kati Kallio, 164–197. Helsinki: SKS. https://doi.org/10.21435/skst.1487