Ruotsinsiirtolaisten lapset saavat äänen

Millaista oli elää ja varttua suomalaisten maahanmuuttajien lapsena Ruotsissa?

Tammikuussa 2024 käynnistin yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Svenska Litteratursällskapetin kanssa muistitietokeruun. Teema on meitä lähellä, mutta yllättävän vähän tutkittu: Suomen ja Ruotsin välinen muuttoliike ja siirtolaisuus lasten kokemana.

Vuosina 1950–1990 Suomesta muutti Ruotsiin 520 000 henkilöä, joista yli puolet palasi takaisin. Lähtijöitä kannusti kotiseudun köyhyys ja näköalattomuus sekä paremman elintason lupaus länsinaapurissa.

Suursodan jälkeen ruotsalaisilla teollisuustuotteilla oli jälleenrakentavassa Euroopassa valtava kysyntä, mutta maassa oli pulaa työvoimasta. Huomio kääntyi itänaapurin työvoimareserviin. Muuttoa Suomesta helpotti ratkaisevasti 1954 yhteispohjoismainen työmarkkinasopimus, passivapaus sekä 1955 solmittu pohjoismainen sosiaaliturvasopimus.

Ruotsinsiirtolaisten ensimmäisen sukupolven vaiheista on kerrottu jo paljon, mutta heidän lastensa kokemuksia ei ole vielä laajemmin tutkittu. On tärkeää kysyä, millaisia lapsuus- ja nuoruuskokemuksia suuri pohjoismainen muuttoliike synnytti ja millaiseksi lapsuus kahden maan ja kulttuurin välimaastossa muotoutui.

Muistitietokeruussa esitämme kysymyksiä lasten ja nuorten arkisista kokemuksista, ihmissuhteista ja elämänpiireistä – jokapäiväisestä elämästä leikkeineen, harrastuksineen, kaveripiireineen ja merkityksellisine paikkoineen.

Millaista elämä maahanmuuttajataustaisessa perheessä oli, entä elämä kodin ulkopuolella, koulussa ja yhteisössä laajemmin? Kokivatko suomalaistaustaiset lapset ennakkoluuloja tai erityisesti suomalaisuuteen liittyvää kiusaamista? Millaista oli varttua suomalaistaustaisena nuorena Ruotsissa? Millaisia identiteettikysymyksiä tähän liittyi?

Haluamme tietää myös takaisin Suomeen muuttaneiden lasten kokemuksista. Esimerkiksi vuosina 1971–1981 Suomeen muutti lähes 30 000 alle 18-vuotiasta. Kokivatko he olevansa paluumuuttajia vai tuntuiko muutto kenties ’pakkosiirrolta’? Mitä paluumuutosta nuorelle itselleen seurasi?

Muistitietokeruu on osa laajempaa hankesuunnitelmaa, jonka tarkoituksena on tutkia ruotsinsiirtolaisten toisen sukupolven lapsuus- ja nuoruuskokemuksia. Muistitietotutkimusta ja lapsuuden kokemushistoriaa yhdistelevän hankkeen ytimessä on pyrkimys nostaa esiin siirtolaisuutta ja ympäristönvaihdoksia, kulttuurienvälisyyttä ja sopeutumisen haasteita kokeneiden lasten omia ääniä.

Tieteellisen toiminnan lisäksi hankkeen tarkoituksena on ylittää reippaasti sektorirajoja eli tehdä myös tiede-taide-crossoveria.

Mukana projektissa on myös kulttuuriaktivisti, tutkija ja muusikko Kai Latvalehto, joka on tunnettu paitsi Aknestik-yhtyeen kitaristina myös Laulu koti-ikävästä -dokumenttielokuvasta. Elokuvassa Isä Tauno lähtee poikansa kuskiksi roadtripille Göteborgiin, siirtolaislapsuuden ristiriitaisiin tunnemaisemiin.

Ruotsinsiirtolaisten ’toisesta sukupolvesta’ puhuessamme viittaamme kaikkiin niihin henkilöihin, joiden vanhemmista ainakin toinen on suomalaistaustainen maahanmuuttaja. He ovat eläneet vähintään osan elämästään Ruotsissa, muuttaneet Suomeen tai varttuneet aikuisiksi Ruotsissa. Siirtolaisten toista sukupolvea voivat siis olla niin 1960-luvulla kuin 1990-luvulla varttuneet.

Pitkä aikaperspektiivi tarjoaa mahdollisuuden tutkia monenlaisia muutoksia. Esimerkiksi koko maahanmuuttopoliittinen konteksti oli 1950–1960-luvun Ruotsissa toinen kuin myöhemmin 1980-luvulla.

Miten maahanmuuttajaperheiden lapset ja nuoret käsittelivät etnisiä ja kulttuurisia raja-aitoja, jotka varsinkin sodanjälkeisinä vuosikymmeninä olivat vielä sangen korkeat? Oliko 1980-luvulla lapsuuttaan eläneiden kokemus tässä suhteessa toinen?

Muutoksista kertoo myös 1960–1970-luvun Suomessa hyvin yleinen siirtolaislasten sopeutumista koskeva huoli, jota ei myöhempinä vuosikymmeninä enää juuri näy.

Aikalaispuheenvuoroissa oltiin huolissaan suomen kielen unohtamisesta, sosiaalisesta sopeutumisesta, kiusaamisesta ja jopa mielenterveyden järkkymisestä. Apu-lehdessä (22/1976) suurin kirjaimin otsikoitu tulos Göteborgin koululaisten keskuudessa tehdystä haastattelututkimuksesta on paljon puhuva.

Kantaväestön asenteet suomalaisia maahanmuuttajia kohtaan vaikuttivat varmasti myös lasten välisiin suhteisiin. Muistitietoa ja erilaisia historiallisia aineistoja yhdistelemällä yritämme tutkimuksessa päästä kiinni siihen, millä tavoin lapset itse ovat elämänympäristönsä kokeneet. Samalla olemme kiinnostuneita myös hyvistä kokemuksista ja onnistuneesta integraatiosta. Lapset ja nuoret ovat omassa elämässään todennäköisesti onnistuneet myös ylittämään etnisiä ja sosiaalisia raja-aitoja.

Muistitietokeruu on herättänyt paljon kiinnostusta ja sitä on esitelty myös eri medioissa. Södertäljessä ruotsinsuomalaiseen perheeseen 1971 syntynyt pirkanmaalainen Ulla Heikkilä lähetti minulle muutama päivä sitten sähköpostia.

Ulla kertoikin kirjoittavansa kirjaa, jossa hän käsittelee ulkopuolisuuden kokemusta, identiteetin rakentumista ja siirtolaisperheen arkista selviytymistä maailmaa tarkkailevan lapsen näkökulmasta. 

Suoria yhteydenottoja on tullut varsinkin Ruotsista. Muusikko ja kirjailija State Lycke, aikaisemmalta nimeltään Liukkonen, kertoi Vapaus on kotini -trilogiastaan, joka käsittelee näkövammaisen suomalaispojan kasvukipuja 1970–1980-luvun Göteborgissa.

Ruotsinsuomalaisuus nauttii parhaillaan selvästä kulttuurisesta nosteesta muutenkin.

Suomessakin tuttuja muusikoita ovat esimerkiksi Markus Krunegård, jonka Pellosta kotoisin oleva äiti piti huolta poikansa suomen kielen taidon säilymisestä. Muuttoliikkeen lapsiin kuuluu myös 1991 syntynyt laulaja-lauluntekijä Miriam Bryant, jonka äiti muutti Iisalmesta Ruotsiin 1970-luvulla ja tapasi sittemmin englantilaisen miehen.

Nöyrä toiveemme on, että muistitietokeruu tuottaisi paljon kertomuksia ja muistoja, ääniä lapsuudesta ja nuoruudesta, joita ei ole vielä kuultu. Suuren muuttoliikkeen lapset ja nuoret -keruuseen voi vastata toukokuun 2024 loppuun saakka SKS:n verkkosivuilla.