Nuori nainen ja mies katsovat ja kuuntelevat iäkästä naista, jolla on kirja edessään avattuna pöydälle.

Vanhuus monin silmin

Suomessa asuu tällä hetkellä noin 1,3 miljoonaa yli 65-vuotiasta. Ihmiset elävät nykyisin yhä pidempään, osa jopa yli 100-vuotiaiksi. Meitä ihmisiä on monenlaisia ja kaikilla ikääntyneilläkin on oma tarinansa.

Millaista on vanhuus tämän päivän Suomessa? Millaisia tunteita ikääntymiseen ja vanhuuteen liittyy? Millaiseksi kuvittelet oman vanhuutesi? Millaisia kokemuksia ja tarinoita sinulla on isovanhemmistasi tai muista ikääntyvistä ja vanhoista ihmisistä?

Kerro meille, millaisia ajatuksia sinulla on vanhuudesta!

Vastaa 31.10.2025 mennessä ja voita kirjapalkintoja!

Keruun järjestävät Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura yhteistyökumppaninaan Opetushallitus. Edellisen kerran nuorten ja vanhojen ihmisten vaikutelmia ikääntyvien elämästä koottiin vuonna 1985. Kirjoituskilpailun tavoitteena oli aktivoida keskustelua ikääntymisestä ja vanhoista ihmisistä.

Vastaukset arkistoidaan SKS:n arkistoon, sähköisinä saapuneet myös Tietoarkistoon. Tiedotamme keruun tuloksista keväällä 2026 ja arvomme kaikkien kirjoituksensa lähettäneiden kesken kirjapalkintoja.

Nuori nainen ja mies katsovat ja kuuntelevat iäkästä naista, jolla on kirja edessään avattuna pöydälle.

Keruu on suunnattu kaikille iästä riippumatta, mutta erityisesti toivomme koululaisten, 5.–9.-luokkalaisten, sekä yli 65-vuotiaiden näkemyksiä.

Oletko opettaja ja keräät oppilaiden ajatuksia vanhuudesta?

Vastausohjeet ja lisätietoja

Voit kirjoittaa vapaasti ja omalla tyylilläsi. Tekstien pituutta ei ole rajoitettu. Otamme vastaan myös valokuvia, äänitteitä, aikaisempia muistelutekstejä ja haastatteluita. Lähetä vain sellaista aineistoa, jonka lähettämiseen sinulla on oikeus tai lupa.

Kirjoita vastaukseesi suostumuksesi siihen, että lähettämäsi aineisto arkistoidaan nimellä tai nimimerkillä SKS:n arkistoon ja, että aineiston saa luovuttaa Tietoarkistoon käsiteltäväksi ja luovutettavaksi tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kyllä voit. Jos lähetät vastauksen postitse tai liitetiedostona, kirjoita vastaukseesi nimesi tai nimimerkkisi, yhteystiedot, syntymäaika ja ammatti. Yhteystiedot pyydämme kirjoittamaan eri sivulle kuin varsinaisen vastauksen. Merkitse kuoreen tunnus ”Kokemuksia vihapuheesta”. Liitä mukaan lupa lähettämäsi aineiston arkistoimiseen SKS:n arkistoon nimellä tai nimimerkillä sekä yhteys- ja taustatiedot – voit käyttää liitteenä olevaa lomaketta.

Otamme vastaan aineistoja perinteen ja kirjallisuuden alalta. Aineistojen luovuttamisesta arkistoomme voit lukea lisää täältä.

Aineistojemme käytöstä voit lukea lisää arkiston käyttösäännöstä.

Kyllä. Voit ladata keruuesitteen tästä (pdf).

Haluatko tietää keruusta lisää? Ota yhteyttä SKS:n arkistoon!

Keruut

Arkisto

+358 201 131 240


Kuva: Pinja Nikki