Konstit on monet – kauneudessakin

Olisi kiinnostavaa tietää, milloin ihminen alkoi kiinnittää huomiota kauneuteen ja komeuteen. Luonto tarjosi monenlaista aisteja hivelevää ja kunnioitusta herättävää ihmisen esi-isille jo varhain, mutta milloinkohan mahdettiin määritellä, mikä tekee ihmisestä kauniin. Aluksi iloa ja ylpeyttä tuottanut ulkonäkö lienee yhdistetty hedelmällisyyteen, olihan uusiutumisen ja syntymisen ihmeellä tärkeä merkitys elämän jatkumiselle. Sen jälkeen kauneus liitettiin luultavasti kehon harmonisiin suhteisiin.

Koska ympäröivä luonto kasveineen ja eläimineen näyttäytyi ihmisille erilaista voimaa eli väkeä sisältävänä, ihminen koristi itsensä esimerkiksi sarvilla, taljoilla, kynsillä ja sulilla saadakseen eläinten voiman käyttöönsä. Samalla hän kunnioitti jumalia ja muuta näkymätöntä väkeä ja pyysi näiltä voimilta apua. Voimaa tarvittiin, sillä ennen tieteen havaintoja maailmassa vallitsivat taikauskoiset käsitykset. Voima korostui suojauduttaessa pahoja toimia vastaan – tulivatpa ne sitten jumalilta tai pahansuovilta ihmisiltä.

Ulkonäköön liittyvä turhamaisuus tuli mukaan vasta myöhemmin. Vanhojen korkeakulttuurien kehittämän kirjoitustaidon myötä saamme tietoja hallitsevan luokan ulkonäön vaalimisesta. Mesopotamiassa hiukset kiharrettiin ja voideltiin, samoin parta. Monet ajattelivat hiuksiin sisältyvän voimaa, jota kannatti vaalia. Jos hiukset ajeltiin pois kuten muinaisessa Egyptissä, pää suojattiin kuumuudelta peruukeilla, jotka valmistettiin muun muassa villasta, oljista ja palmun lehvistä. Luomiväri syntyi sekin keinona kuumuutta vastaan. Kun luomille levitettiin mutaa, se suojasi luomia ja silmäripsiä auringon paahteelta.

Naisten ihon heleyttä ja pehmeyttä on arvostettu monissa kulttuureissa ja arvostetaan yhä. Ihoa hoidettiin voiteilla, joissa oli veden lisäksi esimerkiksi oliiviöljyä, hunajaa ja ruusun terälehtiä. Terveyden merkki eli punaiset posket ja huulet maalattiin punaisilla kasveilla tai survotuista kokenillikirvoista saadulla värillä – samoja kirvoja käytetään monissa huulipunissa edelleen. Vuosisatojen kuluessa kasvojen ehostaminen, peruukit ja pukeutuminen saivat yhä mielikuvituksellisimpia muotoja. Koristautumisesta tuli hoveissa jopa velvoite, joka sai välillä irvokkaita muotoja. Kaiken yllä leijuivat muun muassa kehon ja vaatteiden pesemättömyyttä peittävät tuoksut, joiden sekoitus sai pään pyörälle.

Silloin, kun ulkonäön merkitys oli ylikorostunut, käytettiin myös vaarallisia keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Kasvoja vaalennettiin myrkyllisellä lyijymaalilla, katsetta laajennettiin myrkkykoisolla eli belladonnalla sensuellin vaikutuksen luomiseksi ja niin naiset kuin miehetkin punasivat huuliaan elohopeasulfidista valmistetulla myrkyllä. Jos nykyajan hermomyrkyt eli botuliinit (botoxit) kummastuttavat, kyllä ennenkin osattiin tuhota terveyttä ”kauneuden” nimissä.

Suomalaisen talonpoikaisväestön ajatukset askaroivat lähinnä työssä ja toimeentulossa; ulkonäkö ei ollut ensimmäisenä mielessä. Toki nuorten ajatukset olivat seurustelussa ja avioliitossa, joten ulkoiseen olemukseen kannatti panostaa ainakin ennen latotansseja. Terveys ja työkyky olivat kovaa valuuttaa avioliittomarkkinoilla. Terveydestä kertoivat ravintoa saanut keho – laihuus ei ollut tavoiteltavaa, pikemminkin häpeä – raikas iho ja punaiset posket. Poskia ja huulia punattiin nipistelemällä ja hieromalla niihin esimerkiksi puolukoita.

Taikoja oli myös syytä tehdä, sillä pahalla silmällä katsojia oli ”tiet täynnään ja kujat kukkuroillaan”. Siksi oli hyvä mennä keväisin ennen käen kukkumista metsään mieluiten täysikuun aikana ja kiertää sopiva puu kolme tai seitsemän kertaa ja pyytää haltijoilta tai suvun vainajilta apua terveen ulkonäön saamiseksi. Ja tietysti ennen kaikkea siihen, ettei naapuri vie puolisoehdokasta nenän edestä. Kun samalla loitsi napakasti ja pisti lantin vasemman kantapäänsä alle, ihailijat menivät sekaisin neidon koreudesta tai nuoren miehen komeudesta. Taiat hävittivät ulkonäön mahdolliset puutteet katsojan silmistä.

Kesakoista ja finneistä ei pidetty Euroopan hoveissa eikä liioin suomalaisessa talonpoikaisyhteisössä; naamahan oli silloin ”kuin sekatavarakaupan ikkuna” tai ”pakanamaan kartta”. Kesakoita kutsuttiin meillä esimerkiksi teerenpilkuiksi tai koppelonkirjoiksi eikä enkelin suudelmiksi, niin kuin joissakin islaminuskoisissa maissa. Koska niitä pidettiin rumina, niitä yritettiin poistaa sammakonkudulla ja myöhemmin sitruunalla. Muurahaispesä tuntuu olleen varsinainen entisaikojen apteekki, niin moneen asiaan sieltä haettiin apua. Jos piti kasvojaan muurahaispesässä, niin kesakkojen ja finnien uskottiin häviävän muurahaishappokäsittelyn myötä. Aremmille avuksi riitti sekin, että pyyhki ihoaan liinalla, jota oli pidetty muurahaispesässä.

Ensilumessa oli myös taikaa. Koska magiassa saman katsotaan aiheuttavan samaa, ihosta sai kesakot pois pesemällä kasvot lumella. Lumi auttoi myös rusketuksen poistossa. Rusketus ei ollut maatalousyhteiskunnassa arvossaan, sehän kertoi siitä, että ruskettuneen piti tehdä raskaita ulkotöitä. Rusketusta yritettiin näin ollen hangata pois lumella. Pettymys taisi olla ankara: rusketus ei lähtenyt, mutta sen sijaan iho alkoi punoittaa kovan hankaamisen takia. Muurahaishapon ja lumen lisäksi ymmärrettiin hyödyntää rikasta kasvikuntaa niin sairauksien parantamisessa kuin kauneudenhoidossakin.

Suomalaisten taito tiivistää havainnot sananlaskuihin on ihailtavaa. Ulkonäöstä on riittänyt mielipiteitä, jotka toisinaan ovat kiteytyneet sukkeliksi sanomuksiksi, toisinaan pelkiksi havainnoiksi, joista on ajan myötä tullut enteitä. Erityisesti on tarkkailtu sitä, millaisesta ihmisestä saa hyvän puolison – oltiinhan hänen kanssaan niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Kiinnostavia ovat myös olleet haureuden merkit ihmisen kehossa.

Hyvän puolison sai korkeaotsaisesta, suoranenäisestä, suurisuisesta tai tihrusilmäisestä henkilöstä. Nainen, jolla oli pitkät ja sileät hiukset ”kuin Siionin tyttärellä”, oli ihanteellinen vaimoehdokas toisin kuin pörröpää, joka saattoi kyllä olla nerokas, varsinkin jos oli mies. Haureutta ja muuta petturuutta lienee pelätty, koska siihen liittyviä enteitä on runsaasti. Ruskea-, harmaa- ja hailakkasilmäiset olivat petollisia, niin ikään pieninenäiset ja pienileukaiset. Pienisuiset olivat pippurisia ja kippurahuuliset ilkeitä. Näin ovat jotkut Suomenniemen asukkaat ennen ajatelleet, onneksi eivät kuitenkaan kaikki.

Ulkonäköön on kiinnitetty huomiota vuosituhansien ajan mitä erilaisin tavoin. Ulkonäöllä on lepytelty yliluonnollisia voimia sekä pyritty kohottamaan omaa arvoa, kertomaan asemasta yhteiskunnassa ja viehättämään kanssaihmisiä. Jumalia emme enää saa toiveillemme suosiollisiksi merkkivaatteilla ja pariisilaisilla parfyymeillä, mutta ulkonäkö viestii mieltymyksistämme ja niistä ryhmistä, joihin kuulumme. Ulkoista kauneutta ja komeutta markkinoidaan nykyisin näkyvästi, mutta varmasti suurella osalla ihmisiä on silmää myös sisäiselle kauneudelle. Sillä ”kun silaus häviää, tulee pohja näkyviin”.

Lisää aiheesta kirjassa: Marjut Hjelt, Yliluonnollisen kaunis. Taikoja, yrttejä ja vanhaa viisautta. SKS 2021.