Pohjoisen Pariisi – vai Paratiisi?

Yhdysvaltalainen matkakirjailija Bayard Taylor puki sanoiksi sen, mitä lähes kaikki ulkomaan matkaajat vielä tänä päivänäkin tekevät: vieraista paikoista haetaan sitä, mikä vastaa ennalta muodostettuja käsityksiä ja se, mikä ei vastaa odotuksia, jätetään huomiotta. Näin näkymät ja niistä muodostetut käsitykset, kuten myös valokuvat, rajataan niin, että odotusten vastaiset näkemykset jäävät katseen tai kuvan rajojen ulkopuolelle; tarkkailijan tavoite yksinkertaisesti on vahvistaa ennakkoon luotuja mielikuvia.

1800-luvun amerikkalaiset hakivat todisteita ennakkokäsityksistään ja loivat hyvinkin ihannoitua kuvaa Suomesta ja suomalaisista. Teksteissä myös vertauskuvien käyttö oli yleistä ja vaikka jotkut Suomessa vierailleista amerikkalaisista imartelevasti yhdistivät Helsingin Ranskan pääkaupunkiin, Suomesta luotu yleiskuva vastasi enemminkin käsitystä Pohjoisen Paratiisista.[2]

Matkaajat kokivat Helsingin – Venäjän autonomisen suuriruhtinaskunnan pääkaupungin ja hallinnollisen keskuksen – modernina. 1800-luvulla kaupunkisuunnittelijoiden tavoitteena oli kansainvälistää Helsinkiä ja rakentaa siitä Haussmannin Pariisin, Pietarin ja Tukholman kaltainen. Matkakirjassaan Due North; or, Glimpses of Scandinavia and Russia (1887) bostonilainen Maturin Murray Ballou vertasikin Helsinkiä suoraan Pariisiin. Muutkin kaupungissa vierailleet amerikkalaiset ihailivat Helsingin katukuvaa, sen arkkitehtuuria ja leveitä katuja. Senaatintorilla sijaitseva Tuomiokirkko koettiin todistuksena suomalaisten uskonnollisuudesta.

Myös yliopisto kiinnosti Yhdysvalloista saapuneita vierailijoita. Yliopiston professorien ja opiskelijoiden määriä toistettiin matkakirjoituksesta toiseen ja numeerisia tietoja annettiin jopa yliopiston kirjastosta löytyvistä teoksista. Ne toimivat amerikkalaisille todisteena suomalaisten koulutuksesta ja oletetusta älykkyydestä.

Balloun kuvauksissa viitattiin myös suureen ”kreikkalaiseen kirkkoon”, millä hän ilmeisesti tarkoitti ortodoksista Uspenskin katedraalia, joka oli vihitty käyttöön vuonna 1868. Ballou kiinnitti huomiota viiteentoista kirkkoa koristavaan kupoliin ja minareettiin, jotka olivat välkkyvän ristin koristamia.

Balloun teoksessa Suomenlinnaa eli Sveaborgia kehuttiin linnoituksena, jota pidettiin yhtenä maailman vahvimmista. Se oli ruotsalaisen tykistöupseeri Augustin Ehrensvärdin suunnittelema ja toteuttama ja sitä kuvattiin Pohjoisen Gibraltarina. Balloun lisäksi Suomenlinna mainittiin Harriet Cornelia Haywardin, Robert Bairdin ja John S. Maxwellin teoksissa.

Suomi oli ulkomailla yleisesti tunnettu tuhansien järvien maana. 1800-luvun amerikkalaiset ihailivat Suomen järvimaisemaa yhtenä alueen erikoisuutena, jonka vertauskohde kuitenkin löytyi Yhdysvalloista, St. Lawrencen alueen maisemista.

Myös taiteilija Albert Edelfelt toi esiin kuvia Suomen luonnosta ja erityisesti painotti kuvaa Suomesta tuhansien järvien maana; muiden tavoin hän viittasi siihen myös tuhansien saarien järvenä.

Taylor korosti suomalaisen maiseman kauneutta listaamalla maata peittäviä kukkia ja kuvaamalla niiden kirkkaina hehkuvia värejä. Baird taas luetteli joukon Suomen jokia ja järviä, mainitsi suot ja metsien koivut, männyt ja hemlokit, kun taas J. M. Buckley yksinkertaisesti totesi Suomen luonnon olevan harvinaisen kaunis.

Vuonna 1892 julkaistussa opaskirjassaan Suomesta Kreikkaan (From Finland to Greece or: Three Seasons in Eastern Europe), Hayward mainitsi luonnonnähtävyyksien joukossa Imatran “putoukset”, joita hän vertasi Niagaran putouksiin. Hän mainitsi myös Vuoksi-joen, Saimaan kanavan ja arktisen alueen keskiyön auringon.

Maaseudulla Suomen luonnon kauneutta ja hiljaisuutta ylistettiin ja 1800-luvun amerikkalaisten käsitykset myös suomalaisista olivat positiivisia. Kansalaisten todettiin olevan ideaalisen valkoisen rodun edustajia, viattomia, uskonnollisia ja hurskaita. 

Suomalaisia kuvattiin ahkerina työntekijöinä sekä innokkaina kirkossakävijöinä. 1800-luvun amerikkalaisten kuvauksissa he esiintyivät vaatimattomina, puhtaina ja vilpittöminä sekä vaaleahiuksisina, sinisilmäisinä pohjolan kansalaisina. Usein heidät kytkettiin luontoon ja erityisesti miehiin liitettiin uskomuksia heidän taidoistaan hallita meriä ja tuulia.

Idealisoidun valkoisuuden lisäksi suomalaiset miehet, erityisesti fyysisesti voimakkaat merimiehet, edustivat idealisoituja maskuliinisuuden käsityksiä. Hahmoja esiintyi muun muassa Edelfeltin kuvituksissa, jotka ilmestyivät Harper’s New Monthly Magazine -lehdessä helmikuussa 1891. Yllä oleva piirros on otos Edelfeltin Göteborgin taidemuseon kokoelmiin kuuluvasta taulusta At Sea vuodelta 1883.

1800-luvun amerikkalaiset yleensä matkustivat Suomen halki kohti matkojensa varsinaista määränpäätä, joka usein oli jokin Venäjän suurkaupunki kuten Pietari. Useat amerikkalaiset vakuuttivat, että suomalaiset erottuivat selvästi venäläisistä: heidän ulkonäkönsä, vaatetuksensa ja koko olemuksensa olivat täysin erilaisia. Se, että suomalaiset pystyi tunnistamaan suuremmastakin torimyyjien ja ostoksiaan siellä tekevien maalaisten joukosta, vaikuttaa ainakin yllä olevan Viipurin markkinoilla otetun valokuvan perusteella liioittelulta.

1800-luvun amerikkalaiset näkivät sen mitä halusivat ja sen pohjalta loivat odotuksiaan vastaavan kuvan Suomesta Pohjoisen Paratiisina. Luotu mielikuva vaikutti idealisoidulta, mutta toisaalta onhan Suomi vielä nytkin tunnettu ulkomailla maailman onnellisimpana maana.

[1] ”How not to observe is a faculty as necessary to the traveller as its reverse.”; ”the main point is to avoid seeing what you don’t like”

[2] Kiitos Mikko Nissiselle tästä teoksen otsakkeen muunnelmasta – Pohjoisen Paratiisi.