Suomen kuningattarista ennen ja nyt

Suomessa on kirjoitettu jo 1700-luvun lopulla kirja Ruotsin kuningattarista. Kuningattarien elämä kiehtoo ihmisiä, ja he olivatkin pitkään ainoita naisia, joista kirjoitettiin elämäkertoja. Päätin vertailla kahta Suomessa kirjoitettua suurelle yleisölle suunnattua tietokirjaa kuningattarista, joista ensimmäinen ilmestyi vuonna 1798, ja toinen syksyllä 2024. Onko mikään muuttunut 225 vuodessa siinä tavassa, jolla kuningattarien elämänvaiheita käsitellään populaareissa tietokirjoissa?

Frans Mikael Franzénin kuningattarista kertova kirja painettiin Suomen Turussa Frenckellin kirjapainossa vuonna 1798. Se oli nimeltään Om Svenska Drottningar, Historisk tal i anledning af Konung Gustaf IV Adolphs Förmälning med Prinsessan Fredrika Dorothea Wilhelmina af Baden. Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf avioitui lokakuussa vuonna 1797 Badenin prinsessan Fredrikan kanssa. Turun akatemian kirjastonhoitajana toiminut Franzén kunnioitti kuninkaallisia häitä kirjoittamalla kirjan Ruotsin kuningattarista. Omien sanojensa mukaan hän halusi avata lukijoille ”kauniin gallerian Ruotsin historiatemppelissä.” Franzénin kirjaa voi pitää myös ensimmäisenä Suomessa julkaistuna naishistoriaa käsittelevänä teoksena.

Viimeisin kuningattarista kertova kirja on Satu Jaatisen teos Suomen kuningattaret. Hovielämän ja valtaliittojen vuosisadat, jokailmestyi elokuussa 2024. Kustantajan mukaan Jaatisen kirjassa Suomea hallinneiden kuningattarien elämät on ensi kertaa koottu kansien väliin. Sikäli se pitää paikkansa, että kirjassa on mukana Venäjän keisarinnat sekä Hessenin Margareta, joka ehti hetken olla Suomen kuningattarena vuonna 1918. Mutta jos tarkkoja ollaan, niin Frans Mikael Franzén oli ensimmäinen, joka kokosi yhteen Suomea hallinneiden Ruotsin kuningattarien elämäntarinat.

Franzenin kuningatarkirja oli aikansa populaari historiateos. Se esiteltiin lukevalle yleisölle näyttävästi Åbo Tidningarin etusivulla 13.8.1798.  Myös Jaatisen kirja on populaari teos, josta kerrottiin MTV-uutisissa seuraavasti: ”Juonittelua, tragedioita ja sänkypuuhissa auttanut tallimestari – Suomen kuningattarien elämäntarinat kertovat vallasta ja salaisuuksista”.

Molempien esipuheessa korostuu oman ajan yhteiskuntajärjestelmä parhaana naisille. Franzénin mukaan viimeisimmät kuninkaalliset avioliitot on solmittu järjen ja sydämen liitoiksi toisin kuin menneinä vuosisatoina. Ruotsin poliittinen järjestelmä saa Franzénilta ylistystä: ”Onnellinen on se kansa, jonka laillinen esivalta on hyvä kuningas. Totisesti, mikä kaunis ja vahva pyramidi on hyvin hoidettu monarkia. Taivaan siunaus lankeaa sen huipulle ja virtaa sen kaikille sivuille.”  

Jaatinen haluaa vuonna 2024 kertoa ”demokratian ajan ihmisille”, menneestä ajasta, johon kuuluivat monarkia ja kuningattaret. Kirjoittajan mukaan rakkaus ja hyvä elämä olivat tuolloin sivuseikkoja toisin kuin nykyajan ”demokratian tyttärille”, jotka saavat itse päättää omasta ruumiistaan ja elämästään. Molemmissa kirjoissa historian kulku siis näyttäytyy kehityskertomuksena sivistymättömyydestä ja epätasa-arvosta kohti valistuneempaa yhteiskuntaa. Jaatisen kirjassa ei tulla nykyaikaan asti, mutta demokratiasta käsin tarkastellaan menneen ajan epätasa-arvoista yhteiskuntaa.

Jo Franzénilla korostuu varhaisempien kuningattarien elämäkerroissa samat asiat kuin Jaatisella. Molemmat vyöryttävät esiin juonitteluja, skandaaleja ja tragedioita. Järjestettyjen avioliittojen aiheuttama kärsimys nostetaan kuningattarien tarinoissa keskiöön. Avioliittojen kautta kirjoittajat korostavat menneen ajan epäoikeudenmukaisuutta naisille suhteessa nykyaikaan. Kirjojen suurin ero on siinä, että Jaatisen kirjassa sänkykamariasiat ovat näyttävästi esillä, mistä taas Franzénin aikana vaiettiin.

Sekä Franzén että Jaatinen pyrkivät tuomaan kirjoissaan kuningattarien yhteyksiä Suomeen. Franzén esittelee Ruotsin toisena kuningattarena ”Suomen prinsessa Skjalfvan”, jonka Ruotsin kuningas Agne oli ryöstänyt vaimokseen. Skjalfa surmasi miehensä ja palasi kotimaahansa. Teko oli Franzénin mukaan julma, mutta prinsessa kuitenkin osoitti suurta rakkautta isäänsä ja kotimaataan kohtaan. Kuningatar Ulrika Eleonora auttoi suomalaisia 1600-luvun suurina nälkävuosina lähettämällä maahan viljaa. Myös Jaatinen kuljettaa Suomea mukana kirjassaan, vaikka kuningattarien henkilökohtaiset yhteydet Suomeen ovat hataria. Harva heistä edes koskaan vieraili Suomessa.  

Franzén ei kerro kohteliaisuussyistä paljonkaan viimeisimmistä kuningattarista. Hän tyytyy runollisesti ylistämään Kustaa III:n leskeä kuningatar Sofia Magdalenaa:

”Ruotsin rakastettu leskikuningatar! Sinä et toivo, että nimeäsi julistettaisiin pasuunoin: sinun kunniantuntosi, meille tuntematon siunaus. Mutta aika tulee vielä kohottamaan vaipan, joka peittää jalomielisyytesi: ja jälkimaailma liikuttuneena löytää sen hyvää tekevän käden, joka näkymättömänä, kuin taivaasta, tulee onnettomien avuksi, meidän Sofia Magdalenamme!”

Mitä siis ajan vaipan alta paljastuu Sofia Magdalenasta vuonna 2024? Jaatinen kertoo hänestä enemmän: surullinen lapsuus, hankala anoppi ja rakkaudeton avioliitto. Tallimestari Munckin antamat neuvot kuninkaallisessa aviovuoteessa käsitellään laajasti ja yksityiskohtaisesti. Sitten huomio siirtyykin kuninkaan yksin tekemään Suomen vierailuun ja kuolemaan sekä lyhyesti Sofia Magdalenan kotiaskareisiin leskenä. ”Sofia Magdalenan elämän tarkoitukseksi muodostui hänen alaikäisen poikansa tulevaisuuden ja aseman tukevoittaminen,” kirjoittaa Jaatinen. Sivumäärästä huolimatta Sofia Magdalena jää lopulta aivan yhtä varjomaiseksi hahmoksi kuin Franzénilla.

Molempien kirjoittajien tiedonhankinta on ollut samantyylistä. Tiedot kuningattarien vaiheista on kerätty jo olemassa olevista teoksista. Jaatisen lähdekirjallisuus on tietenkin monipuolisempaa kuin Franzénilla, ja siksi kuninkaallisten yksityiselämästäkin on enemmän tietoa. Pääosa lähdekirjoista on silti populaareja teoksia, joissa toistuvat samat skandaalit ja tarinat, joita on kerrottu vuosisatoja.

Kuninkaallisten yksi rooli kautta aikojen on ollut se, että heidän elämäänsä voi ihailla, kadehtia ja kauhistella. Kuninkaalliset häät keräävät suuret katsojamäärät ja parisuhdeskandaalit päätyvät lehtien etusivuille. Frans Mikael Franzén esittää kirjansa esipuheessaan kainon toiveensa, että hänen kirjasensa ”voittaisi sijansa rouvasväen ompelupöydillä”. Uskon, että vuonna 2024 ilmestynyt Satu Jaatisen kauniisti kuvitettu kirja Suomen kuningattarista tulee saamaan yhtä hyvin sijansa ”demokratian tyttärien” sohvapöydillä.

Silti kysyn, voisiko kuningattarien elämästä kertoa jotenkin toisin? Siten, ettei toistettaisi samaa kaavaa mikä löytyy jo Franzénin kirjasta vuonna 1798. Teemmekö oikeutta kuningattarille ihmisinä tarkastelemalla heitä vuosisadasta toiseen vain satuprinsessoina, järjestettyjen avioliittojen uhreina ja pakotettuina synnyttämään perillinen, mikä antaa syyn kurkkia sänkykamariin. Kiinnostaisiko lukijoita erilainen näkökulma, jossa kuninkaalliset skandaalit jäisivät vähemmälle?

Ehkäpä kaipaisin kuningattarien elämäkertoihin jotain samaa, mitä Merete Mazzarella löysi vuonna 2007 ilmestyneeseen elämäkertaansa Fredrika Runebergista. Hän luo katsauksen siihen, millaisena päähenkilö on eri aikoina eri kirjoittajien toimesta nähty ja pohtii siihen syitä. Lopulta lukija alkaa nähdä Fredrikan itsenäisenä, kansallisrunoilijasta erillisenä yksilönä, naisena omalla aikakaudellaan eikä vain miehensä uhrautuvana puolisona ja tukijana.

Franzén, Frans Mikael (1798): Om Svenska Drottningar, Historisk tal i anledning af Konung Gustaf IV Adolphs Förmälning med Prinsessan Fredrika Dorothea Wilhelmina af Baden. Åbo: Frenckell.

Jaatinen, Satu (2024): Suomen kuningattaret. Hovielämän ja valtaliittojen vuosisadat. Otava.

Lares, Jenni, Toivo Raisa Maria & Välimäki Mari (2024): Henkilöhistoria ja varhaismoderni aika. Helsinki: SKS.

Mazzarella, Merete (2007): Fredrika Charlotta o.s. Tengström: Kansallisrunoilijan vaimo. Tammi.