Romanielämää ja -tutkimusta Suomessa: Ulos stereotypioista ja ”heimomyyteistä”

SKS:n Studia Fennica -sarjassa julkaistu artikkelikokoelma The Culture of the Finnish Roma (toim. Airi Markkanen ja Kai Åberg) vastaa kahteen romanitutkimuksen kentillä havaittuun ongelmaan: englanninkielisen suomalaisen romanitutkimuksen vähäisyyteen sekä romanitutkimusta usein vaivanneeseen romanikulttuuria mystifioivaan ja stereotypisoivaan luonteeseen. Tässä blogitekstissä pohdimme näitä artikkelikokoelmaa inspiroineita lähtökohtia ja mahdollisuuksia uudenlaiseen, aiempaa avoimempaan ja nykypäivää realistisesti tavoittavaan romanitutkimukseen.

Romanitutkimusta ovat kauan hallinneet ajatukset tietystä alkuperästä sekä historiallinen, diskriminoiva ja romantisoiva ote. Kuitenkin jo 1970-luvulta lähtien, ja viime vuosikymmeninä yhä vahvemmin, on alettu myös kyseenalaistaa tutkimusta, jonka mukaan kaikki romanit olisivat yksi yhtenäinen kansa tai kulttuuriyhteisö ja samaa intialaista alkuperää. Romaniväestöjä on tätä nykyä pyritty ymmärtämään myös sosiaalisina, dynaamisina ja muiden vähemmistöryhmien tavoin alati muuntuvina ryhminä ja ilmiöinä.

Romanitutkimus on myös ollut enimmäkseen valtaväestön tekemää tutkimusta. Nyt suunta on muuttumassa, ja muutos on enemmän kuin tervetullut. Viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana Suomessa on kuitenkin julkaistu vasta muutama romanitaustaisen tutkijan väitöskirja. Valtaväestön kirjoittamassa tutkimuksessa romanit on nähty joko yhtenä ryhmänä, jota yhteiskunta on kohdellut hyvin tai huonosti, tai kulttuurisesti eristäytyvänä ryhmänä, joka on rikkonut ja rikkoo yhteiskunnan yleisiä normeja vastaan.

Romanitutkimuksen kenttää on pitkälti dominoinut myös antropologinen ote, jossa on keskitytty kuvaamaan ja ymmärtämään romanikulttuuria uniikkina ja (esimerkiksi) valtaväestöstä tietoisesti erottuvana entiteettinä. Näin on päädytty usein myös itseään toistavaan tutkimukseen, yksilöiden vahvaan kulttuuristamiseen sekä elämänkulkujen ja arkisen elämän kuvaamiseen kulttuuristen traditioiden kokoelmana. Esimerkiksi viimeaikaisessa migraatiotutkimuksessa tällaista metodologista otetta ei ole enää nähty ”kulttuurin kunnioittamisena”, vaan sitä on kritisoitu jähmeänä ja kulttuuriin kiinnitettyjä stereotypioita vahvistavana identiteettipoliittisena ongelmana.

Keskittyminen romanielämän tutkimiseen kulttuuristen traditioiden inkarnaationa on merkinnyt myös monista tähän aikaan kiinnittyvistä ongelmista vaikenemista. Romanit eivät elä elämäänsä jossain myyttisessä menneisyydessä ja erilaisia puhtauteen/likaan liittyviä omia rituaalejaan noudattaen vaan keskellä aikaamme leimaavia rakenteellisia haasteita: sukupuolten ja sukupolvien välisiä ristiriitoja, kaupunkinuoruuteen kiinnittyviä elämänongelmia ja -riskejä tai väkivalta- ja päihdekulttuurin kaikkialle tunkeutuvia tendenssejä.

Samoin kuin haasteet, myös monet rakenteelliset mahdollisuudet ovat aikalaisromanien elämässä läsnä. Kun menemme tutkijoina lähelle romanien elämää ja elämänkulkuja, yksilötasolla voimme havaita monet arkiset ”solahtamiset” erilaisiin paikallisiin yhteisöihin seurakunnissa, työpaikoilla, harrastusyhteisöissä ja oppilaitoksissa. Romanitutkimuksessa onkin aika kohdata romanit avoimesti ja yksilöinä sekä pyrkiä pois kulttuuriin pysähtyneellä tavalla palautuvista elämäntulkinnoista.

Erityisesti mennyttä romanielämää on leimannut liikkuvuus; romaniyhteisöt ovat liikkuneet paljon sekä maasta toiseen että oman maan rajojen sisäpuolella. Ajatus romanielämän ylirajaisuudesta toimii myös toisella tasolla: esimerkiksi Suomessa eläviä ja jo kauan paikallaankin pysyneitä romaniyhteisöjä voi pitää omalla tavallaan trans- ja internationaalisina, koska erityisesti Euroopassa romaneja asuu kaikissa maanosan valtioissa. Myös romanitutkimusta tehdään laajasti eri puolilla akateemista maailmaa. Silti Suomessa romanitutkimusta on kirjoitettu pääasiassa suomeksi. Tätä tutkijat ovat joutuneet pyytelemään usein anteeksi kiertäessään kertomassa tutkimuksistaan ja analyyseistaan kansainvälisissä romanitutkimusseminaareissa ja -konferensseissa. Myös kansainväliset opiskelijat korkeakouluissamme ovat tunnistaneet ongelman.

Otsikostaan huolimatta The Culture of the Finnish Roma -antologia pyrkii pyristelemään irti konventionaalisista romanitutkimuksen tavoista ja osallistuu osaltaan kansainväliseen romanitutkimuskeskusteluun tuoden siihen kuvausta ja analyysia Suomessa elävien romanien kokemuksista, kielestä, aikalaishaasteista, uskonnollisista merkityksenannoista ja arkisista pyrkimyksistä rakentaa elämästä mielekästä. Kulttuuri vilahtelee mukana teksteissä esimerkiksi ajoittain koettuna kaipuuna menneeseen tai argumenttina toiseuden kokemuksille, mutta sinne ei anneta lopullista ja hallitsevaa selitysvoimaa.

Kansainväliseen romanitutkimuskeskusteluun osallistuminen on tärkeää myös siksi, että vain sitä kautta voidaan tulla laajasti tietoisiksi romanien yhteiskunnallisista asemista ja mahdollisuuksista eri maissa. Romanivähemmistöjä on pidetty Euroopan mittakaavassa yhtenä kehnoimmin kohdelluista väestöryhmistä, ja monet tilastot osoittavat romanien marginaalisen aseman esimerkiksi koulutus- ja työmarkkinoilla sekä poliittisen päätöksenteon kentillä. Jos eurooppalaisissa valtioissa asuvien romanien yhteiskunnallisia ja elämänkulullisia mahdollisuuksia halutaan aidosti edistää tutkimukseen pohjaavan tiedon voimin, on lähdettävä aktiivisesti mukaan kansainväliseen tutkimuskeskusteluun ja kohti nykyistä laajempia tulkintakulmia.

Hagert, Leif (2023) Romani – an Overlooked Minority. Key note -esitelmä, ETMU Days, Jyväskylä 30.11.2023.

Markkanen, Airi & Åberg, Kai (2024) (toim.) The Culture of the Finnish Roma. Helsinki: SKS.

Markkanen, Airi (2003) Luonnollisesti. Etnografinen tutkimus romaninaisten elämänkulusta. Joensuu: Joensuun yliopisto.

Markkanen, Airi (2024) Travelling with Finnish Roma. Teoksessa Airi Markkanen & Kai Åberg (toim.) The Culture of the Finnish Roma. Helsinki: SKS, 118–133.

Tanner, Riikka & Lind, Tuula (2009) Käheä-ääninen tyttö. Helsinki: Tammi.