Kun ovi sulkeutuu: mikä on Venäjän ja Neuvostoliiton tutkimuksen tulevaisuus?

Muodostavatko Neuvostoliiton romahtamisen jälkeiset kolme vuosikymmentä poikkeuksen, josta on siirrytty takaisin normaaliin – tilanteeseen, jossa Venäjän ja sitä ennen Neuvostoliiton arkistot olivat suomalaisten ulottumattomissa? Sekä omat että kollegoideni kokemukset viittaavat siihen, että käsillä on yksi suurimmista historiantutkimuksen murroksista, joka ei vaikuta pelkästään Venäjän, vaan myös Suomen historian, suomensukuisten kielten, taiteiden ja monien muiden alojen tutkimukseen.

Loppuvuodesta 2025 julkaistu teokseni Äänirautaa rajalle – Musiikki, Suomi ja Neuvostoliitto 1960–1985 on pitkän työn tulos. Sitä edelsi ”Te olette valloittaneet meidät!” – Taide Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa 1944–1960 (SKS 2019). Kummankin kirjan lähtöpiste on Moskovassa, Venäjällä, jossa olin tekemässä arkistotyötä kokonaan toista projektia varten. Joskus vuoden 2010 tienoilla vastaani alkoi tulla runsaasti Suomea koskevaa arkistoaineistoa, josta ajattelin vinkata jollekulle aihetta tutkivalle. Kun tällaista henkilöä ei löytynyt, päätin lopulta kirjoittaa tutkimuksen itse. Tutkimusidea syntyi arkistosta löytyneistä dokumenteista, ihmetyksestä siihen, miten taiteilijavierailuista Suomen ja Neuvostoliiton välillä neuvoteltiin.

Kirjat eivät perustu pelkästään Venäjältä kerättyyn arkistoaineistoon, mutta ilman Moskovassa tekemiäni löytöjä en olisi tällaisia kirjoja varmasti lähtenyt kirjoittamaan. Neuvostoliittolainen arkistoaineisto muodostaa tutkimusten rungon, joiden avulla olen pystynyt selvittämään, miten Neuvostoliiton kulttuurihallinto toimi, miten taiteita pyrittiin käyttämään ulkopolitiikan välineenä ja mihin Neuvostoliitto pyrki. Vaikka erityisesti Äänirautaa rajalle hyödyntää runsaasti myös haastatteluita ja suomalaista, virolaista ja latvialaistakin arkistoaineistoa, lopputulos olisi näyttänyt hyvin erilaiselta ilman Venäjältä kerättyä aineistoa.

Oma suhteeni Venäjän arkistolaitokseen käynnistyi 2000-luvun alkupuolella, kun keräsin aineistoa Stalinin aikaista kulttuuripolitiikkaa käsitelleeseen väitöskirjaani. Väiteltyäni vuonna 2007 jatkoin Stalinin jälkeisen ajan parissa tarkastelemalla erityisesti Neuvostoliiton kulttuuridiplomatiaa ja taidemaailman suhdetta länsimaihin. Vaikka Venäjän poliittinen tilanne alkoi kehittyä autoritäärisempään suuntaan 2010-luvun alkupuolelta lähtien, arkistoissa työskentely ei omalta osaltani juuri vaikeutunut. Myös digitalisoituminen helpotti jonkin verran aineistojen löytämistä, vaikka pääsääntöisesti aineistoja sai edelleen hitaasti ja vain vähän kerrallaan. Yliopistoon affilioituneena tutkijana aineistoihin kuitenkin pääsi käsiksi.

Viimeisen kerran olin Moskovassa joulukuussa 2019. Sen jälkeen alkoi koronapandemia. Tarkoitukseni oli jatkaa arkistotyötä, mutta töiden ja vaihtelevien koronarajoitusten vuoksi oikeaa hetkeä oli vaikea löytää. Helmikuussa 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, eikä Venäjälle ollut enää asiaa. Kaikenlainen yhteistyö Venäjään suuntaan muuttui hetkessä mahdottomaksi. Rajan sulkeminen ja Venäjää vastaan kohdistetut pakotteet ovat ymmärrettäviä ja tarpeellisia. Samalla ne merkittävästi vaikeuttavat myös Suomen kannalta olennaista tutkimusta. Vaikka moni muukin ala kärsii yhteyksien katkeamisesta, historiantutkimus on yksi suurimmista kärsijöistä. Venäjällä on runsaasti Suomea koskevaa arkistoaineistoa, joka auttaisi ymmärtämään Suomen suhdetta Venäjään ja Neuvostoliittoon, mutta myös Suomen omaa kehitystä. Venäjä ja Neuvostoliitto ovat merkittävä osa Suomen historiaa.

Venäjän hyökkäyksen jälkeen yleinen mielipide on ollut hyvin kriittinen kaikkea Venäjään liittyvää kohtaan. Samaan aikaan on tärkeää muistaa, ettei Venäjä ole hävinnyt mihinkään Suomen naapurista. Jos venäjän osaaminen ja maan historiantuntemus rapautuvat, vaarana on, että meiltä ei pian löydy enää asiantuntijoita, joilla olisi ajantasaista tietoa ja ymmärrystä Venäjästä. Suomen historiastakin muodostuu vääristynyt kuva, jos sitä katsotaan vain länsisuhteiden osalta ja jätetään kokonaan huomiotta vuorovaikutus itään. Ilman asianmukaista arkistoaineistoa tämä on todellinen vaara.

Kysymys kuuluukin, onko meillä keinoja kiertää tilannetta ilman, että Venäjälle tehdään myönnytyksiä tai osoitetaan, että pyrimme palaamaan normaaliin Venäjän toimista huolimatta. Tällä hetkellä vaihtoehtoja on kovin vähän. Neuvostoliiton osalta voidaan ajatella, että keskitytään muihin tasavaltoihin ja niistä löytyvään aineistoon. Tältä osin tilanteessa voidaan nähdä jopa hopeareunus – Neuvostoliittoon kohdistuva tutkimus on keskittynyt pitkälti Moskovaan. Neuvostoliitosta muodostui Stalinin aikana keskusjohtoinen järjestelmä ja keskeinen hallinto – ja niiden arkistot – sijaitsivat Moskovassa. Tasavaltojen näkökulmasta Neuvostoliitto ja sen arki näyttäytyvät toisenlaisina kuin keskuksesta käsin. Ulkopolitiikkaa kuitenkin johdettiin Moskovasta käsin ja esimerkiksi Suomen ja Viron neuvostoaikaisia suhteita on vaikea ymmärtää ilman, että pääsee käsiksi Moskovan arkistoihin.

Pidemmällä aikavälillä Venäjällä sijaitsevaa arkistoaineistoa on vaikea korvata. Väliaikaisesti voidaan ajatella, että tutkijat siirtyvät käyttämään muualla säilytettävää, Venäjää käsittelevää arkistoaineistoa. Kun katsotaan ajallisesti pidemmälle, uhkana on, että ajaudutaan kylmän sodan aikaiseen tilanteeseen. Tuolloin Venäjän ja Neuvostoliiton historian arkistopohjaisen tutkimuksen sijaan keskityttiin enemmänkin spekulatiiviseen ja poliittisesti värittyneeseen tutkimukseen. Varsinainen Venäjän ja Neuvostoliiton historian tutkimuksen murros koitti nimenomaan Neuvostoliiton romahduksen myötä, kun arkistot aukesivat ja rajoitukset poistuivat. Ilman tätä murrosta myös omat kirjani Suomen ja Neuvostoliiton välisestä kulttuurivaihdosta olisivat jääneet kirjoittamatta.

Toistaiseksi olen suunnitellut tutkimustyöni jatkon niin, että en välttämättä pääse enää koskaan Venäjälle arkistotyötä tekemään. Sinänsä tämä olisi harmi, koska kiinnostavaa arkistoaineistoa olisi edelleen tarjolla runsaasti. Osa tästä aineistosta avaisi uusia näkökulmia myös Suomen historiaan, suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan.