Yhden sattuman tarina: Mika Waltari ja hänen tšekkiläinen kääntäjänsä Marta Hellmuthová arkistolöytöjen valossa

Seitsemänkymmentä vuotta sitten, vuonna 1956 Marta Hellmuthová -niminen nainen lähetti kommunistisesta Tšekkoslovakiasta kirjeen suomalaiselle kirjailijalle Mika Waltarille. Hellmuthová (1917–1988) oli nimittäin päättänyt kääntää tämän romaanin Sinuhe egyptiläinen suoraan suomesta, jota hän oli tätä varten – lähes nelikymppisenä – päättänyt opetella itse. Waltari oli innoissaan tämän rautaesiripun takana sijaitsevassa maassa asuvan naisen innokkuudesta ja alkoi auttaa häntä. Seuraavan vuoden alussa Waltari lähetti tälle uusimmat kirjansa, joihin hän oli kirjoittanut henkilökohtaiset omistuskirjoitukset ja allekirjoittanut ne nimellä ”ystävänne Mika Waltari”.

Kumpikaan heistä ei silloin varmaan aavistanut, että heidän kirjeenvaihtonsa tulisi kestämään yli 20 vuotta ja että Marta Hellmuthová omistaisi loppuelämänsä Waltarin teosten kääntämiseen tšekiksi. Monien vuosien jälkeen kirjeenvaihto johtaisi lopulta myös henkilökohtaiseen, liikuttavaan kohtaamiseen vuonna 1973, 17 vuotta ensimmäisen kirjeen jälkeen, ja uudelleen vielä vuonna 1975.

Kaikki tämä ei kuitenkaan tapahtunut ilman totalitaristisesta järjestelmästä johtuvia hankaluuksia ja esteitä. Tuoreet arkistolöydöt – kääntäjän Tšekin kansalliskirjallisuuden museoinstituutin arkistoon luovuttamassa jäämistössä olevat Waltarin kirjeet sekä Hellmuthován kirjeiden kopiot ja luonnokset – valaisevat ainakin osittain tarinan eri aspekteja.

Marta Hellmuthová oleskeli diplomaattimiehensä Vladimír Hellmuth-Braunerin kanssa Egyptissä 1940- ja 1950-luvun vaihteessa. Tämä laajasti lukenut, oppinut ja useita kieliä osaava nainen nautti siellä miehensä kanssa vilkkaasta ja monipuolisesta sosiaalisesta kulttuurielämästä ja oli hyvin kiinnostunut egyptiläisestä historiasta ja taiteesta. Egyptissä hän sattumalta tutustui Waltarin Sinuhe egyptiläisen ranskannokseen, joka vaikutti häneen syvästi; kirjeessä isälleen hän kirjoitti, että tämä romaani on “suuri teos”. Hellmuthová pettyi kuitenkin suuresti, kun hän ymmärsi, ettei Sinuhen ranskannos ollut Waltarin alkuperäisteoksen kokonainen käännös ja että siinä oli paljon virheitä, kuten saksannoksessa ja englanninnoksessa. Silloin hän päätti välittää teoksen tšekkiläisille lukijoille kokonaisena ja suoraan alkuperäisestä suomenkielisestä laitoksesta käännettynä.

Tšekkiläis-suomalaisten kirjallisuussuhteiden historiassa tämä ei kuitenkaan ollut mitään uutta – sattuman rooli, kiinnostus tiettyyn teokseen ja omin päin suomea opiskelleiden kääntäjien merkitys oli ollut tšekiläis-suomalaisissa kulttuurisuhteissa läsnä alusta asti. Esimerkiksi 1800-luvun lopulla tšekkiläinen kirjailija Josef Holeček (1853–1929) opetteli suomea voidakseen kääntää Kalevalan ja samalla lisätäkseen pienten kansojen ja niiden kulttuurien välistä ymmärrystä.

Palattuaan Egyptistä Hellmuthová aloitti innostuneena Sinuhen käännöstyön, pääasiallisesti vapaa-ajallaan, hoitaen samalla pientä tytärtään. Hän solmi käännössopimuksen kustantamon kanssa ja aloitti vilkkaan kirjeenvaihdon Suomen suurlähetystön kanssa. Lähetystön avulla hän sai vaikeasti saavutettavia sanakirjoja, kielioppeja ja alkuperäisiä teoksia. Dramaattinen käänne tapahtui kuitenkin vuonna 1957: pariskunta sai väärän syytöksen vakoilusta, jonka oletettiin tapahtuneen heidän ja maanpaossa olleiden Hellmuthován sisaren ja hänen diplomaattimiehensä välisen kirjeenvaihdon avulla. Tuloksena oli vankilatuomio.

Marta Hellmuthová oli vangittuna Pardubicen naisvankilassa toukokuuhun 1960 saakka.

Viimeaikaisten arkistolöytöjen perusteella on käynyt ilmi, että hän sai rajoitetuissa olosuhteissa jatkaa keskeneräisen käännöksen ja selittävien viitteiden muokkaamista. Mutta vain siihen asti, kunnes tilanne kustantamossa muuttui ja käännöksen julkaisemista lykättiin, mikä aiheutti Hemuthoválle vankilassa vakavia henkisiä ongelmia. Kääntämisen sijaan hän joutui tekemään ompelijan töitä.

Poliittisen vangin leiman kanssa ei ollut helppoa palata tavalliseen elämään. Vapauduttuaan Hellmuthová jatkoi kuitenkin aktiivisesti kääntämistä ja tutustumista suomalaiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Waltarin Sinuhe egyptiläisen tšekinnös ilmestyi vasta vuonna 1965. Tšekkoslovakiassa se sai laajan, innostuneen vastaanoton, ja sen suosio jatkuu yhä. Tähän mennessä siitä on julkaistu 18 painosta.

Teoksen erikoisasemaa osoittaa muun muassa se, että kun vuonna 2006 Tšekin televisio järjesti “Sydämeni kirja” -nimisen yleisöäänestyksen, Waltarin romaani sijoittui kuudenneksi. Sinuhen maine ja menestys innosti kääntäjää tuomaan tšekkiläisten lukijoiden ulottuville muitakin Waltarin teoksia, kuten historiallisia romaaneja, pienoisromaaneja ja näytelmiä.

Hellmuthován ja Waltarin kirjeenvaihto jatkui koko kirjailijan loppuelämän. Arkistosta on löytynyt 17 Waltarin kirjettä, Hellmuthován kirjeistä siellä on 37 kopiota tai luonnosta. Viimeiset kirjeet ovat vuodelta 1978, vuosi ennen kirjailijan kuolemaa. Hellmuthová ei ilmeisesti pitkään uskaltanut kirjoittaa suomeksi ja kirjeenvaihtoa käytiin muilla kielillä, ensin ranskaksi ja sitten pisimpään saksaksi. Suomen kieleen siirryttiin vasta 1970-luvun alkupuolella. Vaikka kirjeiden sisältöön vaikutti kyseisenä aikana itsesensuuri, ne ovat siitäkin huolimatta arvokas todistus tekijän ja hänen kirjojensa kääntäjän tiiviistä suhteesta. Tällä hetkellä ei ole todisteita siitä, että yhdestäkään Waltarin teosten kulttuurisista välittäjistä olisi tullut kirjailijalle yhtä läheinen, eikä meillä ole käytettävissä Waltarin kirjeitä muille kääntäjille.

Kirjeet kuvaavat tekijän ja kääntäjän välistä ammatillista dynamiikkaa sekä kyseisen ajan kirjallista elämää, instituutioita ja kääntäjien välistä kilpailua. Ne kertovat kuitenkin paljon myös osapuolten välisen henkilökohtaisen suhteen ja luottamuksen syvenemisestä. Waltari ilmenee niissä ihmisenä, joka jakaa toisen kanssa sisäisiä kamppailujaan sekä vanhenemiseen ja terveyden heikkenemiseen liittyviä tunteitaan, joiden osuus kasvaa elinvoimien hiipumisen myötä. Ilmeisesti viimeisen Hellmuthoválle osoitetun kirjeen lopetus kuulostaa vilpittömyydessään ja luottamuksellisuudessaan odottamattoman vaikuttavalta: ”(…), mutta toivokaamme että kaikki paranee kun kevät ja kesä tulevat. Sinullahan onkin jo kevät. Lämpimin terveisin, sinun Mika” (24. huhtikuuta 1978).

Waltarin kuoleman jälkeen Hellmuthová julkaisi hyvin henkilökohtaisen muistokirjoituksen. Vuosien aikana hän kiinnostui syvällisesti suomalaisesta kulttuurista ja kirjoitti silloisen Tšekkoslovakian sanoma- ja aikakauslehtiin Suomea koskevia artikkeleita. Hän piti tärkeänä myös tšekkiläisen kulttuurin ja kirjallisuuden tunnetuksi tekemistä Suomessa. Hellmuthován ympärille syntyi laaja verkosto suomalaisia tuttavia ja kontakteja, kuten hänen henkilökohtaisen arkistonsa muut säilyneet kirjeet osoittavat. Hän jopa otti yhteyttä Suomen presidentin puolisoon Sylvi Kekkoseen pyytäen lupaa kääntää tämän romaanin Amalia.

Marta Hellmuthová sai lopulta enemmän tunnustusta Suomessa kuin kotimaassaan, missä hän ei koskaan täysin sopeutunut virallisiin akateemisiin ja kääntäjäpiireihin. Vuonna 1985 hän sai Kalevalaseuran pronssimitalin. Kun Tšekkoslovakiassa hänen kuolemansa jälkeen julkaistiin sanomalehdissä vain lyhyt uutinen, Suomessa kirjoitettiin laaja muistokirjoitus.

Lisälukemista

Fárová, Lenka, Loučová, Petra & Parente-Čapková, Viola: ”Doufejme, že se všechno zlepší, až zase přijde jaro a léto.“ Překladatelka Marta Hellmuthová a spisovatel Mika Waltari ve vzájemné korespondenci. Slovo a smysl / Word and Sense 2026 (23) 48, 53–76. https://wordandsense.ff.cuni.cz/magazin/2026-23-48-2/

Hejkalová, Markéta: Fin MIka Waltari. Doba, život a knihy světoznámého spisovatele. Havlíčkův Brod: Nakladatelství Hejkal, 2007.

Hejkalová, Markéta: Mika Waltari the Finn. Transl. from Czech into English by Gerald Turner. Helsinki: WSOY, 2008. 

Loučová, Petra: Sinuhet za mřížemi. K osudům jednoho překladu a životnímu příběhu překladatelky Marty Hellmuthové. Securitas Imperii, sv. 38, 2021, č. 1, s. 10–69. https://securitas-imperii-journal.com/wp-content/uploads/2021/06/SI_38_p10-69.pdf

Rajala, Panu: Unio mystica. Mika Waltarin elämä ja teokset. Helsinki: WSOY, 2008.