”Laaja”, ”pitkä” ja ”yksityiskohtainen” Päätalo

Missä Kalle Päätalon kirjassa käymäläreissu kestää kymmenen sivua? – Taivalkoskella pidetyn Päätalo-tietovisan lämmittelykysymyksen oikea vastaus on tietenkin, että ei missään.

Käymäläreissukysymys toi mieleeni, että Päätalosta on voimakkaita mielipiteitä usein niilläkin, jotka eivät hänen tuotantoaan tunne. Olen havainnut ainakin kolmenlaista suhtautumista Päätaloon. Ensinnäkään Päätalon kirjoihin ei haluta tarttua ollenkaan. Toisaalta taas osa on yrittänyt lukea niitä joskus ja luovuttanut. On tietysti myös niitä, jotka Päätalon kerronta on tempaissut kerralla mukaansa.

Kysyin syyskuussa Facebook-kavereiltani, millä kolmella adjektiivilla he kuvaisivat Kalle Päätalon tuotantoa ja ovatko he lukeneet Päätaloa. Kysymyksiäni kommentoi 29 henkilöä, jotka yhtä lukuun ottamatta käyttivät vastauksissaan adjektiiveja. Päätaloa lukeneilta sain 51 adjektiivia, Päätaloa silmäilleiltä 6 adjektiivia ja Päätaloa lukemattomilta 25 adjektiivia ja yhden ”ranteet auki -tavaraa” -substantiivilausekkeen. Oheisessa kuvassa on nähtävissä saamani vastaukset. Mitä isommalla sana on kuviossa, sitä useammin se toistui saamissani kommenteissa.

Vastaajamäärä on pieni, joten tuloksista ei voi tehdä suuria johtopäätöksiä. Niistä kuitenkin näkee, että Päätalon tuotantoa pidetään kaikkien kolmen ryhmän mielestä laajana, pitkänä, yksityiskohtaisena ja perusteellisena. Päätaloa silmäilleet mainitsivat tuotannon olevan massiivinen, mutta hajaääniä saivat myös adjektiivit perusteellinen ja yksityiskohtainen sekä toisaalta epäkiinnostava ja kiireetön. Päätalon hidasta kerrontaahan voi hyödyntää itsensä maadoittamisessa vaikkapa lukemalla vähäsen ennen nukkumaanmenoa. Facebook-kyselyssäni yksi vastaaja kertoi toisaalta pitkästyneensä, kun omalle mielelle ei jäänyt yksityiskohtaisen kuvauksen takia ollenkaan liikkumatilaa. Tutkijana näen tämän yksityiskohtaisuuden runsaana ja rikkaana tutkimusaineistona, josta riittää ammennettavaa monenkin eri alan ja aiheen näkökulmasta.

Päätaloa (toistaiseksi) lukemattomat vastaajat mainitsivat toistuvasti adjektiivit pitkä, historiallinen ja laaja. Yksittäismainintoina esiin nostettiin toisaalta houkutteleva, kiinnostava ja mukaansatempaava, toisaalta puuduttava, turha ja tylsä. Tuotannon mainittiin olevan painavaa, runsasta ja seikkaperäistä. Sen kuvattiin olevan elämänmakuista, ilmaisuvoimaista ja vakuuttavaa, mutta myös mustaa, vaativaa ja ”ranteet auki -tavaraa”. Kuvailevan ja omakohtaisen lisäksi Päätalon tuotannon kuvattiin olevan myös mystistä ja suomalaista.

Päätaloa lukeneiden joukossa useamman kuin yhden kerran mainittiin adjektiivit laaja, perusteellinen ja yksityiskohtainen. Hajamainintoja saivat esimerkiksi adjektiivit ja adjektiivilausekkeet autobiografisesti ylirehellinen, autofiktiivinen, todellinen ja ”osin myös fiktiivinen”. Päätalon teoksethan ovat aina olleet kustannusteknisesti romaaneja eivätkä omaelämäkertoja, ja tällä perusteella niitä voidaan pitää autofiktiivisinä. Kirjailija kirjoittaa niissä omasta elämästään fiktion kautta.

Päätalon lukijoiden luonnehdinnoissa mainittiin tuotannon olevan paksu ja pitkä, toisaalta myös pitkästyttävä ja pitkävetinen sekä jaaritteleva ja järkälemäinen. Hitaan, hidastempoisen, verkkaisen ja viipyilevän lisäksi tuotannon kuvattiin olevan eloisaa, elämänmakuista, hauskaa ja huvittavaa. Päätalon tuotantoa pidetään aitona ja ei-tekotaiteellisena, mutta myös juonikkaana ja jännittävänä.

Teokset ovat Päätaloa lukeneiden mukaan historiallisia, juurevia ja kansatieteellisiä sekä murrerikkaita ja murteellisia. Tuotanto on myös kuvailevaa, tarkkaa, täsmällistä ja tuoretta. Kömpelön, tuskastuttavan ja tylsän lisäksi Päätalon tuotannon mainittiin olevan rakas, rikas ja syvästi inhimillinen. Vaikka näissä Päätaloa lukevien adjektiivivalinnoissa on nähtävissä jonkin verran ristiriitaisiakin tunteita, kirjailijan tuotantoa luonnehdittiin myös adjektiiveilla kiehtova, konstailematon, kotoinen, vastustamaton, mehevä ja väkevä.

On todettu, että Päätalon kirjat saattavat houkuttaa lukijoikseen sellaisia, jotka eivät muuten tarttuisi kirjaan ollenkaan. Kuulin hiljattain naisesta, joka luki kouluvuosinaan ainoastaan yhden romaanin. Lukeminen ei ollut hänelle mieluista, ennen kuin hän ahmi nyt eläkkeellä ollessaan Iijoki-sarjan kannesta kanteen. Toisaalta toinen tuttuni kertoi lukeneensa takakannen tekstin – ”ja sekin oli liikaa”. Huomaan itse uppoutuvani Päätalon teoksiin ja hänen kuvaamaansa maailmaan, joten lukukokemustani voi pitää immersiivisenä. Immersiivinen vaikutus vie lukijan tavallaan teoksen sisälle ja auttaa häntä hyväksymään teoksen sisäisen maailman sellaisenaan. Tällainen lukukokemus johtuu nähdäkseni siitä, että Päätalo kuvaa minulle tuttua maailmaa, mutta ennen minun aikaani: hän tekee näkyväksi sellaisia yksityiskohtia, jotka ovat saattaneet muuten mennä jo hautaan edellisen sukupolven mukana. On tietysti ymmärrettävää, että kaikkia tällainen pikkutarkkuus ei jaksa kiinnostaa – eikä sen tarvitsekaan kiinnostaa.

Ei liene olemassa sellaista kirjailijaa, josta kaikki pelkästään pitäisivät. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Päätalon osalta kannattaa karistaa ennakkoluulonsa ja kokeilla lukea hänen tuotantoaan vaikka vain yhden romaanin verran. Huonemiehen pojasta on hyvä aloittaa – se on Iijoki-sarjan ensimmäinen osa. Jos kerronta ei tempaise mukaansa, se ei haittaa, mutta jos ei koskaan edes kokeile lukea, saattaa menettää paljon, niin lukijana kuin tutkijanakin. Antakaa siis viimeistään nyt Päätalolle mahdollisuus ja tarttukaa kirjaan – tai äänikirjaan.