Petsamo syksyllä 2019

Huristelemme lähes autiota Petsamon tietä Raja-Joosepista koilliseen, tunturiruska on heleimmillään. Mieliala on sen mukaisesti juhlallisen korkealla. Vihreän pakettiauton ohjauspyörän takana on murmanskilainen Semjon. Arvaan hänen tausta-ammattinsa keinuvasta käynnistä.  Niin hän kertoo itsestään: entinen valtamerikalastaja. Kalastus ei enää ole entisellään, oli pakko vaihtaa ammattia.

Tie on osittain päällystämätön, hiekka pöllyää ja kuoppia pitää väistellä. Titovkan kohdalla on puomi, passia on vilautettava. Suonijoella pysähdymme vesiputoukselle. Kivikurun jylhyys, luonnonvoiman pauhu ja kuohu mykistävät, oma ääni ei erotu, korkealle kohoavat vesipisarat huurruttavat silmälasit. Sulan maisemaan, kolttien talvikylän paikan henkeen. Kuvittelen poronkellon helisevän kaiun. Putouksen takana puolestaan häämöttää nikkelikaivos, siinä se köhii nokista nuhjuisuuttaan, puolitehoisena. Pian erottuu Pelastusvuoren valokuvista tuttu siluetti, auto kaartaa luostarin jykevän portin eteen.

Pian istun jo äiti Joasafinjan keittiössä. Yövyn hänen luonaan luostarin takaisella harjulla Korzunovossa, joka on kuuluisa Juri Gagarinin palveluspaikkana. Tuleva kosmonautti palveli luostarin lentotukikohdassa kolme vuotta. Emme kuitenkaan puhu Gagarinista, vaan niistä kolmesta ja puolesta vuodesta, jotka nunna on viettänyt luostarissa ja vastannut sen kaupasta ja kasvimaasta. Joasafinja on entinen pietarilainen maantiedon opettaja. Luostarinimensä hän sai pyhän Joasaf Belgorodilaisen mukaan. Hän kertoo, miten luostarin kaunistaminen edellisen tulipalon jälkeen sai vauhtia patriarkka Kirillin vierailun yhteydessä elokuussa 2016. – Kuvernöörin komennolla kujat ja puutarhat laitettiin hetkessä edustuskuntoon. 

Vierailu oli luostarille onnenpotku, sillä moni asia koheni sen yhteydessä. Kaiken huipentumana pitkälle yli 80-vuotias vanhus Ilii, patriarkan hengellinen ohjaaja, osallistui delegaatioon.  – Miten niin hauras vanhus saattoi jaksaa tänne asti? ihmettelen. – Helikopterilla. Hän vaihtoi muutaman sanan aivan jokaisen meistä kanssa. Me vahvistuimme… Katselen äiti Joasafinjan kännykästä kuvia pikkuruisesta, ilosilmäisestä vanhuksesta.

Luostarin nykyinen igumeni David on nuori ja helposti lähestyttävä. Hän on roteva ruumiinrakenteeltaan niin, että voi kuvitella kirveenkin pysyvän tarvittaessa hänen otteessaan. Luostarin veljestön ydinjoukkoon kuuluvat lisäksi pappismunkit Onisim, Gerasim ja Damian sekä munkit Herman, Joona, Guri ja Dosifei. Tämän nimiset veljet ovat Petsamossa ”must”, kuuluvathan heidän esikuvansa Trifonin aikaisiin marttyyreihin. Lisäksi on muutamia talkoolaisia apumiehinä ja rakentajina. Vierailupäivänäni 18.9.19 luostarissa on taas vilskettä. Seuraavana päivänä odotetaan näet Severomorskin ja Umban vastavihittyä piispa Tarasia siunaamaan munkkilan lisärakennuksen rakennustyömaa, Joasafinja kertoo.

Millainen on luostarin jumalanpalvelusrytmi? – Aamukuudelta on pravilo eli aamurukoukset, puoliyöpalvelus, akatistos, aamupalvelus eri viikonpäivinä vaihtelevasti. 12.00 on kolmikanoni, kahdelta luetaan psalmeja ja esirukouspyynnöt. Viideltä on ehtoopalvelus ja litaniat. Sunnuntaina ja juhlapyhinä on oma rytminsä.

Aamukuudeksi laskeudumme savista polkua pitkin kirkkoon, Joasafinja kehuu ihania sotilassaappaita, jotka eivät liu’u. On sumua, kasvien lehdet huurteessa. Palvelus on lyhyt, kirkossa on hämärää, mutta munkkien laulu sointuu kauniisti yhteen. Lopuksi kaikki asettuvat jonoksi, kumartavat ja pyytävät anteeksi toinen toisiltaan, suutelevat Trifonin ikonia ja saavat isä Davidilta siunauksen. Astuessamme ulos aamutähti Vega vilkuttaa kirkkaana vielä tummalta aamutaivaalta.

– Tehdäänpäs vaellus, sanoo Joasafinja. Laskeudumme hiekkatörmää Petsamo- ja Mannajoen risteymäkohtaan, sille paikalle johon Trifonin arvellaan erakkolansa pystyttäneen joskus 1580-luvulla. Vesi solisee, taustalta erottuu tankkien ääni. – Tuo laakea kivi rannassa, tuskin sitä kukaan on siihen siirtänyt. Kenties Trifon itse rukoili sen päällä. Tekee niin hyvää päästä hengähtämään tänne.  Viime kesä vain oli kolea, mansikat eivät ehtineet kypsyä. Kalliin kasvihuoneen kaatoi myrsky. Yritän varovasti ehdottaa, että ensi keväänä taimet kannattaisi peitellä harsolla. Käymme ikkunattomassa pikku kaupassa, valitsen kirjoja, Joasafinja tarkistaa esirukouslappujeni kirjoitusasun ja sen, onko vastaavaa nimeä kirkkokalenterissa. – Lisäsin tähän varmuuden vuoksi, että ne ovat