Turun kielimaisemia tutkimassa

Tintå. Onpa jännä nimi, ajattelin, kun näin kyltin ensimmäistä kertaa. Turun jokirannassa sijaitsevan ravintolan nimessä yhdistyvät eteläeurooppalaiset ja pohjoismaiset ainekset – espanjan punaviiniä merkitsevän sanan tinto kekseliäs kirjoitusasu kytkee ravintolan Turun jokirantaan ja samalla kaupungin ruotsinkieliseen nimeen Åbo. Korttelin kulmassa, jossa sijaitsee ravintola Blanko, sanaleikki täydentyy. Tinto ja blanco, punaviini ja valkoviini.

Kielimaisematutkimus on paitsi moderni tutkimuskohde myös helposti lähestyttävä ja antoisa harrastus tavalliselle kaupunkilaiselle. Elämme keskellä tekstitulvaa. Kun työmatkaa tai ostosreissua reunustavia, yleensä huomioimatta jääviä kylttejä, seinäraapustuksia ja mainoslauseita pysähtyy tarkkailemaan, ne paljastavat maailman, joka kertoo meille yhtä ja toista suomalaisen yhteiskunnan arvoista ja oletuksista.

Huumori on mainoksissa tavallista. Odotuksia rikkova kielenkäyttö erottuu katukuvassa, ja siksi sitä käytetään lukijan huomion kiinnittämiseen. Joskus huumorin välineeksi valjastetaan paikallismurre. Onk knakei? kysyy K-kaupan kyltti tuttavallisesti ja kehottaa – myös hyvin turkulaisittain – ostamaan nakkien kylkeen juotavaa: Ei sul mittä jano o? Joskus taas katukylteissä haetaan assosiaatioita ranskalaiseen ruokakulttuuriin: Voillà! mainostaa ruokailutapahtuma.

Luottamus suomalaisten englannintaitoon on vankka. Englanti riittää yksinään, eikä kaksimielisyyksiä karteta. Have a treesome? ehdottelee kiipeilypuisto mainoksessaan, ja varsin suoran vihjailun on ottanut sekä nimessään että ulkomainonnassaan käyttöön myös kampaamoketju Dick Johnson.  On kiva olla vähän tuhma ja se on sallitumpaa vieraalla kielellä.

Jotkut teksteistä henkivät historiaa. Vähätorin laidalla kohoavan kaupunginkirjaston päätyyn on kaiverrettu kookkain kirjaimin latinan sana BIBLIOTHECA, ja torin keskellä seisovan suihkukaivon jalustaan on latinaksi ikuistettu kiitosruno suihkukaivon lahjoittajalle. Latinankieliset tekstit yhdistyvätkin kaupunkikuvassa sivistykseen ja muistamiseen – niin myös torin laidalla Casagranden talon seinässä näkyvä laatta Omnia vincit amor, rakkaus voittaa kaiken. Lause on viittaus paitsi arkkitehti Benito Casagranden vaimoaan ja kaupunkiaan kohtaan tuntemaan rakkauteen, myös katolisen Pyhän Hengen Talon laupeudentyöhön. Talo palveli 1300-luvulta uskonpuhdistukseen asti Turun köyhiä ja sairaita, ja sen jäännökset löydettiin Casagranden talon alta vuonna 1986, kun talossa aloitettiin arkeologiset kaivaukset. Samaisen korttelin seinässä muistellaan puolaksi sotaväen komentaja Tadeusz Kosciuzkoa, joka vapautui vuonna 1797 tsaarin vankilasta Pietarissa ja vieraili talossa vapautumisensa jälkeen.

Uudempaa turkulaisuutta Vähätorilla edustavat esimerkiksi ravintolat Piazza ja Hügge, joiden nimet herättelevät mielikuvia italialaisesta ja tanskalaisesta kulttuurista. Piazza on aukio, kaikille yhteinen julkinen tila, Hügge taas lupaa mukavaa, lämminhenkistä yhdessäoloa. Nykymaailman brändi- ja mielikuvavetoisuuteen tekee poikkeuksen Vähätorin kulmassa sijaitseva Hautaustoimisto Perttala. Nimi on kaiku historiasta. Kyseessä on vuonna 1932 perustettu perheyritys, joka on siirtynyt suvussa äidiltä tyttärelle. Vuonna 2025 on harvinaista, että nimi kertoo näin suoraan, kuka on liikkeen omistaja ja mikä on sen pääasiallinen tehtävä.

Osa kielimaisemasta on virallista. Viranomaiset asettavat kaupunkitilaan omia kylttejään, joiden kielivalintaa ohjaa Suomen kielilainsäädäntö. Kyltit ovat pääsiassa informatiivisia opasteita tai kaupunkilaisten toimintaa säänteleviä kieltoja. Kieli on niukkaa ja täsmällistä, sama asia toistetaan suomeksi ja ruotsiksi. Kielimaisemissa viranomaiskylttien anarkistinen ja kaoottinen vastakohta ovat ihmisten katukuvaan lisäämät tekstit ja tarrat, joiden toteutus on enimmäkseen luvatonta ja usein spontaania.

Ohikulkijoiden jälkeensä jättämät tekstit ovat myös esimerkki kielimaisemassa jatkuvasti käynnissä olevasta muutoksesta. Keräsin kollegani Minna Hjortin kanssa luvattomia seinäkirjoituksia vuosina 2021 ja 2022, jolloin Turussa oli rakenteilla toriparkki. Montun ympärille pystytetyt lautaseinät osoittautuivat aineistonkeruun aarreaitaksi: väliaikaiset rakenteet nähtiin julkisena omaisuutena, joka kutsui kirjoittamaan. Tekstit pursusivat huumoria ja vuorovaikutusta. Äärioikeistolaiset ja antifasistit kamppailivat seinillä kaupunkitilasta. Teksteissä oli loukkauksia, mutta myös tuen ilmaisuja. Oli yksittäisten nimien tägejä, mutta myös monipolvisia keskusteluketjuja. Kun seinät purettiin, tuo kaikki katosi kaupunkikuvasta.

Aineistonkeruu paljasti monenlaista yhteiskunnallista liikehdintää, eikä se aina ollut vain hauskaa. Varissuolla törmäsimme kirjainyhdistelmään RAHOWA. Emme ensin kiinnittäneet siihen huomiota, vaan ajattelimme, että ehkä kyse oli nimestä. Kun teksti esiintyi useamman kerran ja vielä hakaristikuvioiden yhteydessä, päädyimme googlaamaan sanan. Outo ilmaus olikin lyhenne äärioikeistolaisesta termistä racial holy war, pyhä rotusota. Paino jysähti rintaan.

Tapaus sai kysymään, mitä muuta meiltä jää ymmärtämättä. Millaisia sisäpiiriviestejä teksteissä lähetetään ja kenelle niillä viestitään? Mikä on tekstien tavoite ja kuka on niiden kirjoittaja? Vihapuhetekstit saivat meidät pohtimaan omaa rooliamme tutkijoina. Pitääkö meidän toimia, jos törmäämme epäkohtiin, tehdä ilmoitus viranomaisille, pyrkiä itse poistamaan vihaa lietsovia ilmauksia? Olemme tottuneet pysyttelemään ulkoreunoilla, havainnoimaan ja kuvaamaan havaintojamme, vetäytymään tutkijan roolin suojiin. Riittääkö se?

”Ihmisellä on taipumus uskoa, että hänen jokapäiväinen elinympäristönsä on tuttu paikka, johon ei kätkeydy sen suurempia salaisuuksia”, kirjoitti belgialainen sosiolingvisti Jan Blommaert vuonna 2013. Blommaert, joka teki itsekin aktiivista kielimaisematutkimusta, pyrki osoittamaan, ettei uskomus pidä paikkaansa. Yksi tapa selvittää elinympäristön salaisuuksia on lähteä havainnoimaan kaupungin kielimaisemia, vaikka jo tänään, vaikka jo ensi viikonloppuna.

Kun avaat silmäsi, näet.