Kirjallisuus ja musiikki – toisiaan inspiroivat kumppanukset

Kun kuuntelen radiosta poppia, olen tekemisissä musiikin kanssa, ja kun luen romaania, olen kirjallisuuden parissa, eikö vain? On tavallista, että taiteen ja kulttuurin osa-alueet erotetaan toisistaan. Niillä on kuitenkin paljon yhteistä, ja ne leikkautuvat toisiinsa tiiviistikin.

Musiikin ja kirjallisuuden kietoutuminen yhteen oli kantava ajatus, kun professori Liisa Steinby ja yliopistonlehtori Susanna Välimäki ryhtyivät laatimaan tutkimusartikkeleista koostuvaa teosta Kirjallisuuden ja musiikin leikkauspintoja (SKS 2018). Nykyajalle tyypillisesti molemmat asiantuntijat edustavat rajattua oppialaa, kirjallisuutta tai musiikkia. Molemmilla oli kuitenkin myös kokemusta ja käsitys siitä, että alat eivät ole selvärajaisia.

Esihistoriallisestikin ajatellen kirjallisuus ja musiikki ovat olleet pidempään yhdessä kuin erossa. Antiikin aikoina länsimaisessa perinteessä alkoi niiden hidas eriytyminen. Itämerensuomalaisessa runolauluperinteessä sana ja laulu olivat vielä 1800-luvulla arkipäivää. Kiinnostavaa kyllä, rap-musiikki korostuvine riimeineen on maassamme sangen suosittua, ja aiheesta kertoo kirjassamme Inka Rantakallio.

Kirjallisuuden ja musiikin leikkauspintoja -kirjan toimittajakuntaan tulin mukaan tutkimusalani, runoudentutkimuksen vuoksi. Runoudentutkijan mieleeni ovat kaivertuneet Elias Lönnrotin sanat: ”Sana ja nuotti, alusta sisaria…”. Lea Rojola kirjoittaa Nils Aslak Valkeapään runoista, joissa sana ja joikaaminen ovat yhtä. Valkeapää ei esitä tuulta, vaan joikaa sen: joiussa tuuli on.

Kirjallisuus on muotoutunut nykyaikana ennen muuta ajattelun välineeksi, vaikka sen olennaisina tekijöinä ovat myös mielikuvitus ja tunteen voima, jotka ovat musiikillekin ominaisia. Kun luen äänteellisesti vaikuttavaa runoutta tai koen romaanin rakentuvan kuin sinfonia olen musiikillisten tekijöiden äärellä. Ne ovat keinoja, jotka ylittävät laji- ja oppialarajat. Erityisesti rytmi on yhteinen nimittäjä niin kielelle ja kirjallisuudelle kuin musiikillekin.  

Musiikki on innoittanut nobelisti Toni Morrisonin romaania Jazz. Blueslaulu on puolestaan inspiroinut Bessie Smithistä elämäkerran kirjoittanutta Jackie Kaytä. Teosten musiikillisuutta rakentavat kielellinen ilmaisutapa, sen liike ja rytmi, jotka kertovat alistettujen näkökulmista. Aiheita käsittelevien Matti Ahvenuksen ja Lotta Kähkösen artikkeleista käy ilmi sekin, että lukeminen voi tarkoittaa tekstin kuuntelua. Musiikillisuus tarjoaa L. Onervan Mirdja-romaanin lukijalle tilaisuuden ajatella sukupuolen mahdollisuuksia toisin, mihin Viola Parente-Čapková kiinnittää huomiota.  

Musiikin perinne – toisin kuin kirjoitettu sana – sitoutuu vahvasti siihen, ettei sillä ole semanttista sisältöä; musiikkia ei voi kääntää suoraan merkityksiksi. Toisaalta musiikkiteoksissa sonaattimuoto voi noudattaa kertovaa rakennetta, jota Yrjö Heinonen valottaa, ja novelli voi olla fuugamainen, jota käsittelee Krzysztof Majer. Elokuvien äänet kuten puheen eri muodot luovat niihin musiikillisesti vaikuttavaa ääniympäristöä, kuten John Richardson kirjoittaa.

Musiikin esittäminen mahdollistaa pianistille leikin monenlaisilla intertekstuaalisilla yhteyksillä, joita muodostat tekstit, nuotinnokset ja niiden tulkinnat. Tutkija-muusikko Laura Wahlfors luonnehtii soittamistaan seuraavasti: ”Teen itsestäni toisen; käytän sekä omaa menneisyyttäni ja kokemuksia että vieraita, toisilta lainattuja elementtejä […].” Sitaatti kertoo mielestäni myös siitä, mitä musiikin ja kirjallisuuden vastaanottaja tekee ja miten hän toimii.

Sekä musiikin että kirjallisuuden äärellä vastaanottaja, kuuntelija tai lukija, hyödyntää mielikuvitustaan ja tunteitaan. Vastaanottaja voi vaipua muistoihin, unohtaa senhetkiset murheensa ja antautua kirjan tai musiikin vietäväksi. Kokiessaan musiikin ja kirjallisuuden nautinnon vastaanottaja astuu tilaan, joka on enemmän kuin yksittäinen musiikkikappale tai kirjallinen teos, enemmän kuin oma itsensä. Mukana ovat menneisyys, nykyinen ja tuleva; kuvittelu ja toden tuntu.

Vaikka Kirjallisuuden ja musiikin leikkauspintoja on tieteellinen teos, se tarjoaa myös muille kuin tieteestä kiinnostuneille lukijoille tilaisuuksia syventää luku- ja kuuntelukokemuksiaan. Entä jos lukisikin romaania sen kielenkäytön liikettä kuunnellen? Entä jos kuuntelisikin musiikkikappaletta kuin kertomusta?

Kirjallisuuden ja musiikin leikkauspintoja -kirja inspiroi lukijaansa kokemaan ja pohtimaan, miten taiteen ja kulttuurin alat leikkautuvat toisiinsa ja ruokkivat toinen toisiaan. Vastaanottajalle kytkökset ja rinnakkaisuudet avaavat ääniä ja merkityksiä, joita voi kuvitella ja tuntea myös aiemmasta poikkeavilla tavoilla.