SKS pähkinänkuoressa

SKS:n perustava kokous 16.2.1831. – Luettelo henkilöistä tekstin lopussa.

Vuonna 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on vuosien varrella muuttunut kansakunnan rakentajasta tieteelliseksi muistiorganisaatioksi, joka on kartuttanut suomalaista itseymmärrystä, edistänyt suomalaisen kirjallisuuden tunnettuutta Suomessa ja maailmalla sekä julkaissut huomattavan siivun suomalaista kauno-, tieto- ja tieteellistä kirjallisuutta.

SKS – eräs kruununhakalainen yhdistys

Joukko nuoria yliopistomiehiä kokoontui Keisarillisen Aleksanterin yliopiston suomen kielen lehtori Carl Niklas Keckmanin luo. Elias Lönnrot kirjoitti kokouksesta kertovassa pöytäkirjassa:

”Ja synty heidän siellä ollessa puhe suomalaisista kirja keinoista, liianteki Suomen kielestä, mitenkä sitä parhaiten saataisi tointumaan kirjallisiin menohin. Juttu päätty viimeiseltä siihen, että käytettäköön asia millä lailla tahtonsa, niin on jo ainakin keveämpi toimitettaa monelta kuin yhdeltä, jonka tähden neuoteltiin toimeen saada Seuraa […].”

Viikon päästä varsinaisessa perustamiskokouksessa ”kirja keinot” olivat vaihtuneet ”kirjallisuudeksi” ja seura sai nimekseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

1800-luvun ensi vuosikymmenet olivat koko Euroopassa kansallisten kulttuurien nousun aikaa. Suomalaisten kansallista heräämistä tuki myös alueen valtapoliittinen kehitys. Suomi liitettiin 1809 Venäjän keisarikuntaan, jonka suunnitelmiin sopi maan henkinenkin irrottaminen Ruotsista. Näin tarjoutui tilaisuus kansan suomenkielisen enemmistön sivistystason kohottamiseen.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustivat vuonna 1831 Helsingin yliopiston piirissä toimivat miehet, jotka tunsivat kiinnostusta suomen kieleen ja uskoivat sen kirjallisen viljelyn tulevaisuuteen. Oman koulutuksensa ja hankkeen aatteelliset virikkeet he olivat saaneet Turun Akatemiassa, missä edellisen vuosisadan lopulla vaikutti historian ja kansanperinteen tutkija H. G. Porthan. Esikuvina olivat myös 1700-luvun lopulta alkaen Euroopan yliopistokaupunkeihin perustetut kirjallisuusseurat.

Seuran ensimmäisissä säännöissä korostettiin, että ”kieli on kansallisuuden perustus”. Seura ei ollut vain akateeminen keskustelukerho vaan myös kansallishengen kasvukeskus, joka kokosi jäsenkuntaansa virkamiesten ja ylioppilaiden lisäksi valistuneita kansanmiehiä, vuodesta 1846 lähtien myös naisia.

Alkuaikojen kauaskantoisimpia hankkeita olivat kansanrunouden keruu ja julkaiseminen. Seura tuki ensimmäisen sihteerinsä Elias Lönnrotin keruumatkoja Itä-Suomessa ja Karjalassa ja julkaisi näiden matkojen tuloksiin pohjautuvat teokset, Kalevalan (1835, 1849) ja Kantelettaren (1840).

Kansanrunoutta julkaisemalla voitiin kartuttaa vähäistä suomenkielistä kirjallisuutta ja samalla rikastuttaa suomea kansankielen elävillä ilmaisuilla. Seura alkoi tuottaa suomeksi sekä tietopuolista että kaunokirjallisuutta: historioita, kielioppeja, sanakirjoja, yleistajuisia esityksiä muun muassa luonnontieteistä ja lainsäädännöstä sekä käännöksiä maailmankirjallisuuden klassikoista. Kirjoituskilpailuin etsittiin uusia tekijöitä kertomuksille ja näytelmille. Ensimmäinen suomenkielinen romaani, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ilmestyi Seuran julkaisemana 1870.

Näin perinteinen muistitietoon, puhuttuun ja kuultuun perustuva tiedon ja kulttuurin luominen, tallentaminen ja välittäminen muuttui SKS:n työn tuloksena kirjalliseksi. Muutos johti koko yhteiskunnan kirjallistumiseen, joka ei koskenut vain tiedon välittämistä ja tallentamista, vaan yhtä lailla sen tuottamista ja todellisuuden käsitteellistämistä.

SKS:n piirissä syntyivät 1800-luvulla kaikki keskeiset humanististen alojen suomenkieliset tieteelliset seurat ja monet instituutiot. Se oli vaikuttamassa Kansallisteatterin, suomalaiskansallisen liike-elämän ja pääoman sekä puoluelaitoksen syntyyn. Vaikka SKS asettui 1890 komeaan pytinkiinsä pääkaupunkiin ja sitä johtivat Helsingin herrat, tuli se luoneeksi suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria läpäisevän akselin, jonka toisessa päässä olivat paikalliset perinteentaitajat.

– Tuomas M. S. Lehtonen

Kuvatieto:
SKS:n perustava kokous 16.2.1831. Istumassa pöydän ympärillä takaa vasemmalta Immanuel Ilmoni, Elias Lönnrot, K. H. Ståhlberg, Gabriel Rein, J. J. Nordström, Karl Niklas Keckman, J. Fr. Ticklén, N. A. Gyldén ja J. A. Gadolin. Seisomassa A. G. Lindfors, B. O. Lille ja M. J. Lindfors. – G. Paaerin akvarelli vuodelta 1932.

Tärkeitä vuosia
1834	kustannettiin ensimmäinen käännöskirja, C. N. Keckmanin suomentama Heinrich Zschokken Kultala.
1835	ilmestyi Elias Lönnrotin kokoama Kalevala, ns. vanha Kalevala.
1840	julkaistiin Elias Lönnrotin kokoama Kanteletar.
1846	hyväksyttiin ensimmäiset naiset seuran jäseniksi: rehtorin rouva Johanna Snellman, aadelisneitty Maria Lovisa Tavaststjerna, mamsellit Josefina Kellgren, Elisa Asplund, Adofina Winter ja Lovisa Cajander sekä aadelisneitty Augusta von Fieandt ja mamselli Gustava Cleve.
1847	Suomettaressa julkaistiin SKS:n ensimmäinen yleisölle suunnattu kansanperinteen keruukehotus.
1849	ilmestyi Kalevalan toinen laajennettu laitos, ns. uusi Kalevala.
1870	ilmestyi ensimmäinen suomenkielinen romaani, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.
1885	julkaistiin ensimmäinen perinteenkeruuvihkonen Taikanuotta, opas taikojen keräämistä varten.
1890	valmistui kansalaiskeräyksen tuloilla senaatin lahjoittamalle tontille Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran talo Helsingin Kruununhakaan Hallituskatu 1:een. Uusrenessanssitalon suunnitteli vapaaherra Sebastian Gripenberg.
1908–1948, 1995	julkaistiin ”maailman suurin laulukirja” Suomen Kansan Vanhat Runot (34 osaa), jossa on lähes kaikki arkistoihin tallennettu ja kirjallisista lähteistä löydetty perinteinen kalevalamittainen runous.
1932	SKS otti vastaan Juhani Ahon arkistoaineiston hänen perikunnaltaan. Ahon aineisto on SKS:n ensimmäinen kirjailijan henkilöarkisto.
1934	perustettiin kansanrunousarkisto.
1935	Kalevalan riemuvuoden kilpakeruu kaksinkertaisti SKS:n arkistoaineistojen määrän.
1939–1945	sotavuodet lamaannuttivat aluksi SKS:n toimintaa: toimihenkilöt joutuivat muihin tehtäviin ja suurin osa aineistoista siirrettiin turvasäilöön. Jatkosodan aikana 1941–1944 kerättiin Aunuksessa ja Vienassa kansanperinnettä.
1949	juhlittiin satavuotiasta uutta Kalevalaa. Messuhallin pääjuhlassa Helsingissä tasavallan presidentti ilmoitti, että valtiovalta tulisi myöntämään SKS:lle kymmenen miljoonan markan apurahan, jolla kansanrunousarkiston tilat tulisi ajanmukaistaa, hankkia äänityskojeet ja aloittaa uuden Kalevalan kokoonpanon selvittäminen.
1962	perustettiin kirjaston etnologinen osasto.
1966–1967	Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlavuoden keruu Vuosien 1917–1918 tapahtumat kansan muistissa ja perinteessä laajensi perinnekäsitteen kattamaan kiteytyneiden perinteenlajien lisäksi myös muistitiedon.
1971	perustettiin kirjallisuusarkisto.
1977	perustettiin Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus.
1977	valmistui Suomen kirjailijat -matrikkeli.
1982	4.2. vietettiin Pielisjoenlinnassa SKS:n Joensuun perinnearkiston avajaisia.
1992–1993	kirjallisuusarkiston ja Kristiina-instituutin keruu Päiväkirjat tutkimuskäyttöön toi arkistoon suomalaisten päiväkirjoja.
2003–2007	ilmestyi Suomen Kansallisbiografia, 6 000 pienoiselämäkerran kokoelma Suomen historian, yhteiskunnan ja kulttuurin vaikuttajista lähes tuhannen vuoden ajalta.
2006	SKS otti tehtäväkseen suomalaisen kirjallisuuden kriittisten editioiden julkaisemisen, jossa tuotetaan suomalaisen kirjallisuuden klassikoista korkeatasoisia, tieteelliset vaatimukset täyttäviä kriittisiä laitoksia sekä paperisina että sähköisinä julkaisuina.
2007	julkaistiin verkossa vapaasti käytettäväksi Aleksis Kiven arkistoaineisto Tiet lähteisiin – Aleksis Kivi SKS:ssa -verkkojulkaisussa.
2007	julkaistiin verkossa vapaasti käytettäväksi SKVR-tietokanta, joka sisältää kaikki Suomen Kansan Vanhat Runot -teossarjassa ilmestyneet tekstit, yhteensä 89 250 runoa.
2008	alettiin julkaista Kansallisbiografia-verkkojulkaisua, jossa pohjana ovat Suomen Kansallisbiografian pienoiselämäkerrat ja jota täydennetään jatkuvasti uusilla elämäkerroilla.
2012	aloitettiin Puhuva kirjailija – kertova arkisto -hanke, jossa haastatellaan uransa eri vaiheissa olevia nykykirjailijoita ja jonka tavoitteena on saada talteen kirjailijoiden ajatuksia omasta kirjailijuudestaan sekä kirjoittamisen ja kirjallisuuden merkityksistä 1900-luvun lopun ja 2000-luvun alun Suomessa.
2014	Suomi oli maailman suurimman kirjamessutapahtuman Frankfurtin kirjamessujen teemamaa: FINNLAND. COOL. SKS koordinoi Suomen historian tähän saakka suurinta kulttuurivientitapahtumaa.
2016	kansanrunousarkisto ja kirjallisuusarkisto yhdistyivät SKS:n arkistoksi, josta tuli Suomen suurin yksityisarkisto. Arkistossa on kaksi kokoelmaa: perinteen ja nykykulttuurin kokoelma ja kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelma.
2020	alkoi maanalaisten arkisto- ja kirjastomakasiinien rakentaminen Hallituskadulle SKS:n päärakennuksen ja Ritarihuoneen väliin.
2021	seuraan perustettiin tiedekustantamo, jonka tehtävänä on julkaista avoimesti vertaisarvioitua tieteellistä kirjallisuutta sekä kehittää ja ylläpitää tieteellisiä verkkojulkaisuja. Samaan aikaan SKS:n tieto- ja tilauskirjojen sekä Äly-oppimateriaalin kustantaminen siirtyi SKS:n omistamalle SKS Oppi ja Tieto Osakeyhtiölle.

Kirjallisuutta

Kai Häggman, Pieni kansa, pitkä muisti. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura talvisodasta 2000-luvulle. SKS 2015.

Kai Häggman, Sanojen talossa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1890-luvulta talvisotaan. SKS 2012.

Irma Sulkunen, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1831–1892. SKS 2004.

15 vuosikymmentä. Kirjallisia dokumentteja erään seuran historiasta. Toimittaneet Maija Hirvonen, Anna Makkonen ja Anna Nybondas. SKS 1981.

Ladun hiihdin. Kuvakertomus Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 125-vuotistaipaleelta. Toimittanut Matti Kuusi. SKS 1956.