Kuka arkistoisi kirjailijablogit?

Suomalaiset kirjailijat ovat vuosikausia tuottaneet erilaista kirjeaineistoa, käsikirjoituksia ja muuta työhönsä keskeisesti liittyvää aineistoa, jota myös SKS on arkistoinut kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelmiinsa. Arkistot ovat valtavan haasteen edessä, kun yhä enemmän mahdollista arkistoitavaa aineistoa syntyy internetissä. Kirjailijat pitävät blogia, Facebook-sivuille ja -ryhmiin kirjoitellaan omia tuntoja ja kommentteja päivän polttaviin aiheisiin ja samoja teemoja käsitellään vielä Twitterissä ja muissa sosiaalisen median palveluissa.

Eri alojen tutkijat ovat hyödyntäneet internetin sisältöjä tutkimusaineistoinaan jo pitkään. Erityisesti sosiaalisen median aineistot nähdään tutkimuksellisesti kiinnostavina kuvatessaan tämän hetken yhteiskuntaa ja kulttuuria. Niillä voidaan todeta olevan siis myös kulttuuriperinnöllistä arvoa. Esimerkiksi kirjailijablogit kertovat nykyhetken kirjailijan ammatista, roolista yhteiskunnassa sekä kulttuuripolitiikasta. Blogi voi toimia brändäyksen välineenä, mutta myös yhteisöllisyyden paikkana ja väylänä rakentaa ja tuoda esiin omaa kirjailijaidentiteettiä.

Internetin sisällöt ovat kuitenkin kovin lyhytikäisiä, mikä voi tutkimuksen kannalta olla ongelmallista. Myös kirjailijat itse kokevat erityisesti blogit osaksi tuotantoaan ja siten tärkeäksi säilyttää. Sosiaalisen median tai ylipäätään internetin sisältöjen arkistointi ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen kysymys.

Arkistoinstituutiot ovat pyrkineet ratkaisemaan sähköisen arkistoinnin ongelmia yhdessä muiden muistiorganisaatioiden kanssa. Vastuu internetin sisältöjen säilymisestä tuleville sukupolville ei kuitenkaan ole ainoastaan arkistoilla ja muilla muistiorganisaatioilla vaan meillä kaikilla. Esimerkiksi kirjailija-aineistojen kohdalla kirjailijoiden tulisi myös itse huolehtia digitaalisten aineistojen kunnollisesta säilyttämisestä, jotta aineistot voitaisiin lopulta arkistoida. Toisaalta arkistoinstituutioiden rinnalle on digitalisaation myötä syntynyt käyttäjien muodostamia omaehtoisia (digitaalisia) arkistoja, jotka osaltaan ovat tärkeässä asemassa kulttuuriperinnön säilyttäjinä. Tällöin kulttuuriperinnön käsite voidaan ymmärtää dynaamiseksi prosessiksi, jota muokkaavat samat ihmiset, jotka perinteen ovat luoneetkin. Aktiivisten käyttäjien varaan muodostuvat omaehtoiset arkistot saavat toisaalta pohtimaan sitä, minkälainen rooli arkistoalan ammattilaisilla on tässä kehityksessä.

Kaikkea ei voida arkistoida ja esimerkiksi blogeja on jo niin paljon samankaltaisia, että niiden välillä on vaikea tehdä arvottamista esimerkiksi harvinaisuuden perusteella. Tämän seurauksena kysymys siitä, kuka saa päättää mitä arkistoidaan ja mitä ei, on yhä keskeisempi. Mikä ilmiö on kulttuuriperinnettä ja arkistoimisen arvoista? Arkistoalan ammattilaiset ovat koulutettuja tekemään tällaista arviointia ja huomioimaan arvonmäärityksessä ja hankintapolitiikassa lainsäädännölliset seikat sekä teknologiset haasteet. Muistiorganisaatioiden yhteistyöllä sekä kuuntelemalla myös omaehtoisten arkistojen omaan kokemukseen perustuvaa asiantuntijuutta voidaan viedä sosiaalisen median sekä laajemmin sähköisen arkistoinnin kysymyksiä eteenpäin.

Kirjoitus perustuu arkistoalan tutkielmaan Tuhkaa jo syntyessään? Kirjailijoiden tuottama sosiaalisen median aineisto ja sen arkistointi.