Paljon onnea vaan! – SKS kutsuu kaikki mukaan kirjoittamaan syntymäpäivien viettämisestä
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura toivoo nyt kaikenikäisiltä kirjoituksia ja valokuvia syntymäpäivien viettämisestä. Kerro, miten sinä juhlit syntymäpäiviäsi!
Syntymäpäivä toistuu meistä jokaisella kerran vuodessa lukuun ottamatta karkauspäivänä syntyneitä. Eri kulttuureissa ja perheissä syntymäpäivän viettoon liittyy erilaisia tapoja. Syntymäpäiviä juhlistetaan esimerkiksi antamalla päivänsankarille lahjoja, syömällä kakkua ja kutsumalla vieraita kylään.
Nyt toivomme kaikenikäisiltä kirjoituksia ja valokuvia syntymäpäivien viettämisestä. Kerro meille, miten sinä vietät syntymäpäiviäsi! Voit esimerkiksi kuvailla viimeisintä tai jotakin erityisesti mieleen jäänyttä syntymäpäivää – joko omaasi tai jonkun muun. Miten pyöreitä vuosia on juhlittu perheessäsi ja lähipiirissäsi? Miltä syntymäpäivien viettäminen ja juhlan keskipisteenä oleminen tuntuu? Entä millaisista syntymäpäivistä pidät eniten? Kerro myös, miten suhtautumisesi syntymäpäivien viettämiseen on muuttunut iän myötä.
Paljon onnea vaan! -muistitietokeruun järjestää Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Muistoja syntymäpäivien viettämisestä keräävät samaan aikaan myös Norsk Folkemuseum (Oslo), Institutet för språk och folkminnen (Göteborg) ja LU Literatūras, folkloras un mākslas institūta Latviešu folkloras krātuve (Riika). Vastausaikaa on 31.5.2024 saakka.
Vastaukset arkistoidaan SKS:n arkistoon ja Tietoarkistoon. Tiedotamme keruun tuloksista syksyllä 2024 ja arvomme kaikkien vastaajien kesken kirjapalkintoja.
Lisätietoja: SKS:n arkisto, p. 020 131 240, keruu@finlit.fi