Reunoilla vai keskellä? Suomenkielinen kirjallisuus Venäjän Karjalassa

Venäjän Karjalassa julkaistua suomenkielistä kirjallisuutta on tarkasteltu usein osana kansallisia kirjallisuuksia ja kulttuureja Venäjällä ja Suomessa. Se on nähty marginaalisena, perifeerisenä Venäjän kirjallisuuden osana ja alkuvaiheessaan Suomen työväenkirjallisuuden historiaan kytkeytyvänä. Neuvostoaikana se oli myös osa neuvostokirjallisuuden instituutiota, yhtenä ei-venäjänkielisenä, ns. kansallisena kirjallisuutena muiden vastaavanlaisten kirjallisuuksien joukossa. Venäjän Karjalan kirjallisuutta voidaan tarkastella myös eräänlaisena rajakirjallisuutena – tällä käsitteellä kirjallisuudentutkija Emily Hicks on kuvannut mm. Yhdysvaltojen ja Meksikon rajaseutujen kirjallisuutta.  Rajakirjallisuudessa tulkinnan taustaksi valitaan liikkeessä oleva maailma ja kirjallisuutta kirjoittavat ihmiset, jotka ovat liikkeessä paikasta toiseen, ylittävät rajoja, kokevat olevansa kaiken välissä, kaiken rajoilla tai eivät missään. Rajakirjallisuudelle on myös tyypillistä, että se yhdistää kahden tai useamman vallitsevan kulttuurin koodistoa, useita kieliä tai eri suunnista avautuvia näkökulmia kuvatessaan arjen ilmiöitä tai sosiaalista todellisuutta.

Nykypäivän maailmassa, jossa ihmiset, esineet ja ideat liikkuvat nopeutuvalla vauhdilla, Venäjän Karjalan suomenkielinen kirjallisuus 100-vuotisine historioineen on hyvin ajankohtainen. Kirjallisuudessa ja muissa taiteissa on eri puolilla maailmaa alettu käsitellä rajojen ja liikkumisen kokemuksia aiempaa näkyvämmin. Näin on tapahtunut esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Meksikon välisellä rajaseudulla, entisen Neuvostoliiton raja-alueilla ja myös Suomen ja Venäjän välisellä rajaseudulla. Näiden rajaseutujen kirjallisuus heijastelee usein yksilöiden ja ryhmien kokemuksia rajoilla elämisestä ja rajojen ylittämisestä sekä käsittelee liikkumiseen ja rajoihin kytkeytyviä elämäntarinoita, toiveita ja pelkoja. Nämä kokemukset ovat jaettavissa tuhansien, jopa miljoonien erilaisilla rajaseuduilla elävien ihmisten kesken.

Eräs mielenkiintoisimmista Suomen ja Venäjän välisillä maantieteellisillä, kielellisillä ja kulttuurisilla rajoilla toimivista kirjailijoista on Venäjän Karjalasta lähtöisin oleva Arvi Perttu. Hän aloitti kirjailijanuransa Venäjällä, mutta muutti Suomeen vuonna 2001. Sittemmin hän on toiminut Suomen kirjallisuuden kentällä, kuitenkin huojuen kahden tai jopa kolmen kulttuurin, eri kielten ja eri maiden välillä. Hänen teoksissaan liikkuvia, monitulkintaisia ja paikattomia identiteettejä kuvataan särkyneiden peilien, luhistumassa olevien tunneleiden ja tyhjyyden kokemusten metaforien kautta: esimerkiksi romaaneissa Petroskoin symposiumi (2001), Skumbria (2011) ja Kipu (2014). Voidaan väittää, että samankaltaisista kokemuksista – tosin huomattavasti piilotetummin – kirjoittivat myös neuvostoaikana Venäjän Karjalassa suomeksi kirjoittaneet kirjailijat kuten Karjalan kirjallisuuden kentällä hyvin tunnetut Nikolai Jaakkola ja Antti Timonen. He kuvasivat epävarmoja, huojuvia ja liikkeessä olevia identiteettejä – piilotetusti osana sosialistisen realismin määräämiä juonenkulkuja ja sankarillisen neuvostokansalaisen elämäntarinoita – esimerkiksi teoksissaan Ristiaallokossa (1963), Selville vesille (1968), Pieni valkosiipi (1961) ja Me karjalaiset (1971). Neuvostoideologian mustavalkoisessa maailmassa identiteeteiltään huojuvat ja rajoja ylittävät henkilöt näyttäytyivät vaarallisina ja epäilyttävinä, eikä sellaisille hahmoille siksi ollut juurikaan tilaa kirjallisuudessa. Tällaiset liikkeessä olevat identiteetit perustuivat kuitenkin rajaseudulla elävien ihmisten kokemusmaailmaan ja olivat osa heidän arkipäiväänsä.

Kun tarkastellaan rajoja ja liikkumista, Venäjän Karjalan suomenkielistä kirjallisuutta voidaan lukea myös rajaseutujen kulttuuripiirteiden ja identiteettien performanssina sekä rajojen ja rajaseutujen kokemusten jakamisen kenttänä. Tämä on mahdollista, vaikka neuvostoaikana Venäjän Karjalan suomenkielinen kirjallisuus oli osa sosialistisen realismin valtavirtakirjallisuutta. Näin luettuna Venäjän Karjalan suomenkielisessä kirjallisuudessa rajaseudulla olevat yksilöt ja ryhmät tulevat näkyviksi, ja heidän identiteettimäärittelynsä voidaan tunnistaa rajojen ja liikkumisen lähtökohdista – ei ainoastaan kansallisvaltioiden tai vallitsevien kulttuurimuotojen lähtökohdista.

Blogin teemasta voi lukea tarkemmin pian ilmestyvästä teoksesta Rajan kirjailijat: Venäjän Karjalan suomenkieliset kirjailijat tilan ja identiteetin kirjoittajina (SKS 2018).