Tutkimuskohteena kirjallisuuden eloonjäämiskamppailut

Lokakuussa 2025 ilmestyi Sari Kivistön, Katariina Kärkelän, Erika Pihlin ja Isa Välimäen toimittama kokoomateos Unohtuneet kirjoitukset. Katoaminen kirjallisuushistoriassa. Teokseen artikkelinsa kirjoittaneet asiantuntijat työskentelevät kirjallisuustieteen, historian ja filosofian aloilla ja etsivät vastauksia kirjallisuushistoriallisen katoamisen mysteereihin. Miksi yksittäiset tekstilajit, kirjoittajat tai teokset jäävät toisten varjoon? Miten syvälle kirjalliseen eloonjäämistaisteluun ulottuu instituution, politiikan, kriitikoiden tai uskonnon valta? Kenen arvoja kaanoniin päätyneet teokset todella edustavat?

Toimituskuntaan kuuluneet Erika Pihl ja Katariina Kärkelä haastattelivat toisiaan kaikesta siitä, mikä unohtuneista kirjoituksista vielä jäi sanomatta.

Katariina Kärkelä: Unohdettujen kirjoitusten esiin tuomisella olemme halunneet rakentaa oikeudenmukaisempaa, monipuolisempaa ja syvällisempää kuvaa kirjallisesta menneisyydestä. Mutta onko unohtaminen aina huono asia? Jos ei, niin miksi?

Erika Pihl: Maailma ei kaadu, jos kirjallisuutta unohtuu. Joskus se voi jopa parantua. Vääristelevät ja vihaa lietsovat kertomukset alkuperäisessä tehtävässään joutavat romukoriin. Mutta eivät menneisyyden karmeudet vaikenemalla katoa. Kannatan turvallista ja oivalluttavaa muistamista, jossa tutkijat ovat avainroolissa. Tutkijat voivat myös kannatella ja suojella menneisyyttä osoittamalla, että kauneutta ja merkitystä on myös sellaisilla teksteillä, jotka nykypäivän näkökulmasta näyttävät tarpeettomilta, huonolaatuisilta tai käsittämättömiltä.

Katariina Kärkelä: Teoksemme artikkelit tuovat esiin tekstejä, jotka lukijakunta on syystä tai toisesta ohittanut. Historiaan ovat jääneet muun muassa tilannerunous, tuotantoromaani, bestiaari ja immram. Minkä nykyisen kirjallisen perinteen uskot – tai pelkäät – vaipuvan unhoon 50–100 vuoden kuluttua?

Erika Pihl: Täydellisen unohtumisen sijaan taidan odotella enemmänkin tiettyjen perinteiden muuntumista, mikä on mielestäni luonnollista ja kiinnostavaa, ei niinkään pelottavaa. Hyvä esimerkki tästä on epistolaarinen romaani perinteisessä pitkässä kirjeenvaihdon muodossa. Genre on jo muuttunut entistä nopeatempoisemmaksi, ja kirjeet ovat korvautuneet multimodaalisella viestinnällä, kuten sosiaalisen median päivityksillä ja pikaviesteillä. Lajit pysyvät hengissä, kun ne elävät ajassa.

Yleistajuisten tietokirjojen tulevaisuus kiinnostaa minua erityisesti. Mielestäni tietokirjallisuuden on haarauduttava yhä enemmän retoriseen ja teknisesti monipuoliseen suuntaan, jotta se pystyy kilpailemaan maksuttomien, napin painalluksella saavutettavien Wikipedia-artikkelien ja tekoälytiivistelmien kanssa.

Katariina Kärkelä: Kokoelmamme marssittaa parrasvaloihin myös unohdetut kirjoittajat valistusajan Émilie du Châtelet’sta kotimaiseen toimittaja-kirjailijaan Volmar Lindmaniin. Kenet haluaisit nostaa kirjallisesta menneisyydestä takaisin muistettujen joukkoon?

Erika Pihl: Oma artikkelini käsittelee Volmar Lindmania, joka kirjoitti kriitikoiden roskakirjallisuudeksi haukkumaa melodramaattista historiallista fiktiota. Lindman ei ollut ainoa lajin parissa 1800- ja 1900-luvun vaihteessa työskennellyt suomalaiskirjailija. Historiallinen viihde on yhä voimissaan, ja jo kestävyytensäkin vuoksi lajin alkuvaiheen unohdettuja, omana aikanaan usein parjattuja edustajia olisi syytä muistaa.

Erika Pihl: Teoksemme kannustaa lukijakuntaa pohtimaan historian ja muistin rakentumista. Oma artikkelisi käsittelee keskiaikaisen immram-genren paluuta. Onko kyse unohtamisesta vai muistamisesta? Voiko kirjallisuus koskaan todella unohtua tai kadota?

Katariina Kärkelä: Juonipaljastus: tähän kysymykseen teoksemme ei tarjoa yksiselitteistä vastausta. Puhtaasta unohduksesta kirjoittaminen lienee mahdotonta, koska silloin koetettaisiin saada kiinni jostakin sellaisesta, joka on jo lipunut tietoisuuden ulkopuolelle. Käsittelemämme lajit ovat säilyneet ainakin jonkun muistissa ja jonkun talteen panemina. Kirjallisuus on usein ihmistä parempi pitämään huolen omistaan: se kantaa edeltäjiensä jälkiä ja varmistaa perinteen osittaisen siirtymisen uudelle aikakaudelle. Silloin täydellisen katoamisen sijaan on kyse muodonmuutoksesta ja sopeutumisesta. Näin on käynyt vanhan Irlannin immramille, joka on löytänyt uuden muodon fantasiakirjallisuudesta.

Erika Pihl: Kirjamme esittelee tutkijoiden työtä historian aukkojen korjaajina ja täydentäjinä. Mutta voiko tutkija edistää unohtumista ja miten? Mitä ajattelet tutkijan roolista menneisyyden käsittelijänä?

Katariina Kärkelä: Voiko tutkija olla tekemättä niin? Tutkimus on jatkuvia arvovalintoja, rajauksia ja pois jättämistä. Samat mekanismit pätevät silloinkin, kun kirjoittaa unohtumisesta. Yhden ottaminen mukaan tarkoittaa aina jonkin muun jättämistä ulkopuolelle. Sekä tutkijat että kriitikot ovat mukana vaikuttamassa siihen, millainen kirjallisuus saa jalansijaa ja näkyvyyttä. Tutkija on vastuussa valinnoistaan.

Erika Pihl: Kulttuurintutkija Aleida Assmann kirjoittaa aktiivisesta unohtamisesta, joka kirjallisuushistorian yhteydessä tarkoittaa teosten tahallista syrjäyttämistä tai jopa tuhoamista. Unohtamiseen voi siis liittyä esteettisiä ja eettisiä valintoja, jotka suuressa mittakaavassa muokkaavat kirjallisuuden kaanoneita. Myös henkilökohtainen kaanon muodostuu valinnoista. Oletko itse aktiivisesti unohtanut jonkun kirjan tai kirjailijan, ja miksi?

Katariina Kärkelä: Kysymys pakottaa paradoksaaliseen vastaukseen, sillä enhän voi muistaa unohtamiani teoksia! Tehokkaimmin olen unohtanut oman väitöskirjani. Harvassa tilanteessa ihminen tuntee itseään yhtä tyhmäksi kuin silloin, kun lukee itse kirjoittamaansa kirjaa ja oppii uutta.

*

Menneisyyden pölyttyminen ei johdu vain ajankulusta, vaan usein siitä, ettemme enää osaa lukea entisajan viestejä. Kirjamme korostaa, että historiantutkimus ei ole vain aukkojen paikkaamista – se on vallankäyttöä ja tietoista valitsemista. Tässä ajassa on tärkeää tunnistaa, kenen tarinat on hiljennetty, jotta ymmärryksemme maailmasta ei yksipuolisten kuplien keskellä tyystin kapeudu.

Jos tuntuu, että oma historiantaju kaipaa pientä päivitystä, kompetenssin jälleenrakennustalkoot on hyvä aloittaa tutustumalla Unohtuneisiin kirjoituksiin.