Miksi kaikista tieteellisistä tutkimuksista ei voi muokata yleistajuista tietokirjaa?

Väitin taannoin tässä blogissa, että tiedekirja ja tietokirja ovat aivan eri kirjallisuuden lajit, joilla on eri yleisöt ja jotka siksi tulee kirjoittaa eri lähtökohdista. On silti selvää, että joskus näiden yhdistäminen on mahdollista ja toivottavaa. Keskustelussa aiheen tiimoilta on aiheellisesti todettu, että Suomen kaltaisella pienellä kielialueella ei ole varaa julkaista jokaisesta aiheesta sekä tieteellistä että yleistajuista teosta.

Eräänlaista käytännön kompromissia tiede- ja tietokirjan välillä ehdottaa esimerkiksi Gaudeamuksen kustannusjohtaja Leena Kaakinen kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimessa (1/2014). Hänen mukaansa ”ihanteellisinta olisi, jos sama kirja voisi palvella niin tutkijoita, opiskelijoita kuin laajempaakin yleisöä eli maksimoida yleisönsä. Joskus tällaisen laajan yleisön tavoittaminen voi olla välttämätöntä kirjan kannattavuudelle”.

Entä miten tällainen kompromissi aikaansaadaan? Kaakisen mukaan siten, että kirja kirjoitetaan viihdyttävästi ja rakennetaan kuin tietokirja, mutta sen relevanssi tiedeyhteisölle varmistetaan siten, että lähteet ilmoitetaan loppuviitteissä ja metodologinen ynnä muu raskaan tieteellinen aines otetaan mukaan liitteinä.

Tämä voisikin olla järkevä konsepti. On arvokasta, jos tarkka, tieteellisen seulan lävitse mennyt tieto saadaan houkuttelevasti myös suuren yleisön ulottuville. Näin lukijoiden yleissivistys päivittyy vastaamaan nykytietoa eikä koostu vanhentuneista käsityksistä.

On kuitenkin huomattava, että mistä hyvänsä yksittäisestä tieteellisestä tutkimuksesta ei voi näillä teknisillä toimenpiteillä muokata yleistajuista tietokirjaa. Tietokirjoissa näet oleellisinta on, että teoksen aihe on suuren yleisön näkökulmasta riittävän laaja ja kiinnostava. Tämä kriteeri ei monessa tieteellisessä tutkimuksessa täyty – ja niin tuleekin olla. Tiede ei yksinkertaisesti voi hakeutua vain yleisöä kiinnostavien aiheiden pariin. Se ei myöskään voi piirtää niin laajoja kaaria kuin suuri yleisö odottaa, koska silloin yksityiskohtien tarkkuus kärsisi. Laajoja kaaria syntyy tutkimuksessa vasta vähitellen, kun tietoa kertyy useiden tutkijoiden voimin.

Niinpä on hyväksyttävä, että osa tutkimustiedosta jää ainakin aluksi tiedeyhteisön sisälle. Tämä ei kuitenkaan ole peruste, jonka mukaan tieteellistä tietoa tulisi arvottaa. Sitä paitsi tilanne ei ole ikuinen. Sellainenkin tutkimustieto, joka ilmestyessään ei heti löydä tietään lukijoiden yöpöydille, saattaa ajan oloon hyvinkin päätyä yleistajuistettavaksi ja osaksi lukijoiden yleissivistystä. Sitä varten on vain odotettava, että tieto karttuu ja yksityiskohdista muodostuu riittävän laaja, yleisöä kiinnostava kokonaisuus.

Sillä suuri yleisö kaipaa – mielestäni oikeutetusti – laajoja kokonaisuuksia ja merkityksiä. Sen sijaan tiede koostuu – yhtä itseoikeutetusti – pienistä sirpaleista, joiden merkitys kokonaisuuden kannalta ei aina selviä heti vaan edellyttää lisätutkimusta. Jokaista risahdusta ei siksi ole välttämätöntä raportoida heti kaikille, vaan riittää, että yleisö saa asioista valistuneen yleiskuvan sitten, kun sellainen on muodostettavissa. Niinpä ei ole tarkoituksenmukaista julkaista yleistajuista tietokirjaa läheskään jokaisesta tieteellisestä erillistutkimuksesta.

Aino Rajala

Kustannustoimittaja Aino Rajala editoi SKS:n kustantamossa tiede- ja tietokirjoja. Hän on valmistunut kirjallisuustieteestä, mutta muuten hän on kaikesta kiinnostunut generalisti. Häntä innostaa sekä tiukka tiede että sen yleistajuistaminen.

Vähäisiä lisiä- blogin tunnus

Aino Rajalan blogikirjoituksia

Uutiset ja puheenaiheet

4.10.2024 - Kirjatiedotteet 1

Uutuuskirja avaa näkymän suomalaiseen romanielämään myös kansainväliselle lukijakunnalle

4.10.2024 - Blogi

Miten tutkia kirjailijan poetiikkaa?

Placeholder image
1.10.2024 - Blogi

Visiittikortit sosiaalisten verkostojen välineinä ja esittäjinä