Valkoinen pioni, jossa muutama punainen terälehti.

Millaisia muistoja sinulla on kuukautisista? Tutkijat ovat nyt kiinnostuneita kokemuksistasi

Valkoinen pioni, jossa muutama punainen terälehti.
Kuva: Tea Åvall.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Menstruaation uskomukset
-tutkimushanke keräävät nyt muistoja ja kokemuksia kuukautisista. Kirjoituksia voi lähettää SKS:lle marraskuun 2024 loppuun saakka.

Kuukautiset koskettavat lukuisten ihmisten elämää. Niiden alkaminen voi synnyttää monenlaisia tunteita sekä tiedon ja tuen tarvetta. Kuukautisiin liittyy erilaisia käytäntöjä, ja niihin voi liittyä uskomuksia. Kuukautisten alkaminen saattaa herättää pohtimaan omaa sukupuolta ja aikuistumista, niiden loppuminen puolestaan ikääntymistä.

Tänä päivänä kuukautisia seurataan esimerkiksi erilaisilla sovelluksilla, ja niihin liittyvät uskomukset ja käytännöt ovat aiempaa enemmän esillä julkisessa keskustelussa. Toisinaan keskusteluissa kuukautiset vertautuvat sairauteen; toisinaan ne nähdään kehon luonnollisena ja hoivattavana ominaisuutena. Kuukautisista puhutaan myös julkisilla paikoilla, kuten työpaikoilla, oppilaitoksissa ja harrastuksissa. Myös se, miten ei-menstruoivat ihmiset suhtautuvat kuukautisiin ja menstruoiviin läheisiinsä, herättää kysymyksiä.

Millaisia tunteita kuukautiset herättävät sinussa?

Keräämme nyt muistoja ja kokemuksia kuukautisista. Kerro meille, millaisia tunteita kuukautiset ovat herättäneet sinussa! Oliko sinulla ennakkokäsityksiä niistä? Liittyykö niihin mielestäsi uskomuksia tai käyttäytymissääntöjä? Salaatko kuukautisesi muilta? Kerro myös, millä tavalla seuraat kuukautiskiertoasi ja minkälaisia kuukautissuojia käytät. Kenen kanssa puhut kuukautisista? Entä minkälaisia huomioita olet tehnyt vaihdevuosien alkaessa? Voit halutessasi kertoa myös siitä, miten uskonnollinen taustasi tai vakaumuksesi mahdollisesti vaikuttaa kuukautiskokemuksiisi. 

Kuukautisten kaari -muistitietokeruun järjestävät Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Helsingin yliopiston Menstruaation uskomukset -tutkimushanke. Vastaukset arkistoidaan SKS:n arkistoon ja Tietoarkistoon. Tiedotamme keruun tuloksista keväällä 2025 ja arvomme kaikkien vastaajien kesken kirjapalkintoja.

Lisätietoja

Keruut

Arkisto

+358 201 131 240

Mitä mieltä olit tästä jutusta?

Kiitos vastauksestasi!
Kiitos vastauksestasi.

Mitä mieltä olit tästä jutusta – Herättää kysymyksiä

Kerro meille ajatuksistasi

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Kiitos vastauksestasi

Uutiset ja puheenaiheet

Placeholder image
14.3.2025 - Blogi

Lähestymistapoja kirjallisuuteen

12.3.2025 - Kirjatiedotteet

Uutuusteos valaisee, miten Mikael Agricola suomensi Vanhan testamentin esipuheita

Placeholder image
7.3.2025 - Blogi

Luokka hukassa, paikka kateissa