Kuvakokoelmaluettelo

Poikia Kuusamon Ylikitkalta. 3.8.1917 Kuusamo. Kuva: Samuli Paulaharju. SKS KRA.
Poikia Kuusamon Ylikitkalta. Kuva: Samuli Paulaharju.
Kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kuvakokoelma muodostuu noin 1300 erillisestä kuvakokoelmasta. Yksittäisiä valokuvia on yli 330 000. Kuvakokoelmaluettelo kertoo keiden toimijoiden (arkistonmuodostajien) arkistoihin sisältyy valokuvia sekä kuvailee kunkin kuvakokoelman sisältöä.

Kuvakokoelmat

Päivitetty 28.11.2017

Arkistonmuodostaja Tietosisältö
Aaltonen, Esko kuvakokoelma sisältää lähinnä kotiseututyöhön ja kansanperinteeseen liittyviä henkilö- ja tilannekuvia 1856-1964. 
Aamu kuvakokoelma sisältää 1 artikkeliin liittyvän valokuvan.
Aarnio, Paavo  Kuvakokoelma pitää sisällään niin henkilökohtaiseen elämään kuin virkatoimintaankin liittyviä kuvia (paperivedoksia, negatiivejä, dioja, postikortteja). Kokoelmassa on mm. Nuoren Voiman Liiton ja Kerho 33:n kuvia. Kuvia on yhteensä 1086 kpl.
Aarnio, Rauha Kuvakokoelma pitää sisällään niin henkilökohtaista elämää kuin tekstiilitaiteilijan työtäkin kuvaavia kuvia. Kokoelmaan on sijoitettu myös Rauha ja Paavo Aarnion yhteiseen elämään liittyvät kuvat esim. pariskunnan yhteisiltä ulkomaanmatkoilta. Kokoelmaan kuuluu 10 koteloa musta-valko- ja värikuvia, dioja ja negatiiveja, joita on yhteensä 2156 kpl.
Aho, Antti Juhani Kokoelmassa on valokuvia käsikirjoituksista.
Aintila, Ahti A.  Kokoelma sisältää 2 valokuvaa; puolikuvan Ahti Aintilasta sekä kuvan hänen hautakummustaan.
Ala-Harja, Riikka Kuvakokoelma sisältää henkilökuvia, kuvia teatteriproduktioista sekä albumin, jossa valokuvia ja lehtileikkeitä Alagallerian toiminnasta.
Aleksis Kiven Seura ry. Kokoelman valokuvissa esiintyy Aleksis Kiven elinympäristöön kuuluvia paikkoja, Kiven läheisiä ihmisiä, Kiveä ja tämän tuotantoa esittäviä taideteoksia sekä Seuran toimintaan liittyviä henkilöitä ja tilaisuuksia.
Aleksis Kivi -kokoelma Kokoelman valokuvat liittyvät Aleksis Kiven elämään tai tuotantoon. Kokoelmassa on myös kuvia, jotka liittyvät Kivestä tehtyihin näyttelyihin ja TV-ohjelmiin. 
Ankeria, Santeri  Kokoelma sisältää henkilökuvia, matkakuvia Helsingistä ja muualta Suomesta, sota-aiheisia kuvia (Tartto, Inkeri, Narva) sekä postikortteja (näyttelijöistä, paikoista).
Anttila, Aarne Kuvakokoelmassa on Aarne Anttilan elämään ja toimintaan liittyviä valokuvia.
Anttila, Selma Kuvakokoelma sisältää kohtauksia näytelmistä Kahdet kasvot, Omatunto ja Vaihdokas sekä elokuvasta Vaihdokas.
Artisalo, Merja Kokoelma sisältää 6 muotokuvaa Marja Artisalosta.
Arvola, Oiva  Kokoelma sisältää 6 kuvaa Oiva Arvolasta eri vuosina.
Aspelin-Haapkylä, Eliel Kuvakokoelma sisältää henkilökuvia ja kuvia taideteoksista. Myös päiväkirjojen yhteydessä valokuvia.
Bergbom, Kaarlo Emilie ja Kaarlo Bergbomin arkistojen kuvakokoelma on sijoitettu Kaarlo Bergbomin arkistoon. Kokoelma sisältää pääasiassa Suomalaisen teatterin toimintaa liittyviä henkilökuvia. 
Bergh-Wuori, Martti Kokoelma sisältää 8 henkilökuvaa.
Bibliofiilien seura ry Bibliofiilien Seuran arkiston kuvakokolemaan kuuluu 12 vuonna 2012 luovutettua mustavalkoista kuvaa. Valokuvat saapuivat arkistoon Tieteellisen kirjallisuuden vaihtokeskuksen kirjekuoressa, jossa luki päällä "Kuvia juhlanumeroon".
Borenius, Axel August Kuvakokoelma käsittää A.A. Lähteenkorvan mutokuvan sekä kuvan hänen perheestään.
Brask, Gustaf Kokoelma sisältää tilannekuvia Braskin suvun jäsenistä
Brask-suku Kokoelma sisältää tilannekuvia Braskin suvun jäsenistä
Björklund, Aino Kokoelma sisältää luokkakuvia sekä kuvia opettajista ja oppilaista. 
Björklund, Eira Kuvakokoelma sisältää kuvia Eira Björklundista, tämän ystävistä ja sukulaisista sekä kuvia yhdistystoiminnasta ja matkoilta.
Björklund, Theo Kuvakokoelma sisältää matkakuvia Euroopasta, Vilho Pyykön valokuva-albumin Viipurin Lauluveikkojen konserttimatkalta 1939, kuvia Koiton kuorosta sekä Theo Björklundin kuolinvuoteelta. 
Cajander, Paavo kuvakokoelma sisältää valokuvat Paavo Cajanderin vanhempien allekirjoituksista, henkilö- ja ryhmäkuvia, mm. Cajanderin luokkakuvan; maisema- ja kaupunkikuvia, interiöörikuvia sekä kuvia rakennuksista ja taideteoksista.
Canth, Minna Kokoelmassa on henkilökuvia Minna Canthista eri ikäisenä, henkilö- ja ryhmäkuvia tämän perheestä ja sukulaisista, kuvia rakennuksista, mm. kodista ja kaupasta, Canthin muotokuvista sekä postikortteja Canthin muistomerkeistä.
Castrén, Matthias Alexander Kokoelma koostuu M.A. Castrenin muotokuvasta ja valokuvasta matkakertomuksesta.
Cornish, Kaisu Kokoelma sisältää valokuvia Kaisu Cornishista, yhteismuotokuvan Kaisu Cornishista ja Reginald Eyrestä vuodelta 1954 sekä kuvia heidän englannin kodistaan.
Diktonius, Elmer Kuvakokoelma sisältää henkilökuvia Elmer Diktoniuksesta, kuvia kirjankansista, kuvituksesta ja pilapiirroksesta sekä kansiluonnoksia postuumisti julkaistuun kirjaan Hiljainen toveri.
Eerola, Eero Kuvakokoelmassa on Eero Eerolan henkilökuvia sekä kuvia perheen jäsenistä ja muista henkilöistä. Kokoelmassa on kuvia Venäjänsaaren huvilasta ja Eerolasta lausumassa runoa. Lisäksi kokoelma sisältää Eerolan v. 1931 Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistykseltä saaman albumin, jossa on kuvia ilmeisesti Pietari Kaukovalta-näytelmän esityksestä Lounais-Hämeen maakuntajuhlilla. 
Eeva-Liisa Manner –seura  Kokoelmassa on valokuvia Eeva-Liisa Mannerin huvilalta sekä Eeva-Liisa Mannerin hautajaisista.
Ege,Friedrich Eugen Kuvakokoelma sisältää runsaasti kuvia eri puolilta Suomea, kuvien aiheina luonto, ihmiset, rakennukset ja tapahtumat. Erityisen paljon kuvia on Lapista ja saamelaisista sekä Itä-Karjalasta. Suurin osa kuvista on Egen itsensä ottamia, osa on UM:n tuottamaa kuvastoa. Aineistossa on kuvia talvi- ja jatkosodasta, mm. evakuoinneista sekä kuvia Suomessa 1950-luvulla toimineiden ulkomaankirjeenvaihtajien retkistä ja tapaamisista. Kokoelmassa on runsaasti valokuvia suomalaisesta kuvataiteesta, arkkitehtuurista ja muotoilusta sekä teatteriin ja elokuvaan liittyvää kuvastoa (mm. Jussi-Gaala v. 1950). Kokoelmassa on lisäksi Egen yksityiselämään liittyviä kuvia koulu- ja opiskeluvuosilta Saksasta 1900-luvun alusta, rintamalta ja sodan tuhoista 1. maailmansodassa, kuvia Tukholmasta ja muualta Ruotsista, interiöörikuvia Lauttasaaren kodista sekä kuvia sukulaisista ja ystävistä.
Eino Leinon Seura ry  Kuvakokoelmassa on valokuvia Eino Leinon Seuran tilaisuuksista. 
Eskola, Kalle Kokoelmassa on 5 valokuvaa Kalle ja Edla Eskolasta sekä Eskolan tilasta.
Forsman, Jaakko Kokoelma sisältää eri henkilöiden visiittikortteja yhteensä 35 kpl
Godenhjelm, Bernhard Fredrik  Kokoelma koostuu neljästä eri aikoina kuvatusta B.F. Godenhjelmiä esittävästä visiittikortista
Gottlund, Axel Wolmar Kokoelma sisältää 4 valokuvaa, joista 2 on vuodelta 1904 ja esittää kasarmielämää mahdollisesti Pietarissa. 2 kuvaa on kuvattu kaukomailla. 
Gottlund, Carl Axel  Kokoelma sisältää pääasiassa eri henkilöiden visiittikortteja, muutamia kuvia C.A. Gottlundista, tämän perheestä ja sukulaisista. Kokoelmassa on lukuisia tunnistamattomia henkilökuvia. Henkilökuvien lisäksi arkistoon kuuluu valokuva Gottlundin talosta Helsingissä, negatiiveja rakennuksista ja maisemista sekä valokuvat päiväkirjan sivusta ja muutamista kirjeistä. 
Granö, Johannes Gabriel Kuvakokolemaan kuuluu Aikakirjan kuvitukseen liittyviä valokuvia sekä henkilö- ja tilannekuvia. 
Gripenberg, Alexandra  Kokolemaan sisältyy muoto- ja tilannekuvia Alexandra Gripenbergista, hänen kodistaan sekä muotokuvia muista henkilöistä.
Gripenberg, Isa  Kuvakokoelmassa on Kersti Bergrothiin liittyviä valokuvia. Kuvia on sekä Bergrothista itsestään että muista henkilöistä, yhteensä 63 kpl. Vuonna 2007 luovutetun aineiston mukana olevat kuvat liittyvät Isa Gribenbergiin: henkilökuvia, matkakuvia, kuvia taiteesta.
Grönvall-Vaara -suvun arkisto Kokoelmassa on valokuvia, sukutauluja, kuvitettuja päiväkirjoja ja kirjeitä Grönvall-Vaara -suvun jäseniltä.
Haanpää, Pentti  Kokoelmassa on  kuvia Pentti Haanpäästä eri elämänvaiheisiin liittyen.
Haapanen, Kaarlo Kokoelmassa on valokuvia Kaarlo Haapasen perheestä ja sukulaisista, matkakuvia sekä artikkeleihin liittyvää kuvamateriaalia. 
Haavikko, Paavo Kokoelma koostuu yhdeksästä vuonna 2012 luovutetusta valokuvasta.
Haavio, Martti Kokoelmassa on muoto- ja tilannekuvia Martti Haaviosta, Haavion perheestä, tilannekuvia työstä SKS:n ja WSOY:n palveluksessa. Valokuvat ovat pääosin reprokuvia Haavion lasten omistamista valokuvista.
Haiko, Kalevi  Kokoelma sisältää 5 valokuvaa.
Hainari, Tilma Kokoelmassa on Tilma ja Oskar Hainariin liittyviä valokuvia. Heidän ja muiden ihmisten henkilökuvien ohella kokoelmassa on kuvia paikoista, maisemista ja rakennuksista. Joukossa on useita naisasiatoimintaan liittyviä kuvia. 
Hakanen, Pirkko Kokoelmaan kuulu 1 mustavalkoinen luokkakuva, 3 värikuvaa kuoron esiintymisistä 1980-luvulta, sekä ryhmäkuva vuodelta 1984.
Hakulinen, Lauri Kokoelmaan kuuluu 19 valokuvaa, joissa on mukana Martti Haavio.
Halla, Onni Kokoelma sisältää Onni Hallan ja tulenkantajien (mm. Olavi Paavolainen, Lauri Viljanen, Katri Vala) henkilökuvia, ryhmä- ja tilannekuvia. Lisäksi matka- ja luontokuvia sekä kuvia Hallan sukulaisista, opiskelutovereista ja opettajakollegoista ja tunnistamattomista henkilöistä.
Halonen, Eemil Kuvakokoelma sisältää henkilö-, tilanne- ja ryhmäkuvia Halosten perheestä, suvusta sekä ystävistä 1900-luvun alusta 1970-luvulle. Kokoelmassa on kuvia Eemil Halosesta työssään, joitakin teosten suunnittelussa käytettyjä valokuvia, kuvia valmiista veistoksista sekä Kalle Halosen maalauksista.
Haltsonen, Sulo Kuvakokoelma sisältää henkilökuvia sekä maanviljelyyn ja käsityöhön liittyviä kuvia. Lisäksi kokoelmassa on valokuvat käsikirjoituksesta "Vanha Tuutari".
Hannikainen, Iida  Kuvakokoelma sisältää muotokuvan Iida Hannikaisesta, maisemakuvan sekä kuvan Huotikkalan, Pietari Hannikaisen tilan, asuinrakennuksesta Parikkalassa Simpeleen rannalla.
Hannula, Risto Kuvakokoelmassa  on pääasiassa valokuvia Risto Hannulasta eri elämänvaiheissa kuten koulu- ja opiskeluajalta.. Kokoelmassa on kuvia Risto Hannulan työ- ja harrastustoimintaan liittyen. PoriJazzeilta on runsaasti valokuvia.
Harmaja, Saima Kuvakokoelma koostuu Saima Harmajan muoto- ja tilannekuvista sekä Saima Harmajalle kuuluneiden esineiden valokuvista.
Harmas, Irja Kuvakokoelma sisältää kuvia virolaisista kulttuurihenkilöistä, juhlatilaisuuksista sekä Tallinnan ja Tarton kaupungeista
Hautala, Jouko Kuvakokoelma kostuu kahdesta Jouko Hautalaa esittävästä muotokuvasta.
Havu, Ilmari Kuvakokelma sisältää valokuvia promootiosta Turussa, Havun Kauppis-Heikkiä käsittelevän teoksen kuvitusta Lapinlahdelta, joitakin henkilökuvia sekä sekalaisia kuvia kalastamisesta, tunnistamattomista rakennuksista ja henkilöistä.
Havu, Toini Kuvakokoelma sisältää henkilökohtaiseen elämään ja ammatilliseen toimintaan liittyviä kuvia
Heilala, Antti Johannes Kuvakokoelma sisältää 2 valokuvaa aiheenaan Pohjalainen ylioppilasorkesteri 5.2.1932 johtajanaan Jussi Jalas (repro), sekä ryhmäkuvan, jossa V.J. Sukselainen ja 2 muuta miestä AKS:n pihalla. Lisäksi kokoelmassa on painokuva ohimarssista Snellmannin patsaalla, sekä originaaleja ja kopiokuvia piirroksista, joissa pääaiheena Jussi Jalas.
Heiskanen, Jorma Kuvakokoelma sisältää 2 valokuva-albumia, yhden päiväkirjan ajalta 29.12.1940 - 29.4.1941, jonka välissä on valokuvia hänen vastasyntyneestä esikoisestaan ja tämän kastejuhlasta 12 kpl, sekä irrallisia valokuvia. Kokoelmassa on valokuvia Jorma Heiskasen nuoruuden ajalta, ylioppilaskuvansa, kuvia sukulaisista ja perheestään, muotokuvia Elna Maria Heiskasesta ja Jorma Heiskasen opiskelutovereista. Kokolemassa on runsaasti kuvia armeijaan ja puolustusvoimiin sekä pastorin toimeen talvisodan aikana Kollaalla liittyen. Valokuvat ovat paikoista Helsinki, Sortavala, Imatra, Monrepos. Kuvat ovat vuosilta 1933 - 1938. Kokoelmaan kuuluu matkakuvia vuonna 1937 tehdystä matkasta Italiaan ja Saksaan.
Hellaakoski, Aaro Kuvakokoelma sisältää Hellaakosken tieteelliseen työhön (maantiede) ja yksityiselämään liittyviä kuvia. Arkistossa on henkilökuvia Hellaakoskesta eri-ikäisenä, kuvia perheestä, sukulaisista ja tuttavista, lisäksi dioja Hellaakosken maalaamista omakuvista. Maantieteen tutkimukseen liittyvä aineisto on lähinnä lasinegatiiveja ja -dioja mm. kallioista, vesistöistä ja maaperästä.
Helminen, Martta Kuvakokoelma sisältää henkilökuvia (mm. Aino Kallas), teatterikuvia ja kuvia Karjalasta (Suojärvi, Soanlahti, Valkjärvi)
Helminen, Toini Kokoelmassa on Toini Helmiseen liittyviä valokuvia.
Helminen-Nordberg, Helmi Kuvakokoelmaan kuuluu Helmi Helmisen elämään, perheeseen ja sukuun liittyviä valokuvia sekä Kersti Bergrothin kirjeisiin liittyviä kuvia.
Helsingin Kirjailijat - Helsingfors Författare ry. Kuvakokoelmassa on valokuvia Helsingin Kirjailijat ry:n toiminnasta ja tilaisuuksista sekä kirjailijatalo Villa Kivestä eri vuodenaikoina.
Heporauta, Elsa Kokoelmassa on valokuvia Heporautojen perheestä ja suvusta sekä useita studiokuvia Heporaudasta eri-ikäisenä. Lisäksi on kuvia Elsa Heporaudan toiminnasta kansanopisto- ja nuorisoseuraliikkeissä ja Jyväskylän seminaarilaisten Veritas-ryhmässä. Erityisen paljon arkistossa on Kalevalaisten naisten liittoon liittyviä kuvia, mm. kuvia kansallispuvuista sekä liiton juhlatilaisuuksista
Heporauta, Frans Akseli Kokoelman valokuvat liittyvät pääasiassa Heporaudan opettajantyöhön sekä toimintaan nuorisoseuratyön ja suomalais-ugrilaisen heimotyön parissa. Arkistossa on runsaasti luokkakuvia Heporaudan uralta: hän toimi Vihdin ja Huittisten kansanopiston johtajana (1903-1906), Jyväskylän seminaarin suomen kielen lehtorina (1910-22), ylioppilasseminaarin johtajana Helsingissä (1922-27) sekä Suomalaisen normaalilyseon suomen kielen yliopettajana ja koulun rehtorina (1929-42). Arkistossa on myös studiokuvia Heporaudasta eri-ikäisenä, yksin ja muiden kanssa sekä matkakuvia Unkarista ja Eestistä. Lisäksi on joitakin kuvia perheenjäsenistä. F.A. Heporaudan arkiston yhteydessä on myös hänen sisarensa, Terijoella opettajana toimineen Hilja Heporaudan kuvakokoelma, joka sisältää pääasiassa luokkakuvia Terijoen yhteiskoulusta 1920-1930-luvuilta sekä muita kuvia Terijoelta samalta ajalta.
Heporauta, Ilari Kuvakokoelmassa on kuvia Heporaudan lapsuudesta ja nuoruudesta, perheestä ja sukulaisista. Kokoelmassa on  valokuvia jatkosodan ajalta sekä rintamalta että kotoa. Lisäksi kuvia on mm. Helsingin olympialaisista sekä matkoilta kotimaasta ja ulkomailta. Arkistossa on huomattava määrä kuvia 1950-1960-luvulta Heporaudan ammatilliseen toimintaan liittyvistä kokous-, juhla- ja illallistilaisuuksista.
Hirviseppä, Reino Kokoelmassa on valokuvia Reino Hirvisepästä sekä ystävistä ja perheenjäsenistä.
Holappa, Pentti   Käyttörajoitettu kokoelma.
Holm, Josefina Kuvakokoelman muodostaa valokuva-albumi, jossa pääasiassa visiittikorttikuvia tunnistamattomista henkilöistä 1800- ja 1900-luvun vaihteesta.
Honkanen, Helmiriitta Kuvakokoelma sisältää kuvia Honkasen lapsuudesta, nuoruudesta, perheestä ja sukulaisista sekä leikki-, koulu- ja opiskelutovereista. Kuvat ovat lähinnä vuosilta 1920-1950, erityisen paljon on kuvia Honkasesta pikkulapsena - joukossa mm. Vilho Setälän ottamia valokuvia. Kuvia on myös Honkasen itä-karjalaan suuntautuneelta matkalta kesällä 1944, lottatoiminnasta sodan aikana, työkotitoiminnasta ja kansainväliseltä työleiriltä Lapissa sodan jälkeen.
Huhti, Hemming  Kokoelmassa on yksi perhekuva.
Huovinen, Veikko Kokoelmaan kuuluu maisemakuvia, Kainuun metien hoitoalueelle kohdistuneest aopintomatkasta, reprokuvia harvinaisista kuvista Lapin kullankaivajista, käynnistä Haanpään maisemissa, Veikko Huovinen -seminaarista Paltaniemen Leino-talolla, Hitler-aiheista kuvamateriaalia, näytelmäkuvia Lahden kaupunginteatterista, dokumenttikuvia Koirankynnyn leikkaajan kuvauksista, Kuvakokoelmaan kuuluu kuvia Utin ja Veikko Huovisen kalatuskuvia, Havukka-Ahon ajattelijan teatterikuvia ja filmatisoinnista, illallisilta hotelli Suvikkaassa Sotkamossa, WSOY kustantamon vierailusta Tyyninvirralla,  Veikko Huovisen esittelytilaisuudesta Suomi-instituutissa Berliinissä vuonna 1995, Huovisen promootiosta Oulussa vuonna 1983, sekä kuvia suunnitellusta Veikko Huovinen -patsaasta.
Huttunen, Tahvo Kuvakokoelmassa on muotokuvat Tahvo ja Maria Huttusesta.
Huuskonen-Mannerkorpi, Anni  Kuvakokoelma sisältää kuvia Anni Huuskosesta, tämän ystävistä ja matkoilta. 
Hyvärinen, Aune Kuvakokoelma pitää sisällään niin henkilökohtaiseen elämään kuin toimittajan työhönkin (Maaseudun tulevaisuus 1947-67) liittyviä valokuvia. Kokoelmassa on paljon Aune Hyvärisen sukulaisten kuvia, sekä henkilö- että tilannekuvia.
Häkli, Pekka Kuvakokoelma muodostuu lähinnä henkilökohtaiseen elämään kuuluvista kuvista. Siinä on mukana myös Arvid Järnefeltiin liittyviä kuvia, jotka on julkaistu Häklin kirjoittamassa kirjassa Arvid Järnefelt ja hänen lähimaailmansa (WSOY 1955).
Hälli, Matti Kuvakokoelma sisältää kuvia Hällistä eri ikäisenä, yksin ja ystävien kanssa sekä joitakin tunnistamattomien henkilöiden kuvia. Kokoelmassa on lisäksi kuvia Hailuodolta ja Oulusta eri kohteista.
Hämäläinen, Helvi Kuvakokoelma sisältää runsaasti kuvia hänestä itsestään, hänen perheestään sekä ystävistään. Omat kuvat kattavat koko elämänkaaren kuten myös hänen poikansa Jussi Haapmanin kuvat. Koko hänen perheensä kuvista on edustava otos sisältäen myös kaukaisempien sukulaisten kuten hänen serkkunsa miss Eurooppa Ester Toivosen kuvia. Ystävistä nousee esille ennen muuta Olavi Paavolainen. Mukana on myös kuvia kirjailija, kirkkoherra Aari Surakasta ja näytelmäkirjailija Inkeri Kilpisestä. Ikuistettu on myös hänen kustantajansa WSOY:n tilaisuuksia kuten kirjailijan saama kirjallisuuden Finlandia-palkinto. Helvi Hämäläisen asuinpaikat ovat hyvin edustettuina. Kuvia on niin Helsingin, Tapiolan ja varsinkin Somerniemen Härjänojan kodeista ja kesäpaikasta. Kuvattu on myös aikaa Olavi Paavolaisen kotiseudulla Kivennavalla. Helvi Hämäläinen teki matkoja Pohjoismaihin, Tsekkoslovakiaan 1959 Suomen Rauhanpuolustajien valtuuskunnan mukana, Kiinaan 1963 Suomi-Kiina-seuran mukana, joissa kuvissa on mm. Arvo Turtiainen ja kiinalaisia kirjailijoita. Moskovassa hän osallistui kirjailijakongressiin 1959 ja rauhankongressiin 1962. Ensimmäiset omat kuvansa hän otti Ranskan-matkalla Pariisissa 1938. Kuvakokoelmaan sisältyy myös ystävän Elna Pelkosen albumin kuvia. Helvi Hämäläisen kuva-aineisto käsittää 1696 mv- ja värikuvaa, painokuvia, taidekortteja ja postikortti-kuvia sekä 131 negatiivia. Kuvakokoelman rajavuodet ovat 1870-1997. 
Ikävalko, Lempi Kuvakokoelmassa on Lempi Ikävalkon henkilökuvia ja lausuntailtojen- ja matineoiden mainoksia 1930- ja 40-luvuilta sekä kuva Ikävalkosta Husson roolissa (Minna Canth: Anna-Liisa) Tukholmassa 1951. Kokoelmassa on valokuvia Edith Södergranista kissa sylissään (kopio), teatteriesityksistä 1980-luvulta (mm. YT, Kirjan näyttämö) sekä väridioja 1980-luvulta Katri Valan haudalta, Helsingistä ja ilmeisesti USA:sta. Lisäksi on kuvia mm. suomalaisesta siirtokunnasta (Penedon) Brasiliassa 1940- ja 1970-luvuilta
Ilmoni, Axel Hjalmar Kuvakokoelma sisältää perheen ja suvun jäsenten visiittikortteja.
Ingman, Erik Alexander Kuvakokoelma koostuu E.A. Ingmanin muotokuvasta sekä valokuvista hänen Pohjalaisen Osakunnan Porthan-juhlaan kirjoittaamastaan puheesta.
Ingman, Eva Kuvakokoelma sisältää Eva ja Anna Ingmanin henkilökuvia sekä lukuisia kuvia heidän ystävistään ja tuttavistaan. Kokoelmassa on kuvia myös Ingmanien Dresdenin kodista sekä kuva taidemaalari Eva Ingmanista työssään. Lisäksi kokoelmassa on dioja Eva Ingmanin piirroksista sekä joitakin painokuvia.
Isoniemi, Anna Kuvakokoelmassa on kuvia matkoilta mm. Viroon ja Ranskaan sekä sanastusmatkoilta Lappiin. Kuvia on myös promootiosta ja siihen liittyvistä tapahtumista sekä Aleksis Kiven lapsuudenmaisemista.
J.H. Erkon kirjoituskilpailun arkisto  Kokoelmassa on Nuorisosanomien aineistoa, kuvia lähinnä erilaisista (nuoriso)tilaisuukista.
Jahnsson,Adolf Waldemar Kuvakokoelma käsittää kaksi A.W. Jahnssonin kuolinkuvaa. 
Jalava, Anton Fredrik Kuvakokoelma sisältää joitakin henkilö- ja ryhmäkuvia, luonto- ja maisemakuvia mm. Peitsalosta sekä rakennusten ulko- ja interiöörikuvia. Kokoelmassa on myös yksi I.K. Inhan valokuvaama maisemakuva.
Jannsen, Ilmar  Kuvakokoelma koostuu yhdestä Ilmar Jannsenin sotilasasuisesta muotokuvasta.
Joenpelto, Eeva Kuvakokoelma sisältääEeva Joenpellon henkilökuvia sekä kuvia perheestä, sukulaisista ja läheisistä eri tilanteissa. Kuvia on myös kirjailijantyöhön liittyvistä juhlista ja tilaisuuksista esim. tohtoripromootiosta.
Joenpolvi, Martti Kuvakokoelmassa on kaksi kuvaa Martti Joenpolvesta.
Jotuni, Maria kuvakokoelma sisältää henkilö- ja ryhmäkuvia Maria Jotunista, hänen perheestään ja sukulaisistaan. Lisäksi on kuvia perheen kesänvietosta sekä interiöörikuvia Jotunin ja Viljo Tarkiaisen kodista.
Joutsen,Kaarlo Edvin Kuvakokoelma sisältää kuvia Etti Joutsenesta eri ikäisenä. Valokuvavihkon otsikko on "Ihmisen fyysinen muutumisprosessi". 
Juhani Ahon seura ry  Kuvakokoelmassa on kuvia erilaisista seuran tilaisuuksista, seminaareista ja avajaisista eri vuosikymmeniltä.
Juvonen, Helvi Kuvakokoelma sisältää tilannekuvia mm. Eino Leino -palkintotilaisuudesta, naamiaisista, pikkujoulusta ja kesänvietosta. Lisäksi kuvia Juvosesta itsestään sekä Sirkka Kukkosesta, Mirjam Polkusesta ja tunnistamattomista henkilöistä. 
Jylhä, Yrjö  Kuvakokoelmassa on Yrjö Jylhän ja vaimonsa kuvien lisäksi kuvia myös useista kirjailijatovereista. Kokoelmaan kuuluu myös runsaasti sota-ajan kuvia.
Järnefelt, Arvid Kuvakokoelma sisältää kuvia perheestä, sukulaisista ja lähipiiristä sekä Järnefeltistä itsestään. Lisäksi kokoelmassa on Järnefeltin teoksiin liittyviä kuvia, mm. teatteriesityksistä.
Järviluoma,Kustaa Artturi Kuvakokoelma pitää sisällään Artturi Järviluoman ja lähipiirin kuvia sekä kuvia Järviluoman kirjoittamien näytelmien esityksistä ja niiden näyttelijöistä.
Kaari, Anna Kuvakokoelma sisältää joitakin tilannekuvia Tulenkantajat-ryhmän jäsenistä, kuvia suomalaisesta kirjanäyttelystä New Yorkissa vuonna 1946 sekä kuvia Anna Kaarista ja hänen läheisistään.
Kaijärvi, Yrjö Kuvakokoelmassa on henkilökuvia, runsaasti matkakuvia (mm. Kaukoidästä, Afrikasta, Euroopasta) sekä suomalaista talonpoikaiselämää kuvaavia kuvia (maisemia, rakennuksia).
Kaikko, Iiro Kuvakokoelmassa on mm. NVL:n, Viipurilaisen osakunnan ja Suomen puheopiston toimintaan liittyviä kuvia sekä kuvia kirjallisista tilaisuuksista, perheestä, suvusta ja ystävistä. Kuvat liittyvät muistelmateoksen käsikirjoitukseen.
Kaila, Eino  Kokoelma sisältää yhden tynnereitä esittävän kuvan.
Kailas, Uuno Kuvakokoelma käsittää kopio-aineistoa Itä-Hämeen museon ja Laattalan suvun kokoelmista.
Kaisla, Kustaa  Kuvakokoelma sisältää valokuvia Kaisla Kustaasta, hänen perheestään ja lähipiiristään.
Kajander, Kalle  Kuvakokolema sisältää valokuvia Kalle Kajanderista sekä Eero Järnefeltistä.
Kajanti, Caius kokoelma sisältää runsaasti valokuvia Caius Kajantiin, hänen perheeseen ja sukuun liittyen sekä Kajannin kirjahankkeisiin. Erityisesti Helsingistä on paljon valokuvia. Kokoelmaan sisältyy myös runsaasti valokuvia Akseli Kajantiin ja hänen työhönsä liittyen.
Kajava, Inkeri Kuvakokoelma sisältää valokuvia Inkeri Kajavan lapsuuden perheestä ja sukulaisista. Kokoelmaan kuuluu myös Ulla Sundbergin perhealbumi, jossa on yksi kuva Inkeri Kajavan sisaresta Rosa Ylisestä os. Wallenius. Kokoelmassa on runsaasti valokuvia Inkeri ja Viljo Kajavan yhteisestä elämästä; lapsesta Maijasta, kodeista sekä  matkakuvia.
Kajava, Viljo  Kuvakokoelmassa on runsaasti kuvia hänestä itsestään, perheestään, suvustaan, kirjallisesta elämästä, kuvia Viljo Kajavasta Suomen Kuvalehden toimitussihteerinä sekä matkakuvia.
Kaksola, Juho Kuvakokoelmassa on kuva Juho Kaksolasta sekä kuvia Ruulin talosta. Kuvat vain luovuttajan tekeminä digikuvina, ei originaaleina.
Kalajoki, Atte Kokoelmassa on Atte Kalajoen passikuva sekä 3 kuvakopiota V.A. Koskenniemestä.
Kalervo, Leo  Kuvakokoelma sisältää muoto- ja tilannekuvia Leo Kalervosta, kuvia hänen perheestään, suvusta, matkakuvia Moskovan matkalta 1980 sekä teatterikuvia Jyväskylän kaupunginteatterin Pihlamäkeläiset-esityksestä, jonka kantaesitys oli Jyväskylän kaupunginteatterissa 7.5.1981.
Kallas, Aino Kuvakokoelma sisältää Kallaksen perheenjäsenten, sukulaisten ja tuttavien henkilö-, ryhmä- ja tilannekuvia.
Kallas, Hillar Kuvakokolemassa on Hillar Kallaksen muotokuvia lapsena, nuorena ja vanhana, armeijakuva, valmistujaiskuva Oxfordista. Kuvia opiskeluajalta Oxfordista. Matkakuvia Lapista 1954 ja Lontoosta vuodelta 1964. Kuvia sukulaisista ja ystävistä. 
Kallio-Visapää, Sinikka Kuvakokoelma sisältää runsaasti henkilökuvia hänestä itsestään sekä tilannekuvia perheenjäsenistä, sukulaisista ja ystävistä, kokoelmassa on huomattavan paljon kuvia lapsista. Lisäksi arkistossa on työhön liittyviä  kuvia sekä runsaasti matkakuvia mm. Espanjasta. S K-V:n aineiston ohella arkistoon kuuluu tämän vanhempien, veljen ja tädin valokuva-aineistoa, aiheina mm. Seiskarin saari, sota, Inkerinmaa ja inkeriläiset.
Kangur, Julius Kokoelma sisältää kolme kuvaa Julius A. Kangurista eri ikäisenä.
Kannila, Helle Kuvakokoelma sisältää valokuvia Helle Kannilasta ja hänen elämästään ja toiminnastaan.
Kariniemi, Annikki Kuvakokoelma sisältää kuvia Annikki Kariniemen perheestä, kodista, sukulaisista ja kirjailijaystävistä. Lisäksi joitakin kuvia sota-ajalta.
Karpio, Sulo Kokoelmassa on kuvia Sulo Karpiosta ja hänen perheen- ja suvunjäsenistä sekä hänen poikatyöhön liittyvästä toiminnasta.
Kataja, Väinö Kuvakokoelmassa on viisi digitaalista kopiota valokuvista, jotka liittyvät  Väinö Katajaan, hänen perheeseensä, sukuunsa ja kotitilaansa. 
Kaukovalta, Ilpo Kuvakokoelma sisältää Kaukovallan henkilökuvia sekä perhekuvia eri vuosikymmeniltä mm. kesänvietosta ja perhejuhlista, joitakin matkakuvia sekä tilanne- ja ryhmäkuvia rintamalta. Arkistossa on useita kuvia kirjailijoista ja kirjallisista tilaisuuksista, mm. Pirkkalaiskirjailijoiden perustamistilaisuudesta ja kirjallisista retkistä sekä Mukkulan ensimmäisestä kirjailijakokouksesta. Lisäksi on kuvia Kaukovallan siunaustilaisuuesta.
Kaukovalta, Kyösti Valfrid Kuvakokoelma sisältää joitakin henkilö- ja ryhmäkuvia K.V. Kaukovallasta ja tämän tuttavista, Kaukovallan perhekuvan sekä kuvia lapsista yksin ja äitinsä kanssa. Kuvakokoelmasta noin puolet koostuu K.V. Kaukovallan puolison Helgan (os. Rosengren) ja tämän sukulaisten kuvista.
Kaukovalta-Kaila, Soile Kuvakokoelma sisältää Soile Kaukovalta-Kailan henkilökuvia eri-ikäisenä, perhekuvia sekä kuvia koulu- ja opiskelutovereista sekä ystävistä ja tuttavista. Suurin osa kuvista on S.K:n kouluajoilta, lisäksi joitakin kuvia Soile Kaukovalta-Kailan läksiäisistä hänen jäädessään eläkkeelle 1984. Arkistoon sisältyy myös S.K:n sisaren Eila Kaukovalta-Kailan nuoruuden valokuva-albumi, jossa pääasiassa kuvia abiturienttivuodelta sekä joitakin perhe- ja matkakuvia.
Kauppi, Eino Kuvakokoelma sisältää Etelä-Suomalaisen Osakunnan kotiseutututkimuksiin liittyviä valokuvia ja negatiiveja 1930-luvulta. Lisäksi kokoelmassa on ESO:n Uudenmaan pitäjiä esittelevä kuvakokoelma vuosisadan vaihteesta ja 1900-luvun alusta. Kokoelmaan kuuluu 12 kpl lasilevypohjaisia värikuvia 1930-luvulta.
Kauppi, Sirppa Kuvakokoelmassa on "Runeberg ja Topelius" -kansio, jossa on J.L. Runebergin ja Sakari Topeliuksen elämään liittyviä valokuvia ja postikortteja eri paikkakunnilta; kuvia kotiseuduilta, kotimuseoista (rakennuksia, maisemia jne.).
Kauppinen, Heikki (Kauppis-Heikki) Kuvakokoelma käsittää muotokuvan Kauppis-Heikistä sekä hänen perhekuvansa. 
Kaustia, Eila Kokoelmassa on muoto- ja tilannekuvia Eila Kaustiasta vuosien varrelta.
Kemppi, Raiku Kokuvakokoelma sisältää kuvia Raiku Kempin lapsuudesta, mm. Porkkalasta 1930-luvulta, ystävistä ja sukulaisista sekä teatterikuvia.
Kerppola-Sirola, Irma Kokoelmassa on 3 muotokuvaa Irma Kerppolasta.
Kettunen, Lauri Kuvakokoelmassa on 2 muotokuvaa Lauri Kettusesta sekä ryhmäkuva nimitutkijain kongressista Münchenistä vuodelta 1958.
Kianto, Ilmari Kuvakokoelma sisältää henkilökuvia Kiannosta eri ikäisenä, joukossa myös omakuvia. Kokoelmassa on paljon Kiannon itsensä kuvaamia ja kommentoimia valokuvia eri tilanteista 1930-1950-luvuilta, aiheena mm.Turjanlinna ympäristöineen sekä perhe, suku ja ystävät, lisäksi kuvia esim. kesänvietosta, porokilpailuista ja romaneista. Kokoelma sisältää myös lukuisia visiittikortteja, joista vanhimmat 1860-luvulta. Arkisto sisältää irrallisia kuvia sekä kuusi albumia, joista yksi Saimi Calamniuksen.
Kiikka, Sigrid Maria Siiri Kiikan arkiston kuvakokoelma sisältää tilannekuvia Kiikan sukulaisista, ystävistä sekä tunnistamattomista henkilöistä.
Killinen, Kustaa  Kokoelma on yhde kuvan laajuinen.
Kilpi, Volter Kuvakokoelma sisältää valokuvia Kilven teksteistä, kirjan kannesta, Kilven saamasta ja lähettämästä kirjeestä, Kilpi-aiheisesta pilapiirroksesta sekä Kilven luonnostelemasta Kihlakunta-veneestä. Lisäksi kuva Kilvestä Alastalon portailla sekä veneessä vaimonsa kanssa.
Kinnunen, Aarne Kuvakokoelma sisältää runsaasti kuvia, jotka liittyyvät Ilmari Kiantoon, Turjanlinnaan ja Suomussalmeen. Lisäksi on kuvia Aarne Kinnusen kouluajasta Heinolassa (luokkakuvissa mm. Uuno Kailas) sekä perheestä ja elämästä Suomussalmella, joitakin kuvia on myös Helsingin olympialaisista.
Kirjailijain Rouvat ry Kuvakokoelma sisältää henkilö- ja toimintakuvia liittyen Kirjailijain Rouvat ry:n toimintaan.
Kirjallisuusarkiston kuvakokoelma Kuvakokoelma sisältää  teeman ja aiheen mukaisesti järjestettyjä valokuvia  kirjallisista toimijoista. 
Kirstinä, Leena Kuvakokoelma sisältää Kirstinän työhön ja yksityiselämään liittyviä kuvia. Kokoelmassa on matkakuvia, tilannekuvia perheenjäsenistä, ystävistä ja kollegoista, lisäksi on kuvia Kirstinän tohtoripromootiosta sekä mm. seminaareista.
Kirstinä, Väinö Kuvakokoelmaan kuuluu henkilökuvia Kirstinästä sekä kirjan kansikuva ja kuvaruno.
Kivi, Taru Kuvakokoelma sisältää lähinnä Taru Kiven ja tämän perheen elämään liittyviä kuvia.
Kivikk´aho, Eila  Kuvakokoelma sisältää kuvia Eila Kivikk´ahosta eri vuosikymmeniltä sekä kuvia perheenjäsenistä, sukulaisista ja ystävistä mm. Kivikk´ahon/Sammalkorpien kotoa Laajasalosta. Kokoelmassa on kuvia kirjallisista tapahtumista (ystäväpiiri 1940-luvulla, Mukkula 1983, Orivesi 1986) ja tapaamisista suomalaisten ja virolaisten kirjailijoiden kanssa 1980-luvulla. Kivikk´ahon arkistoon kuuluu myös Airi Jensenin 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa lähettämiä mv-kuvia 112 kpl, aiheina mm. matkakuvat (kirkko, luostari, rauniot) Irlannista ja Islannista, Kööpenhaminan eläintarha ja pikkulinnut. 
Kivimaa, Arvi Kuvakokoelmaan sisältää Kivimaan henkilökuvia, matkakuvia, kuvia perheestä, suvusta ja ystävistä sekä joitakin Kivimaan työhön liittyviä kuvia.
Klemetti, Heikki Kuvakokoelmaan  kuulu runsaasti henkilökuvia sekä Klemetin työhön, tutkimukseen ja julkaisuihin liittyviä kuvia (mm. kirkkoja ja kansatieteellistä kuvastoa sekä kuvia Suomen laulun toiminnasta). 
Koivisto, Viljo Kokoelmassa on runsaasti henkilökuvia Viljo Koivistosta, kuvia liittyen hänen muusikon ja saarnamiehen tehtäviin. Kuvia hänen perheestään ja suvustaan, Viljo Koiviston orkestereista; Romanos-yhtye ja Gospel-kvartetti. Valokuvia tapahtumista kuten Keuruun hengelliset romanijuhlat 1930-luvulla, Romanikielisen sanakirjan käsikirjoituksen luovutustilaisuus 1992, Romani-suomi-sanakirjan julkaisutilaisuus 2011, "mustalaiskonferenssi Englannissa 1971", Kalevalaseuran tunnustuspalkinnon luovutus 1993. Kokoelmassa on myös mukana kuvasuunnitelman aihio Viljo Koiviston omaelämänkertaan.
Koivistoinen, Eino  Kuvakokoelman muodostaa kirjeenvaihdon mukana arkistoon saapuneet valokuvat
Koivukari, Yrjö Kuvakokoelma sisältää Koivukarin henkilökuvia, luokkakuvia mm. Oulun lyseosta ja Oulun yhteiskoulusta ja valkoisten sotilaiden ryhmäkuvan kansalaissodasta. Lisäksi arkistosa on kuvia Valamosta, Muoniosta sekä Ilmari Kiannon Turjanlinnasta.
Kokko, Yrjö Kuvakokoelma sisältää Yrjö Kokon valokuvaamia luonto- ja maisemakuvia sekä tilannekuvia Yrjö Kokosta.
Kolkkala, Jyrki Kuvakokoelma pitää sisällään lapsuuden- ja nuoruudenkuvia (armeija-aika) sekä joitakin kuvia 1950-luvulta. Toisen maailmansodan ajalta on valokuva-albumi.
Kolkkala, Väinö kuvakokoelma pitää sisällään sekä henkilökohtaiseen elämään että toimittajan työhön liittyviä valokuvia.
Konkka, Juhani  Kuvakokoelmassa on 5 kuvaa Juhani Konkasta. 
Konttinen, Aili  Kuvakokoelmassa on kuvia Aili Konttisen henkilöhistoriasta. Kuvakokoelmaan kuuluu valokuva-albumi, jossa on valokuvia Konttisen opiskelutovereista, opintoretkiltä, kuvia liittyen Marttojen, Naisliiton ja opetusneuvoston toimintaan. Albumissa on useita luokkakuvia Konttisen opettajan uralta.
Koskela, Tauno  Kokoelmaan kuuluu kuvia  Tauno Koskelasta, mm. ylioppilaskuva vuodelta 1936.
Koskela, Unto Kuvakokoelma sisältää tilanne- ja ryhmäkuvia Koskelasta ystävien, koulu- ja opiskelukavereiden kanssa. Kuvia on mm. seuraavilta paikkakunnilta: Rauma, Turku, Helsinki, Valamo, Maarianhamina ja Uusikaupunki. Kuvia on kesäleiriltä, juhannuksen vietosta, urheilukilpailuista, Jyväskylän kesästä v. 1929, penkinpainajaisista Haapavedellä v. 1928 ja Raumalla v. 1927. Lisäksi arkistossa on kuvia valtameripurjehdukselta, mm. laivalla vietetyistä naamiaisjuhlista, myrskystä ja pyykinpesusta. Kuvat ovat lähinnä 1920-luvun lopulta ja 1930-luvun alusta. 
Koskenniemi,Veikko Antero Kuvakokoelma sisältää valokuvia V.A.Koskenniemen elämään ja työhön liittyen. Kokoelmassa on valokuvia kirjailijoista, muistomerkeistä sekä kuvituksista.
Koskimies, Aukusti Waldemar  Kuvakokoelma sisältä sisältää henkilökuvia ja visiittikortteja sekä joitakin tunnistamattomia henkilö- ja ryhmäkuvia. 
Koskimies, Juho Rudolf Kuvakokoelma sisältää eri henkilöiden visiittikortteja, piispan virantoimitukseen liittyviä kuvia, matkakuvia mm. Petsamosta, Paanajärveltä, Inarista, Iijoelta sekä metsästykseen, kalastukseen ja metsänhoitoon liittyviä tilannekuvia. Lisäksi arkistossa on sekalaisia ryhmä- ja tilannekuvia sekä kuvia maisemista, kirkoista ja muista rakennuksista.
Koskimies, Rafael Kuvakokoelma sisältää mm. kuvia promootiosta Helsingin yliopistossa v. 1960, Koskimiehen henkilökuvan, perhekuvia ja tohtoreiden ryhmäkuvan.
Kotikielen Seura Seuran toimintaan liittyviä valokuvia. Virittäjä-lehdellä on oma kuvakokoelma.
Kouhia, Raimo Kuvakokoelma sisältää Raimo Kouhian valokuvaamia tai omistamia valokuvia ystävästään Ilmari Pimiästä. Valokuvat ovat etupäässä Ilmari Pimiän vanhuusvuosilta. Kokoelmassa on myös kuva Kivennavan kirkosta Ilmari Pimiän omistuskirjoituksella sekä valokuvia henkilöistä Olavi Paavolainen, Eero-Pekka Paavolainen, Aino Kouhia, Kalle Päätalo ja Iiris Kähäri.
Krohn, Aune Kuvakokoelma sisältää mm. sukulaisten ja ystävien henkilö- ja ryhmäkuvia. Lisäksi kokoelmassa on kuvia maisemista ja rakennuksista mm. Aune Krohnin "Toivola" - kodista sekä kesäpaikoista (Vilniemi, Suviranta, Kallioniemi). Kokoelmassa on myös useita tunnistamattomien henkilöiden kuvia. 
Krohn, Helmi Kuvakokoelma sisältää lähinnä Helmi Krohnin ja hänen perheensä sekä joidenkin ystävien henkilökuvia.
Krohn, Ilmari Ilmari Krohnin arkiston kuvakokoelma sisältää myös Krohnin puolison Hilja Haahden arkiston kuvakokoelman. Kokoelmassa on kuvia Haahden ja Krohnin suvuista sekä Hilja ja Ilmari Krohnin perheestä, ystävistä ja tuttavista. Suurin osa valokuvista on albumeissa, henkilökuvat pääasiassa visiittikorttialbumeissa. Albumeissa on lähinnä tilanne- ja ryhmäkuvia sukulaisten ja tuttavien tapaamisista sekä kristillisistä ja muista tapahtumista eri puolella Suomea. Joidenkin kuvien yhteydessä Hilja Haahden kommentteja. Arkistossa on useita muotokuvia Hilja Haahdesta ja Ilmari Krohnista. Kuvakokoelmassa lisäksi Krohnien pojan Ilmo Krohnin valokuva-albumi sekä tunnistamaton vauva-albumi vuosisadan vaihteesta. Kokoelmassa myös muutamia painokuvia mm. tunnetuista muusikoista, uskonnollisista maalauksista sekä joitakin kirkkoaiheisia postikortteja. 
Krohn, Julius Kuvakokoelma sisältää Julius Krohnin henkilökuvia eri ikäisenä ja Emma Krohnin (o.s. Nyberg) henkilökuvia sekä sukulaisten kuvia. 
Krohn, Kaarle Kuvakokoelma sisältää perheen ja suvun jäsenten sekä ystävien ja Krohnin työhön liittyvien henkilöiden kuvia. Lisäksi arkistossa on 2 I.K.Inhan valokuvaamaa kuvaa kuvausmatkalta vuodelta 1894.
Kukkonen, Sirkka Kuvakokoelma sisältää tilanne- ja ryhmäkuvia perheestä, sukulaisista, ystävistä ja opiskelutovereista. Lisäksi kuvia tunnistamattomista henkilöistä. Aineistossa on useita kuvia Aila Meriluodosta nuorena.
Kunnas, Kirsi  Kuvakokoelmassa on kuvia Kirsi Kunnaksesta eri ikäisenä.
Kupiainen, Unto Kuvakokoelma sisältää tilannekuvia Unto Kupiasesta vuosien varrelta. 
Kuusi, Matti Kuvakokoelma sisältää Matti Kuusen elämää kuvittavia kopiokuvia eri lähteistä. Käyttörajoitus.
Kyrö, Adolf Kuvakokoelma sisältää kuvia Adolf Verner Kyröstä ja tämän sukulaisista ja ystävistään sekä kuvan hänen haudastaan. 
Kyrö-Ozolins, Kaino Kuvakokoelma sisältää matkakuva-albumeita mannerten välisiltä merimatkoilta vuosilta 1957-1962. Albumeissa on runsaasti valokuvia, esitteitä, postikortteja, matkatositteita ja kuitteja.
Kärki, Niilo Kuvakokoelma sisältää valokuvia ihmisistä ja rakennuksista.
Köngäs, Heidi Kuvakokoelmassa on runsaasti Televisiosarjoihin ja -elokuviin liittyviä valokuvia.
L.Onerva Kuvakokoelmassa on kuvia L.Onervasta pikkutytöstä vanhukseksi sekä läheisistä ihmisistä: puolisoista, sukulaisista, ystävistä. Lapsuuden aikaan liittyvät luokkakuvat ja kuvat koulutovereista. Erityisen paljon kuvat kertovat yhteiselämästä Leevi Madetojan kanssa. Kuvia on runsaasti pariskunnan yhteisiltä matkoilta (mm. Pariisi, Rooma).
L.Onervan seura Kuvakokoelmassa on kuvia lähinnä seuran tilaisuuksista.
Lahden kansainvälinen kirjailijakokouksen kuva- ja äänitekokoelma Kokoelmassa on kirjallisuusarkiston kuvaamia valokuvia Lahden kansainvälisestä kirjailijakokouksesta useilta vuosilta.
Laitinen, Kai Kuvakokoelmassa on valokuvia Kai Laitisen työhön ja vapaa-aikaan liittyen, matkakuvia mm. vuoden 1949 laajalta Euroopan-matkalta, kuvia Laitisen sukulaisista ja suvun talosta Simolasta useilta vuosikymmeniltä. Kokoelmassa on paljon Aino Kallakseen liittyviä valokuvia, kuvasarja Centre international des Artes valmistumisesta vuodelta 1965 sekä Laitisen elämänkerrassa julkaistujen valokuvien tulosteita. Kokoelmaan kuuluu runsaasti valokuvia Lahden kansainvälisestä kirjailijakokouksesta vuosilta 1963, 1964 ja 1981.
Lampenius, Yngve  Postikorttikokoelma sisältää postikortteja ja valokuvapostikortteja kotimaisista ja ulkomaisista näyttelijöistä, muusikoista, säveltäjistä ja taiteilijoista.
Lappalainen, Irja  Kuvakokoelmassa on valokuvia Irja Lappalaisesta ja tämän lähipiiristä.
Larni, Martti Kuvakokoelma sisältää Martti Larnin henkilökuvia, ammattiin liittyviä tilannekuvia mm. kokouksista ja juhlista sekä matkakuvia (mm. Kiina, NL, USA). Lisäksi arkistossa on joitakin perhekuvia sekä kolme pilapiirrosta Larnista.
Larson Kyösti Kuvakokoelmassa on Kyösti Larsonin sekä hänen sukulaistensa ja ystäviensä henkilökuvia (lähinnä visiittikortteja). Lisäksi on kuvia Oulunkylästä, Hauholta, Imatralta ja Hämeenlinnasta sekä matkakuvia mm. Pariisista, Kööpenhaminasta, Haapsalusta ja Unkarista. Kesänviettoon liittyviä kuvia on mm. Larsonin huvilalta Terijoelta, Eero Eerolan huvilalta Tuuloksen Vitajärvellä, Suursaaresta, Seiskarista, Naantalista, Lammilta ja Tammisaaresta. Kokoelmassa on kuvia myös eri tapahtumista, mm. Pohjoismaisesta kirjailijakongressista Kööpenhaminassa vuonna 1919, vapunvietosta 1930-luvulla ja Kansallisteatterin esityksistä.
Launis, Armas Kuvakokoelma sisältää Rivieraa käsittelevään kirjaan aiottuja valokuvia.
Laurila, Elisabeth Kuvakokoelma sisältää kuvia Laurilasta eri ikäisenä mm. kotona, kuistilla ja pihapiirissä sekä ateljeessaan. Lisäksi on kuvia Laurilan ystävistä ja sukulaisista (mm. Schreter, Zygmund; Häppölä, Olavi; Häppölä, Terttu; Häppölä, Heleena; Vaara, Elina; Hellemann, Jarl; Laurila, Aapo Olavi) sekä Laurilan lapsuudenkodista, Tuuloksen Iso-Laurilan tilasta.
Laurila, Tellervo Kuvakokoelma pitää sisällään hänen omia sekä sukulaisten ja ystävien kuvia. Kokoelmassa on lapsuuden ja nuoruuden aikaisia kuvia sekä runsaasti kuvia Tellervo Laurilasta eri rooliasuissa. Monet ystävien kuvat on omistettu Tellervo Laurilalle.
Lehtonen, Joel Kuvakokoelma sisältää muutamia henkilökuvia Lehtosesta sekä lähinnä erilaisia tilanne- ja ryhmäkuvia mm. matkoilta ja kesänvietosta perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa. Kokoelmassa on lisäksi Lehtosen kotiin ja kirjoihin liittyviä kuvia. 
Lehtonen, Johannes Vihtori Kuvakokoelma sisältää tilannekuvia J.V.Lehtosesta eri aikoina sekä kuvia J.V.Lehtosen perheestä ja tuttavista. 
Lehtonen, Lydia Kuvakokoelman muodostaa valokuva-albumi, jossa 29 valokuvaa.
Lehtonen, Maija Laaja kuvakokoelma sisältää kuvia Maija Lehtosesta, tämän sukulaisista (mm. erityisesti J.V. Lehtonen) ja ystävistään sekä toiminnastaan. Runsaasti matkakuvia Euroopasta.
Leiniö, Maija-Liisa Kuvakokoelma sisältää lähinnä tunnettujen henkilöiden (mm. kirjailijoiden ja näyttelijöiden) henkilökuvia valokuvapostikortteina sekä muutamia tilannekuvia Suomalaisesta teatterista. Kokoelmassa on lisäksi joitakin seuraavilta paikkakunnilta: Hanko, Sortavala ja Viipuri.
Leino, Eino Kuvakokoelma sisältää Eino Leinon henkilökuvia, perheen, sukulaisten ja tuttavien kuvia sekä kuvia Leinon kotiseudulta ja asuinpaikoista (mm. Paltamo, Hövelö, Riitahuhta, Syvärannan lepokoti). Kokoelmassa on runsaasti valokuvia Eino Leinon tyttärestä Eya Helka Leinosta sekä tämän äidistä Freya Schoultz-Leinosta ja hänen perheestään. Kokoelmassa on kuvia Leinon patsaan paljastusjuhlallisuuksista, Leinosta tehdyistä muotokuvista ja pilapiirroksista sekä eri henkilöiden vierailuista Leinon haudalla, lisäksi on Leinon teoksiin liittyviä kuvia (kirjankansista, käsikirjoituksista). Kokoelmassa on myös Freya Leinon henkilökuvia, lukuisia kuvia Eya Leinosta eri ikäisenä sekä tämän ystävien ja tuttavien kuvia.
Lietzen, Paavo Kuvakokoelma sisältää Paavo Lietzeniin liittyvien  kuvien lisäksi myös hänen isälleen Fredrik Lietzénille kuuluneita kuvia. Kokoelmaan kuuluu irtokuvia ja viisi albumia. Vanhimmat albumit sisältävät visiittikortti- ja henkilökuvia sukulaisista ja tuttavista, osaan kuvista on  jälkikäteen kirjoitettu nimi- ja henkilötietoja. Kaksi nuorempaa albumia sisältävät enemmän tilannekuvia lähinnä maaseutumaisemista, mutta myös henkilökuvia. 
Lilius-suku  Kokoelman mudostavat 5 kpl henkilö- ja ryhmätilannekuvia.
Linna, Väinö Kuvakokoelma sisältää muutamia Väinö Linnan henkilökuvia, ryhmäkuvan sota-ajalta sekä joitakin kirjailijatyöhön liittyviä tilannekuvia. Lisäksi kokoelmassa on kuva Tuntemattoman sotilaan englanninkielisen painoksen kansikuvasta.
Linnankoski, Johannes Kuvakokoelma sisältää Johannes Linnankosken ja hänen vaimonsa Esterin henkilökuvia sekä kuvia perheestä ja ystävistä. Lisäksi on kuvia Linnankosken kotiseudulta Askolasta sekä Toivolan talosta ja hautajaisista. Kokoelmassa on runsaasti kuvia elokuvasta Laulu tulipunaisesta kukasta ja joistakin teatteriesityksistä, lisäksi on mm. kuvia kirjankansista.
Liukkonen, Hilja  Kokoelma käsittää yhden kesäisen perhekuvan. 
Lompolo, Juhani Kokoelma sisältää Juhani Lompolon elämään ja toimintaan liittyviä valokuvia.
Loune, Kaarle Kokoelmassa on kirjeenvaihdon mukana Kaarle Louneelle saapuneita valokuvia.
Lounela, Aili Kokoelmassa on Aili Lounelan o.s. Kallilan nuoruusaikaisia valokuva-albumeita sekä Eljas ja Aili Lounelan perhekuvia sisältäviä albumeita, jotka ovat Aili Lounelan kuvaamia ja kokoamia.
Lounela, Eljas Kokoelma sisältää runsaasti ostettuja maisemapostikortteja sekä matkakuvia mm Yhdysvalloista ja Englannista.Kokoelmaan kuuluu muotokuva Eljas Lounelasta ja kuvia hänen perheestään. Kokoelmaan kuuluu ryhmäkuvia; mm. Väinämöinen 8.11.1933. Kokoelmaan on liitetty muusta arkistosta erotetut 2 Adolf Hitleriä esittävää postikorttia.
Lounela, Pekka Kuvakokoelma sisältää kuvia Pekka Lounelasta, hänen läheisistään, sukulaisistaan, tuttavistaan ja työkavereistaan. Paljon on myös puolison Kanerva Lounelan sukulaisten kuvia. Huomattavan paljon kokoelmaan kuuluu kuvia Etelä-Amerikasta. Työhön liittyviä kuvia on eri näytelmistä, radion henkilökunnasta sekä erilaisita kirjallisista tapahtumista kuten Mukkulan kansainvälinen kirjalijakokous ja matkoista. Kokoelma sisältää kuvia  II Suomalaisen teatterin esityksistä (Vaellus tammipakkasessa, Vajavaisten vallankumous) ja Tampereen teatterin esityksistä (Ku itte Romppanen Ruohtiin lähti ja perreensäki vei). 
Luotonen, Kalle Käyttörajoitetussa kuvakokoelmassa on 111 valokuvaa, jotka liittyvät Luotosen elämään ja toimintaan. 
Lukukeskus kuvakokolema sisältää henkilökuvia kirjailijoista sekä valokuvina että painettuina kuvina. 
Lwoff, Katri Kuvakokoelmaan kuuluu Katri ja Alexander Lwoffin perhekuvia sekä huomattava määrä Lwoffin ja Vuorisalon sukujen valokuvia, lähinnä yksityiselämään liittyviä henkilö- ja tilannekuvia. Kokoelmassa on myös Minna Canthiin ja naisasiaan liittyviä valokuvia, mm. Suomen Naisliiton Porin osaston jäsenten henkilökuvia. Kuvakokoelmassa on useita tunnistamattomia henkilöitä.
Lyly, Pentti Kuvakokoelma sisältää Pentti Lylyn ja hänen vaimonsa henkilökuvia, sukulaisten ja ystävien kuvia sekä mm. matka- ja lomakuvia. Kokoelmassa on myös joitain Pentti Lylyn tutkimustyöhön liittyviä kuvia, mm. kuvia Otto Mannisen käsikirjoituksista.
Länkelä, Jaako Kuvakokoelma sisältää  Jyväskylän kirjapainoon, sen henkilökuntaan sekä kirjapainon eri työvaiheisiin liittyviä kuvia. 
Lönnrot, Elias Elias Lönnrotin arkiston valokuvakokoelman pohjana on Lönnrotiana 362, Lönnrotiana 325. Lönnrotianan 362 kertoo:"L:n toimintaa ja elinympäristöä valaisevia piirroksia ja valokuvia, kerännyt Aarne Anttila. Vanhoista kuvista on useimmat ja arvokkaimmat lahjoittanut neiti Matilda Holm, v:n 1926 jälkeen otetuista ovat useimmat konttoristi Eino Leinon Sammatista, lehtori E. Sipilän Kajaanista ja kerääjän ottamia."
Madetoja, Leevi Leevi Madetojan kuvakokoelma on jaettu kolmeen alasarjaan: Leevi Madetojan henkilökuvat eri ikäisenä, sukulaisten ja muiden henkilöiden kuvat sekä tilanne- ja ryhmäkuvat. Kokoelmassa on kuvia säveltäjän ammattiin liittyviä kuvia konserttimatkoilta sekä musiikkiesityksistä. 
Maiju Lassila Seura ry. Kuvakokoelma sisältää joitakin henkilökuvia, kuvia Lassilan hautamuistomerkin paljastustilaisuudesta ja muistojuhlasta Lassilan 75-vuotispäivänä 28.11.1943 Helsingissä sekä kuvia Lassilan elämään liittyvistä rakennuksista ja paikoista, mm. Tohmajärven Kemion kansakoulu, Lohjansaaren Paavolan kylän kansakoulu, Tauno Hautakosken isovanhempien talo, Vintturin kansakoulu ympäristöineen Kaustisilla sekä "Larsonin hotelli" Porissa. Lisäksi kokoelmassa on kuvia Larsonin talkoilla raivauttamasta pellosta. 
Malisto, Kyllikki Kuvakokoelmassa on yksi Viivi Särkkä esittävä valokuva.
Manner, Eeva-Liisa Kuvakokoelmassa on valokuvia Eeva-Liisa Mannerista, hänen kesäpaikastaan Havisevasta sekä Espanjan matkalta vuodelta 1972.
Mannerkorpi, Juha  Kokoelma käsittää kuvan Juha Manerkorvesta. 
Manninen, Otto Otto Mannisen arkiston kuvakokoelma sisältää Otto Mannisen valokuvaamien lasinegatiivien kokoelman ja Pentti Lylyn kokoaman Otto Manniseen ja Anni Swaniin liittyvien kuvien kokoelman sekä muita mm. kirjeenvaihtoon liittyviä valokuvia. Kokolemassa on valokuvia Otto Mannisesta, Anni Swanista, heidän perheistään ja sukulaistaan ja ystävistä sekä paikoista ja rakennuksista kuten Kotavuoresta.
Marjanen, Kaarlo  Kaarlo Marjasen kuvakokoelmaan kuuluu hänen itsensä ja vaimo Veija Marjasen (Heinosen) elämään liittyviä valokuvia,
Marjanen-perhe  
Matson, Alex Kuvakokoelmassa on kuvia lähinnäAlex  Matsonista itsestään ja tämän vaimosta.
Melleri, Arto  Kuvakokolemassa on kuvia Arto Melleristä ja läheisistään. Mukana on henkilöhistoriaan (mm. luokkakuvia) ja kirjalliseen toimintaan (teatteri) liittyviä kuvia.
Mikkola, Eino Kuvakokoelmassa on henkilökuvia (mm. perhealbumi vuodelta 1925 ja runsaasti visiittikortteja 1800-1900-lukujen vaihteesta) sekä rakennus- ja maisemakuvia Suomesta (mm. Keuruu, Lappi) ja ulkomailta (mm. Saksa, Amerikka). Mukana on myös huomattavan runsaasti arkeologista ja kansatieteellistä kuvastoa esineistä, asuista ja maisemista.
Minna Canthin Seura ry. Kuvakokoelmassa on  seuran tilaisuuksista sekä Kanttila-hankkeeseen liittyviä valokuvia.
Mäntylän torppa  
Määttä, Anja Kuvakokoelma pitää sisällään Anja-Liisa Määtän kokoamia  Määtän, Määtän-suvun vaiheita kuvittavia valokuva-albumeita sekä Yrjö ja Anja Määtän kuvitettuja matkakertomuksia. 
Nenonen, Vilho Kokoelmaan kuuluu yksi F.J.Kantolaa esittävä valokuva. 
Nieminen, Pertti Kuvakokoelma sisältää kirjailijahaastattelujen yhteydessä kopioituja valokuvia. Kokoelmassa on Pertti Niemisen henkilökuvia sekä kuvia perheestä ja sukulaisista.
Niinivaara, Eeva Kuvakokoelma pitää sisällään Eeva Niinivaaran henkilökohtaiseen elämään liittyviä kuvia, kuten lapsuuden ja nuoruuden aikaisia kuvia Virosta, sekä Niinivaaran ammattiin liittyviä kuvia, kuten kuvia virolaisista kirjailijoista yms. Mukana on myös runsaasti Niinivaaran ystävien ja tuttavien kuvia. Suurin osa kuvista on Virosta. Kuvia on myös Jyväskylästä ja Helsingistä. Joukossa on paljon postikortteja.
Niittykukka, Unto-Olavi Kuvakokoelmassa on valokuvia Mikkelissä järjestetystä nuoriso-opiston seminaarista.
Niku, Hilja Maria Kuvakokoelmassa on henkilökuvia ja muutama kuva seuraavista aiheista: Jyväskylän naisvoimisteliajt 1947 ja presidentin valitsijamiehet 1950.
Niskanen, Sulo  Kuvakokoelmassa on kuvia liittyen Algot Untola -elämänkertatutkimukseen.
Nortamo, Hjalmar  Kuvakokoelmassa on valokuvia Hjalmar Nortamosta ja häne lähipiiristään sekä patsaista.
Nummi, Lauri Juhani Yrjönpoika Kuvakokoelmassa on kuvia Lassi Nummesta eri-ikäisenä, hänen perheestä, suvusta, kirjailijaystävistä ja työhön liittyvistä tapahtumista.
Nuoren Voiman Liitto ry. Kuvakokoelmaan kuuluu toimintaan liittyviä kuvia, henkilökuvia ja harrastajanäytekuvia.
Ohela, Kyllikki Kuvakokoelmassa on Kyllikki Ohelan lapsuuden ja nuoruuden aikaisia valokuvia albumissa. 
Ojansuu, Heikki kuvakokoelma sisältää Heikki Ojansuun henkilökuvia, kuvia perheestä ja sukulaisista mm. kesänvietossa sekä Ojansuun työhön liittyviä, mm. työtovereiden kuvia.
Oksanen, Aulikki Kuvakokoelmassa on 104 punakaartilaisten haastatteluihin liittyvää valokuvaa.
Ormi, Mirjam Kuvakokoelmaan kuuluu kuvia Mirjan Ormista, hänen sukulaisista ja ystävistä.
Orri, Aarre Kuvakokoelmassa on yksi Adolf Lindforsia esittävä valokuva
Paalanen, Esteri Kuvakokoelmassa on kuvia lukupiiristä, osakunnasta ja lukupiiristä. 
Paasilinna, Erno Kuvakokoelma muodostuu Erno Paasilinnan kirjekokoelmasta erotetuista valokuvista.
Paavolainen, Olavi Kuvakokoelma sisältää joitakin Olavi Paavolaisen henkilökuvia sekä tilanne- ja ryhmäkuvia ystävistä, sukulaisista sekä Tulenkantajista, kuvia on myös mm. Terijoen laulujuhlilta ja Kivennavalta. Kokoelmassa on lisäksi Paavolaisen keräämiä postikortteja ja valokuvia eri aiheista, mm. elokuvista (Metropolis), teatterista, Pariisin puistoista ja alastomuuskulttuurista sekä valokuvia  Kivennavan pitäjän historia -teoksen kuvitukseksi.
Pajunen, Jenny Kuvakokoelma sisältää Tulenkantajat- ja Kiila-ryhmien toimintaan ja jäseniin liittyviä kuvia, pääasiassa ryhmä- ja tilannekuvia.
Pajunen-Kivikäs, Terttu Kuvakokoelmassa on luokkakuva lukukaudelta 1915-1916.
Pakarinen, Elvi  
Pakkala, Teuvo Kuvakokoelmaan kuuluu Teuvo Pakkalan ja hänen perheensä elämää kuvittavia valokuvia. Valokuvat ovat Teuvo Pakkalan suvulta, suurin osa kirjailijan itsensä valokuvaamia.
Palmgren, Raoul Kuvakokoelma sisältää kirjailijanauhoitusten yhteydessä kopioituja kuvia Palmgerenin elämän varrelta, lähinnä  ammattiin ja työhön liittyvistä tilanteista ja ihmisistä, mm. Palmgrenin työskennellessä toimittajana, kirjastossa, yliopistolla jne.
Paloheimo, Oiva Kuvakokoelma sisältää Oiva Paloheimon henkilökuvia ja tilannekuvia mm. perheen ja kirjailijaystävien kanssa. Kuvia yhteensä 37 kpl. Kuvattuja henkilöitä: Waltari, Mika; Kajava, Viljo; Paloheimo, Oiva; Turtiainen, Arvo; Konkka, Juhani; Hälli, Matti; Valta, Essi.
Parland, Oscar Kuvakokoelma koostuu kirjailijanauhoitusten yhteydessä kopioiduista valokuvista (mm. henkilökuvia, perhettä ja sukulaisia). 
Paronen, Samuli  Kokoelma käsittää 18 mustavalkoista valokuvaa Samuli Parosesta, hänen vanhemmistaan ja sukulaisistaa sekä valokuvia Samuli Parosesta ja vaimostaan Aino os. Meurosesta sekä heidän asunnoistaan.
Pekkanen, Toivo Kuvakokoelma sisältää Pekkasen henkilökuvia, kuvia perheenjäsenistä, ystävistä sekä Pekkasen hautajaisista. Lisäksi kokoelmassa on teatteriin liittyviä kuvia sekä painokuvia kokoelman valokuvista ja kirjoen kansista.
Peltonen, Aarre Mauno Kuvakokoelma sisältää Eino Leinoon liittyviä valokuvia ja negatiiveja.
Peltonen, Oke kuvia Oke Peltosesta sekä erilaisia ryhmäkuvia.
Pennanen, Eila Eila Pennasen arkiston kuvakokoelma sisältää omia henkilökuvia eri ajanjaksoilta yksin ja ryhmissä sekä perhekuvia, joissa on paljon hänen poikiensa kuvia kuin myös muita perheenjäseniä. Lisäksi on eroteltu sukulaiset ja muut henkilöt, joista on poimittu erikseen kirjalliset henkilöt. Kokoelma sisältää myös paljon matkakuvia sekä kuvia erilaisista paikoista ja rakennuksista ulkomailla ja kotimaassa. 
Pennanen, Jarno Kuvakokoelma sisältää muoto- ja tilannekuvia Jarno Pennasesta ja hänen perheenjäsenistään ja sukulaisistaa, kuvia kirjankansista sekä esityskuvia. 
Pennanen, Matti Kuvakokoelmassa on kuvia vapun vietosta Pietarissa 1920-luvulla. 
Peromies, Aarno Kuvakokoelma sisältää kuvan Aarno Peromiehestä sekä kuvan pirkkalaiskirjailijoista Tampereella 1950-luvulla.
Perttola, Väinö  Kuvakokoelma sisältää lähinnä henkilökuvia: visiittikortteja ja ryhmiä.
Pietilä, Maija  Kuvakokoelmassa on valokuvia Maija Pietelän lapsuudesta Inkeristä, Ruotsista ja Suomesta, lapsuuden ajan valokuva-albumi Kajan perheestä, henkilökuvia eri ikäisenä, kuvia liittyen työtehtäviin päiväkodinopettajana, lähettinä ja neurofysiologianhoitajana. Kokoelmassa on myös kuvia Viljo Kajavan hautajaisista ja Vallilan kirjaston Viljo Kajava -muistohuoneesta ja syntymästä 100 vuotta -tilaisuudesta.
Pimiä, Ilmari Kuvakokoelma sisältää  jaoteltuina hänen henkilökuviaan 20-90 ikävuoteen. Kuvia on myös perheestä ja sukulaisista, ryhmäkuvia ystävistä ja tuttavista, joihin sisältyy myös erikseen Tulenkantajat. Pimiä teki myös pitkän uran opettajana, josta löytyy kuvia mm. Tampereen, Helsingin ja Viipurin ajoilta. Kivennapa oli Pimiän kotiseutu ja kuvia on sen ympäristöstä, rakennuksista ja ihmisistä, joihin lukeutui erityisesti Olavi Paavolainen. Myös matkakuvia on jonkin verran samoin erilaisista paikoista ja paikkakunnista.
Pohjolan-Pirhonen, Ursula  Kuvakokoelmassa on 4 Ursula Pohjolan-Pirhoseen liittyvää valokuvaa. 
Polva, Anni Kuvakokoelman keskeisin aihepiiri on luontoon ja matkailuun liittyvä kuvasto kotimaasta ja ulkomailta. Polva on kuvannut suomalaista luontoa Lemmenjoelta Turun saaristoon. Erityisen paljon kuvia on Vilppulan Tuhrusjärvelta, jonka rannalla sijaitsee Polvan Kesäranta-mökki. Pohjois-Suomen luonnosta, Oulangan kansallispuiston koskimaisemista sekä Imatrankoskesta on myös runsaasti kuvia. Lisäksi kuvia on erilaisista kotimaan nähtävyyksistä ja tapahtumista. Lukuisilla ulkomaanmatkoillaan Polva on kuvannut maisemia, nähtävyyksiä ja paikallista elämänmenoa. Albumeihin valokuvien joukkoon on usein liimattu myös kortteja matkakohteista. Kuvakokoelmassa on jonkin verran kuvia kirjailijanammattiin liittyvistä juhlista ja tilaisuuksista sekä muista kirjailijoista. Ammattiin, luontoon ja matkailuun liittyvien kuvien lisäksi kokoelmassa on kuvia sukulaisista ja tuttavista sekä Polvan harrastustoiminnasta, kuviin liittyy usein kommentteja.
Porkka, Volmari Kuvakokoelma sisältää kuvia Volmari Porkasta sekä kuvia hautausmaalta Suursaareen kalmistosta.
Pulla, Armas Kuvakokoelma on laaja ja inventoimaton. Käyttörajoitus.
Puputti, Marja-Liisa Kuvakokoelma sisältää 4 Marja-Liisa Puputtiin liittyvää valokuvaa.
Pusa, Timo Kuvakokoelmaan kuuluu 5 vuonna 2012 luovutettua valokuvaa.
Pylkkänen, Hilma Kuvakokoelma sisältää kuvia Hilma Pylkkäsestä eri ikäisenä sekä henkilö- ja tilannekuvia Pylkkäsen sukulaisista, ystävistä ja tunnistamattomista henkilöistä. Kuvia on myös ihmisistä ratsailla, matkoilta, maisemista, rakennuksista ja raunioista.
Pälsi, Sakari  Kuvakokoelmaan kuuluu kuvia Sakari Pälsistä sekä muista henkilöistä ja 19 kpl kuvia puukoista.
Railo, Eino Kuvakokoelma sisältää kuvia Eino Railosta perheen ja ystävien kanssa, Railon tuttavien henkilökuvia, matkakuvia Egyptistä, Italiasta ja Balkanilta sekä kuvia suomalaisryhmän matkasta Saksassa vuonna 1918. Lisäksi kokoelmassa on kuvia Railon kesäasunnolta Pirttiniemestä Pälkäneeltä.
Rantavaara, Irma Kuvakokoelma sisältää Irma Rantavaaran työ- ja yksityiselämään liittyviä ryhmä- ja tilannekuvia, mm. seminaareista, kansainvälisistä konferensseista, kokouksista, juhlista ja päivällisiltä sekä perhepiiristä ja matkoilta.
Rapola, Martti Kuvakokoelma sisältää Martti Rapolan henkilökuvia, muiden henkilöiden kuvia sekä kaksi pientä albumia Rapolan lapsena kuolleesta esikoistyttärestä Kirstistä. Lisäksi on kuva kansanperinteenpelastajan Tuomas Taittosen haudasta. 
Rauanheimo, Reino Kuvakokoelma koostuu pariskuntaa ja rakennusta esittävistä valokuvista. 
Reiman, Liina Kuvakokoelma sisältää kuvia Liina Reimanista ja tämän ystävistä sekä runsaasti ns. näyttämökuvia teatteriesityksistä, joissa Reiman on ollut mukana. Lisäksi kokoelmassa on postikortteja naisasianaisista sekä tilannekuvia Suomen presidenteistä.
Rein-suku  
Rekola, Mirkka Kokoelmassa on valokuvia Mirkka Rekolasta, Mirjam Polkusesta ja ystävistä sekä tohtorinpromootiosta vuodelta 2000.
Renfors-Reivaala -suku  
Riikonen, Hannu Kalevi Kokoelman kuvat liittyvät "Tieteestä elämys - professorit ja kirjallisuus"-näyttelyyn.
Romanitaiteen keskus ry Kokoelma sisältää kuvia romanimuusikoista ja festivaaleilta.
Ronimus, Olli-Matti    
Rothsten, Frans Wilhelm Kokoelman muodostaa 3 F.W. Rothsteniin liittyvää valokuvaa. 
Ruhmetsch-Ege, Charlotte  Kuvakokoelman muodostaa 3 Charlotte Ruhmetsh-Egen kirjekokoelmasta erotettua valokuvaa
Ruoppila, Veikko Kuvakokoelmassa on kuvia Veikko Ruoppilan nuoruudesta, perheestä ja sukulaisista sekä valokuvia kansatieteellisitä keruumatkoilta. Kuvauspaikkoina esiintyy ainakin Lammi, Lemi, Petsamo. Valokuvat ovat vuosilta 1926-1945.
Ruut, Alpo Valokuvia Alpo Ruuthin lapsuuteen liittyen.
Saarikoski, Pentti Käyttörajoitus
Saarenheimo, Kerttu Kokoelma sisältää kuvia Kerttu Saarenheimosta, hänen ystävistään ja perheestään. Kuvia promootiosta Turussa, toiminnasta kirjailijakentällä, kuvia kotoa ja puutarhasta. Kuvat ovat noin vuosilta 1936-2001. 
Saastamoinen, Tyyne Kokoelma sisältää 19 valokuvaa, joista 17 esittää Viljo Revellin suunnittelemaa Hangon kutomotehtaan rakennusta. Kaksi kuvista on vanhoja matkakuvia. 
Salmelainen, Eino Kuvakokoelma sisältää Eino Salmelaisen henkilökuvia, kuvia Salmelaisen perheestä ja ystävistä, ulkomaanmatkoihin sekä teatteriin ja näytelmiin liittyviä kuvia. 
Salminen, Elsa Elsa Salmisen arkiston kuvakokoelma sisältää runsaasti muotokuvia suomalaisista ja kansainvälisistä näyttelijöistä sekä näytelmistä. Kokoelmaan kuuluu myös runsaasti valokuvia Elsa Salmisen elämästä 1900-luvun alkupuolelta. Valokuvissa on kuvattu kesänviettoa, kotimaanmatkailua mm. Imatralle, rantaelämää, perheen juhlia, ystäviä ja sukulaisia sekä nuorten elämää Helsingissä. 
Salminen, Seere Kuvakokoelmassa on kuvia Seere Salmisesta,  hänen kodeistaan, perheenjäsenistä, sukulaisista ja tuttavista sekä teatteriin ja elokuviin liittyviä kuvia (Suomisen perhe, Katupeili), runsaasti matkakuvia Euroopasta sekä Kiinasta ja Japanista. Kokoelmaan sisältyy  paljon kuvia Salmisen Englannin ajalta. Niin ikään kokoelmaan kuuluu kuvia Salmisen veljen elämästä ja mm. kansalaissodasta.
Salo, Ida  Kuvakokoelmaan kuuluu valokuvat Ida Salosta sekä kansakoulunopettaja L. Backmanista. 
Salola, Eero  Kuvakokoelmassa on kuvia Eero Salolan eri elämänvaiheilta.
Salovius, Göta  Kuvakokoelmassa on Götä Saloviukseen liittyviä valokuvia. 
Santavuori, Martti Kuvakokoelma sisältää valokuvia Martti Santavuoresta, hänen perheestään ja suvusta. Kokoelmassa on runsaati kuvia liittyen Santavuoren uraan upseeri sekä myöhempään kirjailijauraan. Valokuvia on mm. kadettikoulusta sekä Haminan reserviupseerikoulusta, yhdistyksistä kirjailijoiden rouvat, Suomen Kirjailijaliitto, Ratsumieskilta. Kokoelmassa on matkakuvia mm. paikoista Länsi-Saksa, Neuvostoliitto, Viro, Espanja, Vilna ja Praha. Kuvissa esiintyviä tilaisuuksia Olympialaiset 1952, Tuglasin 80-vuotissyntymäpäivät 1966.
Sarkia, Kaarlo Kuvakokoelma sisältää Kaarlo Sarkian ja tämän ystävien henkilökuvia, ryhmäkuvia ja runsaasti tilannekuvia mm. ystävien kanssa tehdyiltä retkiltä. Kokoelmassa on kuvia maisemista ja rakennuksista, matkakuvia ilmeisesti Sveitsistä ja Italiasta vuodelta 1937-38 sekä valokuvia ja kortteja taideteoksista. Kokoelmaan kuuluu myös Sarkian kuolinkuva.
Sarmela, Matti  Kuvakokoelmaan kuuluu valokuvia Thaimaasta. 
Seilonen, Kalevi Kuvakokoelmaan kuuluu Kalevi Seilosen elämään ja toimintaan liittyviä valokuvia.
Selja, Sirkka Kuvakokoelma sisältää kuvia Sirkka Seljasta lapsena ja nuorena, perheen ja ystävien kanssa.
Seppä, Antti  Kuvakokoelmassa on kuvia kirjailijoista sekä Mukkulan kirjalijakokouksista vuosilta 1963-1995.
Seppänen, Unto Kuvakokoelmassa on kuvakortti Mika Waltarille. 
Setälä, Salme Kuvakokoelma on ajallisesti ja määrällisesti laaja, se sisältää runsaasti henkilö- ja tilannekuvia Salme Setälästä,  perheestä, sukulaisista (mm. Krohn-suvun jäsenet) ja ystävistä (mm. luokka- ja opiskelutoverit). Kokoelmassa on kuvia Setälän kodin sisustuksista eri aikoina (ns. "Kotikuvat"), sodan tuhoista ja jälleenrakentamisesta, lomailusta, luonnosta, kesäasunnoista ja kesänvietosta sekä koti- ja ulkomaanmatkoilta.
Siljo, Juhani Kuvakokoelma sisältää henkilökuvia Juhani Siljosta eri ikäisenä, muutamia ryhmä- ja tilannekuvia ystävien kanssa (luokkakuva, orkesteri) sekä kuvia rakennuksista ja maisemista sekä kuvia Juhani Siljon sukulaisista sekä suvun tiloista ja rakennuksista. 
Sillanpää, Frans Emil Kuvakokoelmaan sisältyy valokuvia F.E. Sillanpään elämään ja toimintaan liittyen.
Sinervo, Helena Käyttörajoitus
Sirola, Harri Kuvakokoelma sisältää kuvia Harri Sirolasta eri tilanteissa. 
Sironen, Kosti Kuvakokoelmaan kuuluu 2 Kosti Siroseen liittyvää valokuvaa.
Siula ry  Kuvakokoelmassa on tilanne-, toiminta-, matka- ja ryhmikuvia yhdistyksen toimintaan liittyen.
Soini, Elsa Kuvakokoelma sisältää Elsa Soinin elämään, opiskeluun ja ammattiliseen toimintaan liittyviä valokuvia.
Soini, Yrjö Kokoelma sisältää 7 kuvaa Yrjö Soinin eri elämänvaiheista.
Soininen, Anni Kuvakokoelmaan kuuluu kuvia Anni Soinisen elmänvaiheisiin lapsuudesta alkaen. Kokoelmassa on myös kirjekokoelmasta erotettuja valokuvia. 
Soldan-Brofelt, Venny Kuvakokoelma sisältää matkakuvia Italiasta mahdollisesti 1900-luvun alusta, muutamia kuvia Soldanin ystävistä, lisäksi valo- ja painokuvia sekä lehtileikkeitä Soldan-Brofeldtin teoksista.
Sorsa, Kerttu  Kuvakokoelma sisältää kuvia Kerttu Sorsasta iäkkäänä.
Spira, Irja  Kuvakokoelmassa on yksi Lempi Jääskeläistä esittävä valokuva. 
Stenbäck, Signe   
Stenvall, Hanna Kuvakokoelma muodostuu yhdestä Hanna Stenvallin tilannekuvasta. 
Suits, Gustav Kuvakokoelma muodostuu Gustav Suitsin passikuvasta. 
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Kuvakokoelma sisältää valokuvia toimitiloista, henkilöistä, tapahtumista Seuran toimintaan liittyen.
Suomen Arvostelijain Liitto ry Kuvakokoelma sisältää Suomen Arvostelijain Liitto ry:n toimintaa dokumentoivia valokuvia. 
Suomen dekkariseura  Kuvakokoelma sisältää seuran toimintaa dokumentoivia valokuvia. 
Suomen Kirjailijaliitto ry Kuvakokolemassa on muotokuvia liiton jäsenistä sekä puheenjohtajista sekä runsaasti tilannekuvi aliiton toiminnasta.
Suomen Kirjailijat Kokoelman muodostavat kirjailijamatrikkelin toimitustyöhön liittyvät valokuvat.
Suomen kirjallisuus  Kokoelman muodostavat matrikkelin toimitustyöhön liittyvät valokuvat.
Suomen Nuorisokirjailijat ry Kuvakokoelmassa on tilanne- j ahenkilökuvia liiton toimintaan liittyen.
Suomen Nuortenkirjaneuvosto ry. Kuvakokoelmassa on valokuvia liiton toimintaan liittyen, kuvia lasten- ja nuortenkirjanäyttelystä Prahassa vuonna 1976.
Suomen PEN - Finlands PEN ry. Kokoelmassa on valokuvia yhdistyksen tilaisuuksista.
Suoranta, Katri  Kuvakokoelma sisältää henkilö-, tilanne- ja ryhmäkuvia Katri Suorannasta sekä tämän läheisistä (mm. Vaara, Elina; Kaari, Anna; Viljanen, Lauri; Kailas, Uuno).
Swan, Anni Kuvakokoelma sisältää postikortteja Saksasta ja Ruotsista 1900-luvun alusta sekä valokuvia mm. lapsista, tunnistamattomista henkilöistä, sekakuoron esityksestä johtajanaan Armas Maasalo, Lahden toverilaisista (tyttöjä ryhmäkuvassa), P.J. Valkeapäästä perheineen sekä hautakivestä. 
Swan, Lyyli Kuvakokoelman kuvat liittyvät Lyyli Swanin työhön ja sukuun
Säisä, Eino Kuvakokoelma sisältää kuvia Eino Säisästä, perheestä ja sukulaisista sekä Kirkon kirjallisuuspalkinnon jakotilaisuudesta v. 1978. Lisäksi kokoelmassa on Annikki Sirviön ottamia kuvia "kotiseudulta Partasten Mäntylästä".
Tallgren, Aili Kuvakokoelma sisältää joitakin henkilökuvia ilmeisesti sukulaisista ja tuttavista (mm. Schalin, Teodor; Salonen, Toivo; Buur, Zaida).  Eniten kuvia on Pohjoismaisen Emäntäliiton kokouksista, Martta-toiminnasta ja Maariasta, lisäksi on kuvia rakennuksista, katunäkymistä ja Turun Akatemian kesäkurssilaisista piirtämässä.
Tallgren, Anna-Maria Kuvakokoelma sisältää Anna-Maria Tallgrenin henkilökuvia sekä perheen, suvun ja ystävien valokuvia. 
Tallgren-suku Kuvakokoelmassa on pääasiassa kuvia Maarian pappilasta ja kirkosta sekä joitakin tilanne- ja ryhmäkuvia suvun jäsenistä. 
Talvio, Maila Kuvakooelmassa on valokuvia Maila Mikkolasta, puolisostaan sekä muista läheisistä ihmisistä. Erityisen runsaasti kuvia on pariskunnan kodista Laaksolasta sekä siellä vierailleista ihmisistä.
Tanholin, Johan Kuvakokoelmassa on 22 kpl henkilökuvia, jotka on osoitettu Tanholinille.
Tanttu, Kasperi  Kuvakokolemassa on kuva Kasperi Tantusta sekä hänen mökistään. 
Tapio, Marko kuvakokoelma sisältää kuvia Tapiosta ja tämän vanhemmista, kuvia Tapiosta urheiluselostajana Oslossa hiihdon maailmanmestaruuskilpailuissa v. 1966. Lisäksi kokoelmassa on maisemakuvia (Hernesalmen mylly) ja interiöörikuvia Tapion vinttihuoneesta Saarijärven Taivaalassa sekä kuvia rakennuksista ja katunäkymistä.
Tapola, Katri Käyttörajoitetussa kokoelmassa on valokuvia Katri Tapolasta, hänen perheestään ja ystävistään. 
Tarkiainen, Viljo Kuvakokoelma sisältää Aleksis Kiveen liittyviä kuvia, lähinnä kuvia Kiven asuinpaikoista. Lisäksi kokoelmassa on Tarkiaisen perheen kuvia.
Tervonen, Viljo Kuvakokoelma sisältää valokuvia Viljo Tervosesta, hänen perheestä ja suvusta (mm. Tervosen isä Arvid Suonenlahti), kodista, puutarhasta ja vuosipäiviltä. Kokoelmaan kuuluu paljon valokuvia paikoista ja ihmisistä Unkarissa eri ajoilta, matkakuvia Kanadasta vuodelta 1956.
Tiainen, Arja Kuvakokoelma sisältää Arja Tiaisen ja Kalevi Haikaran elämään ja toimintaan liittyviä valokuvia.
Tiitta, Hertta Kuvakokolema siältää matkakuvia (Sveitsi, Ranska) ja kuvia ystävistä.
Tiittanen, Irene Kuvakokoelmassa on kuvia Irene Tiittasesta, perheestään sekä muista ihmisistä (tunnistamattomia). Kuvia on sotilaista ja haavottuneista vuoden 1918 sodan ajalta sekä partiolaisista ja kansallispukuisista nuorista. Lisäksi kokoelmassa on runsaasti kuvia näyttelijöistä ja teatteriesityksistä.
Tiusanen, Timo Kuvakokoelma sisältää Timo Tiusasen henkilökuvia, hääkuvia sekä kuvia perheestä, lapsista ja ystävistä. Ryhmä- ja tilannekuvia on mm. armeijasta, stipendiaattimatkalta ja työhön liittyvistä tilaisuuksista. Kokoelmassa on runsaasti kuvia teatteriesityksistä (mm. Dürrenmattiin liittyen), lisäksi on Aaro Hellaakoskeen liittyviä kuvia (Tiusasen Linjoja-kirjan kuvitusta).
Toppila, Heikki Kuvakokoelmassa on perhe- ja sukukuvia.
Tuglas, Friedebert Kuvakokoelma sisältää Tuglaksen Suomen suhteisiin liittyviä kuvia, jotka on kopioitu Tallinnan Tuglas-museon aineistosta.
Tunkelo, Eemil August  Kuvakokoelmassa on Häme-aiheinen valokuva-albumi ja erilaisia ryhmäkuvia.
Turja, Ilmari Kuvakokoelmassa on lähinnä näytelmiin liittyviä kuvia (Särkelä itte) sekä muutamia Ilmari Turjan  elämään liittyviä kuvia.
Tuulio, Tyyni Kuvakokoelma sisältää valokuvia 1900-luvun alusta 1980-luvulle, mm. henkilökuvia Tuuliosta eri ikäisenä sekä kuvia Tuulion perheestä, suvusta, ystävistä ja tuttavista (mm. Maila Talvio, Juuse Mikkola ja F.E. Sillanpää Laaksolassa). Kokoelmassa on Tuulion työhön liittyvää aineistoa (mm. Järvenpään työväenopiston kirjallisuuspiiri, tohtoripromootio, kunniatohtori ym. tunnustukset) sekä järjestö-, yhdistys- ja harrastustoimintaan liittyviä kuvia (mm. Satakuntalainen osakunta, kiltalaiset, Suomen Naisyhdistys, Naisjärjestöjen keskusliitto, Akateemisten naisten liitto ja luokkakokoukset). Aineistossa on matkakuvia mm. Italiasta ja Espanjasta sekä postikorttialbumeja ja kortteja eri maista ja paikoista lähinnä ulkomailta
Tynni, Aale Kuvakokoelmaan kuuluu valokuvia Aale Tynnistä, hänen perheestään ja ystävistään sekä kuvia Irlannista.
Tyyri, Jouko Kuvakokoelmaan kuuluu valokuvia Jouko Tyyristä eri ikäisenä. 
Vaara, Elina Kuvakokoelma sisältää kuvia Elina Vaarasta ja tilannekuvia tulenkantajista, lisäksi kokoelmassa on kuvia Italiasta. 
Vaara, Vihtori Bernhard V.B. Vaaran kuvakokoelma sisältää valokuvia V.B. Vaarasta ja hänen vaimostaan Saimi Vaarasta sekä heidän ystävistään ja sukulaisistaan. 
Vaaskivi, Tatu Kuvakokolemassa on tilannekuvia Tatu Vaaskivestä vauvaiästä lähtien sekä kuvia hänen maalaamistaan akvarelleista.
Vainio, Niilo E. Kokoelmassa on kuvia Vainion perheestä, rakennuksista ja maisemista. 
Vala, Erkki Kuvakokoelma sisältää tilanne- j amuotokuvia Erkki Valasta sekä hänen perheestään ja ystävistään sekä postikortteja ja matkakuvia.
Vala, Katri Kuvakokoelma sisältää kuvia Katri Valasta, hänen perheenjäsenistään ja lähipiiristä. Mukana on myös maisema-, rakennus- ja taidekuvia.
Valistus  
Wallin, Aleksander  Kuvakokoelma sisältää kuvat Aleksander Wallinista sekä Nikkilän tilasta.
Wallin, Sven Anders Kuvakokoelma sisältää valokuvat S.A. Wallista sekä maisemakuvan. 
Valoa kaikki kätketty. Elämyksiä Kirsi Kunnaksen runoista -keruu Kokoelman muodostavat keruuvastauksina arkistoon saapuneet valokuvat.
Valta, Essi Kuvakokoelmassa on kuvia Essi Vallasta sekä hänelle  läheisistä ihmisistä.
Waltari, Mika Kuvakokoelmassa on valokuvien reprovedoksia liittyen Mika Waltarin lapsuudeteen, perheeseen, sukuun  ja ystäviin. Lisäksi kokoelmassa on kuvia Waltarin näytelmien esityksistä. 
Vammelvuo, Anja Kuvakokolemassa on valokuvia Anja Vammelvuosta, Jarno Pennasesta, heidän ystävistään, matkoilta ja asuinpaikoista.
Vantaan Kilta Kuvakokoelmassa on 4 valokuvaa vuodelta 1957. Kaikissa esiintyy Vantaan Killan puheenjohtaja Rafael Engelberg. 
Vartio, Valter Kuvakokoelma sisältää useita tilannekuvia Taiteilijaseuran juhlista 1940-luvulta, joitakin kuvia taiteilijoista ja kirjailijoista sekä tunnistamattoman ryhmäkuvan kokouksesta 1900-luvun alusta. 
Weilin+Göös Kuvakokoelmassa on lähinnä kirjojen kuvituskuvia, erityisesti ne liittyvät kolmeen kirjaan (Sam Vanni, Tyko Sallinen, Elias Lönnrot). 
Vento, Urpo Kuvakokoelma sisältää SKS:n kiinteistöihin liittyviä valokuvia 1970- ja 1980 -luvuilta.
Westerholm, Ida   Kuvakokoelma sisältää kuvia Ida Westerholmista, sukulaista ja ystävistä, kuvia Sotkamosta, Lohjansaarelta sekä kirjekokoelmasta erotettuja valokuvia. 
Wichmann, Yrjö Kuvakokoelma sisältää valo- ja painokuvia Yrjö Wichmannin ystävistä sekä yhden ryhmäkuvan
Wiherheimo, Alli Kuvakokoelma sisältää lehtityöhön (Kotiliesi, Yhtyneet Kuvalehdet), järjestötoimintaan sekä yksityiselämään liittyviä valokuvia ja negatiiveja. Wiherheimo toimi Kotilieden päätoimittaja 1922-1936 sekä useissa yhdistyksissä ja järjestöissä, mm. Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtajana. Wiherheimo teki melko paljon työ- ja lomamatkoja, arkistossa on lukuisia valokuvia  koti- ja ulkomaanmatkoilta. 
Viksten, Vilho Kokoelmassa on kuvia Vilho Vikstenistä, kirjailijatovereista, matkoista ja kalastusreissuista.
Viljanen, Lauri Kokoelmassa on Lauri Viljasen henkilökuvia, perhekuvia, matkakuvia, kuvia 50-luvun Helsingistä sekä Viljasen työhön liittyviä kuvia, pääasiassa kuvat ovat 1920- ja 30-luvuilta.
Vilkuna, Kustaa Kokoelman valokuvat on erotettu Kustaa Vilkunan kirjekokoelmista sekä käsikirjoitusaineistosta. Pääosin valokuvat liittyvät Vilkunan tutkimusaiheisiin ja julkaisutoimintaan.
Vilkuna, Kustaa Kuvakokoelman valokuvat on erotettu Vilkunan kirjekokoelmista sekä käsikirjoitusaineistosta. Pääosin valokuvat liittyvät Vilkunan tutkimusaiheisiin ja julkaisutoimintaan.
Winter, Hjelmer Kuvakokoelmassa on  henkilökuvia, kuvia Tartosta ja Kalevipoegista, Jorma Berglund ylioppilaana ja kuva ilmeisesti Jalmari Valpiota esittävästä maalauksesta.
Virittäjä-lehti Kokoelmassa on 2 valokuvaa.
Vuorela, Einari Kuvakokoelma siältää kuvia Einari Vuorelasta vuosien varrelta.
Vuorela, Toivo Kuvakokoelma sisältää kansatieteellisiä kirjankuvituksiin liittyviä kuvia mm. Viron maaseudulta ja Suomen lounaisrannikolta. Lisäksi kokoelmassa on kuvitukseen liittyviä paperileikkeitä.
Vuorinen, Ulla Kuvakokoelma sisältää runsaasti  matkakuvia 1980-luvulta sekä kuvia Vuorisen teoksista. Kokoelmassa on lisäksi Vuorisen henkilökuvia sekä tilannekuvia perheestä ja ystävistä (mm. opiskeluajoilta Lontoosta ja Tukholmasta), retkistä, tapahtumista (mm. Tall Ships Races), juhlista sekä kodin interiööreistä ja näyttelyistä. 
Vuoristo, Liisa  Kuvakokoelmassa on kuvia Liisa Vuoristosta,  henkilöhistoriasta ja ammattitoimintaan liittyen. 
Väisänen, Armas Otto kuvakokoelma sisältää pääasiassa A.O. Väisäsen kansansävelmien keruutyöhön liittyviä kuvia 1900-luvun alkupuolelta mm. Karjalasta ja Virosta, lisäksi kokoelmassa on virolaisen tanssijan Väisäselle lahjoittama tanssi-aiheinen albumi, muutamia kuvia soittimista sekä kuvia esitelmä-, juhla-, ym. tilaisuuksista Suomessa ja ulkomailla.
Uexküll, Petra Kuvakokoelma sisältää runsaasti valokuvia Uexküllin toimintaan liittyen. Kokoelmassa on taidepostikortteja ja valokuvia littyen mm. Näkymä luonnossa -elokuvaan, taiteeseen ja arkkitehtuuriin. 
Yrjö-Koskinen, Yrjö-Sakari Kuvakokoelma sisältää muotokuvia Yrjö Koskisesta eri ikäisenä sekä valokuvia Koskista esittävistä piirroksista ja maalauksista.
Äidinkielen opettajain liitto ry. Kokoelmassa on 5 yhdistyksen toimintaan liittyvää valokuvaa.
Österberg, Maria  Kuvakokoelmassa on muotokuva Maria Österbergistä.