Räppäreiden tulkintoja Espoosta

Tutkin väitöskirjassani Espoossa tehtyä ja espoolaisiksi tunnustautuvien artistien musiikkia. Keskityn siihen, miten kotiseutu välittyy kuulijalle ja millaisia kokemuksia se artistien puheessa kantaa. Millainen on kotiseutu, jonka määrittely usein tapahtuu ulkopuolelta? Miten kotiseutua kuvataan ylirajaisin keinoin?

Espoo on Suomen toiseksi suurimpana kaupunkina ja viiden kaupunkikeskuksen rakenteen omaavana kokonaisuutena haastava määritellä identiteetin näkökulmasta. Viherlaaksosta kotoisin oleva artisti Tapsamane kysyy suoran kysymyksen räpätessään biitin päälle:

Sanoitukset jatkuvat keskusteluun siitä, miten Espoossa eli artistin kotikaupungissa pitävät nuorta miestä lähinnä ystävät ja perhe. Kappaleen edetessä Tapsamane raottaa verhoa keskiluokkaisen ja hyvinvoivan kaupungin ilmeen taakse, missä hyvätuloisistenkin perheissä löytyy omat ongelmansa. Siinä missä kadulla liikkuvat laittomat päihteet, kodin seinien sisällä juodaan pää sekaisin alkoholilla:

Artistin kuvaama Espoo ei mahdu kaupungin viralliseen imagoon. Keskiluokkaisen ja perhekeskeisen Espoon julkisuuskuvassa painottuvat koulutus, hyvinvointi ja yrittäjyys. Kaupunkina Espoo on kuitenkin virallista tarinaansa moninaisempi. Kaikilla asukkailla ei ole mahdollisuuksia päästä kiinni korkeakoulutukseen tai onnistua saamaan hyväpalkkaista työtä. Keskiluokan unelma ei ole kaikille edes mielenkiintoinen tulevaisuuden näkymä ja arkea eletään hyvin erilaisin resurssein. Espoosta kertovat räppärit riimittelevätkin rinnakkain elävistä todellisuuksista, jotka jäävät monilta näkemättä.

Espoossa räppiä on tehty jo viime vuosituhannen loppupuolelta. Yhden ensimmäisen aallon ja sitä kautta ehkä tunnetuimman suomiräpin lähiön Olarin rosoisesta arjesta räppäsivät paikalliset nuoret miehet. Olarille ominaisia aiheita ovat olleet päihteiden käyttäminen, (hetero)seksistä haaveilu sekä kaiken kuorruttaminen omaperäisellä huumorilla. Olarin ensimmäisestä rap-sukupolvesta ovatkin ottaneet mallia räppärit ympäri Suomen. Varsinkin suomenkielisen räpin edistäjänä pidetään olarilaista Raimoa, jonka sanoitukset eivät aina seuraa oletettua riimikaavaa tai biittiä. Olarissa räppiä onkin tehty eniten hauskanpito edellä, kuten genren alkutaipaleella sen kotiseuduilla New Yorkissa.

Rap-musiikki on osa suurempaa kulttuuria, hiphoppia. Räpin neljänä elementtinä pidetään MC-toiminnan (johon räppääminen kuuluu) lisäksi DJ-toimintaa, graffiteja sekä breakdancea. Mustien ja ruskeiden ihmisten aloittama kulttuuri täytti elokuussa 50 vuotta ja se on vuosiensa varrella kasvanut paikalliskulttuurista globaaliksi ilmiöksi. Räppiä voi kuulla siellä missä ihmiset ovat aina maaseudulta kaupunkeihin, ja eri maiden viraalisoittolistoilta löytyy vahva kattaus räppiä sisältävää musiikkia.

Räpin parissa kasvaneet tunnistavat genretyypilliset kerronnan tavat sekä aiheet, joista yhteiskunnallinen epätasa-arvo ja oman asuinalueen edustaminen ovat yleisimpiä. Vaikka korttelijuhlista alkaneen genren yksi funktioista on viihdyttää, alkoivat räppärit hyvin pian sanoittaa ympärillään nähtyä maailmaa ja sen ongelmia. Saman kaltaiset teemat toistuvat eri puolilla maailmaa ja paikallistuvat räppärien valitsemien aiheiden ja viittausten kautta.

Kun Tapsamane räppää espoolaisten perheiden ongelmista ja nuorten kohtelusta omalla asuinalueellaan, hän käyttää ylirajaisia hiphopin tehokeinoja, joilla viesti välittyy kuulijalle. Samalla aihe on paikallisuuden ytimessä artistin nostaessa esiin näkemiään epäkohtia. Aina kappaleet eivät kerro edes etäisesti reaalimaailman tapahtumista, vaan ne on kirjoitettu hauskuuttamaan tai rytmillisesti mielenkiintoisiksi kokonaisuuksiksi. Lopputuloksena syntyy sanataidetta, jonka mahdollisen totuuspohjan tietävät vain artistit itse.

Sanoitusten lisäksi kotiseutu näkyy esimerkiksi musiikkivideoiden taustalla. Haastatellessani Matinkylästä kotoisin olevaa Phunky Mr. Olavia väitöskirjaani varten, hän kertoi laajasti siitä, miten ostoskeskuksen vaikutus näkyi nuoren pojan elämässä: baarien kyllästämä ympäristö jäi ihmisineen mieleen. Musiikkivideolla Matinkylästä maailmalle voi nähdä vanhan ostoskeskuksen purkamisen uusien asuntojen tieltä.

Kuvaukset alueen tapahtumista ovat saaneet siis yhden muodon artistin musiikissa. Phunky Mr. Olavin toisessa kappaleessa Ostarilla (2022) päästään tarkastelemaan kotiseutua moniaistillisena kokemuksena:

”Ostarin pulssin sykkeen” voi kuulla myös Phunky Mr. Olavin räpin rytmistä. Nakuttava rytmi vaihtuu toiseksi vasta kertosäkeessä, jossa artisti korostaa ostoskeskusta yhteisön tärkeänä ajanviettopaikkana:

Mitä artistit siis haluavat kertoa kotiseudustaan? Esimerkiksi sen, että Espoosta löytyy usein koti. Koti on usein konkreettisen paikan lisäksi muodostunut läheisistä ihmisistä ja yhteisöistä, joiden kanssa artistit ovat viettäneet paljon aikaa. Moni kokee tärkeäksi kertoa ympärillä tapahtuvista tilanteista ja ihmisistä. Artistit leikkivät mielellään espoolaisilla tai kansallisilla stereotypioilla ja monesti naurun kohteena ovat valtaapitävät tai rikkaat kaupungin asukkaat. Osansa ovat saaneet myös esimerkiksi Länsimetron valmistuminen ja muuttuneet joukkoliikennejärjestelyt. Kaikki tapahtumat ja koettu muodostavat mielenmaiseman, jossa räppäreiden tulkinnat espoolaisuudesta muotoutuvat.

Chang, Jeff 2008. Can’t stop, won’t stop: hiphopsukupolven historia. Helsinki: Like.

Forman, Murray 2001. The ’Hood Comes First: Race, Space, and Place in Rap and Hip-Hop. Middletown (Conn.): Wesleyan University Press.

Riukulehti, Sulevi & Haasio, Ari (toim.) 2020. Virtuaalinen kotiseutu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Saaristo, Annukka 2023 (tulossa). Räppiä Espoosta: ylirajaisen kotiseudun tulkintoja Tapsamanen ja Phunky Mr. Olavin kappaleissa. Teoksessa Hämäläinen, Niina & Hanna Karhu & Tuomas Martikainen (toim.), Kansallisesta ylirajaiseen. Kulttuuri, perinne ja kirjallisuus. Kalevalaseuran vuosikirja 102. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Saaristo, Annukka 2023. Suomiräpin paikka, performanssi ja yhteisöt Olarissa. Teoksessa Koski, Kaarina & Tuomas Hovi (toim.), Kansanperinne 2.0: sukelluksia 2000-luvun vernakulaariin kulttuuriin. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 173–201.