Kansakunnan muisti syntyy ihmisten kokemuksista ja niistä kertomisesta

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura toteuttaa kansallista ja kansainvälistä tehtävää kulttuurisen ymmärryksen lisääjänä. Keskeistä tässä työssä on dokumentoida meidän tavallisten ihmisten tapoja olla maailmassa. Perinteet ja kulttuurinen tieto kuuluvat elämäämme yhtä kiinteästi kuin ravinto, lepo ja lisääntyminen. Erityistä painoarvoa ”tavallisten ihmisten” äänillä on tilanteissa, joissa yksilöt saavat itse määritellä, mitä he haluavat itsestään kertoa ja miten. Omaehtoinen kerronta onkin SKS:n tallennustyön perusta. Kansankunnan muistin ytimessä ovat yksilölliset kokemukset, muistot ja ymmärrys maailmasta.

SKS:ssä perinteiden keruulla ja kulttuurin dokumentointityöllä on lähes kaksisataavuotinen historia. SKS:n ensimmäistä vuosisataa pitkälti leimasi ”alaspäin” suuntautuva kansankulttuurin tallennustyö, jossa sivistyneistö keräsi kansanihmisten kulttuuria omista tiedonintresseistään käsin ja poliittis-ideologisten aatteiden siivittämänä. Joitain kansankirjoittajia lukuun ottamatta laajamittainen ”tavallisten ihmisten” omaehtoisempi tallennustyö käynnistyi Kalevalan Riemuvuoden Kilpakeruun muodossa vuosina 1935–1936. Keruuidean isä Martti Haavio ohjeisti kerääjiä kuitenkin varsin tarkasti siitä, että heidän odotettiin lähettävän SKS:aan ennen kaikkea suullisen tarinaperinteen aineistoja.

Vuosien 1935–1936 kilpakeräyksen seurauksena SKS:aan muodostettiin vastaajaverkosto. Idean vastaajaverkostoon Martti Haavio sai kansatietelijä Kustaa Vilkunalta, joka oli Ruotsissa vieraillessaan innostunut sikäläisten etnologien kehittämästä aineistonkeruutavasta. Suomessa vastaajaverkostolle alettiin toimittaa Kansantieto-lehteä, jossa kysyttiin muun muassa vanhan taikuuden, uskomusten ja tarinoiden perään. Lehteä julkaistiin aina vuoteen 1968 saakka. Ottaen huomioon samaan aikaan Suomessa tapahtuneet yhteiskunnalliset muutokset kuten muuttoliikkeen maalta kaupunkeihin tai Ruotsiin sekä koulutuksen nousun ja teknologian kehittymisen, on merkille pantavaa, että Kansantiedon orientaatio pitäytyi järkähtämättömästi suullisen ja kollektiivisen kansanperinteen keruussa – ajassa ennen kansanihmisten kirjoitustaitoa ja tv:n aikakautta.

Kansantieto-kyselylehden rinnalle muotoutuivat 1960-luvulla SKS:n ensimmäiset muistitietokeruut. Vuosina 1966–1967 toteutettu keruu Sisällissodan tapahtumat kansan muistoissa ja perinteessä laajensi perinteen käsitettä muistitiedon ja omaehtoisen kerronnan suuntaan.

Tavallisten, ei-julkisuudesta tunnettujen ihmisten vapaamuotoisen muistelukerronnan keruu on aivan toiminnan alkuvaiheista lähtien organisoitu eri teemoja käsitteleviksi keruiksi. Keruut voi karkeasti jakaa 1) ajankohtaisiin, 2) yleisiin, kaikkien ihmisten kokemuksia koskettaviin sekä 3) arkaluontoisia ja tabu-aiheita  käsitteleviin teemoihin. Esimerkki ajankohtaisesta keruusta on paraikaa meneillään oleva Sota Ukrainassa (31.5.2022 saakka).

Yleisiä, kaikkia ihmisiä koskettavia keruita ovat olleet esimerkiksi nais- ja mieselämäkerrat 1990-luvun alussa ja Suomalaisen päivä -keruut vuosina 1999, 2009, 2019. Arkaluontoisia aihepiirejä ja hiljaisuuksien historiaa käsitteleviä keruita edustaa SKS:n ensimmäinen muistitietokeruu sisällissodan muistoista tai esimerkiksi keruu syöpään sairastumisesta. Kiinnostavasti myös keruiden aihevalinnat heijastavat aina oman aikansa vallalla olevia käsityksiä. Esimerkiksi ymmärrys sukupuolen moninaisuudesta sisällytettäisiin hyvin todennäköisesti nais- ja mieselämäkertakeruisiin, jos ne järjestettäisiin nyt.

Kertomalla SKS:lle itsestään ja elämästään ihminen ei ainoastaan aktiivisesti osallistu laajempaan yhteiskunnalliseen toimintaan ja demokraattisen kansalaisyhteiskunnan rakentamiseen. Itsestä kertominen palvelee myös syvempiä tarpeita. Toisin kuin muilla nisäkkäillä ihmisen lajityypillinen ominaisuus on jäsentää koettua kertomuksilla. Niin positiiviset kuin negatiiviset kokemukset tai odottamattomat tapahtumat ja kriisit jäsentyvät mieliimme kertomuksina.

Vaikka keruuteema olisi yleinen, lähes poikkeuksetta keruisiin kirjoittavat haluavat kertoa aiheesta nimenomaan omien kokemustensa ja näkemystensä kautta. Kertoessaan itsestään ihminen välittää eteenpäin käsityksiään olemassa olevasta. Asenteet, tavat ja uskomukset edustavat kaikki epämuodollisia instituutioita. Pidämme niitä yllä tottumuksen voimasta ja ne ohjaavat huomaamatta ajatteluamme. Usein olemme perineet ne vanhemmiltamme tai jopa kauempaa aiemmilta sukupolvilta. Tässä on juuri se arvo, joka kertomuksista syntyy osana SKS:n tehtävää kulttuurisen itseymmärryksen dokumentaatiossa. Kulttuurinen kokonaisuus on yksilöllisten tarinoiden yhteenlaskettu summa.

Haluatko liittyä SKS:n vastaajaverkostoon? Lähetä viestiä: keruu@finlit.fi