Kansatieteilijä Tyyni Vahterin Karjala

Tyyni Vahter (1886–1969) oli ensimmäinen nainen asiantuntijatehtävässä Muinaistieteellisessä toimikunnassa (Museoviraston edeltäjä) ja Kansallismuseossa. Hänet nimitettiin kansatieteellisen osaston vakituiseksi amanuenssiksi 1924. Kanslia-apulainen Siri Brunou (vas.) ja Tyyni Vahter 1920. Kuva: Museovirasto.

Suomen kansallismuseon kansatieteellisen osaston intendentti Tyyni Vahter järjesteli tutkimusmatkaansa Aunuksen Karjalaan 80 vuotta sitten, alkukesällä 1944. Postikortissa, jonka hän lähetti kollegalleen Kustaa Vilkunalle 7.6., hän toivoi pääsevänsä matkaan mahdollisimman pian.

Seuraavan viikon torstaina 15.6. hän saapui Porajärvelle, suomalaisten joukkojen jatkosodan alussa valtaamalle alueelle. Työt eivät ehtineet kunnolla alkaa, kun 17.6. Valtion tieteellisen Itä-Karjalan toimikunnan sihteeri Kustaa Vilkuna välitti tiedon tutkijoiden matkustuskiellosta. Neuvostojoukkojen eteneminen Karjalan kannakselle oli jo käynnissä.

Matkoja Karjalassa

Kannaksen suurhyökkäyksen alkaessa Tyyni Vahter oli 58-vuotias ja työskennellyt Kansallismuseossa 30 vuotta. Hän oli sotavuosina jo kokenut kenttätyöntekijä. Vuosien 1921–1944 välisenä aikana hän teki lähes 30 virkamatkaa eri puolille Suomea ja Karjalaa. Niiden tarkoituksena oli aineistojen kerääminen museon kansatieteellisiin ja suomalais-ugrilaisiin kokoelmiin. Viimeksi mainittuun tallennettiin kielisukulaisten, myös Venäjällä asuvien karjalaisten, aineellista kulttuuriperintöä Virosta, Unkarista ja Venäjältä. 

Tyyni Vahterin erikoisalaa olivat naisten käsityöt ja ruokatalous. Kuten museoiden kokoelmatyö yleensäkin, oli Vahterin esinekeruu suunnitelmallista. Tavoitteena oli ennen kaikkea suomalaisuuden vahvistaminen kansallisessa kehyksessä. Erityisen selvää tämä oli jatkosodan aikana, kun tutkimustyötä tehtiin Valtion tieteellisen Itä-Karjalan toimikunnan valvonnassa. Sen tuloksilla piti osoittaa yhteenkuuluvuutta suomalaisten ja rajantakaisten karjalaisten välillä.

Vahter matkusti 1920- ja 1930-luvulla useita kertoja Karjalan kannakselle ja Suomen rajan tuntumaan, Salmiin, Impilahdelle ja Suojärvelle. Sieltä hän hankki kesällä 1939 Seurasaaren ulkomuseoon karjalaisen Pertinotšan talon sekä esineitä. Jatkosodan vuosina 1942 ja 1943 hän matkusti ensimmäistä kertaa rajan yli Aunuksen Karjalaan.

Tyyni Vahter dokumentointityössä Aunuksen Karjalassa Kuujärvellä vuonna 1942. Kuva: Museovirasto.

Itä-Karjalasta kerätty aineisto

Tyyni Vahterin keräämä ja taltioima aineisto Itä-Karjalasta käsitti 47 esinettä, yli 200 valokuvaa sekä satasivuisen käsikirjoituksen. Aineisto liittyi tiukasti Vahterin tutkimusaiheisiin. Esinemäärä oli huomattavan vähäinen verrattuna muiden alueella liikkuneiden tutkijoiden keruisiin.

Suurin osa esineistä, 43, oli tekstiileitä tai niihin rinnastettavia olkitöitä. Peräti 16 tekstiiliä liittyi vuoteen sijaamiseen. Pitkiä pyyheliinoja eli käspaikkoja oli 10, pöytäliinoja 5, raadanta– eli työhameita 4, rätsinän eli paidan osia 3. Kaksi näytepalaa pletjonkkoa eli olkipalmikkoa kuvasi olkipäähineiden tekoa. Lisäksi kokoelmiin tallennettiin muutamia käsityövälineitä, virsut ja venäläistekoinen pitsihuivi. Esineistöä oli melko tasaisesti kaikilta alueen suomensukuisiksi lasketuilta kansoilta: karjalaisilta, lyydiläisiltä ja vepsäläisiltä.

Vahterin kenttätyömetodeihin kuului ihmisten kohtaaminen, haastatteleminen ja tietojen kirjaaminen muistiinpanovihkoihin. Edeltäjistään poiketen hän otti ylös huolellisesti tapaamiensa naisten ja lasten nimet, iät ja asuinpaikat. Lisäksi hän käytti kuvailuissaan mahdollisimman paljon karjalan kieltä.

Kansatieteilijän kirjoittamaa propagandaa

Tyyni Vahter oli työuransa aikana tuottelias kirjoittaja. Kenttätöiden tulokset ja tutkimukset tekstiilien parissa siirtyivät artikkeleihin ja julkaisuihin. Sota-aikana hän kirjoitti useita populaareja tekstejä aikakausjulkaisuihin sekä yhden tieteellisen artikkelin teokseen Muinaista ja vanhaa Itä-Karjalaa, joka tosin jäi korrehtuuri- eli koevedosvaiheeseen sotatilanteen muututtua 1944.

Vahterin teksteissä suomalaisten ja Itä-Karjalassa asuvien heimosisarten yhteenkuuluvuudesta todistivat käsinkudottujen patjakankaiden ja työhameiden hillitty ja sopusointuinen raidoitus, mikä erotti heidät räikeitä värejä suosivista venäläisistä. Hänestä kaikkein kauneimpia tekstiileitä olivat kokonaan valkoiset revinnäiskirjotut lakanan eli hurstisen reunat tai käspaikan päät, jotka olivat yleisiä vepsäläisten keskuudessa.

Matrona Kakushinilta Shoutjärvellä ostettu käspaikka, jonka päissä on vougtall niitill eli valkealla langalla ommeltua revinnäiskirjontaa. Kuva: Museovirasto.

Tekniikaltaan revinnäiskirjonta oli vaativaa ja kertoi naisten korkeasta työmoraalista ja käsityötaidosta. Työteliäisyyttä osoittivat myös vanhojen naisten työssä karkeiksi käyneet kädet, joihin Vahter viittaa useammassa artikkelissa. Käsissä oli säilynyt käsitöiden tekemisen taito yli bolševikkiajan, jolloin naiset olivat joutuneet työskentelemään kolhooseissa eikä käsitöille ollut jäänyt aikaa. 

Teksteissä annetaan vaikutelma, että tutkijaan suhtauduttiin poikkeuksetta ystävällisesti ja pyydettiin myös käymään uudestaan. Vierailut heimosukulaisten kesken eivät jääneet yksipuolisiksi. Vahter muistelee ”Aunuksen mummuja”, jotka kulkivat myymässä nyplättyjä pitsejä ennen ensimmäistä maailmansotaa Suomen puolella.

Kansanomaisten tekstiilien asiantuntijana Tyyni Vahter toteutti omia tutkimusintressejään, mutta oli sidoksissa Valtion tieteellisen Itä-Karjalan toimikunnan ja Itä-Karjalan Sotilashallintoesikunnan tavoitteisiin. Tutkimustyö oli sovitettava palvelemaan kansallisia tarkoituksia ja tekstit myös tarkistettiin ennen julkaisua. Hän ei ota kantaa Suur-Suomeen tai kuvaa sodan raakaa todellisuutta, mutta lämmin tunne heimosukulaisia kohtaan on selviö. Vahterin keräämät esineet ovat hyvä esimerkki kokoelmasta, joka kytkeytyy syntyaikansa aatteelliseen ja ideologiseen ilmapiiriin.

Kansatieteilijän Karjala

Sota-aikaan ja Itä-Karjalaan liittyvistä aineistoista tuli heti sodan jälkeen vaiettua perintöä. Vahter palasi Karjalaan viimeiseksi jääneessä kirjoituksessaan Kalevalaseuran vuosikirjassa vuonna 1955. Seikkaperäisessä artikkelissa hän käy läpi Kansallismuseon Kalevalahuoneen (1916–1968) esineitä. Kirjoitus osoittaa, että Tyyni Vahterille karjalainen ja suomalainen kulttuuri muodostivat edelleen yhtenäisen, Kalevalaan pohjautuvan kokonaisuuden yli valtionrajojen.

Anna-Mari Immonen

Anna-Mari Immonen työskentelee Suomen kansallismuseossa suomalais-ugrilaisesta kokoelmasta vastaavana intendenttinä. Tekeillä oleva etnologian alan väitöskirja liittyy suomalais-ugrilaisen kokoelman keruuhistoriaan. Näkökulmana on Venäjän Karjalasta kerätyt esineet sekä karjalaisuuden esittäminen Kansallismuseon näyttelyissä 1923–1997.

Uutiset ja puheenaiheet

25.6.2024 - Uutiset

Uusi kokoomateos tutkii Suomen ja Namibian suhteen pitkää historiaa antikolonialistisesta näkökulmasta

21.6.2024 - Uutiset

Uutuuskirja: Nykyisin suositut naisten elämäkerrat ovat jatkumoa jo 1700-luvulla kerrotuille varhaisten naisten tarinoille

Placeholder image
20.6.2024 - Blogi

Tekstit meissä ja ympärillämme