Tie meren yli – Turku ruotsalaisena yliopistokaupunkina 1640–1828

Vanhassa Ruotsin valtakunnassa oli muutama kaupunki, joissa yliopisto vaikutti kaupunkikuvaan, paikalliseen talouselämään ja sosiaalisiin suhteisiin. Yksi näistä kaupungeista oli Turku, johon yliopisto perustettiin 1640. Turusta tekivät erityisen ylioppilaiden lisäksi kaupungin kaksikielisyys ja sijainti meren toisella puolella, mutta kohtuullisen lähellä pääkaupunkia ja maan tärkeintä yliopistoa. Turun akatemian perustamisesta aina Turun paloon 1827 ja yliopiston Helsinkiin muuttoon 1828 asti – ja itse asiassa vähän kauemminkin – Turku oli kulttuurisesti Tukholman ja Uppsalan seudun jatkumoa. Jos meri ymmärretään liikenneyhteydeksi eikä esteeksi, on helppo hahmottaa, kuinka merkittävä Turun seutu oli Ruotsin valtakunnan ydinalueella. Satama-, yliopisto- ja hallintokaupunki ei palvellut pelkästään valtakunnan itäistä osaa porttina pääkaupunkiin, hoviin ja keskushallintoon, vaan se oli myös osa laajempaa vuorovaikutusta Itämeren alueella. Turkuun tuli opiskelijoita niin valtakunnan läntisistä kuin sen itäisistäkin osista, ja myös yliopiston opettajat ja professorit loivat uraa meren molemmin puolin, toimien välillä Turussa, välillä Uppsalassa.

Tämä jatkuva aatteiden, ihmisten ja tavaroiden liikkeenä ilmennyt vuorovaikutus meren yli inspiroi meitä kehittämään tutkimushankkeen siitä, kuinka yhteydet Turun, Uppsalan ja Tukholman seudun välillä vaikuttivat arjessa. Tarkastelimme yliopistoa osana laajempaa urbaania ympäristöä, ja tutkimme Turkua hallinnon ja kaupan keskuksena, jolla oli tiiviit yhteydet myös muualle maailmalle aikana, jolloin ylirajainen vuorovaikutus ja liikkuvuus korostuivat tieteiden, kaunokirjallisuuden ja yhteiskuntakriittisen filosofian aloilla.

Historiantutkimus oli pitkään sidoksissa nationalismin aikakauden harhakäsitykseen, jonka mukaan Ruotsi ja Suomi olisivat olleet erillisiksi tuomitut kokonaisuudet jo ennen vuotta 1809 ja niiden historiallisten asukkaiden omakuvat olisivat kiinnostavia lähinnä nykyisiin identiteetteihin suhteutettuina. Kansallisvaltio historiantutkimuksen lähtökohtana on kyseenalaistettu yhä selkeämmin 2010-luvulta lähtien, ja yksi hankkeemme tavoitteista olikin kirjoittaa yhteisestä historiasta, jossa myöhemmillä kansallisvaltioilla ei ole tutkimusasetelmaa ohjaavaa roolia. Joulukuussa 2024 ilmestyneessä Tie meren yli -teoksessa lähestymme Turun akatemiaa sekä Turun, Uppsalan ja Tukholman seutua maantieteellisenä ja kulttuurisesti monimuotoisena jatkumona, johon ei liity oletuksia ruotsalaisuudesta tai suomalaisuudesta.

Turun akatemia on kirjassamme kiintopiste, joka tuo esiin, miten monella elämänalueella yliopiston vaikutus näkyi: verkostoina, liikkuvuutena ja pääomavirtoina, mutta myös heijastuksina tunteisiin ja kokemuksiin kaupunkitilasta ja vuorovaikutustilanteista arjessa. Teos edustaa uutta oppi- ja tieteenhistoriaa, jossa tiedettä ja akateemisia yhteisöjä tarkastellaan kulttuurisesti. Valitsemamme lavea näkökulma tieteen harjoittamisen reunaehtoihin tai tieteellisten instituutioiden ja niissä vaikuttaneiden ihmisten toimintaan tuo oppihistoriaan uusia suuntia: tilojen ja paikkojen, arjen ja seremonioiden, perheen ja tunteiden sekä aineellisen kulttuurin ja globaalihistorian näkökulmia.

Kattamalla koko Turun akatemian ajan, 1640-luvulta 1820-luvun loppuun, olemme halunneet tuoda esiin niin jatkumot ja hitaat muutokset kuin uusien ideoiden ja toimintatapojen saapumisen akatemian piiriin. Analysoimme opiskelijoiden liikkuvuuden yleisyyttä ja sen syitä sekä tarkastelemme, ketkä vaihtoivat yliopistoa ja millaisia kontakteja professorit ylläpitivät Itämeren alueella. Osoitamme, miten olennaisia sukuverkostot, ystävyyssuhteet ja suosija–suojatti-suhteet olivat niin yliopistossa ja kirkossa kuin perheessä ja sukuyhteisössäkin. Ne olivat keskeisiä myös tietotaidon kannalta: esimerkiksi botanistien kasvimateriaalit vaikuttivat turkulaiseen puutarhanhoitoon. Tiedemaailma kohtasi näin toistuvasti kaupunkilaisten arjen, mistä toinen kirjassa tarkasteltu esimerkki on elohopea. Sitä käytettiin muun muassa lämpömittareihin ja niin jokapäiväisten esineiden kuin hattujen valmistukseen. Yksittäinen metalli osallistui toisin sanoen monenlaisiin tapahtumakulkuihin ja ilmiöihin, jotka kytkeytyvät tieteeseen, mystiikkaan, ihmiskehoon ja materiaaliseen kulttuuriin.

Jos elohopea oli myrkyllistä, tieteissä piili myös muita riskejä, kuten radikaalien aatteiden leviäminen. Sittemmin kansliapresidentiksi ja Uppsalan yliopiston kansleriksi noussut kreivi Gustav Philip Creutz on esimerkki valistusfilosofiaan vankasti uskoneesta henkilöstä, jonka luonnontieteellinen ja rationalistinen maailmankuva muotoutui Turun akatemiassa. Verkostohistoriallinen tapaustutkimus osoittaa Porthania edeltävän 1700-luvun puolivälin opettajasukupolven merkityksen. Yksi nuoren kreivin tärkeimmistä mentoreista Turussa oli professori ja piispa, Uppsalan tuleva arkkipiispa Carl Fredric Mennander. Tämän kirjeenvaihto poikansa kanssa paljastaa, kuinka professorit hankkivat tarvitsemiaan tavaroita, kuten kirjoja ja muita painotuotteita sekä vaatteita, huonekaluja ja ruoka-aineita.

Sosiaalinen elämä kaupungissa avautuu myös ylioppilas Pehr Stenbergin omaelämäkerran kautta. Siitä muodostuu kuva monikulttuurisen yliopistokaupungin elämästä 1700-luvulla sekä opillisesta yritteliäisyydestä, johon pappina Uumajassa myöhemmin toiminut Stenberg ryhtyi. Poikkeuksellisesta elämänkuvauksesta 1700-luvun Turun arki ja juhla hahmottuvat varsin seikkaperäisesti.

Akateeminen kulttuuri jatkui sen jälkeenkin, kun Suomi lakkasi olemasta osa Ruotsia. Ylioppilaiden suhteet Uppsalaan osoittavat, ettei vuoden 1809 murroksella ollut kovin merkittävää vaikutusta yliopistoissa toimineiden verkostoihin. Henkilökohtaisten kontaktien, vuorovaikutussuhteiden ja henkisen pääoman näkökulmista Turun akatemian voi sanoa säilyneen ruotsalaisena ainakin Turun paloon 1827 saakka. Akateemiset hierarkiat ja seremoniat ja näiden paikantuminen kaupunkitilaan osoittavat puolestaan, kuinka tiiviisti ja kauan kaupunkiyhteisö ja yliopistoyhteisö liittyivät toisiinsa, niin Turussa kuin Uppsalassa ja muualla Euroopassa.

_{Tie meren yli -hanke toteutettiin Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteistyönä, ja sitä rahoittivat Turun kaupunkitutkimusohjelma ja Svenska kulturfonden.}