Viikko esitelmiä ja sukellus setojen elävään laulukulttuuriin: Kansainvälisen Balladikomission (KfV) vuosikonferenssi Tartossa ja Setomaalla

54th International Conference of the Kommission für Volksdichtung | 16th Conference on Traditional Singing
Songs in Archives and Communities: Texts and Living Practices
August 24–28, 2026, Estonian Literary Museum, Tartu, Estonia
https://www.folklore.ee/KfV2026/

Elokuun viimeisellä viikolla kokoontui Tarttoon suuri joukko perinteisten laulukulttuurien tutkijoita. Kansainvälisen Balladikomission* (Kommission für Volksdichtung, KfV / International Ballad Commission, IBC) jokavuotinen, järjestyksessä 54. konferenssi juhli samalla komission 60-vuotista taivalta. Eestin Kirjallisuusmuseon (Eesti Kirjandusmuuseum) kansanperinnearkiston (Eesti Rahvaluule Arhiiv) järjestämä konferenssi oli upeasti järjestetty, lämminhenkinen tilaisuus, jossa tuttuun virolaiseen tapaan tieteellisten esitelmien vastapainona laulu ja soitto kuului kaikissa sosiaalisissa tilaisuuksissa. Konferenssi oli samalla joka toinen vuosi järjestetyn perinteiselle laululle omistetun konferenssisarjan 16. osa. Läpi konferenssin meidät johdatteli kansanrunousarkiston vanhempi tutkija Janika Oras, jonka ohella järjestelytoimikuntaan kuuluivat Liina Saarlo, Andreas Kalkun, Olha Petrovych ja Mia Marta Ruus. Apuna oli monin tavoin suuri vapaaehtoisten opiskelijoiden joukko yliopistolta ja koko Eesti Kirjandusmuuseumin henkilökunta.

Keskiajalla Euroopassa syntynyt ja eurooppalaisten kielten mukana kaikkialle levinnyt kertovan kansanlaulun laji balladi on itämerensuomalaisen kielialueen ulkopuolella aina ollut tärkein ja tutkituin kansanlaulun laji. Balladin synty ja leviäminen 1200-luvulta alkaen muutti kertovien laulujen tematiikkaa radikaalisti, kun kulttuuriheerosten taisteluiden ja sankaritekojen sijaan keskiöön nousivat perhe ja ihmissuhteet. Balladien uskonnollista ja patriarkaalista yhteiskuntaa heijastavat sosiaaliset teemat liittyvät usein luokkahierarkiassa epäsuhtaisen parin rakkauteen ja avioliiton ulkopuolisiin seksisuhteisiin, joiden käsittelyssä kertomus saa dramaattisia käänteitä ja useimmiten onnettoman lopun.

Balladiteemat sovitettiin jo varhain suomenkieliseen runolauluun, josta tunnetuimpina esimerkkeinä ovat Ritvalan helkajuhlan laulut. Euroopassa pääasiallinen riimillinen ja säkeistöllinen balladimuotti ei kielialueelle koskaan kunnolla juurtunut, vaikka Suomen ruotsinkielisillä rannikkoalueilla riimillinen balladi oli tärkeä laji. Koko Skandinavian viimeisiä suuria balladilaulajia oli Turun saariston Nötön Svea Jansson, jonka lauluja Suomen ruotsinkielisen lauluperinteen tallentajat äänittivät jo 1920-luvulla. Ruotsin televisio löysi hänet esiintyjäkseen 1950-luvun lopussa. Balladin leviäminen liittyy tiiviisti arkkipainatteiden historiaan: balladeita kirjattiin suullisesta perinteestä ja kirjoitettiin arkkiveisuiksi, ja arkkiveisuista ne siirtyivät suulliseen perinteeseen. Suomessa balladiaineistoja ovat tutkineet ja julkaisseet Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa (SKS) riimillisen laulun parissa elämäntyönsä tehnyt Anneli Asplund ja sisarorganisaation Svenska Litteratursällskapetin piirissä vaikuttanut Ann-Mari Häggman. Asplund oli Kansainvälisen Balladikomission pitkäaikainen jäsen ja kunniajäsen vuodesta 2013 kuten myös Suomessa asuva englanninkielisen balladin tutkija Gerald Porter vuodesta 2023.

Kansainvälinen Balladikomissio (KfV) perustettiin vuonna 1966 pan-eurooppalaisen balladigenren määrittelyn ja tutkimuksen verkostoksi ja sen konferenssit liittyivät tiiviisti näihin teemoihin 1980-luvulle asti. Vuosittaisia konferensseja on järjestetty pääasiassa Euroopan eri maissa mutta myös Etelä-Afrikassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Turkissa (https://kfvweb.org/conferences/). Suullisen perinteentutkimuksen yleinen kehitys kohti performanssin ja vuorovaikutuksen tutkimusta laajensi myös Balladikomission aiheita esityksen, laulamisen ja lauluyhteisöjen tutkimukseen.

Vaikka balladitutkimus on edelleen konferenssien keskeinen aihealue, ovat sen rinnalle 2000-luvun alusta alkaen enenevästi nousseet muutkin perinteisen laulun lajit. Helsingissä vuonna 2023 kollegani Kati Kallion kanssa järjestämässämme komission 51. konferenssissa kansainväliselle tutkijajoukolle esiteltiin siten paikallisten balladitraditioiden lisäksi runolaulu, rekilaulu sekä saamelainen joiku- ja romanilauluperinne (https://journal.fi/elore/article/view/137372/89884). Myös Virossa paljon tilaa sai paikallinen ja kaikille itämerensuomalaisille kielille ominainen runolaulu. Setojen polyfoninen leelo on runolaulun paikallinen, edelleen elävä lauluperinne, josta konferenssissa kuultiin etnomusikologi Žanna Pärtlasin esitelmä hiljattain vironkieliseksi verkkojulkaisuksi valmistuneen typologian pohjalta (https://www.folklore.ee/setoviisid/).  Iltaisin ja retkipäivänä sitä kuultiin laulettuna. 

60-vuotisjuhlavuoden konferenssin tieteellisen sisällön kirjo oli suuren osallistujajoukon myötä erittäin laaja. Konferenssi käynnistyi Mari Väinan ja Taive Särgin pitämällä johdatuksella eestiläiseen runolaulukieleen. Neljälle päivälle jakautuneiden, kahtena rinnakkaisena sessiona toteutuneiden esitelmien lukumäärä oli 58. Osa esitelmistä oli kahden tai useamman tutkijan ja osaa seurattiin verkkoyhteyden välityksellä. Helpon saavutettavuuden vuoksi Viron, muiden Baltian maiden ja Suomen edustajien osallistuminen oli kattavaa, mutta puhujia oli muun Euroopan lisäksi myös Japanista, Yhdysvalloista, Kanadasta ja Etelä-Afrikasta.

Konferenssiteeman – Laulut arkistossa ja yhteisöissä: tekstit ja elävät käytännöt (Songs in Archives and Communities: Texts and Living Practices) – mukaisesti esitelmät käsittelivät sekä menneisyyden että nykyisyyden lauluperinteitä ja niiden siirtymiä arkistoaineistoista esityksiin sekä tallennettujen aineistojen käyttöön liittyviä eettisiä ja metodologisia näkökohtia. Sekä folkloristiset että etnomusikologiset näkökulmat olivat monipuolisesti edustettuina. Konferenssissa näkyi vahvasti se, että edelleen elävillä tai elvytetyillä lauluperinteillä on erityisen vankka sija erilaisten diasporisten ja muiden kieli- ja kulttuurivähemmistöjen piirissä.    

Balladikomission konferensseissa tavanomaisen vuosikokouksen lisäksi tänä vuonna erityisenä ohjelma-aiheena oli Balladikomission perustamisen 60-vuotisjuhla. Komission varapresidentti Arbnora Dushi piti 25.8. juhlaesitelmän aiheenaan Balladikomission akateeminen ja kulttuurinen profiili, jonka jälkeisessä keskustelussa komission toimintaa muisteltiin etäyhteydellä ja salissa esitetyin puheenvuoroin. Komission vuosikonferenssit ovat olleet monelle alan tutkijalle paitsi tärkeä foorumi tutkimukselle niin kuin suurperheen jälleennäkemisiä. Näin tapaamisia kuvasi niihin aikanaan säännöllisesti osallistunut SKS:n balladitutkija Anneli Asplund, ja näin on käynyt myös itselleni sen jälkeen, kun osallistuimme Kati Kallion kanssa konferenssiin ensi kertaa Albaniassa vuonna 2022.

Balladikomission työviikon mittainen konferenssi sisältää perinteisesti laajan iltaohjelman ja kokonaisen retkipäivän, joiden yhteydessä osallistujat pääsevät tutustumaan paikalliseen kulttuuriin ja lauluperinteeseen. Tartossa iltaohjelma alkoi heti maanantaina vastaanotolla kaupungintalolla, jossa kaupunginjohtaja Urmas Klaasin ja KfV:n presidentti Marjetka Golež Kaučičin tervetulopuheiden jälkeen kuunneltiin kansanmuusikko Mihkel Sildojan soittoa paikallisella ns. Teppo-haitarilla, joka on võrumaalaisen August Teppon kehittämä soitin (https://et.wikipedia.org/wiki/Teppo_lõõts) ja muusikko ja folkloristiopiskelija Kathi Kochin laulua, jota hän säesti itserakentamallaan kanteleella.

Tiistai-iltana oli vuorossa risteily Emajoella vanhojen mallien mukaan uudelleen rakennetulla lotjalla. Kannella lampaantaljojen suojissa saimme kuulla oppaan seikkaperäistä selostusta jokikuljetuksia varten aikoinaan rakennetun ja alueen kauppaa 600 vuotta palvelleen matalan lotjan historiasta. Lopuksi illan viileyttä torjuttiin kannella kuunvalossa laulaen ja tanssien. Tanssimusiikista vastasi Vihur Põld Teppo-haitarilla ja lauluesityksistä Kathi Koch sekä monet kollegamme.

Keskiviikkona saimme jälleen nauttia erinomaisesta opastuksesta kaupungin historiaan alkuillan lähes kaksi tuntia kestäneellä kierroksella, jonka jälkeen oli tarjolla illallismahdollisuus ravintolassa. Illallisella mukana oli setolaulun asiantuntija Maria Noormetsin johtama paikallinen leelokuoro Kullakõsõ. Leelokuoron esitysten ohella osallistujat päätyivät laulamaan 13 eri kielellä – lauluperinteiden tutkijoista varsin monet ovat itsekin laulajia.

Torstaina ohjelmaamme kuului vielä opastettu kierros Eestin kansallismuseossa. Lopuksi juhlimme kansallismuseon tiloissa konferenssiohjelman päätöstä illallisen ja tanssin parissa.

Retkipäivän kohteena perjantaina oli Setomaa ja setojen elävä laulukulttuuri. Ensimmäisellä etapilla Mikitamäen kylässä tutustuimme pieneen tsasounaan, kyläkappeliin, ja sinne johtavaan kirkkopyhän kunniaksi kukin koristeltuun polkuun. Kyseessä on Neitsi Maarja uinumise püha (Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen päivä, 15. elokuuta), jonka kansanomaisena nimityksenä tunnetaan myös Rukkimaarjapäeva ja joka juliaanisen kalenterin mukaan setukaisilla sijoittuu elokuun 28. päivälle. Juhlaa on aiemmin vietetty ortodoksisten setojen uskonnollisessa keskuksessa Petserissa, jossa sitä varten tehdään iso kukitettu polku. Sekä Viron että Venäjän alueelle jakautuneen setoasutuksen historia on täynnä valloittajia ja rajansiirtoja, mutta vasta Venäjän hyökkäyssodan alettua aiemmin ylirajaisen yhteisön elämä on muuttunut radikaalisti, ja siten myös Petseri on nyt saavuttamattomissa.

Evästä nautimme Inara Luigasin kahvilassa, jossa paikallisen leelokuoro Helmine esiintyi meille. Leelon, setojen runolaulun ohella saimme kuulla harmonikan säestyksellä vauhdikkaita riimillisiä nelisäkeitä, joissa kiinteiden sanoitusten lisäksi usein tilaisuutta varten sepitetyt tai improvisoidut tekstit ottavat kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin. Suomalaista rekilaulua vastaavasta laulumuotista setot käyttävät useimmin venäläistä tsastuska-nimeä, kotoperäinen termi on salmi’ tai salmikõsõ’ (”säkeistöt”).

Etnografisessa museossa käynnin jälkeen iso ryhmämme jakautui kahtia: toinen ryhmä suuntasi Obinitsan kirkkoon ja museoon, jossa monitaitoinen oppaamme Helen Alumäe puki vapaaehtoisen mallin setonaisen perinteiseen pukuun. Toinen ryhmä eli me, jotka olimme jo neljä vuotta aiemmin järjestetyn konferenssin yhteydessä käyneet Obinitsassa, suuntasimme Kiiovan kylään Obinitsan museosta eläkkeelle jääneen setolaulaja Õie Sarvin kotiin, jossa Õie tyttärensä Maarja Sarvin avustuksella toteutti saman pukeutumisesityksen. Mallina toimi laulaja Kathi Koch. Pukeutumisen aikana paljastui, että Kathin toinen isoäiti oli seto, mikä liikutti syvästi emäntäämme Õie Sarvia.

Monet ryhmässä ihmettelivät, eikö hihoista kirjaillun aluspaidan päälle puettu nilkkoihin ulottuva musta villakankaasta tehty liivimekko ollut kovin epäkäytännöllinen kotitöissä ja kuuma kesällä, mutta Õie vakuutti ettei näin ole, ja myös Kathi totesi sen mukavaksi päällä. Mustasta liivimekosta on sekä paksumpi että ohuempi versio. Mustaa alettiin käyttää 1800-luvun lopulla, sitä ennen käytössä oli valkoinen, ja nykyään tehdään ja pidetään jälleen myös valkoisia liivimekkoja. Setonaisen koristeisiin kuuluvat varallisuutta esittävät hopeaketjut ja erityinen hopeinen kupu rinnalla, johon liitetään myös ajatus pahalta silmältä suojaamisesta – se ohjaa katseen pois silmistä.

Lähtiessämme Õie Sarvin talosta Balladikomission entinen puheenjohtaja ja nykyinen rahastonhoitaja, Aberdeenin yliopiston Elphinstone-instituutin johtaja Thomas McKean esitti emännällemme kiitokset laulaen, mihin Õie vastasi leeloperinteen tapaan pitkällä lauletulla improvisaatiolla kertoen vierailustamme ja monia toivotuksia esittäen.  

Päivän ohjelman lopuksi söimme myöhäisen lounaan Hilanan kylässä Moonika Siimetsin farmilla. Filmintekijänä tunnettu Moonika Siimets ja hänen naapurinsa Kadri Metsik, jonka perheyritys Mõtsaveere Jutuss tarjoaa kahvilapalveluita, olivat valmistaneet herkullisen keittolounaan Kadrin oman puutarhan vihanneksista. Alkuperäinen setomaalaistalo laajaa nurmipihaa kiertävine talousrakennuksineen tarjosi idyllisen ympäristön aterialle puutarhassa.

Olen jo vuosia saanut nauttia läheisestä yhteistyöstä virolaisten tutkijakollegoittemme kanssa samoin kuin virolaisten mahtavasta laulukulttuurista ja suuresta vieraanvaraisuudesta. Tässä konferenssissa kollegoidemme panostus ja läsnäolo loivat Balladikomission 60-vuotisjuhlasta ikimuistoisen tieteen ja taiteen rajat ylittävän tapahtuman. Kiitän Janika Orasta lämpimästi myös tämän tekstin faktojen tarkastuksesta.

* Balladikomissio on tässä tekstissä käytetty suomennos komission nimestä. Virallinen nimi kirjoitetaan saksaksi, englanniksi ja ranskaksi: Kommission für Volksdichtung / International Ballad Commission / Commission internationale pour l’étude de la chanson populaire. Lyhentäänä käytetään yleisimmin KfV:tä saksankielisestä nimestä, mutta myös IBC:tä englanninkielisestä nimestä. Ks. komission kotisivut: https://kfvweb.org/

Konferenssin kotisivu: https://www.folklore.ee/KfV2026/index.html

Setojen laulukulttuurista (viroksi ja englanniksi): https://laul.setomaa.ee/en 

Žanna Pärtlasin seto leelo –melodioiden typologia (viroksi): https://www.folklore.ee/setoviisid/

Jakob Lindström ja Sakari Korpikallio 2023: Laulujen laulamisen merkityksistä (Raportti Helsingissä järjestetystä konferenssista Song Genres in Social and Cultural Contexts 51st International Conference of Kommission für Volksdichtung (KfV), Helsinki, Finland, 29th May – 2nd June 2023). Elore Vol 30 Nro 2 (2023).  https://journal.fi/elore/article/view/137372/89884

Asplund, Anneli 1994: Balladeja ja Arkkiveisuja. Suomalaisia kertomalauluja. SKS.

Häggman, Ann-Mari 1992: Magdalena på källebro. En studie i finlandssvensk vistradition med utgångspunkt i visan om Maria Magdalena. Svenska Litteratursällskapet i Finland.