Säädöskieltä kehitetään sinua varten

Poistetaanko lakikirjasta sanat äiti ja isä? Kielletäänkö kasvispihvin kutsuminen pihviksi? Säädöskieleen eli lakien ja asetusten kieleen liittyvät kysymykset ylittävät aika ajoin uutiskynnyksen ja saavat aikaan keskustelun, jossa tunteet käyvät kuumina. Kun poliitikot vielä lyövät lisää löylyä kiukaalle ja klikkiotsikot leviävät kulovalkean lailla, järkipuhe tuntuu hukkuvan kaaokseen. Historiaan perehtyminen auttaa kuitenkin ymmärtämään myös nykypäivää.

Säädöskieli on kieltä, joka koskee meitä kaikkia – joka ainoaa suomalaista. Se kertoo lakien ja asetusten sisällön ja sanelee oikeuksiamme ja velvollisuuksiamme. Näin ollen se on hyvin keskeistä demokratiamme ja oikeusturvamme kannalta. Sen vuoksi on ehdottomasti positiivista, että ihmiset antavat säädöskielelle paljon painoarvoa. Jos menettäisimme uskomme lainsäätäjiin ja demokratiaa ylläpitäviin instituutioihin, moni saattaisi ajatella, ettei säädöskielelläkään ole merkitystä.

Kun joitakin vuosia sitten tein väitöskirjaa 1600-luvun säädöskielestä ja Aitolahden koodeksista, kiinnostuin aiheesta laajemminkin. Halusin selvittää, minkälaisen matkan suomalainen säädöskieli on kulkenut vuosisatojen kuluessa. Työ kantoi lopulta hedelmää uuden kirjan verran, kun loppuvuodesta 2025 ilmestyi Suomalaisen säädöskielen vaiheita. Paatin siirtämisestä pesänkavallukseen.

Kirjaa kirjoittaessani perehdyin säädöskielen historiaan ensimmäisistä suomennoksista nykypäivään. Oli hyvin mielenkiintoista ja avartavaa tutustua siihen, miten ja minkälaisissa olosuhteissa suomalaista säädöskieltä on tuotettu ja julkaistu ja mitä siitä on ajateltu. Säädöskielen historiassa on tapahtunut monenlaisia käänteitä, mutta on siinä jotain pysyvääkin: aina on ollut parantamisen varaa.

Ensimmäisen lainsuomennoksen laati 1580-luvulla Tukholmassa työskennellyt suomalainen pappi Martinus Olavi. Hänen käännöstyötään moitti heti toinen lainsuomentajamme, Kalajoen kirkkoherra Ljungo Thomae. Vanhimmat lainsuomennokset jäivät käsikirjoituksiksi, ja ensimmäinen painettu suomenkielinen lakikirja, Ruotzin Waldacunnan Laki, ilmestyi vuonna 1759. Sen sanastoa ja kieliasua puolestaan arvosteli myöhemmin Elias Lönnrot pitäen niitä liian ruotsalaisvaikutteisina.

Entisaikoina ei ollut internetiä eikä sosiaalista mediaa mahdollistamassa huomiota herättäviä tunteenpurkauksia, mutta räväkät näkemykset nousivat toisinaan esille lehdistössäkin. Esimerkiksi oikeustieteilijä Allan Serlachius haukkui Lakimies-lehdessä vuonna 1908 huonolaatuiset säädössuomennokset ”epäsikiöiksi”.

Historiallisten vaiheiden tuntemus antaa perspektiiviä myös nykypäivään ja tulevaisuuteen. Säädöskielen monisatavuotisessa kehityksessä ei ole ollut pikavoittoja, vaan edistystä on tapahtunut vähitellen sinnikkään työn, ongelmien esille nostamisen ja asiantuntevan keskustelun myötä. Suomalainen säädöskieli on nähnyt Ruotsin vallan, autonomian ja itsenäisen Suomen ajan. Se on kokenut vallanvaihtoja, sotia ja epävakautta mutta myös yhteiskunnan edistystä ja vaurastumista. Säädöskielen tie on kulkenut virheitä sisältävästä käännöskielestä modernin kansallisen lainsäädäntömme merkittävimmäksi kieleksi. Vaikka suomesta on tullut lainsäädännön valtakieli, on tietenkin muistettava myös kielivähemmistöjen oikeudet omiin kieliinsä.

Säädöskielen kehittämisessä ensiarvoisen tärkeässä asemassa ovat olleet ihmiset, joilla on ollut huoli kansalaisoikeuksien asianmukaisesta toteutumisesta. On ymmärrettävää, että keskustelua käydään monilla eri areenoilla – niin ”baariparlamenteissa” kuin valtahierarkian huipullakin. Säädöskielen rooli yhteiskunnassamme on kuitenkin niin tärkeä, että sitä ei pitäisi altistaa äkkipikaisille huutoäänestyksille. Säädöskieli tarvitsee määrätietoista huoltoa ja tutkimusta sekä koulutettuja asiantuntijoita. Pitkäjänteiseen työhön tarvitaan riittävästi resursseja, ja demokraattisen oikeusvaltion velvollisuus on huolehtia, että työhön panostetaan ja asiantuntijoiden ääntä kuunnellaan. Ei auta kuin toivoa, että tämä ymmärretään myös poliittisten päättäjien piireissä, jotta tärkeä työ saisi jatkua. Se tuskin tulee koskaan valmiiksi.

Kiitos säädöskielemme kehittäjille – niin menneille, nykyisille kuin tulevillekin!