Vähäisiä keräelmiä ja vähän muutakin

SKS:n perinteen ja nykykulttuurin kokoelmissa on sarja nimeltään Vähäisiä keräelmiä (VK), joka sisältää keräelmiä 1800-luvun lopulta 1930-luvulle. Sarja käsittää yhteensä 115 sidosta ja 56 000 perinnelajeittain luokiteltua yksikköä. Vähäisyydellä ei suinkaan viitata keräelmien laadulliseen heikkouteen, vaan kerääjien arkistolle luovuttamien aineistojen suhteellisen pieneen määrään. Käytännössä yksittäiset sidokset sisältävät aineistoja useilta eri kerääjiltä ja koko sarja on järjestetty aakkosellisesti Aallosta Österlundiin. Laajemmat kerääjäkohtaiset keruuaineistot on puolestaan järjestetty ja sidottu erillisiksi perinnekokoelmikseen.

VK-sarjan perinteenkerääjistä löytyy runsaasti koululaisia, opiskelijoita, paikallisia perinneaktivisteja sekä erilaisiin kyselyihin ja keruukehotuksiin osallistuneita kansalaisia eri puolilta Suomea. Aineistojen sisällöllinen painopiste on arvoituksissa, loruissa, leikeissä, saduissa, tarinoissa, taioissa, sananparsissa ja kansanlauluissa. Lisäksi luovutukset sisältävät runsaasti kansatieteellisiä kuvauksia, jotka käsittelevät arkeen ja juhlaan liittyviä aineellisia ja sosiaalisia ilmiöitä, esimerkiksi 1800-luvun joulunviettotapoja.

Kehityshankkeiden lomassa olen luetteloinut VK-sarjasta takautuvasti arkistotietojärjestelmään tällä hetkellä yli puolet sidoksista. Kokonaisuus tulee koostumaan arviolta 500 luovuttajan 1500 keräelmästä. Sisällönkuvailussa keskeisiä ovat olleet mm. toimija-, paikka-, perinnelaji-, asiasana- ja aikatiedot. Toimijoiden osalta olen kuvaillut ja avannut hakujen piiriin myös kertojat eli kerääjille tietoja antaneet henkilöt (informantit). Todettakoon, että mm. kertojien osalta arkiston omat resurssit eivät jatkossa yksinkertaisesti riitä laajempien kokonaisuuksien tarkempaan kuvailuun tietojärjestelmiin. Tästä esimerkkinä on vuosina 1935-1936 järjestetty Kalevalan riemuvuoden kilpakeruu, joka käsittää 256 sidosta, 140 000 perinneyksikköä, 768 vastaajaa ja tuhansittain kertojia. Toimijatietojen käsittely on usein työlästä salapoliisityötä ja tulevaisuudessa haasteena on se, että eri toimijat tulisi periaatteessa identifioida ja auktorisoida muistiorganisaatioiden suunnittelemaan yhteiseen nimitietopalveluun. Nykyisellään arkistotietojärjestelmän henkilörekisteri käsittää 45 000 erillistä toimijaa useissa eri rooleissa. Eri aikoina ja eri periaattein arkistoissa tuotetun metatiedon muokkaus ja harmonisointi suhteessa hyväksyttyihin standardeihin tulee olemaan keskeisessä asemassa siirryttäessä yhteisiin tietojärjestelmiin, verkkopalveluihin ja ontologioihin (AHAA, FINNA ja FINTO).

Takautuvan luetteloinnin ja kuvailun merkittävyyttä ei voi liiaksi korostaa. Tietoyhteiskunnan tavoitteet eivät tule toteutumaan, ellei erityisesti vapaasti julkaistavissa olevia vanhempia arkistoaineistoja ja niiden hakutietoja viedä systemaattisesti ja riittävällä tarkkuudella yhteisiin palveluihin. Oman haasteensa tulevaisuudessa muodostavat hiljalleen rapistuvat manuaaliset hakemistot ja kortistot. SKS:n vuosikymmenten saatossa tekemät panostukset esimerkiksi kerääjä-, perinnelaji- ja paikkakortistojen luomiseen ovat olleet valtaisat. Kansanrunousarkistossa tuotettiin erilaisten kortistojen tarpeisiin arviolta 3 miljoonaa konekirjoitettua A6-korttia, joiden sisältämien tietojen digitalisoiminen, sähköinen tallentaminen ja hyödyntäminen olisi epäilemättä merkittävä kulttuuriteko. Muistan Kansanrunousarkiston entisen arkistonjohtajan Pekka Laaksosen usein korostaneen jo tehdyn työn arvostamista ja hyödyntämistä. Se, millä istumalihaksilla ja resursseilla nämä kaikki urakat tullaan tekemään, on tosin suuri kysymysmerkki.