Arkistopedagogiikkaa taiteen keinoin

Taukohuoneen kahviautomaatilla sen tajusin. Seuraavat kolme kuukautta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran korkeakouluharjoittelijana mullistaisivat käsitykseni arkistoista. Olin työssäni dokumentaristina ja taiteellisen tutkimuksen tekijänä kyllä perehtynyt arkistokriittiseen teoriaan ja arkistoaineistojen käyttöön. Mutta tutustuminen arkiston kulisseihin ja ennen kaikkea sen ihmisiin haastaisi ehkä mustavalkoisetkin ajatukseni arkistoista. Ja niinhän siinä sitten kävi. 

Idea taidelähtöisestä, osallistavasta toimintatutkimuksesta syntyi, kun aloitin kuvataidekasvatuksen maisteriopinnot syksyllä 2024. Koska arkistot ovat olleet pitkään taiteellisen työskentelyni ytimessä, kiinnostuin myös arkistopedagogiikan tuoreesta, vielä kehittyvästä alasta. Kati Mikkolan (2019) ja Eija Starkin (2016) artikkeleista selvisi, että SKS panostaa arkistopedagogiikan kehittämiseen ja pyrkii avaamaan arkistoa yhä laajenevalle käyttäjäkunnalle. 

Toisin kuin museopedagogiikka, joka on vakiintunut osaksi museoiden toimintaa 1970-luvulta lähtien, arkistopedagogiikka rantautui Suomeen 2000-luvun alussa, jolloin SKS:n sisarorganisaatio Svenska litteratursällskapet i Finland alkoi käyttää käsitettä omassa toiminnassaan. Nykyhetkessä arkistopedagogiikalla tarkoitetaan useimmiten arkistojen mahdollistamaa toimintaa, jossa koululaisryhmiä osallistetaan arkiston käyttäjiksi ja tuottajiksi, ja arkistosta tulee osa oppimisympäristöä. Omassa tutkimuksessani kysymys arkistopedagogiikasta kytkeytyi kuvataidekasvatuksen alaan, ja tavoitteeksi nousi ammattitaiteilijoiden ja taideyliopistojen opiskelijoiden saattaminen vuoropuheluun arkiston työntekijöiden kanssa sekä arkistokriittisten teorioiden purkaminen vuoropuhelussa. Minua kiinnosti etenkin arkistotutkijoiden merkittävä rooli arkistoaineistojen käytön portinvartijoina ja mahdollistajina.

SKS on pitkän historiansa aikana mahdollistanut monenlaista taiteellista tutkimusta ja työskentelyä. Hieno esimerkki uusimmista avauksista oli vuoden 2023 ja 2024 taitteessa arkistosalissa esitetty Emil Santtu Uutun teos Ihana tytär Erika – huomioita nimestä. Myös taiteen taktiikoita hyödyntävälle tutkimukselleni näytettiin vihreää valoa ja sille raivattiin tilaa arkiston intensiivisestä arjesta.

Kuvataidekasvatuksen nykyisyydessä korostuvat kysymykset vastavuoroisuudesta, huolenpidosta ja kollektiivisesti kehkeytyvästä ajattelusta. Näiden ideaalien ohjaamana ryhdyin hahmottelemaan syksyn työskentelyä ja taidelähtöisiä työpajoja. Haastattelin toistakymmentä arkiston työntekijää painottaen kysymystä arkistotyöskentelyä ohjaavasta hiljaisesta tiedosta ja tunteista. Syksyn kuluessa joukko arkistotutkijoita kokoontui työpajoihin, joissa tarkastelimme arkiston rutiineja uusista näkökulmista. Tutkimuksen kaksi viimeistä työpajaa kutsuivat SKS:aan koolle joukon luovan alan ammattilaisia, joiden kanssa arkistotutkijat avasivat vuoropuhelun. 

Tätä kirjoittaessa tutkimuksen päättymisestä on vain viikko. Päällimmäiseksi jäi havainto siitä, miten arkistotutkijat todella kantavat sellaista aineistoihin liittyvää hiljaista tietoa, jota ei voi kirjata tai kuvailla. He hyödyntävät sitä esimerkiksi arkiston tietojärjestelmien kehittämistyössä, asiakaskohtaamisissa ja tietopalvelutehtävissä. Kun tutkimusjaksoni aikana pitkäaikainen arkistotutkija Juha Nirkko jäi eläkkeelle, monet arkiston työntekijät kuvasivat, kuinka hänen mukanaan arkisto menetti kumuloituneen hiljaisen tiedon varannon, jota mikään tietojärjestelmä ei voi korvata. 

Toinen itselle merkittävä huomio liittyy SKS:n erityisyyteen arkistojen kentällä. Siinä missä esimerkiksi elokuva-arkistoissa arkistoaineistot näyttäytyvät usein “matskuna”, jonka käyttöoikeudet ratkeavat tarkistamalla ja maksamalla, SKS:n aineistojen yhteys niitä muodostaneisiin ihmisiin, kuolleisiin tai eläviin, on usein käsinkosketeltava. Tästä seuraa hienovaraista, monisyistä eettistä ja tekijänoikeudellista pohdintaa, johon sekä arkistotutkijan että arkiston käyttäjän täytyy osallistua. Hahmottelemani arkistopedagogia tarjoaa näkymiä siihen, miten tätä pohdintaa voisi tehdä vuoropuhelussa, eri alojen hiljaista tietoa, tarpeita ja asiantuntijuutta jakaen.